Kolme urheilulajia

Hyvin vähän mitään urheilua seuraavana ja siitä kiinnostuneena olen todella valikoiva minkään lajin seuraamisen suhteen. Toki satunnaisesti saattaa jämähtää katselemaan telkkarista jotain ihan arvalla kiskaistua koitosta, ei voi väittää etteikö vaikka mäkihypyssä olisi oma kiehtovuutensa, vaikken varta vasten sitä ikinä näppäisi päälle. Kolme lajia on kuitenkin onnistunut kaappaamaan minut mukaansa. Kolme toisistaan poikkeavaa, kukin niin monella tapaa kiehtovaa ja antoisaa.

Formula 1

Kun aloin seuraamaan Formuloita pienenä poikana, elettiin erään aikakauden loppua ja murroskautta. Aikakautta, jota hallitsi todelliset legendat, Ayrton Senna, Alain Prost ja Nigel Mansell. Nuori ja nälkäinen Michael Schumacher sen kuin odotteli hetkeä jolloin iskeä. Pian olinkin todistamassa ratkaisevaa käännettä koko F1-kilpaurheilun kannalta, kun Ayrton Senna menehtyi ennen aikojaan Imolan pahamaineisella viikonlopulla 1994. Päivää aiemmin, aika-ajoissa kuoli Roland Ratzenberger. Senna on viimeisin kuolonuhri 45 ihmishenkeä vaatineen autourheilulajin historiassa, jota sääntömuutokset ja turvallisuustekijät ovat muuttaneet hiljalleen radikaalisti. Sennan kuoleman aikoihin meillä nauhoitettiin televisiosta erinomainen dokumentti kyseisestä kuskista, joka tuli aikoinaan katseltua montakin kertaa. En ole nähnyt vielä uutta Senna dokkaria, vaikka se ilman muuta kovasti kiinnostaa.

Vuosia seurasin jokikisen aika-ajon ja osa-kilpailun, jopa nauhoitin ne ja katselin uudestaan ja piirtelin kilpailujen tapahtumia, kokonaisia kilpailuja sarjakuvina. Lueskelin säännöllisesti silloista halvalle paperille painettua formula -julkaisua, tutustuin lajin historiaan kattavista opuksista. Todella upea laji. Silti lapsuudessa näin tärkeän lajin seuraaminen jäi jossain vaiheessa täysin ohjelmistostani, maksukanaville siirtyessä kai. Edelleen, jos satun television ääreen koosteen aikana, vauhdin hurma kaappaa mukaansa.

Jalkapallo

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat, Italia '90. Tuskinpa paljon enempää kisoja seurasin kuin mitä sanottiin että katsoppas nyt siinä on maailman paras pelaaja kentällä, joka tekee kädellään maaleja. Kisat merkitsivät itselleni tuolloin lähinnä jalkapallokortteja ja -tarroja, oheistuotteita mainio maskotti kyljessään. Viimeistään 1994 Yhdysvalloissa järjestetyistä kisoista lähtien on sitten tullut seurattua aktiivisesti sekä MM-, että EM-kisat. En juurikaan näiden kisojen ulkopuolella seuraa lajia, vaikka liigapelin laatu saattaakin piestä maaottelut.

Jalkapallon rikkaus- ja samalla kirous on sen tuomaripeli ja tulkinnanvaraisuus. Filmaus ja muut naurettavat rikkeet pilaavat peliä vähintään yhtä paljon kuin selkeästi väärät tuomiot ja virheellisesti hyväksytyt tai hylätyt maalit. Pidän kuitenkin siitä, kuinka kullakin maalla on niin oma pelinsä, tyylinsä ja temperamenttinsa. Taidokkaiden pelaajien suoritukset ovat parhaimmillaan upeaa katsottavaa ja muu dramatiikka pitää jännityksen yllä. Ikävä kyllä juuri näissä kisoissa ennakkoon suitsutetut huippupelaajat joutuvat usein tiukkaan pitoon, eivätkä he pääse toteuttamaan itseään. Laji on myös täynnä värikkäitä persoonia, joita voi joko rakastaa tai vihata, mutta jotka jokatapauksessa pitävät pelin mielenkiintoisena.

Snooker

Pelaajat saapuvat pöydän ympärille. Toisella ei ole tiukasta pukukoodista huolimatta rusettia kaulassa. Mistä on kyse? Vain erityisluvalla tällainen käytös on luvallista. Seuraa spekulaatiota. Pelaaja siemaisee kylmää vettä lasista huulet kostuttaakseen ja asettuu lyömään. Joku yleisössä yskäisee. Ajatus herpaantuu ja pelaaja kerää itsensä uudestaan kasaan. On kyse ratkaisevasta lyönnistä jonka pilaa harmillinen kicki.


Laji johon ei ole yhtä vahvaa tunnesidettä lapsuudesta. Muistan kuitenkin kun Eurosport tuli näkyväksi kanavaksi ja ihmettelin kun sieltä tulee aina vain sitä "biljardia". Vuosien jälkeen pysähdyin joskus seuraamaan peliä ja se imaisi täysillä mukaansa. Pelihän on totaalisen nerokas! Kyseessä on kuitenkin laji, jonka seuraaminen ei olisi kertakaikkiaan mitään ilman ammattilaispelaajia. Huippupelaajia seuratessa saa nauttia ovelista snookereista ja maksimibreikeistä. Pienikin hermoilu on kohtalokasta. Kyseessä on äärimmäisen kiehtova laji myös sen takia, että se on niin tyylikkään - jopa huvittavan hillitty. Pienestäkin puheensorinasta yleisössä mainitaan ja pahimmassa tapauksessa ajetaan katsoja ulos. Lajia hallitsee charmantit engelsmannit, kullakin oma tyylinsä, jota on hiottu vuosikaudet ellei -kymmenet. Jos viimeisenä toiveena saisi valita yhden kierroksen valitsemaansa urheilulajia, valinta olisi enemmän kuin helppo. Snooker, suosikkilajini.