perjantai 19. marraskuuta 2010

2011 Odotetuimmat elokuvat.


1. Melancholia




Lars von Trierin uusi elokuva on katastrofidraama, ellei jopa scifitrilleri, jossa eletään hetkiä ennen maailman lopullista tuhoa. Elokuvassa seurataan erinäisiä ihmiskohtaloita ja heidän sulatteluaan tulevan maailmanlopun sarastaessa, pääosissa Kirsten Dunst ja Charlotte Gainsbourg esittävät sisaruksia, jotka alkavat etääntyä toisistaan. Penelope Cruzin oli määrä näytellä pääosa alunperin, mutta Dunst sai lopulta paikan. Lars von Trier on sanonut kaikkien hänen edellisten elokuviensa loppuneen onnellisesti, mutta nyt on toisin. Tuollaisesta steitmentistä voikin sitten vetää omia johtopäätöksiä, mitä ohjaajan päässä oikein liikkuu. Luultavasti lausahdus on taas silkkaa provosointia, jonka von Trier osaa.



2. Iron Sky




Ilman muuta odotetuin suomalainen elokuva on natsiscifistely Iron Sky, jonka tuotantoa on seurattu tiiviisti jo aikoja. Leffasta tullee yksi tärkeimmistä suomalaistuotannoista ikinä ja Star Wreckin ilmiömäisen menestyksen jälkeen tämä elokuva tullaan huomioimaan varmasti laajalti ulkomaillakin. Laibachin saaminen mukaan korottaa mielenkiintoisuutta aina vain.

Iron Sky -traileri





3. Kolme Martin Scorsese -projektia

3.1 The Invention of Hugo Cabret


Brian Selznick: The Invention of Hugo Cabret (2007)

Martin Scorsese on järjettömän aktiivinen elokuvantekijä, jolla on aina loputon määrä päällekkäisiä projekteja meneillään. Hugo Cabret on lastenkirjaan perustuva elokuva, jonka pääosassa on 12-vuotias, joka asuu pariisilaisen juna-aseman seinien sisällä 1930-luvulla. Elokuva on mysteeri johon liittyy hänen kuollut isänsä ja robotti. Näyttäisi, että Scorsese on alkanut ottaa yhä enemmän fantasiaelementtejä elokuviinsa mukaan, sillä jo Suljettu Saari viitoitti siihen suuntaan.

3.2. Living in Material World: George Harrison
3.3. Sinatra


George Harrison.

Musiikki on ollut aina tärkeä asia Scorsesen elokuvissa, elokuvien soundtrackit on viimeisen päälle tarkkaan rakennettuja ja loistavia musiikkielokuvia ja dokumentteja on tullut runsaasti. George Harrisonista kertova dokumentti on jo jälkituotannossa ja Frank Sinatrasta kertova elokuva kuuluu seuraaviin tuotoksiin.



4. Fantômas



Pelisuunnittelija ja fantasiaohjaaja Christophe Gans on parhaiten tunnettu Silent Hillin ja Susien klaanin visionäärinä. Tulevassa Fantômas-filmatisoinnissa pääosiin on kiinnitetty Vincent Cassel ja Jean Reno. Aihepiiri on loistava ja uskon sen onnistumiseen, tarinan modernisointi on jo paikallaan, sillä 1960-luvun kevyiden huumoriversioiden jälkeen aihetta ei ole juuri koluttu.



5. A.D.

Amerikkalianen zombieanimaatio, josta on ollut liikkeellä erittäin vakuuttava traileri jo pitkään, mutta ihan hirveästi siitä ei ole lähiaikoina kuulunut, vaikka julkaisun piti osua jo tämän vuoden puolelle.

A.D. -traileri





6.1. Dark Shadows
6.2. Pride and Prejudice and Zombies.




Tim Burtonkin näyttää sivuavan valloillaan olevaa vampyyritrendiä ja perustaa seuraavan elokuvansa 1960-luvun tv-sarjaan. Johnny Depp siellä jo asettelee torahampaita suuhunsa, mutta leffa valmistunee tosin vasta vuonna 2012. Käsikirjoittajaksi on kiinnitetty Seth Grahame-Smith, joka nousi ihmisten tietoisuuteen värittämällä Jane Austenin klassikkokirjaa zombeilla.

Ylpeys ja Ennakkoluulo ja Zombit on tällä hetkellä myös elokuvasovittelussa ja saattanee valmistua jo ensivuodeksi. Natalie Portmanin on määrä esittä pääosaa kulttikirjan filmatisoinnissa. Portman myös tuottaa elokuvan.



7. Winnie the Pooh



Disneylta on luvassa omituinen uutukainen, nimittäin Nalle Puh. Onko nykyinen tekijätiimi jo unohtanut, että Disney on tehnyt sen jo reipas 30 vuotta sitten.. Nalle Puhin seikkailuja (1977) kuuluu Disneyn suurimpiin onnistumisiin kulta-aikojen jälkeen ja sivukonttorien erinäisistä jatko-osistakaan kaikki ei ole ihan huonoja. Uusi tulokas on lyhyesti ja ytimekkäästi vain Nalle Puh ja kyseessä on vasta neljäs kerta, kun Disney Animation Studios tekee jatko-osan vanhalle klassikolleen oman talonsa puolesta. Trailerin perusteella jälki on todella upeaa ja leffa on todellakin must-see listalla, joka on nykyään erittäin harvinaista Disneyn tuotannossa.

Aiemmat Disney Animation Studiosin omat jatko-osat:

Kolme caballeroa (1944), jatkoa elokuvalle Saludos Amigos (1942)
Fantasia 2000 (1999), jatkoa elokuvalle Fantasia (1940)
Bernard ja Bianca Australiassa (1990), jatkoa elokuvalle Pelastuspartio Bernard ja Bianca (1977)


Nalle Puh -traileri



8. Goltzius and the Pelican Company


Hendrik Goltzius: Lot and his Daughters (1616)

Peter Greenway jatkaa taiteen tutkimista seuraavassa elokuvassaan, joka kertoo 1600-luvun taitteen molemmin puolin eläneestä hollantilaistaiteilijasta Hendrik Goltzius'ta, jonka tyyliin kuuluivat eroottiset printit ja veistokset. Goltzius viettelee Alsacen rajakreiviä kustantamaan hänen kirjansa, jossa kuvaillaan raamatun eroottisia tarinoita. Vakuuttaakseen tämän, hän lupaa esittää hoville dramatisaatiota kirjan tarinoista kuvanpainoporukkansa kanssa. Greenawayn tyylin tuntien, voi olla varma että lopputulos tulee olemaan upean näköinen.



9. Red Riding Hood



Aihepiirinä aina itseäni kiinnostava Punahilkka saa suurenluokan mittasuhteet ja lopullinen tuotos on pakko mennä katsomaan. Kuvaus on trailerin nähtyä hulppeaa, mutta aika moni osa-alue pitää ainekin itseni hyvin skeptisenä. Leffan ohjaa Twilight: Houkutuksen takana oleva Catherine Hardwicke, eikä näyttelijätkään vaikuttaisi olevan juuri noita teinivamppyyreita parempia. Toivon kuitenkin parasta.

Red Riding Hood -traileri




10. Cars 2



Ilmiö lasten ja vanhempien keskuudessa palaa ja näyttäisipä palaavan näyttävästi. Autot rilluttelee vakoilumainingissa pitkin Pariisia ja Lontoota ja kansainvälinen meininki on kuvitettu neljä vuotta viime kerrasta päivitetyllä tekniikalla. Melkoinen ihme olisi jos uutuus ei tahko suurta menestystä.

Cars 2 -traileri



Next best thing... Tree of Life, Sucker Punch, Ghostbusters 3, The Hobbit, The Smurfs, Adventures of Tintin: Secrets of the Unicorn jne.

