Ranskassa haluttu, Amerikassa etsintäkuulutettu
Poliisit nappasi puolalaisohjaaja Roman Polanskin Sveitsissä viime syyskuussa (2009), kun hän oli saapunut Zurichin elokuvajuhliin vastaanottamaan palkintoa elämäntyöstään. Tämä dokumentti on valmistunut hieman ennen tätä viimeisintä käännettä.
Roman Polanskin elämään on mahtunut jos jonkinmoista ja suosittelen omaelämänkerran Roman (1984) lukemista. Puolalaisohjaaja syntyi monien muiden tavoin väärään aikaan väärään paikkaan, kun natsit pistivät hänen vanhempansa keskitysleireille ja kaasukammioihin jäi poika orvoksi. Polanski taisteli synkän lapsuuden läpi Euroopassa elokuvia tehden, kunnes hänet huomattiin vihdoin Inhon (Repulsion, 1965) myötä ympäri maailmaa. Koitti Amerikan mantereelle muutto ja Rosemaryn painajaisen (Rosemary's Baby, 1968) ohjaaminen. Elokuvan okkultismi siirtyi tosielämään kun Mansonin perhe teurasti pian Polanskin tuorehkon vaimon Sharon Taten ja heidän syntymättömän lapsensa. Siitä alkoi mediapyöritys joka - toisin kuin luulisi - oli Polanskia ja Tatea vastaan hyökkäävä. Ohjaajan elokuvien perusteella pääteltiin että he olivat itse aiheuttaneet verityöt olemalla osana jotain saatanallista kulttia.
Pääpaino dokumentilla on jokatapauksessa 1978 tapahtumiin, kun Polanskia vastaan nostettiin syyte 13-vuotiaaseen sekaantumisesta. Nuoria tyttöjä (mm. Nastassja Kinski) ranskalaiselle lehdelle kuvannut ohjaaja lipesi vähän liian pitkälle kalifornialaistytön kuvauksien aikana, Jack Nicholssonin asunnossa. Suurin osa dokkaria keskittyy siis oikeudenkäyntiin ja paikallaolleiden haastatteluihin ja arkistomateriaaleihin. Uhria, asianajajia ja Polanskin ystäviä kuten Mia Farrowta yms. haastatellaan. Muutamista keskusteluohjelmista on otettu pätkiä ja Polanskin leffoista on napattu matskua dramaturgisiin tarkoituksiin ja myös "todistusaineistoksi" miehen synkästä mielestä. Arkistostomatskuissa vilahtaa porukkaa Hugh Hefnerista Ringo Starriin. Musiikkina toimii isossa osassa Rosemaryn painajaisen tunnuskappale erilaisina variaatioina.
Mediamyllytys oli kohtuutonta ja tuomari (lopulta erotettu jutusta jo Polanskin karattua maasta) julkisuudenhakuinen ja epäoikeudenmukainen. Kaikki ovat yksimielisesti tästä asiasta samaa mieltä, hän ei hakenut Polanskin etua, uhrin etua, oikeuden etua, ainoastaan omaa etuaan. Polanskin onnistui karata maasta Ranskaan ja Vuokralainen (Le Locataire, 1976) jäi Polanskin viimeiseksi elokuvaksi Amerikassa. Ranskalla ei ole velvollisuutta luovuttaa ketään tuomittavaksi muualle, ellei ole kyse raiskauksen tasoisesta syytteestä, Polanskia kun loppujen lopuksi syytettiin enää vain laittomasta yhdynnästä. Tietysti hienoa että ohjaaja sai näin jatkaa elokuvien tekemistä, vaikka ketään ei sinänsä saisi jättää tuomitsematta tietyistä rikoksista.
Sovitteluja on yritetty tehdä vuosien mittaan ja Polanskille on luvattu, ettei hän joutuisi kärsimään vankilatuomiota sillä ehdolla, että oikeudenkäynti kuvattaisiin. Siihen hän ei suostunut. Syyte on ja pysyy, vaikka uhrikin on antanut virallisesti anteeksi. Ylipäätään uhri ei olisi ikinä halunnut mitään tällaista pyöritystä, hallaa se on tehnyt hänellekkin. Oscarin Pianistista (2002) kävi hakemassa polakin Franticissa (1988) näytellyt Harrison Ford.
Dokumentti on ihan kelvollisesti toteutettu ja vaikka aika vähän se mitään uutta ainekaan itselleni antoi, on sen arkistomatskut ja haastattelut ehdottomasti mielenkiintoisia. Ainekin omasta mielestäni tämä on siis tarpeellinen teos ja asiasta kiinnostuneet katsomaan vaan! Polanski on tälläkin hetkellä arestissa Sveitsin asunnossaan, josta käsin hän antoi ohjeet vasta ensi-iltansa saaneen Ghost Writerin (2010) viimeistelyyn. Siellä hän odottelee tuomiota vaimonsa ja kahden lapsen kanssa. Kuinkahan käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti