Näin elokuvan Hella W salissa, joka koostui suurimmaksi osaksi eläkeläisistä. Sanat tylsä, pitkäveteinen ja sekava olivat kovassa käytössä iäkkäiden katsojien keskuudessa lopputekstien rullatessa. Yhtäkään hyvää kommenttia ei kuulunut, eikä itselläni ole siihen poikkipuista sanaa. Sinänsä mielenkiintoista aihetta ei ole osattu käsitellä kiintoisasti ja mahtipontisen mainostittelin suurelokuva saanut elämänkerta epäonnistuu monella tasolla tarjoamaan suurta haukotusta enempää.
Ensimmäisenä elokuvassa huomioi sen tyylin, joka kiehtoi tiettyyn pisteeseesn saakka. 1940-luvun elokuvien tuntu rakennetaan kuvilla taiten, tummat sävyt, vahvat kontrastit, varjot, savukkeet ja sade, kuin klassista film noiria tuotuna nykyajan värielokuvan ja Suomen maahan. Noir tunnelmaa vahvistaa kertojaääni, joka tosin on klassikoista poiketen naiselle kuuluva. Kuvaus jossain määrin, lavasteet, maskeeraus ja puvustus ovat elokuvan ainoat mainitsemisen arvoiset meriitit. Näyttelijäsuorituksetkin ovat ihan perustasoa. Nämä asiat eivät kuitenkaan riitä kumoamaan sitä tosiasiaa, että elokuva ei yksinkertaisesti ole lainkaan mielenkiintoinen. Kamerankin asettelu kenoon kohtaus toisensa perään alkaa rassaamaan ennen pitkää.
Suomalainen elokuvateollisuus on jaksanut tuottaa elämänkertaelokuvia ja henkilökuvia tunnetuista suomalaisista jo kauan. Kohteena on ollut jo monet monituiset elävät ja kuolleet tunnetut miehet. Ilmeisesti vasta kun mielenkiintoiset miehet alkaa olla käsitelty, siirrytään niihin naisiin. Viimevuotinen Prinsessa otti jo aiheekseen naispuoleisen henkilön ja pystyikin kertomaan tarinan mielenkiintoisesti, vaikkei kuitenkaan sen kummempaa vaikutusta tehnyt. Siinä kuvattiin sentään riittävän monipuolisesti kohteensa elämän kaarta ja tapahtumia.
Yksi pääsyistä elokuvan epäonnistumiseen on väärien palojen napsiminen Hella Wuolijoen elämästä. Elokuvassa ei keretä käsitellä juuri muuta kuin naisen osallisuutta vakoiluun ja salaisten tietojen välittämiseen Neuvostoliitolle. Wuolijoki kirjoitti näytelmäkirjallisuutta aluksi salanimillä ja teksteistä muovattiin rakastettuja suomalaisia elokuvia, ennenkaikkea Niskavuori-sarja. Tätä ei kovinkaan paljoa käsitellä elokuvan aikana ja kaikki vankilassa lusimisen jäkeinenkin elämänsarka kuitataan parilla lauseella.
Kun kerran aihepiiri on rajattu näin kapeaksi, se pitäisi pystyä maustaa paremmin ja käsikirjoittajalta tämä ei ole onnistunut. Elokuvan on ohjannut Hella Wuolijoen sukulainen ja se tarkoittaa tietenkin myös sitä, ettei leidiä aseteta missään olosuhteissa arveluttavaan valoon. Kyseessä on siis ennemminkin pienimuotoinen puolustuspuhe. Harvoin elämänkertaelokuva antaa kohteestaan näin olemattoman kuvan, eikä leffan nähtyä voi sanoa olevansa sen viisaampi kuin ennen. Harmi, sillä kyseessä olisi ollut oikeasti ihan kiinnostava henkilö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti