tiistai 1. tammikuuta 2013

Woody Allenin kymmenen viimeisintä.

Woody Allen on ohjannut viimeisen kymmenen vuoden aikana tasan kymmenen elokuvaa ja uutta on taas luvassa. Siinä missä tätä kymmenikköä edeltävät kymmenen vuotta olivat ohjaajan heikointa aikaa, ja sen keskinkertaiset, innottomat välityöt unohtuivat hetkessä, moni viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdyistä kuuluu jopa kaikista ikimuistoisimpiin.

Allen oli ymmärrettävästikin kiireinen henkilökohtaisten asioidensa kanssa 1990-luvulla, eikä pystynyt kääntämään niitä luovaksi eduksi. Heikon kautensa jälkeen, ikänsä New York -kuvauksia ohjannut Allen löysi uuden inspiraation yllättäen euroopasta.

Muusat vaihtuivat Scarlett Johanssonin kaltaisiksi nykyelokuvan ikoneiksi, ja Woody itse siirtyi lähes kokonaan pois kameran edestä. Erinomaisten näyttelijäkiinnitysten vastapainoksi elokuviin on liitetty myös yllättävän paljon epäsopivia ja -päteviä nuoria nimiä.

Match Point ja Cassandra's Dream ovat ne pakan vakavat draamat. Pettäminen ja sattuma on Allenin vakio aiheita, yleensä niitä on kuitenkin käsitelty huumorin varjolla. Kohtalaisen hyvää laatua on saatu Allenin vuotuisella tahdilla, ja tässä nämä elokuvat nyt viitteellisessä parhausjärjestyksessä.


1. Match Point (2005)

Tennis-symboliikalla varustettu semi-trilleri, Match Point, alkaa laiskasti ja värittömästi, mutta kasvaa parin kulman kautta ovelaksi ja antoisaksi elokuvakokemukseksi. Elokuva ei itsessään ole komediallinen, mutta sen mielikuvituksellinen rakenne ja käänteet ovat kaikessa sulavuudessaan jo lähes huvittavia. Allenin virheettömimpiä, kokonaisvaltaisesti onnistuneimpia elokuvia.


2. Whatever Works (2009)

New Yorkissa ikänsä asunut mies ottaa asuntoonsa asumaan nuoren karkulaistytön. Miehen status on älykäs, tytön status on tyhmä. Mitä tulee rakkauteen, mies on varustettu kaikki käy -ideologialla. Ainut oikeasti hyvä newyorkilainen elokuva Allenilta vuosikymmeniin. Rakastettavan raikasta sattumanvaraisuutta ja elämän arvoja halveksuvaa komediaa.


3. You Will Meet A Tall Dark Stranger (2010)

Allenia tyylillisesti kaikista omimmillaan, siirrettynä Lontooseen. Kyynistä tragikomediaa elämästä, valinnoista ja parisuhteista. Jokainen hahmo on herkullinen ja näyttelijät kantavat roolinsa hyvin. Limittäin kerrottuja tarinoita ja ihmiskohtaloita jätetään roikkumaan kliimaksien äärelle, antamatta katsojalle dramaattisia käänteitä.


4. Vicky Cristina Barcelona (2008)

Espanjassa kuvattu Vicky Cristina Barcelona on näyttävä, rohkea, kuuma, kullanhohtoisen auringon ja scarletin (tulipunainen) sävyinen elokuva. Scarlett Johansson ja Rebecca Hall esittävät turisteja Barcelonassa, joiden välittömään läheisyyteen astuu suorasukaisesti paikallinen mestarimaalari, Javier Bardemin esittämä Juan Antonio. Lipevän taiteilijan entisen naisen, Penélope Cruzin, palatessa kuvioihin, eläväistä draamaa saadaan täyslaidallinen.


5. To Rome With Love (2012)

Jesse Eisenberg kuvittelee Rooman seikkailunsa takapiruksi Alec Baldwinin ja tapaa Ellen Pagen. Vaikka heillä on keksityt nimet elokuvassa, he tuntuvat esittävän enemmän itseään kuin keksittyä hahmoa. Jotain hauskaa, jotain ärsyttävää. Dialogi on pääosin hauskaa ja Rooma-kuvaus menettelee. Mukavampi katsella, kuin muistella. Ruggero Leoncavallo tulkinta on ensiluokkainen.


