Harva on voinut välttyä kuulemasta tästä leffasta ja siitä että yksi kappale tikipoksia olisi siinä hakusessa. Jos hulttiomies ei sitä ole tuonut aamuun kello yheksän reikä reikä mennessä niin eukko lähtee kävelemään. Armon aikaa ei enää tipu, sitä kun on ollut jo sen nelisen vuotta. Rahat lopussa, yön selässä, hölmössä porukassa sitä poksia lähdetään sitten hakemaan Rollosta parin sadan kilometrin päästä autolla jonka bensamittarikaan ei satu toimimaan. Matkalle sitten mahtuukin niin sanotusti pari muutujaa.
Ydinporukka koostuu Jussi Vatasen, Jasper Pääkkösen ja Timo Lavikaisen esittämistä kaveruksista, kukin aivan loistava roolissaan. Pamela Tola esittää Inari-vaimoa joka jää odottelemaan poksia kotiin ja Kari Ketonen Inarin kilpakosijaa. Ketonen kera Myllyrinteen tekee mainiota sketsiohjelmaansa jo kolmannen "ratkaisevan" kautensa verran, mutta täysosumaa leffaympyröissä ei ole vielä tullut. Sellaista ei oikeastaan tipu vieläkään, hahmo on ohut mutta ihan okei, tarinan kannalta kumminkaan ei välttämätön. Kari Hietalahtea ja Anna-Leena Härköstäkin vilahtaa kankaalla, mutta paras sivurooli on Miia Nuutilalla jonka Lavikaisen esittämä Räihänen tunnistaa pelaamansa tissipelinsä kymppilevelinä, eli loppuvastuksena. Lopparia pojankloppi ei ole saanut riisumaan kokonaan, mutta pääseepähän kokeilemaan onnistuisiko se sitten todellisessa elämässä.
Karukosken Dome on ollut lähivuosien menestyneimpiä suomalaisohjaajia ja nyt ollaan päästy jo hänen neljälteen pitkään elokuvaansa. Leffaa mainostetaan näkyvästi Domen ensimmäisenä komediana ja irtiottona. Ehkei edelliset leffat Tummien perhosten kotia lukuunottamatta ole erityisen raskaita ollutkaan, mutta kyllähän tämä tosiaan irrottelee aika nassakasti farssin elkein. Huumori on kokoajan toimivaa ja yli ei ammuta rasittavuuksiin asti, vaan juurinkin sopivasti.
Leffaa kohtaan on ollut tietty usko alusta asti vaikka en oikeastaan pidä traileria kovinkaan houkuttelevana. Siinä on vain pätkiä sieltä täältä, jotka eivät itsessään anna oikein mitään. Se antaa vähän yleiskuvaa, mutta kyllä mistä tahansa kohtaa leffaa repäisty kaksi minuuttinen on parempaa matskua kuin yksikään mainospätkä jota olen nähnyt. Eli jos jo traileri vakuuttaa, ei voi kuin voittaa.
Nykyaikana on mahtanut olla turhauttavaa tehdä suomalaisia farsseja kun ne lytätään lähes poikkeuksetta, kuten Pölösen aliarvostettu Emmauksen tiellä tai tuoreempi Ralliraita. Karukosken visio on kuitenkin tuottanut siitä poikkeuksellisen hölmöilyleffan, että se on saanut vähintään kohtalaisia arvosteluja lähes kautta linjan. Eikä tosiaan suotta, missään vaiheessa hölmöily ei mene idioottimaisen ärsyttäväksi, vaan pysyy nautinnollisen hauskana. Turhalta rämistelyltä siis vältytään ja leffaa on alusta loppuun yksinkertaisesti kiva katsella. Hauska hyvän mielen elokuva. Sietänee katsoa toistekin, mutta suosittelen nyt katsomaan ainekin kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti