finnkinon sivuille
Ensinnäkin sana siitä että suhteellisen uudessa finnkinon klassikkojen sarjassa on muutamia todellasia kulttuuritekoja ja omiin suosikkeihin kuuluvia pätkiä. mm. Paholaisnainen (Strange Love of Martha Ivers, 1946). Mukana on myös mainioita kuriositeetteja kuten Francis Ford Coppolan debyytti Dementia 13 (1963) ja Roger Cormanin Terrorin vallassa (The Terror, 1963) jossa pääosissa on niinkin mielenkiintoinen parivaljakko kuin Jack Nicholson ja Boris Karloff. Kumpikaan ei oikeasti ole hassumpia jos oikealla asenteella niitä katsoo.
Sitten päästäänkin siihen negatiiviseen palautteeseen. Joukossa on mykkäelokuvia. Okei se on hyvä.. mutta! Toteutus ei todellakaan ole mieluinen. Ei vielä se että Buster Keatonin (Sherlock Jr., 1924) ja (Our Hospitality, 1923) ovat saaneet niin kornit suomennokset kuin Kovaa kyytiä ja kaunokaisia sekä Ruutia, räminää ja rakkautta. Eikä ehkä sekään että tekstilaatat jotka on uudelleen fontitettu yms. on pistetty myös tärisemään välillä jopa niin, että se oikeasti häiritsee lukemista. Mutta vielä vihoviimeisenä se että ei ole ääniraitaa, vaan pelkkää projektorin säksätystä! Sitähän ei ole kovin kiva kuunnella. Itselläni on nuo Keatonin elokuvat kyllä ihan kelpo ääniraidoilla varustettuna, mutta mitä tehdä Tohtori Jekyll'in katsomisen kanssa. Laitoin television mutelle ja laitoin soimaan Bohren und der Club of Gorea, tunnelmallista Doom Jazzia hieman Angelo Badalamentin Twin Peaks -soundtrackin hengessä. Homma toimi.
Omavalintaisten musiikkien ja etenkin vartavasten tehtyjen käyttäminen mykkäelokuvien kanssa on erittäin ok. Katselin tänäänkin youtubesta mykkäpätkiä samalla kun kuuntelin Ylen Avaruusromun antia. Parhaiten tarkoitukseen toimii etenkin Dark Ambient, Industrial, Doom Jazz tai muu vastaava rauhallinen mutta synkeä elektroninen musiikki. Tämä siis toimii parhaiten kauhu/jännitys-osastolle. Komedioihin riittää vaikka kevyempi jazz. Vuosia sitten kävin helsingissä katsomassa Nosferatun (1922) elokuvateatterissa jossa oli livemuusikko esittämässä elektropainotteista musiikkiaan koko elokuvan läpi. Ikimuistoinen elämys vaikka saksankieliset tekstilaatat vain viuhuivat ilman suomitekstejä. Tämän toivoisin yleistyvän, mutta ikävä kyllä mykkäpätkiä on aika harvinaista nähdä ylipäätään teattereissa.
Idea ei toki ole uusi. Monet jazz, elektro ja ambient yhtyeet ovat tehneet ainekin elokuvalle Tohtori Caligarin kabinetti (Das Kabinet des Dr. Caligari, 1919) oman soundtrackinsa, mutta miksei julkaista mykkiä elokuvia painoksina johon olisi ympätty jonkin vaikka harrastelijankin synkät äänimaisemat. Etenkin ennemmin kuin pelkkää projektorin ääntä.
Tässä seuraa erinomainen esimerkki sovellettuna Fantômasiin (1913). Tekijä on joku harrastelija joka kumartaa sekä mestari Amon Tobinille (Ninja Tunen talliin kuuluva elektrovelho) että Louis Feuilladelle (elokuvan ohjaaja):
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti