Lähtökohta kun lähdin katsomaan Suljettua Saarta: Martin Scorsese on viime vuosisadan merkittävimpiä amerikkalaisia ohjaajia ja hänen CV:nsä on vaikuttavimpia nykyohjaajien keskuudessa. Tämän vuosituhannen puolella hänen elokuvansa ovat olleet jo täyttä rutiinilaatua, hyvässä ja huonossa. Elokuvat eivät enää nouse suosikeiksi, eikä niistä enää innostu samalla tavalla kuin ennen, ne on vain taattua scorsesea (etenkin Gangs of New York ja The Departed). Lentäjästä osasin innostua vähän enemmänkin, mutta kyllä kai 90-luvun Kasino ja Kundun ovat ne viimeiset ikimuistoiset scorseset.
Scorsesen ohjauksen alla Robert de Niro, Harvey Keitel ja Joe Pesci ovat aina olleet parhaimmillaan. Se oli viime vuosituhatta. Liekö enää tekevät yhteistyötä, vaikka de Niron kanssakin viihtyivät kahdeksan elokuvan verran. Nykyinen luottonäyttelijä on Leonardo DiCaprio, joka hänkin on parhaimmillaan juurikin näissä puitteissa. Täytyy oikeastaan myöntää että entinen teini-idoli on nykyään ilmiömäinen näyttelijä. Suljetussa Saaressa Leon esittämän poliisimesun vaimoa näyttelee Dawson's Creekin blondi, Michelle Williams. Virkaveljen roolissa Mark Ruffalo ja vankilamielisairaalan henkilökuntaan kuuluu Ben Kingsley ja Max von Sydow. Erittäin osuvat roolivalinnat, kukin vetää hyvän suorituksen.
Suljettu saari kertoo siis traumoja kärsivästä poliisista, joka kollegansa kanssa saapuu suljetulle saarelle rakennettuun vankilamielisairaalaan tutkimaan katoamistapausta. DiCaprion roolihahmolla on pahoja päänsärkyjä ja fläsäreitä vanhoista sotakauhuista, jotka pahenevat laitoksen ilmapiirissä. Välillä päänsisäiset väliepisodit menevät jo niukalti kauhun puolelle. Elokuva muutenkin on luokiteltavissa psykologiseksi trilleriksi, joka on toinen laatuaan Scorseselta (ensimmäinen oli Cape Fear). Kauhukohtaukset saavat miettimään millaisenkon tyylipuhtaan kauhuelokuvan ohjaaja saisi aikaiseksi. Välillä tulee mieleen tyylillisesti Hitchcock ja jopa Kubrickin Hohto. Taitoa tuskin puuttuisi kauhuelokuvan ohjaamiseen, mutta liekö rikoselokuvien mestarilla kiinnostusta.
Toisin kuin ehkä useilla aikaisemmilla Scorsese-tuotoksilla, Suljetun Saaren hienous ei iske päälle niin vahvasti siltä seisomalta, vaan se kytee mielessä ja vasta pikku hiljaa alkaa miettimään kaikkia sen upeita yksityiskohtia. Elokuvat ja kirjat jotka käsittelevät tavalla tai toisella mielen pettämistä ovat aina tehneet itseeni suuren vaikutuksen. Machinist, Amerikan Psyko, Fight Club, Avaa Silmäsi, The Others, Rakastaa...ei rakasta, Viikset ja tälläkin hetkellä lukemani Haiteksti. Siinä onkin liuta leffoja ja kirjoja jotka ei ihan helposti unohdukaan. Vaikea sanoa vielä onko liiankin kova sarja hyväksymään Suljettua Saarta peesiin, mutta ehdokkaista se on paras miesmuistiin. Pienen sulattelun jälkeen sitä osaisi jo ehkä suhteuttaa muiden joukkoon.
Scorsesen kataloogiin Suljettu Saari sijoittuu hieman ehkä jopa keskiarvon yläpuolelle (ohilyöntejäkin on). Viihdearvo joka on tehnyt Taksikuskista, Kuin Raivo Härästä ja Mafiaveljistä, jopa Illasta Aamuun niin nautittavia ja uudelleenkatsottavia, ei tunnu tällä kertaa ensikatsomisella. Mutta muutaman päivän lasehdittuani haluaisin oikeastaan jo nyt nähdä elokuvan uudestaan. Joka tapauksessa tämän vuosituhannen paras Scorsese-elokuva ja toistaiseksi kuluvan vuosikymmenen paras leffa jonka olen nähnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti