Damn Good Music Awards '12: Electronic Soundtrack

(c) Ellen Rogers

Ensimmäinen täysin elektroninen soundtrack on kuultu scifi-klassikossa Forbidden Planet (1956). Tämä tapahtui 8 vuotta ennen legendaarisen Moog syntikan keksimistä ja yli vuosikymmen Alfred Hitchcockin mainiota Noiduttua myöhemmin, jossa soundtrack sisälsi kokeiluja theremin -soittimen kannsa. Forbidden Planetin elektroniset ääniaallot olivat tuolloin liikaa, eikä elokuvamusiikkia hyväksytty Oscar-ehdokkaaksi musiikkina, eikä liioin edes äänitehosteina. Myöhemmin synteettinen musiikki on vakiinnuttanut paikkansa elokuvamusiikin vakiona, joka on poikinut lukuisia huikeita kokeiluja niin elokuvamusiikin ammattilaisilta kuin menestyneiltä rock-individuaaleilta. Seuraavat valinnatkin ovat hyvin tunnetuilta yhtyeiltä tai niiden keulahahmoilta.

Damn Good Electronic Soundtrack Award:

Trent Reznor & Atticus Ross - The Girl with the Dragon Tattoo.

Uusi iskevä näkemys Led Zeppelin-klassikosta Immigrant Song on kieltämättä mukaansatempaava aloitus sekä elokuvalle että sen soundtrackille, mutta musiikillisesti OSTilla on paljon muutakin annettavaa. Tripla muistuttaa hyvin paljon nimenomaan Nine Inch Nailsin myöhäisaikojen tuotantoa, kun herkkä ja hauras piano kohtaa elektronisen äänimaailman, palaset loksahtavat kohdalleen. Fincher teki säveltäjien kanssa yhteistyötä edellisessäkin elokuvassa, The Social Network, ja väittäisin että tällä kertaa levy on musiikillisesti jopa vielä onnistuneempi. Olisi outoa jos näin hedelmällinen yhteistyö jostain syystä enää katkeaisi, on tosin mainittava että tunnistettava sävellystyyli pistää joskus korvaan elokuvaa seuratessa, kun kuvan ja äänen erottelee sen sijaan että ne tukisivat toisiaan, joka häiritsee mahdollisesti tunnelmaa. Levykokonaisuutena kuitenkin virheetön ja häiriötön.


Mike Patton - Solitude of Prime Numbers.


Ehkä tämän oikea paikka olisi ollut edellisessä kategoriassa, ehkä ei. Musiikki levyllä on pitkälti neo-klassista ja enniomorriconemaista elokuvamusiikkia jousin ja pianoin, aika ajoin pämpättynä pakollisilla Pattonin kiintiö-lallatuksilla. Mukana on sen lisäksi niitä koneita, teollisuutta ja syntikkaa, että sen paremmin en nyt sitten perustelekaan epämääräistä sijoittelua. Pääasia että musiikki on oikein hyvää. Alkuluvuin numeroiduista levyn kappaleista on huolittu varsinaiseen elokuvaan vain osa, mutta soundtrackilta löytyy kaikki sävelletty materiaali. Suurin osa instrumentaalina onneksi. Sen lisäksi että Mike Patton on erinomainen elokuvamusiikin tulkitsija, hän on ilman muuta myös hyvä elokuvasäveltäjä, noin tuhansien muiden musiikillisten projektiensa lomassa.

Mitä tulee niihin elektronispainotteisimpiin raitoihin, Radius of Convergence ja Method of Infinite Descent ovat erinomaisia sellaisia. Patton on lainannut tyylinsä elokuvasäveltäjänä vahvasti ja avoimesti suosikkisäveltäjiltään, muokaten sitä omaan tunnistettavaan muottiinsa. Hauska kahtiajako tällä levyllä on nimenomaan neo-klassisten ja elektronisten alkulukujen välillä, ensinmainitut mukailevat juurikin Ennio Morriconea ja Bernard Hermannia ja jälkimmäiset kuulostavat erehdyttävästi Wendy Carlosilta (os. Walter Carlos).


+Chemical Brothers - Hanna. Kemiallisten veljesten debyytti elokuvamusiikin maailmassa kuulostaa pääosin bändiltä itseltään. Hieman on annettu vapauksia myös leijailuun, jota elokuvat musiikiltaan yleensä aika paljon vaativat. En ole nähnyt elokuvaa, joten on vaikea sanoa toimiiko se siinä, mutta levy ainakin on ihan mukiinmenevää kuunneltavaa hetkeksi aikaa.

+Basement Jaxx - Attack the Block. Konemusiikkia harrastanut yhtye, joka ei ole ikinä ollut niin paljon mieleen kuin muut edellämainitut, mutta joka onnistui tällä kertaa luomaan aika tiukan soundtrackin, joskin trendikkään dubstepmaisuuden edesauttamana.

+Daft Punk - Tron Legacy: Reconfigured. Porukan ehdottomasti heikoin lenkki ja epätasaisin kokonaisuus, silti ainakin mielenkiinnosta tutustumisen arvoinen paketti. Sisältää remix -versioita Daft Punkin soundtrackin raidoista, mukana mm. Moby, M83 ja Paul Oakenfold.