2 kommenttia:

  1. Kiintoisia elokuvia listallasi, muutamasta en ole kuullutkaan. Esimerkiksi Fantomas on täysin tuntematon suuruus minulle.

    Luin kirjoituksestasi Lars Von Trierin onnellinen loppu -kommentin ainakin kolmeen kertaan ja mietin hetken olenko vain luullut nähneeni hänen elokuviaan vai olenko erittäin blondi.

    Iron Sky, tätä olen myös minä odottanut innolla. Upea tapa tehdä elokuvaa ja toivon sormet ja varpaat ristissä, että tulos ylittäisi kaikki odotukseni.

    Mä yritin lukea Pride and Prejudice and Zombies -kirjaa, mutta koska se on (niitä zombie hyökkäyksiä lukuunottamatta) niin samanlainen, kuin alkuperäinen teos, kyllästyin aika pian. Ehkäpä elokuvasta saadaan onnistuneempi versio.

    Itkin katkeria kyyneleitä, kun näin lopulta Red Riding Hood -trailerin. Mä EN halua nähdä elokuvaa, joka pyrkii Twilightisksi, Twilightin paikalle!

    Mä en ole edes nähnyt ensimmäistä Cars -elokuvaa (iiks-häpeä-nolotus!).

    Kaikki Next best thing -listallasi olevat ovat omalla ylälistallani :).

    VastaaPoista
  2. Fantomas on Ranskan oma ylpeys, siitä ei ole maan omien rajojen ulkopuolella ikinä filmatisoitukkaan. Allainin ja Souvestren kioskikirjallisuudesta on suomennettukin vain pieni osa ja Yhdysvalloissa sen on huomioinut lähinnä vain Mike Pattonin projektibändi, joka tekee kunniaa vanhoille kulttileffoille ja joka nappasi bändinsä nimen tuosta omituisuudesta. Ranskalaiset leffatkin otetaan levitykseen yleensä melkoisella varauksella ja toivon että tuleva Fantomas otettaisiin edes ohjelmistoon Suomessa.

    Trier provosoi tietoisesti elokuvillaan ja lausunnoillaan, tyhmä hän ei ole, vaikka onkin kyyninen. Naisvihaajan leimaa hän ruokkii tuolla entisestään, mutta loppujen lopuksi ohjaaja taitaa olla vaan ihan vihaaja yleisesti.

    Iron Skyn floppaaminen olisi erittäin suuri pettymys, mutta pidän sitä mahdollisuutta melko epätodennäköisenä.

    Pride Prejudice Zombiesin on idealtaan mielestäni alunperinkin toimivampi elokuvamuottiin, joten ihme jos lopputulos ei ole viihdyttävää ja toivonmukaan jopa splatterihtävä.

    Punahilkan kohtalo pelottaa ilman muuta enemmän kuin mikään muu, jos fiilis on siis todella tuota vampyyrisaagaa. Toivoisin tässä tapauksessa filmikelojen ennemmin palavan iloisesti poroksi, kun näkisin fiksaationi kohteen ottavan seuraavaksi tuon twilightmuotin. Tarkempi otsake tässä tapauksessa kuuluisi siis - 2011 pelolla odotetuimmat elokuvat.

    Cars elokuvan näkemistä enemmän odotan näkeväni sen vaikutuksen lapsiin, jotka ottivat ensimmäisen osan omakseen tavalla johon harva leffa pystyy. Haluan siis nähdä, pystyykö se toistamaan tätä ilmiötä, siksi siis niin odotettu. Itsehän näkisin ennemmin Rottatouillen ja Wall-e:n kaltaisia todellisia mestariteoksia, mutta lasten etuja ajatellen, Cars 2 on todellinen tilaustyö.

    Next best thing -sarakkeen alle päätyneet leffat eivät välttämättä ole sen vähempiarvoisia, mutta ne ovat itselleni elokuvia, jotka menen katsomaan kun ne tulevat, thats it. Varsinaisen listan nimekkeitä odotan odottamalla.

    Kiitoksia mielenkiinnosta ja mielipiteistä!

    VastaaPoista