6. Cassandra's Dream (2007)


Taloudellisista ongelmista kärsivät veljekset ajautuvat tilanteeseen, jossa on harkittava jo rikollisia toimia. Cassandra's Dream on tarinanrungoltaan, hahmoiltaan ja roolisuorituksiltaan Alleniksi hyvinkin vaikuttava vakava elokuva. Vaikuttavan elokuvasta tekee sen tiivistunnelmainen rytmitys ja hidas tempo, joka on toisaalta myös yksioikoisuudessaan elokuvan suurin ongelma. Elokuvasta jää lopulta vähemmän käteen, kuin mitä olisi suonut.


7. Midnight in Paris (2011)

Pariisia ihannoiva kuvaus toimii mainiosti ideana. Harmi vain, että sen toteutus on melko katastrofaalinen. Tyyliltään elokuva muistuttaa lähinnä Steven Spielbergin Ihmeellisiä tarinoita, joka ei missään nimessä vielä tee siitä huonoa. Järkyttävän huonosti esitetyt historialliset hahmot ja kömpelöt roolisuoritukset sen tekevät. Mukavaa, vaikka mitäänsanomatonta seurattavaa. Moni hyvä idea menee hukkaan.


8. Melinda & Melinda (2004)

Tutkielma siitä, onko elämä koomista vai traagista, kerrottuna pöytäseurueen kehittämien kahden toisistaan poikkeavan, teatraalisten näkemyksen kautta. Lähtökohdiltaan hyvä elokuva ei missään vaiheessa löydä tarvittavaa syvyyttä täyttämään asettamaansa haastetta.


9. Scoop (2006)

Scoop tuntui Allen-Johansson parivaljakon yritykseltä tehdä uutta Match Pointia. Sitä siitä ei tullut. Scarlett, amerikkalaisena opiskelijana, saapuu Lontooseen tekemään jymyjuttua, murhan ja täydellisen miehen keskelle. Johanssonin rooli kuuluu naisen epäuskottavampiin, eikä elokuvasta ole muutenkaan kuin kepeäksi kertakäyttökomediaksi. Sellaisena se kuitenkin toimii hyvin.



10. Anything Else (2003)

Ennen Allenin uutta nousua, hänen oli koettava yksi uransa kuopista, Anything Else, tähtinään Jason Biggs ja Christina Ricci. Ei sillä, etteikö elokuva olisi yhtä hyvä kuin keskiverto jenkkiläinen, pariskunnan ongelmia setvivä draamakomedia, vaan juuri siksi. Allenin nokkela dialogi paistaa välillä läpi, mutta suurimmalta osin se ei eroa genren harmaasta massasta.

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä. Kun oon just miettinyt Allenin uusiampia, että mitäs niitä onkaan ja mitäs on vielä näkemättä. Listaamistasi lempparini on Match Point ja kakkosena Midnight in Paris.

    VastaaPoista
  2. En mikään suuri Allen fani ole ikinä ollu, mutta katson jokaisen. Huonoimmillaankin ne tuppaa olemaan katsomisen arvoisia.

    Mitään odotuksia en ole ikinä ennen asettanut, mutta jostain syystä tein sen Midnight in Parisin kohdalla, jonka näin vasta, ja se oli pettymys.

    VastaaPoista
  3. Onpas Allen ollut ahkera, en olekaan sisäistänyt ennen kuinka tiheällä aikavälillä nämä leffat on tehty. :) Midnight in Paris oli myös minulle pettymys.

    VastaaPoista
  4. Allen on alusta asti tehtaillut elokuvia vuotuisella tahdilla, pian menee jo 50 elokuvaa rikki. Allenin elokuvien tyyli ja huolettomuus mahdollistaa sen, toisaalta juuri siksi todellisia huippuja tuleekin harvemmin.

    VastaaPoista