Bohren & der Club of Gore 23.4. Nosturi

Nosturissa oli eilen ainutlaatuinen tilaisuus nauttia doomjazzista, jota tarjoili saksalainen Bohren & der Club of Gore. Kvartetti joka soittaa unenomaista musiikkiaan, jostain Angelo Badalamentin ja Sunn O))):n välistä omasta sopestaan, soittiminaan saksofoni, basso, sähköpiano ja rummut. Musiikki on pääosin hiiidastempoista ja rummuniskun senkun antavat odottaa. Levyt on yön pimeitä tunteja varten sävellettyjä kauniita ja eeppisiä järkäleitä, osa jyleän voimakkaita, osa kuin kevyt henkäys, mutta silti aina hidasta ja hiljaista.

Nosturi 22:00. Paikalla on ehkä kolmisenkymmentä ihmistä kun lämppäri Heroin And Your Veins aloittaa. Kourallinen siirtyy anniskelualueelta lähemmäs kuuntelemaan. Tamperelaisen yhdenmiehenorkesterin jatkeeksi on saapunut taustalle livekokoonpano, johon ei juuri kiinnitä huomiota keikan aikana. Pääjehu muistuttaa ulkomuodoltaan kuin tyyliltään, hieman Nick Cavea, kunnes hämärä väistyy tämän kasvoilta. Musiikki on hyvin perinteiseen Film Noir -henkeen tehtyä tunnelmointia, joka ottaa vaikutteensa niin illan pääesiintyjältä, kuin Tom Waitsilta. Suomalainen rautalankaperinnekin on hieman puskevinaan musiikkiin. Instrumentaalia synkkien kapakoiden ja öisten maanteiden tuntua kuullaan kolmen vartin ajan, kunnes Perttulan Janne nokkamiehen roolissaan kiskaisee kitaransa olan yli kohti rumpusettiä, yllättäen kesken viimeisen ties kuin monetta kertaa toistuvan riffin. Hyvä keikka ja erinomainen lämppärivalinta.

"We are Bohren & der Club of Gore, and we come from West Germany"

Nosturi 23:00. Tunnin aikana sali alkoi olla jo aina täynnä ja yläkertaakin raotettiin sen verran että muutama rivi pääsi katsomaan ritsin yli lavalle. Valot sammuivat ja edestä huudettiin, että jos halutaan kunnon keikka, ei yhtäkään valon tai salaman välähdystä saa kohdistua lavalle. Hartaasti odottava yleisö oli täydellisen hiljaa ja tuntui kun kännykkäkin olisi pitänyt pistää äänettömälle. Esirippu väistyi ja lavalla näkyi pienenä, alle metri kertaa metri kokoinen bändin logo ja kolme spottivaloa niin himmeällä, että jos olisi hipaissutkaan lampun volyyminappia, olisi valo sammunut.

"The next song is about a bone collector. Who collects bones. In a cemetary. During nighttime"

Tietysti tässä vaiheessa, kun bändi juuri kerkesi aloittaa, ihmisten kiusaksi sinne oli pakko tulla kaksi humalaista paskoja juttuja kovaan ääneen laukovaa lorttoa. "hei tän biisin kans sopis punaviini", "hei miks porukka vaa seisoo jähmeenä", "hei mennääks juomaa punaviinii". Hetkeksi anniskelualueelle siirtyneet daamit palasivat kovaan ääneen kailottaen hetken kuluttua. Kuulijat loivat duoon sellaisia katseita, että siinä toivotettiin tytöille jo tervemenoa väkivaltaisen persehäiväistyken luo. Muutaman turpakiin jälkeenkään akat eivät meinanneet vieläkään tajuta vaan lohkasivat muutaman ikivihreän "aika törkeesti sanottu naiselle" ja "noi on just tollasia jauhokyrpiä, ei oo varmaa ikinä saanu". Että jos ne eivät olleet Teräspallien itsemurhakandidaatteja, niin en tosiaan tiedä mitä ne siellä teki.

"This is for all the people like us, who like to sit, and drink, and wonder if we are strong enough to paint this black wall gray."*

*(en ota mitään vastuuta äskeisen välispiikin todenmukaisuudesta. Noin minä sen kuulin ja spiikki jatkuikin, mutta lopusta en ainekaan saanut saksalaisen aksentin takaa mitään selvää)

Tätä alun pientä häiriötä lukuunottamatta keikka sujui virheettömästi. Spottivalot antoivat juuri sen verran, että saksofonistin kasvonpiirteita saattoi nähdä hieman ja uljas soitin kimalteli kauniisti. Basisti ja pianisti saivat myös spottivalokohtelun, mutta rumpali kyyhötti täydellisessä pimeydessä. Selvähän se on, että Nosturi on isohko esiintymispaikka tämäntyyliselle musiikille, mutta siihen nähden se täytti tilan hyvin. Kappaleet sinänsä soivat täydellisen puhtaasti ja konemaisen saksalaisella tavalla jokainen sointu soi kuin levyllä, ilman sooloilun varaa. Saksofonimelodiat, hetkelliset bassopitoiset äänivallit ja rumpujen sihahdukset olivat juuri mitä paikalle saavuttiin kuulemaan ja orkesteri ei pettänyt millään osa-alueella.

"Thank you all for coming here to listen our music. The next song will be the last. Then we decided to play you two encores"

Nämä muutamat välilohkaisut täydensivät aika mukavasti keikan kokonaisuutta. Puolitoistatuntinen setti antoi varmasti melko ikimuistoisen elämyksen niille, jotka saapuivat paikalle. Muutamat omat suosikitkin soi ja vaikka pari hittiä jäi soittamattakin, ei parane valittaa, sillä tuskin voi sanoa minkään yksittäisen biisin olevan huonokaan. Tunnelma keikassa oli avainasemassa ja kyllä bändille roolin johonkin lynchiläiseen elokuvaan lupaisin, jos saisin päättää.

Suppean genren muista nimikkeistä osaisin suositella myös hollantilaista The Kilimanjaro Darkjazz Ensembleä, joka on omistautunut tekemään musiikkia, jonka inspiraationa toimii vanhat saksalaiset mykkäelokuvat ja tsekkiläiset animaatiot. Uran bändi aloitti säveltämällä Nosferatuun ja Metropolisiin omat soundtrackinsa. Toinen projekti samalta bändiltä kantaa nimeä The Mount Fuji Doomjazz Corporation ja se on improvisoidumpaa doomjazzahtavaa dronea. Toivottavasti saisimme joskus nauttia myös näistä bändeistä täällä Suomessa..