You want the truth or something beautiful? - Paloma Faith
Ihmiset kaikista kulttuureista ovat jakaneet tarinoita keskenään tuhansia ja tuhansia vuosia. Viihdyttääkseen, opettaakseen, saadakseen toisen uskomaan. Tarinoista parhaat on koottu samoihin kansiin, kunhan on keksitty miten. Uskonto on tuonut mielenrauhan ja selityksen selittämättömään ympäri maailmaa. Jumalia on enemmän kuin asukkaita Suomessa.
Kuka tahansa voi kertoa tarinaa, aivan kuten vitsiä. Osa kertojista vain sattuu unohtamaan miten päin vitsi lopulta menikään. Tarinan kertomisen taito on kuuntelijan lumoamista, elokuvassa se on visuaalista onnistumista, aivan kuten se on tiukkaa laskelmointia keskiverto Hollywood -elokuvassa.
Piin elämä tarjoaa yhdellä tasolla viihdettä, kuten Forrest Gumpin yliampuva elämänkerta, joka osoittautui suureksi menestykseksi. Toisella tasolla se tarjoaa mielikuvituksellista eksotiikkaa ja visuaalista fantasiaa kuten Sinbad merenkulkija, omia suosikkejani. Sitten se tarjoaa niitä coelhomaisia viisauksia ja helppoja ympäripyöreyksiä, joita joku sanoisi latteuksiksi.
Kaunis kuva täyttää elämyksen katsomisen ajalta. Tutkielma uskosta ja toivosta voi voimaannuttaa heikoksi tuntevan. Kuvan taustalle punottu psykologinen fantasia jatkaa elokuvan kasvamista katsojan mielessä teatterissa istumisen jälkeen.
Elokuva perustuu Yann Martelin 2001 julkaisemaan kirjaan. En ole lukenut. Alussa umpikujaan ajautunut kirjailija saapuu tarinan kertojan, Piin, luokse. Vuosia uuden kirjansa kanssa turhaan taistellut mies on kuullut miehestä, jonka tarina on ihmeellisin kaikista, tarina, joka saa uskomaan Jumalaan.
Pii jakaa pelastusveneen bengalintiikerin kanssa, johon hänellä on jo kosketuspintaa traumatisoivan opetuksen muodossa. Siitä pisteestä kun Pii on omillaan, siihen kun selviytymistaistelu loppuu, Ang Leen elokuva tarjoaa maailman kauneutta koko luonnon arsenaalilla, sekä teemallisilla että visuaalisilla metaforilla.
Taistelu jättivonkaleesta bengalintiikerin kanssa lentokalasateessa on tehokas kohtaus, myönnetään, mutta kuvasuhteen muutos ja kalojen kulkuväylän rajaaminen mustien palkkien päälle on auttamatta häiriötekijä. Aivan kuten amerikkalaiskirjailijan hahmo kokonaisuudessaan. Tämänkaltaisia pieniä epämiellyttäviä ratkaisuja löytyy muutamia.
Ohjaaja Ang Leen koko tuotanto on aina jäänyt hieman vajaaksi upeasta. Brokeback Mountain on monelle jotain elämää suurempaa, mutta itseäni se hetkauttaa yhtä paljon kuin Syö juo mies nainen kasettini menettäminen videonauhurin syövereihin. Eli hieman. Hääjuhla, Jäämyrsky ja Lust, Caution ovat kaikki vaikuttavia draamaelokuvia, eivät kuitenkaan vuosikymmenensä parhaita.
Hieman jo toivoin Piin elämän olevan se Leen suuri teos, mutta jälleen jäätiin vaiheeseen. Kuvat ovat parhaimmillaan näyttäviä, harmi vain että keinotekoisuus paistaa joissain kohdin liikaa läpi. Käänne, ennalta-arvattava tosin, tekee sen kaiken arvokkaaksi. Muutamia erittäin hienoja hetkiä jää mieleen pitemmäksikin aikaa. Kaikkiaan katsomisen arvoinen elokuva, joka olisi voinut olla vielä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti