perjantai 18. helmikuuta 2011

Boksit ja sarjat.





Ennen vanhaan elokuvaboksit olivat juhlallisia paketteja, jotka keräsivät elokuvaan liittyvää materiaalia yksiin kansiin tai sisälsi rivistön videoita, jotka loivat yhtenäisen kuvan selkämyksillään. Videoaikakautena boksit olivat myös oikeasti isoja paketteja, tv-sarjan kausihan saattoi helposti kattaa kokonaisen hyllyrivin. Vieroksuin suuresti ajatusta ostaa tv-sarjoja, kun niitä saattoi sitäpaitsi itsekin nauhottaa ilmaiseksi televisiosta. Nauhoitin aikoinaan muutamaa missausta lukuunottamatta kaikki jaksot sarjoista Äärirajoilla, Salaiset Kansiot, Twin Peaks, Futurama ja Simpsonit, siihen asti kunnes digiboksit tuli ja alkoi dominoida televisionkatselua (pienempänä myös Alfred J. Kwak, Matka Maailman ympäri 80 päivässä ja Turtlesit). Noiden sarjojen jaksoja tulikin sitten katsottua varmaan enemmän kuin yksittäisiä elokuvia.

Nykyään dvd-bokseja ja tv-sarjoja saakin parhaimmillaan järjettömän halvalla ja se helpottaa elokuvien keräilyä huomattavasti. Jokaista leffaa ei tarvitse metsästää erikseen ja se taas tappaa hieman tunnesidettä niitä kohtaan. Parikymmentä vuotta Hitchcockin leffojen keräilyä televisiosta nauhoittamalla kuitataan äkkiä kolmen lootan ostamisella. Kolmesta boksista löytyy nelisenkymmentä elokuvaa alle euron kappalehintaan. Kaikki tämä helppous ja halpuus myös edesauttaa ylilyöntien tekoa ja huomaa helposti langenneensa moniin vähemmän tärkeisiin investointeihin.

Etenkin sarjojen ensimmäiset kaudet tuntuu lähtevän ulosheittohintaan kaupoissa ja nettiputiikeissa. Tällä tietenkin yritetään houkutella kuluttaja sarjan pariin ja ostamaan jatkoa vähän kalliimmalla. Halvan hinnan takia olen meinannut tehdä ostopäätöksiä sellaistenkin sarjojen kohdalla, joita en televisiosta edes katsoisi. Kummassakin katsomistavassa on kuitenkin puolensa. Kun sarja tulee kerran viikossa, sitä odottaa ja jännittää aivan eri tavalla. Toisaalta, se tuntuu loppuvan aina liian aikaisin. Boksilta voikin katsoa vaikka koko kauden päivän aikana ja sarjan maailmaankin lumoutuu aivan eri tavalla. Joskus tv-sarjan kauden katsominen putkeen on jopa äärettömän terapeuttista.

Dvd-boksit kattaa nykyään ison osan myynnistä ja niitä tehdään välillä aivan järjettöminkin perustein. Itselläni on keltainen Tarantino-boksi, joka sisälsi ohjaajan kaikki silloin tehdyt elokuvat. Tämän jälkeen julkaistiin omituinen punainen Touch of Tarantino-boksi, jossa oli tuplamäärä elokuvia, jotka liittyivät tuplasti vähemmän itse ohjaajaan. Se kattoi sinänsä ohjaajan uran Pulp Fictionia lukuunottamatta, mutta täytteeksi oli ahdettu myös mm. Hämärästä aamunkoittoon -trilogia ja muita elokuvia jota Tarantino on "hipaissut".

Näyttelijäboksit ja double-packit kiinnostaa bokseista itseäni ehdottomasti vähiten. Anttilassa oli muuten juuri myynnissä Jennifer Anistonin kolmen elokuvan kokoelma alle kahden euron. Tuplapakkaukset ovat kuitenkin ehkä kaikista pahimpia. Perusteetta yhteen lyötyjen elokuvien kannet jo näyttävät niin typeriltä, etten halua niitä hyllyyni. Sitä paitsi se häiritsisi pahemman kerran järjestystäni, elokuvat on ilmestymisvuotensa mukaan kronologisessa järjestyksessä ja tuplapäkki sekoittaisi ärsyttävästi pakkaa. Ei ihan boksi, muttei yksittäinenkään elokuvakaan. Sehän on vain oma henkilökohtainen ongelmani, halvemmallahan pääsee niitäkin suosiessa. Tykkään kuitenkin leffoista leffoina ja bokseista bokseina. Mitä enemmän ne sisältäisi vielä jotain turhaa oheissälää, niin sen parempi.

9 kommenttia:

  1. En ostanut VHS-aikana yhtään boksia, leffoja kyllä. Mutta nyt niitä on siunaantunut jonkin verran koska mulla ei kestä pinna katsoa tv-sarjoja television tahtiin ja yleensä jenkkisarjat saa ennen boksilla kuin näkyy tv:ssä jos näkyy lainkaan! Dr Whot, Galacticat, Big Bang Theoryt ja Supernaturalit, Buffyt ja Angelit on mun aarteita ;O)

    VastaaPoista
  2. Mullakaan ei taida VHS'inä olla bokseja juurikaan.. Star Warsit kyllä, muttei muita. DVD-versiotakaan ei kyllä ole montaa ;) Mainittu SW, Tudorsin 3.kausi, Almodóvar-boksi ja LOTRin extendedit, jotka on nekin ostettu kyllä jokainen erikseen. Boksit on kyllä etenkin tv-sarjoissa tosi käteviä, koska välillä käy niin että unohtuu joku jakso nauhottaa (tai ainakin ennen kävi) ja kismittää, kun ei ole koko kautta itsellä. Mutta noista tuplaleffoista oon samaa mieltä, ihan kamalia!

    VastaaPoista
  3. Aah, ne kultaiset ajat, kun joutui uutta jaksoa odottamaan aina sen viikon. Kyllä se oli samalla ihanaa ja kamalaa aikaa joidenkin tiettyjen sarjojen kohdalla ja siinä toden totta oli se oma viehätyksensä. Katsonhan minä edelleen sarjoja tv:n kautta, mutta näissä nykysarjoista tuntuisi puuttuvan se kunnon cliffhanger-fiilis, että jää tosissaan odottamaan sitä seuraavaa jaksoa. Joku True Blood taitaa päästä lähimmäksi, mutta ei sekään ihan samanlaista fiilistä ole saanut kuin jotkut sarjat menneisyydessä.

    Mun ensikosketukseni tähän "ei pysty odottamaan" -juttuun tuli aikoinaan kai Lostin muodossa ja heti kun Lostin eka kausi tuli myyntiin (Neloselta oli mennyt vissiin seitsemän jaksoa), niin piti hakea se pois ja katsoa se niin putkeeen kuin pystyin. Muistan vielä, kun piti lähteä yhden jakson jälkeen lähteä käymään Ärrällä ja koko matkan (500m) ajan sitä vain jännitti seuraavaa jaksoa ja ei puhettakaan, että olisin kestänyt sitä jännitystä kokonaisen viikon. :D Nythän mulla on yli parikymmentä kautta ostettua tv-sarjakautta katsomatta, joten saa nyt nähdä, missä aikataulussa nuo kaikki saa katsottua. :D

    Noi doublepackit on kyllä ärsyttäviä, sillä minulla on elokuvat "hyllyssäni" aakkosjärjestyksessä ja ne tuppaavat pilaamaan sen järjestämisperusteen. Aikoinaan tuli saatua viisi doublepackia (netin kauttan löydetyssä boksissa luki "10 elokuvaa", mutta ei mainintaa siitä, että kysessä oli doublepackit), jotka sitten heitin sinne viimeisten joukkoon. Nyt vähän aikaa sitten otin ne pois sieltä ja vien divariin, kunhan löydän niille yksinäiset korvikkeet, mutta tässäkin mulla on periaatteena se, että jos löytyy doublepackin toinen elokuva, pitää löytyä myös toinen heti ja tämä vähän vaikeuttaa asiaa niin kauan, kun ei kyllästy ja hanki niitä netin kautta. Tuossa Turussa käydessäni löytyi neljä niistä doublepackien elokuvista, mutta koska kaikki neljä oli eri doublepackien elokuvia, jäi hommaamatta. Joo, mä teen tän itselleni ihan liian vaikeaksi. :D

    Tuo aakkosittain järjestäminen kyllä auttaa mua siinä, että jos ns. doublepack on samaa sarjaa (esim. molemmat Ghostbustersit), niin sitten voin hommata, mutta muuten ei. Muutenkin niissä paketeissa pitää olla joku järki, miten ne on tehty tai mua ei kiinnosta. Esim. joku M. Night Shyamalan -boksi menee kivasti hyllyyn, mutta sitten taas en nähnyt mitään mieltä siinä, että olisin säilyttänyt lahjaksi saamaani Vain muutaman dollarin tähden/Hyvät, pahat ja rumat -doublepackia, koska se ei olisi mennyt edes D:n kohdalle merkitsemään Dollari-trilogiasta, koska siitä puuttui Kourallinen dollareita, vaikka molemmat elokuvat ovat tiettävästi omistamisen arvoisia.

    Yleensähän se on mennyt niin, että kun jostain sarjasta jää joku jakso katsomatta, niin se jää odottamaan dvd:n hankkimista. Jos antaisin itselleni luvan hypätä jaksojen yli, sitä alkaisi kuitenkin tapahtua useammin, joten en anna itselleni tilaisuutta siihen.

    VastaaPoista
  4. Mikaela: Kyllä mul yleensä riittää malttia seurata tv-esitysten tahtiin sarjoja. Noista sarjoista Buffyt katoin aikoinaan ku tuli telkkarista ja nyt oon kattellu Big Bang Theorya, mut noi muut on jääny muutamia satunnaisia jaksoja lukuunottamatta oikeestaa kattelematta kokonaa.

    bubble: Mul ei vieläkää oo Star Warsista mitää boksia.. kaikki muut kyl vhs:nä paitsi episodi 3. Pitäishän se asia joskus korjata.

    Sivustakatsoja: Leffoja en oo ikinä järjestäny aakkosjärjestykseen, levyjä kyl joskus aikoinaan. Ilmestymisvuoden mukaa järjestely palvelee mua paremmin, etenki ku niitä leffoja on niin laajalti, vuodesta 1920 asti joka vuosi edustettuna ja boksien leffat mukaan lukien ihan elokuvan synnystä asti. Se palvelee itseasiassa myös kavereita yms. jotka tuijottelee hyllyjen sisältöä, ni voivat jättää sitten ensimmäisen puoliskon suosiolla kattomatta kun ne vanhimmat ei kuitenkaan kiinnosta.

    Harvat sarjat tosiaa jaksaa koukuttaa itteäni. True Bloodia katoin ehkä ekat viis kuus jaksoa enkä enää jaksanu. Eikä se Lostikaa ikinä kummemmin kolahtanu. Office ja Extras on sarjoja joiden kummanki kummatki kaudet on tullu katottua useempaa kertaa. Luultavasti Sopranos on viimenen kahta kautta pitempi sarja jonka oon kattonu alusta loppuun kaikki kuus kautta.

    Täydelliset naiset ja Mullan alla oli loistavia ensimmäisen kauden verran mut niittenki kattelu vähenty sen jälkee. Viimesimmät sarjat joista oon kattonu ensimmäisen kauden kokonaa on FlashForward, V ja nyt on meneillään Detroit 1-8-7. Kaikki ihan hissusseen telkkarin tahtiin.

