Mark McGann varalennonina. Kuva: Liverpool Echo
Beatlesin musiikkia on versioitu todennäköisesti enemmän kuin mitään muuta musiikkia. Itseltänikin löytyy jokunen epämääräinen tribuuttilevy, mutta harvemmat ovat kuitenkaan kovin tarpeellisia. Ainoa oikeasti toimiva cover-levy on Laibachin Let it Be, joka versioi oman bändin tyylin mukaisesti Beatlesin levyn kokonaisuudessaan nimikkobiisiä lukuunottamatta. Laibachin konsepti tekee varioinnille kunniaa, sillä se ei tee pelkästään uudelleen kappaleita, vaan esittää ne omalla erityisellä tyylillään. Joskus kuulee myös toimivia cover-vetoja liveympäristössä, kuten Paloma Faithin keikalla viime kesänä.
Lahden Sibeliustalossa oli perjantaina tarjolla Lennonin tulkintaa britteinsaarilta yhdistettynä Lahden sinfoniaorkesteriin. Kapellimestari John Wilson heilutti tahtipuikkoa virne naamalla ja kolmen laulajan kopla koostui vanhemmasta ja nuoremmasta miessolistista, sekä yhdestä naisäänestä. Lennonia esittävän ja lausuvan Mark McGannin ulkonäkö huvitti aluksi, sillä kaveri näytti melkoisesti John Lennonilta, tai sanotaanko siltä minkä näköinen illan juhlittu sankari olisi ollut ehkä kymmenen vuotta vanhempana, jos joulukuun kahdeksas 1980 ei olisi käynyt kuten kävi. McGann osasi toki asiaan kuuluvat maneerit ja murrekin onnistuu autenttisesti. Joe Stilgoe esitti valloittavalla tyylillään kappaleita ehdottomasti parhaiten ja vain Claire Martinin osuus jäi kyseenalaiseksi.
Tulkinta ja sovitus oli kaikkiaan kelvollista. Konsertti kattoi musiikillista versiointia loungejazz tunnelmoinnista big band-paukutukseen ja sinfoniaorkesteri on tietenkin omiaan etenkin A Day in the Lifen kaltaisille sävellyksille. Stilgoen tulkinnat olivat mukavan savunkatkuisia ja kokonaisuus paria epäkohtaa lukuunottamatta hallittua. Kunnollisen rumpusetin puutos aiheuttaa toki hankaluuksia tällaisen rytmimusiikin viemisessä ison orkesterin esitettävksi, mutta biisivalinnat olivatkin tarkoin valittu juuri näitä asioita mielessä pitäen. Tästä syystä myös Lennonin sooloura jäi hyvin vähäiselle tulkinnalle ja pääpaino oli Beatles-tuotannolla. Lennon teki paljon rytmi- ja sanomapainotteista musiikkia, melodioiden olleassa enempi taka-alalla.
Eipä ne kappalevalinnat juuri yllättäneet, varmoja valintoja kaikki. Itse pidän muutenkin juuri niistä Beatle-levyjen varjoon jääneistä kappaleista, en niistä iänikuisessa radiotoistossa kuluneista raidoista, joita konsertissakin kuultiin. Kuitenkin toimiva paketti kahdessa osassa, yhdellä tauolla. McGann esitti Lennonin elämän tuttuna ja turvallisena lyhennelmänä pilke silmäkulmassa ja huulet piukkana. Poppoo taputettiin keikan loputtua takaisin lavalle esittämään All you Need is Loven toiseen kertaan, encoreksi kun ei jostain syystä oltu harjoiteltu mitään ylimääräistä biisiä. Yleisöä kosiskeltiin tässä vaiheessa mukaan laulamaan, mutta yritykseksi jäi. Taputtaa katsojat kuitenkin osasivat isolla kädellä.
Illan kohokohdat: Strawberry Fields, Girl, Norwegian Wood, Free as A Bird, A Day in the Life
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti