Nowhere Boy (2009)

"Mother, you had me but I never had you. I wanted you but you didn't want me."

-Mother, John Lennon

Päivän nimpparisankari Julia on periaatteessa Nowhere Boyn tärkein hahmo. Elokuva kertoo John Lennonin nuoruudesta kun hän asuu Mimi-tätinsä luona, mutta ihmeettelee samalla, missä äiti? Lennon tutustui äitiinsä, Juliaan, vasta myöhäisellä teini-iällä, oikeastaan juuri vähän ennen kuin oli liian myöhäistä. Punatukkainen rouva rockenroll oli nuorelle Johnille mysteeri, ihailun kohde, mutta toisaalta kaiken pahan alku ja juuri. Ristiriitaiset ajatukset äidistään seurasi varmasti läpi Johnin elämän. Hän sävelsikin lukuisia kappaleita äidistään, joka hänellä hetken oli, niin beatleaikana kuin soolourallaa: Julia, My Mommy's Dead, Mother...

Sam Taylor Woodin ohjaaman leffan on käsikirjoittanut Matt Greenhalgh, joka toimi myös parin vuoden takaisen Anton Corbijnin ohjaaman Controlin käsikirjoittajana. Käsikirjoitus perustuu John Lennonin siskon, Julia Bairdin muistelmiin. Huomioin lopputeksteissä myös erikoiskiitokset Yoko Onolle. Lennonin lesken osuus hahmon rakentamiseen olisi mielenkiintoista tietää.

Elokuva alkaa hyvin tunnistettavalla A Hard Day's Nightin aloittavalla soinnulla, joka on varmasti tunnistettavin yksittäinen sointu Beatlesin koko musiikillisessa katalogissa. Tosin elokuva kertoo ajasta 1957-1962 ja tuo kyseinen (todellisuudessa George Harrisonin 12-kielisen Rickenbacker 360/12 sähkökitaralla tehty pikku rämpäytys) soi vasta 1964 ilmestyneellä albumilla, joka kantoi samaa nimeä kuin kappale. Pitkäsoittoa promottiin niinikään samaa nimeä kantavalla elokuvalla, jossa neljä beatlea seppoilee menemään. Sekin alkaa samaisella soinnulla. Nowhere Boyn alussa Johnia esittävä Aaron Johnson juoksee samanlailla kuin beatlet tuossa tunnetussa elokuvassa, mutta yksin. Hetken päästä John ja muut nuoret kollit ajavat muunmuassa Strawberry Fieldin ohi. Julia opettaa Johnia soittamaan Maggie Maeta banjolla. Tällaisia pieniä viitteitä The Beatlesin tuotantoon annetaan, mutta esimerkiksi koko bändin nimeä ei mainita missään vaiheessa.

Ensimmäinen asia mitä ajatteli elokuvaan mentäessä oli tietysti näyttelijäsuoritukset. Esimerkiksi Iain Softleyn ohjaamassa Backbeatissa (1994) näyttelijäsuoritukset ovat hieman noloja, vaikka leffa ei oikeastaan täysin surkea olekaan. Aaron Johnson esittää mielestäni erittäin hyvin roolinsa. Todella hyviä ovat myös Anne-Marie Duff Julian roolissa ja Kristin Scott Thomas Mimi-tätinä. Loput ovat enemmän tai vähemmän statisteja. Paul McCartneyta esittää pienipäinen ja isosilmäinen Thomas Sangster ja George Harrisonia Duncan Jonesin Kuussa juuri pääosassa ollut Sam Bell. Tietyllä tavalla hekin sopivat ihan hyvin rooleihinsa

Onko elokuvassa sitten jotain valittamisen sijaa. Tarina on hyvin kerrottu ja näyttelijät uskottavia rooleissaan. Musiikkivalinnat ovat myös hyviä ja pääasiallisen elokuvan scoren on säveltänyt loistava brittiläinen elektrobändi Goldfrapp. Jos Beatlesia odottaa, saattaa pettyä, koska elokuvan aikana niitä kuullaan vain yksi ja sekin on erittäin mielenkiintoinen valinta ja tätä tarkoitan vain hyvällä, koska kyseessä on kumminkin oikeastaan sävellyksenä ainutlaatuinen teos (säveltäjäparin suhteen). Lennonia kuullaan myös yhden kappaleen verran. Se on jopa aito versiokin. Kyseessä on siis hyvä elokuva. Jos aihe kiinnostaa, niin kyseessä on pakollinen katsottava.

Hivenen Off-topicina: Lennonia ja Beatlesia sivuavia elokuvia on tietysti tehty aikojen saatossa lukemattomia määriä ja kaikissa ei edes keskitytä niinkään itse bändiin:

• I Wanna Hold Your Hand (1978) on elokuva beatle-faneista jotka yrittävät nähdä suosikkinsa. Se oli Robert Zemeckiksen kolmas ohjaus, myöhemmin hän löi läpi mm. Paluu Tulevaisuuteen-trilogialla, Roger Rabbitilla ja Forrest Gumpilla. Hänen seuraava elokuvansakin tulee liittymään beatleihin, nimittäin tekeillä on Yellow Submarinen uudelleen filmatisointi.
• Chapter 27 (2007), kertoi Lennonin murhaajasta Mark Chapmanista, jota esittää Jared Leto. Elokuvan nimi tulee kirjasta Sieppari ruispellosta, jossa on 26 kappaletta ja Lennonin murhaamista Chapman piti 27. lukuna.
• Monty Pythonin voimin tehty The Rutles: All the need is Cash (1978) taas oli parodia, jossa George Harrisonkin vilahtaa, haastattelevana toimittajana.

Tunnetuin henkilökuva jokatapauksessa ennen Nowhere Boyta taitaa olla jo aiemmin mainittu Backbeat. Pelkästään Johnin ja Yokon tarinastakin on tehty lukuisia elokuvia. Kumpa kaikki muutkin vain olisivat yhtä hyviä kuin tämä uutukainen. Kyseessä siis ehkä paras tavalla tai toisella Beatles-aiheinen dramatisointi poislukien muutamat beatlepoikien omista elokuvista.