Joillekin elokuvien suurin kulttihahmo musiikin maailmasta voisi olla kaikin puolin normaaliuden rajoja hälventänyt Michael Jackson. Tällä on kontollaan muutamakin kulttitekele, kuten 70-luvun lopun afro-Oz, eli The Wiz, lyhärit Captain EO ja Stephen Kingin kanssa ideoitu Ghosts, sekä kaikki rimat alittava Miss Cast Away.
Huikein kulttisankari pop-musiikin maailmasta on mielestäni kuitenkin beatle-maskotti Ringo Starr. Ringo esittää Frank Zappaa elokuvassa 200 motellia, koomista Atoukia Luolamiehessä, kilpikonnaa Liisa Ihmemaan kasariversiossa, Merliniä Son of Draculassa, Emmanuelia Candyssa ja on Tuomas Veturin alkuperäinen ääni.. Vastapareina elokuvissa nähtiin usein muita kanssamuusikkoja ja läheisiä, kuten Keith Moon, Pamela Des Barres, Anita Pallenberg, Harry Nilsson, Peter Frampton, John Bonham, Frank Zappa ja vaimonsa Barbara Bach. Ringo itsessään on omalle joukolleen ihmisiä syy nähdä ja vaikka metsästää elokuva käsiinsä.
Toinen beatle, George Harrison on tehnyt niiden pakollisten Beatles-elokuvien lisäksi lähinnä lyhyitä cameoita, mutta hänellä on ollut sitäkin suurempi vaikutus elokuvien tuottamiseen ja musisoimiseen. Monty Pythonin korvaamatonta rahoittajaa saadaan kiittää, että eräskin klassikko on saatu ikinä nähtäväksi. Harrisonin musiikkia on kuultu paljon myös varta vasten elokuvia varten tehtynä. Ensimmäinen soololevy olikin soundtrack, psykedeeliseen happotrippi Wonderwalliin.
Harrison pääsi kokeilemaan pienimuotoisen elokuvan varjolla elokuvamusiikin säveltämistä, johon liitti huomattavia määriä Intian eksotiikkaa. Elokuva ei päässyt kuitenkaan laajaan levitykseen ja sitä on näytetty hyvin vähän missään ennen kotivideojulkaisua, joka sekään ei varsinainen menestys ole ollut. Sen tulisi olla kuitenkin jokaisen kuusikymmentäluvun psykedeelistä tajunnanvirtaa arvostavan katsomislistalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti