Heavy Metal Baghdad (2007)

Jokunen aika sitten televisiosta tuli dokumentti Idoli Afganistanissa. Nuori naisenalku lähti Idolsiin tavoittelemaan unelmiaan ja viimeisellä esiintymisellään avasi tukan ja otti pari tanssiaskelta. Koko maa halusi naisen teloitettavaksi, hänen vanhemmatkaan eivät juuri halunneet enää tunnustaa lastaan. Eilen nähdyssä Heavy Metal Baghdadissa seurataan Irakin ensimmäistä ja ainoaa metallibändiä Acrassicaudaa, jolla ei ole ollut sen ruusuisempi tie.

Dokumentti koostuu kanadalaistoimittajat materiaaliin vuosilta 2003-2006, ajanjaksolta jona Irak muuttui muutenkin kuolemantyrmäksi. Bändi pääsi aluksi vetämään muutamia keikkoja siellä täällä, kunhan lupaa anoessaan kuvaili musiikkiaan rockiksi ja lupasi kirjoittaa ja esittää kappaleen Saddam Husseinista. Baghdadissa eläminen muuttui hetki hetkeltä kaoottisemmaksi ja kaupan alakerrassa sijainnut treenikämppäkin pommitetaan, eikä bändi voi enää harjoitella treenin ja soittimien puutteen vuoksi. Harvoissa ulkokuvissa taustalla kuuluu jatkuvaa tulitusta ja pommien räjähtelyä, kuvata ei saisi juuri missään ja erinäisillä auktoriteeteilla on oikeus toteuttaa itseään halujensa mukaan. Vaikka bändin kaksi pääjäsentä ja parhaat kaverit asuvat lähellä toisiaan, nämä eivät nää toisiaan puoleen vuoteen kun ulkona ei siedä liikkua. Toimittajalla on parhaillaan kaksitoista aseistettua turvamiestä, mutta olo tuntuu kaikkea muuta kuin turvalliselta.

Dokumentti on ilman muuta tärkeä kuvaus Irakin todellisesta tilanteesta. Myöhemmin kaikki musiikillinen toiminta kielletään myös kuoleman uhalla ja edessä on monille hengenvaarallinen matka Syyriaan, jossa irakilaisia kohdellaan kun roskaa. Kuvaustiimin porukka auttaa mahdollisuuksiensa mukaan matkan varrella. Bändin ainut haave on tehdä musiikkia, mutta kerta toisensa jälkeen mahdollisuudet torpedoidaan.

Metallimusiikki on bändille kaikki kaikessa ja päällä pidetään Slipknot-paitaa vaikka siitä saattaa joutua lahdatuksi. Moshaus on myös kuolemaan johtava rikos, sillä se muistuttaa liikaa juutalaisten rukousmenoja. He haluaisivat vain soittaa metallia, kasvattaa pitkän tukan ja elää rauhassa. Asiat jotka ovat meille itsestäänselvyyksiä, johtavat kuolemaan heille. Toisaalta, kun kaikki johtaa kuolemaan, niin miksipä välittää siitä mitä tekee.

On liikuttavaa nähdä, miten eräälle keikalla saapuneeseen marginaaliporukkaan vaikuttaa Metallican Fade to Blackin kuuleminen livenä. Sillä ei ole väliä kuka sen esittää, ulkomaisia bändejä kun on turha odottaa näkevänsäkään. Cover-bändistä ei kuitenkaan ole kyse, Acrassicauda säveltää ja soittaa siis omaa matskuaan, jonkin sortin persiathrashia.

Dokumentti on ollut bändille tie vapauteen. Palkittu dokumentti on otettu hyvin vastaan maailmalla ja johan on portit Amerikkaankin avattu, vaikka tätä ennen se on vaikuttanut mahdottomalta. Bändi pääsi nauhoittamaan dokumentin aikana demon Damaskoksessa, mutta dokumentin teon jälkeen bändi on saanut tehdä jo ensimmäisen virallisen EP-levynsä Amerikassa. Bändi on kasvanut Metallican, Sepulturan, Slayerin ja Testamentin kanssa ja se kuuluu vahvasti levyssä. Tavan rässistä parempaa siitä tekee sen soundia elävöittävät itämaiset vakutteet. Bändistä on lähivuosina uutisoitu jenkkilehdissä ja he ovat päässeet näkemään Metallicaa livenä ja saaneet Hetfieldilta lahjoituksena kitaran.

Kyseessä on mielenkiintoinen kuvaus vihatun maan tilanteesta ja sen ihmisistä metallimusiikin näkökulmasta. Kannattaahan se ilman muuta tsekata, katsottavissa lie netissäkin. Musiikkikaan ei ole ihan onnetonta, keskivertoa mielenkiintoisempaa kaikin puolin. Bändin historian ansiosta sen mahdollinen tuleva pitkäsoitto tullee saamaan mainontaa, jollaista se ei muutoin ikinä voisi saada. Suotakoon.



Acrassicauda: Only the Dead see the End of the War (2010)

Monilla thrashbändeillä on tietynlaisia ahdistuneisuuden ja raakuuksien elementtejä sanoituksissaan, mutta harvempi pystyy sanoittamaan sellaisia omakohtaisista kokemuksistaan ja elämästään. Sellaisia toki ajattelee hieman eri tavalla. Ep on kuunneltavissa MySpacessa ja Spotifyssa.


Message from Baghdad

As I grew bounded to my fate
Rewinding the wounded memories I gained
So weak I can hardly breathe
So sick of their lies, tired of deceit

Is god's will or just a lie
People live and others die
Never had the chance and they never will
Forever doomed as I wonder why

Dead bodies walking coffins
Caged souls locked in prisons
They might forget, but still unforgiving
Fearless zombies walk among the living

Is god's will or just a lie
People live and others die
Never had the chance and they never will
Forever doomed as I wonder why