Studio Ghibli ei tee roskaa. Silti ne helmet painottuvat pääosin Hayao Miyazakin ohjauksen alle, täten pieni jännitys laadun suhteen elää vielä elokuviin mentäessä, vaikka herra Miyazaki onkin vastuussa elokuvan käsikirjoituksesta. Pienetkin pelon rippeet karisevat pikaisesti, kun kankaan valtaa virheettömin kokonaisuus studiolta sitten Henkien Kätkemän. Pitäisin Kätkijöitä jopa tietynlaisena 2000-luvun Totorona, jossa yhden tönön ympärille rakennetaan pieni miniuniversumi mielikuvitusolentojen temmellyskentäksi. Hyvin rakastettava ja ihana, pientä jännitystä yllä pitävä, upea seikkailu on piirusteltu ensiluokkaisella taidolla kuten arvata saattaa. Tällä kertaa koin sen näkyvän jopa aiempia teoksia vaikuttavammin.
Elokuvan ohjaaja on pitkänlinjan kokenut Ghibli-animoija Hiromasa Yonebayashi, tämän takia animaatiotyyli näyttäneekin niin tutulta. Tunnelma ja jännite toimi mielestäni erinomaisesti, vaihdellen leijailevia lapsuusmuistoja mukailevasta flow'sta intensiivisempään seikkailuun ja jännitykseen. Pidin kummistakin hetkistä. Jotain yhtä mainiota välittyi seikkailukohtauksista kuin koon puolesta samankaltaisiin koettelemuksiin joutuneen The Incredible Shrinking Manin (1957) edesottamuksista. Pieni on kaunista. 38-vuotiaasta Yonebayashista voisi tämän perusteella povata manttelinperijää Ghibli-tallin tulevaisuuden mestarina, kun Hayao jättää elokuvan teon. Hayaon pojasta Gorosta ei viiden vuoden takaisen debyyttinsä, Maameren tarinoiden perusteella siihen ole, vaikka toki hänkin voi vielä kehittyä.
Elokuva on kohtalaisen rauhallinen ja verkkaisesti etenevä. Loppujen lopuksi siinä tapahtuu varsin vähän mitään tähdellistä ja toisaalta juurikin päinvastoin. Jos vireystaso on heikko en suosittelisi elokuvaa katsottavaksi, sen matalalla hiipivä jännite vaatii tietynlaisen keskittymisen toimiakseen halutulla tavalla. Muutoin voin kyllä suositella elokuvaa kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti