American Teen (2008) / How much wood would a woodchuck chuck... (1976)

American Teen (2008)

Kaikki ovat nähneet amerikkalaisia high school -elokuvia ja moni varmaankin myös mtv:n käsikirjoitettuja "reality"-sarjoja aiheesta, mutta American Teen pyrkii esittämään nuo arjen sankarit sellaisina, kun ne oikeasti ovat. Indianalaisen koulun viimeisen lukuvuoden oppilaista seurataan jokaisen yleisen stereotypian kohdetta vuoden ajan. Näihin kuuluu nörttiä, prinsessaa, koristähteä, alternative tyttöä jne. Hämmentävän alun jälkeen docusoapiksi luokiteltu elokuva alkaa ottamaan mukaansa.

Luultavasti lievällä ohjauksella ja tönimisellä on saatu aikaan tarpeeksi draamaa hahmojen välille ja seurattavat kohteet alkaa pikkuisen jopa koukuttamaan. Dokumentaariseen elokuvaan on saatu nappailtua erittäin sujuvasti parhaat palat, eikä kokonaisuutta olla alettu sörkkimään millään ärsyttävillä leikkauksilla ja krumeluureilla, mitä joskus vastaavissa näkee. Animaatioita on sekoitettu hieman sekaan, mutta mielestäni nekin toimivat vallan mainiosti. Animaatioissa esitetään esimerkiksi kun nörtti haluaa taistella prinsessan itselleen kilpakosijalta Zeldan tapaan tai kun masisteleva outolintu näkee kieroutuneita goottipainajaisiaan.

Elokuvat teinidraamakuningattarista ja vastaavista perustuu selvästi amerikkalaiseen elämänmenoon eikä tämänkään dokkarin narttu paljon sympatioita puolelleen saa, toisin kuin akneongelmainen nörtti tai vaikka elokuvaurasta haaveileva taiteilijasielu. Peli on raakaa kun perheellä ei ole varoja maksaa jatko-opintoja ja stipendin saaminen kasaa valtavat paineet nuorten niskaan. Mielenkiintoisesti tehdyssä elokuvassa arki kolhii ja palkitsee kohteitaan, mutta loppujen lopuksi siitä jää lähinnä hyvä mieli. Viikon todellinen yllättäjä.



How much wood would a woodchuck chuck... (1976)

Werner Herzog repii aiheita dokumenteilleen mitä oudommista paikoista. Tämä dokumentti kuvaa kilpapuhujien maailmanmestaruuskisoja. Parisataa vuotta kehityksen jäljessä tietoisesti elävät amishit kerääntyvät myymään karjaa huutokaupassa ja tästä on kehkeytynyt lyyrisyyden omalaatuinen alalaji, pikapuhuminen. Kun ottelijat alkavat huutokauppaamaan, puhe muistuttaa pikakelauksella tulevaa kantria tai ehkä jotain särisevää banjoa. Soundi on ihmeellinen ja pitkien sessioiden aikana joutuu jopa pienoiseen transsiin kuunnellessa sitä. Dokumentin nimi tulee tongue-twisteristä jolla pikapuhujat harjaannuttavat taitojaan. Loru menee kokonaisuudessaan How much wood would a woodchuck chuck if a woodchuck could chuck wood?

Amishit puhuvat myös omaa murrettaan jota on äärimmäisen vaikea ymmärtää normaalilla englanninkielen taidolla. Kuvatuksi he eivät juurikaan halua tulla, mutta dokumentti on saatu siitä huolimatta kuvattua ongelmitta. Noin kaksi kolmannesta neljän vartin dokumentissa täyttyy pelkästään maailmanmestaruuskilpailulla, mutta se pysyy loppuun asti mielenkiintoisena seurattavana. Osallistujat ovat eripuolilta Amerikkaa ja Kanadaa, sekaan mahtuu myös ensimmäinen naisosallistuja ja vanha veteraani jonka pikapuhe junnaa normaalissa tahdissa. Oma suosikkini puhujista ei päässyt kolmen parhaan joukkoon, mutta lähes kaikki osallistujista olikin melko kouliintuneita lajissaan. Tuollaisessa huutokaupassa en uskaltaisi kyllä hievahtaakaan, sillä huudot rekisteröidään jo pienestä sormen nykäyksestä ja päätyisin varmaan hyvin äkkiä omistamaan kelpo muulipesueen.


Viikko 6:

Burleski *
Beck: Skorpioni ***
Doom *
How much wood would a woodchuck chuck... ***
Huie's Predigt *
God's Angry Man *
American Teen ****