keskiviikko 11. elokuuta 2010

Norja 2009.



Nyt kun viikonloppu ja Flow-festival lähestyy Ulvereineen kaikkineen, voisin pistää tällaisen pikku reissupostauksen reilun vuoden takaiselta reissulta. Kyse oli pyhiinvaelluksesta Norjaan, yllämainitun orkesterin ensimmäiselle keikalle 15 vuoteen. Keikka oli Lillehammerin kirjallisuuspäivien yhteydessä, pienessä auditorion tyyppisessä salissa, Maihaugenissa. Yhtyettä saapui katsomaan sakkia ympäri maailmaa.

Ruotsin puolelle matkustimme ensin Viking Linella ja jatkoimme keikkaa edeltäväksi yöksi Osloon. Kuninkaanlinnat katseltiin ja yö vietettiin syrjäisehkön Statoil-huoltoaseman pihalla.



Vartija särmänä.


Oslosta edetessä saavuimme aamupalalle pysähdyspaikalle, jossa käytiin myös aamu-uinnilla.


Lillehammerissa pysähdyttiin seuraamaan myös pallon potkimista.


Matsia seuratessa tuli mussutettua pikkusuolasta ja kädet käytiin pesemässä putouksilla metsän keskellä.


Lillehammerin urheilustadion.


Hanging on the telephone..


Paikalliset uutiset..


Tsekkailtiin joku hautausmaakin Lillehammerissa ja pahimpaan nestehukkaan haettiin hyvin etovan makeaa Punahilkka-juomaa.






Keikkapaikan vieressä sijaitsi mielenkiintoinen kylä.


Kylässä oli myös häät lopuillaan kun sinne saavuttiin.


Auditorion pyörittäjien työsuhdeauto.


Odottelua salin ulkopuolella.


Perillä.

Keikan jälkeen yövyimme konserttipaikan parkkipaikalla ja aamulla lähdimme kohti Tukholmaa.



Norjalaiseen kouluun oli soluttautunut ilmeisesti yksi suomalainen.


Paluumatkalla Åmålissa hauella oli pikaromanssi.


Yö Tukholmassa. Aamulla kierreltiin kaupat ja lähdettiin laivalla kohti Suomea.

Olipahan hieno reissu ja keikka. Norjaan tahdon uudestaan, kuten haluan nähdä Ulverin vielä monasti. Ylihuomenna näistä asioista täyttyy taas ainekin toinen.

4 kommenttia:

  1. Erittäin asiallinen keikkaraportti. Itsekin on tullut käytyä Norjassa kahdesti Ulverin perässä (Maihaugsalen & Ooppera). Mielestä Flow'n keikka toimi mainiosti. Hyvin tiivistetty version oopperan keikasta. Norja miellyttää!

    VastaaPoista
  2. Olishan se ooppera aikalailla houkutellu, mut tällä hetkellä ei oikee ollu mahollista. Toivottavasti vielä vastaavan reissun kokee. Enköhän palaa joskus Norjaa kyllä ilman keikkaakin..

    VastaaPoista