    VastaaPoista
  5. DVD on kyllä tuonut etenkin tv-sarjojen kohdalla todellisen helpotuksen tunteen, vaikka VHS tuokin formaattina minulle mukavamman olotilan. Mutta juuri se, että hankit jonkun parikymmentä jaksoa sisältävän tv-sarjan kauden kasetteina ja sait yleensä 10 kasetin pakkauksen tilaa viemään oli kyllä yhtä kauheutta. Se mikä minua etenkin ärsytti tv-sarjojen ostamisessa kasetteina oli se, että niitä julkaistiin usein siten että kasetilla oli kaksi jaksoa ja ne oli leikattu yhdeksi pitkäksi ottamalla ensimmäisen jakson lopputekstit ja toisen alkutekstit pois. Samaa muistaakseni harjoitettiin Frendienkin kohdalla joissa kussakin kasetissa oli useampi jakso.
    Surkeinta julkaisupolitiikkaa harrastettiin kuitenkin Simpsoneiden ensimmäisen kauden kohdalla kun kasetilla oli vain kaksi vaivaista jaksoa ja se maksoi 99 markkaa per kasetti.

    Joten etenkin tv-sarjojen kanssa DVD on ollut siunaus.

    Pidän myös suuresti niistä elokuvapaketeista jotka on rakennettu niin, että mukana saman sarjan elokuvat. Esim. Indiana Jones, Rambo, Alien, The Fly, etc. Mutta noi tuplapaketit ovat myös minun mielestäni hiukan rasittavia, etenkin jos niissä on kaksi esi sarjaan kuuluvaa elokuvaa. Itse pidän elokuvia hyllyissäni pääosin lajityyppien mukaan, mutta niiden ohjaajien/näyttelijöiden kohdalla joista minulla on useampi leffa, olen koonnut ne yhteen paikkaan. Ja välillä useamman eri sarjaan kuuluvan leffan paketit aiheuttavat päänvaivaa siitä mihin laittaa ne. Onneksi kuitenkin levyboksien kokoajat ymmärtävät sentään, että trilleriboksin tulee sisältää vain trillereitä, etc. Joten enemmänkin päänraapimista aiheuttavat kaikenlaiset ns. movie greats-paketit jotka harvemmin ovat great ja yleensä sisältävät aika monenkirjavaa tavaraa.

    VastaaPoista
  6. Minäkään en omista mitään sarjoja tai muita boksejä vhs:nä (paitsi Bubblen tapaan Star Warsit) ja nykyisin olen alkanut kirota jo dvd-pakettejakin - ne kun vievät niin paljon suuremman tilan kuin blurayt ja hyllytila tuntuu *taas* loppuvan kesken. Ostin jouluksi Buffy vampyyritappajan 7 kauden boksin ja pari viikkoa sitten viisi kautta Angelia. Angelit eivät enää hyllyyn sopineet vaan niille pitää keksiä jotain muuta...

    VastaaPoista
  7. sarjaelokuvat on ilmanmuuta tervetulleita ja etenkin alien, apinoiden planeetta ja kärpänen paketit on ollut huippulöytöjä, koska paketit on saanut ns. yhen hinnalla, 9,90e muistaakseni. movie greatsit on ehkä jopa niitä epäsuhtia tuplapakkauksiaki pahempia!

    tuskin alan koskaa kiroomaa dvd-pakettien tilanviemistä, tykkään kyllä että ne on esillä ja edustaa. saa nähä millon ite ees pääsen bluray-aikakautee, nykyäähän on jo niitä tuplasettejä että dvd + bluray, ne on myös oma lukunsa.

    VastaaPoista
  8. mistä ihmeestä oot tuon buster keaton boksin hankkinu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.amazon.co.uk/Buster-Keaton-Collectors-Five-Discs/dp/B0009WT532/ref=sr_1_4?s=dvd&ie=UTF8&qid=1388159228&sr=1-4&keywords=Buster+Keaton

      Tuolta tilannut. Ei ollenkaan pahan hintainen reilun parikymmenen euron hinnaltaan, MUTTA kattaa vain noin puolet Keaton ehdottomuuksista.

      Tuplasti enemmän elokuvia (kaikki tarpeelliset) sisältävä paketti, ja kaiken lisäksi halvemmalla hinnalla löytyy samasta paikasta:

      http://www.amazon.co.uk/The-Buster-Keaton-Chronicles-Repackaged/dp/B001IRFWFW/ref=pd_cp_d_h__0

      Eli alemman tilaisin ennemmin, ja tulen luultavasti vielä tilaamaankin tulevaisuudessa, asioidessani seuraavan kerran amazonilla.

      Poista