Leslie Nielsen in memoriam (1926-2010)

Mies ja Alaston ase 2 ½ (1991)

En ole tainnutkaa kirjoitella blogissani mitään muisto- tai kuolinilmoituksia ennen, mutta jos nyt debytoisin siinäkin. Aamukahvit vielä vierellä, availin juuri läppäriä ja naputtelin imdb:n auki, kuten tulee aika usein tehtyä. Kyseinen sivusto ilmoittaa aina, jos olemme menettäneet jonkun merkittävän hahmon elokuvamaailmasta. Jokainen menetys ei juuri hetkauta, viimeisimmän suuremman harmistuksen aiheutti arvostamani Dennis Hopperin menetys aiemmin tänä vuonna.

Tänään sain lukea suruisat uutiset Leslie Nielsenistä, joka on kuulunut olennaisena osana lapsuuteni komedioihin. Tuo hölmö harmaa setä tuntui temppuilevan joka toisessa tuon ajan huumoripätkässä, kasarilapsi kun olen. Historian parhaisiin komedioihin kuuluu ehdottomasti monikin Nielsenin elokuvista, se alkuperäinen kasarihuumorin suunnannäyttäjä Hei, me lennetään (1980), Mies ja Alaston ase -trilogia, (sikäli jos voi kutsua trilogiaksi sarjaa jonka päättää osa numero 33 1/3) ja hauskimpiin parodioihin kuuluvat Dracula - verevä vainaja (1995) ja Takaa haettu (1998).

Leslie Nielsen aloitti uransa jo vuosikymmeniä ennen kulta-aikaansa, vakavana elokuvien ja tv-sarjojen vakiokasvona, tunnetuimmaksi rooliksi jäi komentajan rooli Kielletyssä Planeetassa. Silloin tällöin näkee vanhoja rooleja vaikkapa Alfred Hitchcock esittää tai Columbo -sarjoista, jolloin näyttelijän mieltää automaattisesti vain legendaariseksi hauskuuttajaksi ja vakava rooli on vaikea niellä. Nielsen olisi ehkä itse halunnut vakavasti otettavaksi näyttelijäksi, mutta kohtalo määräsi toisin, komedialeima on toki aina vahva. On kuitenkin onni, että Nielsen tajusi jatkaa tiellä, joka hänelle parhaiten tuntui sopivan.

Nielsenissä on aina ollut jotain epätodellista ja ikuista. Kuinka sellainen voi edes lähteä pois? Nielsen ei ehkä kuulu lempinäyttelijöihini, mutta nyt kun ajattelee asiaa, on hänellä ollut jossain määrin tärkeä paikka lapsuudessani, jolloin saatoinkin nimetä tuon "hölmön harmaan sedän" suosikikseni. Näyttelijällä oli ikää jo 84 vuotta, mutta hän harrasti elokuvien parissa edelleen aktiivisesti ja ensivuodeksi kaavaillun The Waterman -elokuvan kuvaukset olivat vielä kesken.

Leslie Nielsen kuuluu omassa sarjassaan näyttelijöiden raskaaseen sarjaan, eikä häntä tulla unohtamaan niin kauan kun maailmassa saa nauraa. Tämän miehen rehellisen tyhmää hölmöilyä jää moni kaipaamaan.

Rauhaa.

About Top 10: Pertti Jarla

Pertti Jarla: Fingerpori


About Top 10 on sarja jossa ihmiset kertovat omista lempielokuvistaan. Osallistujat kertovat omat suosikkinsa ja jakavat muitakin mielipiteitä aiheesta, kuten suomalaiset elokuvat, parhaat soundtrackit ja tietenkin mieltymys kahvinjuontiin.


Tällä kertaa kuulemme, minkälaiset elokuvat kolahtaa tämän hetken parasta suomalaista sarjakuvaa, Fingerporia rustaavalle Pertti Jarlalle. Niille, jotka eivät jostain syystä ole perehtyneet Heimo Vesan ja kumppaneiden seikkailuhin, velvoitan tarkastamaan materiaalia Hesarin sivuilta, josta löytyy jokainen kyseiseen lehteen painettu strippi vuodesta 2007 aina tähän aamuun saakka.

Fingerpori - HS.fi

Robert Wise: Andromeda uhkaa (1971)

1. The Andromeda Strain (1971)
Andromeda uhkaa

Tämä on niitä ainoita oikeasti tiedevetoisia tiedefiktioita, ja jännittäväkin vielä. Tieteiselokuvahan on aina ollut lähinnä toimintaa scifihtävässä ympäristössä, kohta pyöreät sata vuotta tieteiskirjallisuutta jäljessä.

2. Bloody Sunday (2002)
Verinen sunnuntai

Pidän dokumentaarisesta tyylistä jossa tekijä ei tunge nokkeluuttaan framille. Adrenaliinin nostattava elokuva.

3. Fail-Safe (1964)
Pommin varjossa

Pidän kyllä komedioistakin, mutta suosikit meinaavat olla aika huumorittomia. Pidän Fail-Safesta enemmän kuin Dr Strangelovesta, jälkimmäistä väheksymättä. Viihdyttävyys ja ahdistavuus yhdistyvät harvinaisella tavalla.

4. Grand Prix (1966)
Grand Prix

60-luvun formulat kiinnostavat niin paljon, että tämä on suosikkileffojani kaikista vioistaan huolimatta. Muutaman katsomiskerran jälkeen niitä ihmissuhdekohtauksiakin alkaa jaksamaan, ja jälkipuoliskollahan kilpa-autoilu lisääntyy. Tallitoimintaa on kyllä liian vähän.


5. Last American Hero (1973)
Kilparatojen sankari

Draamana Grand Prixiä huomattavasti parempi kilpa-autoiluelokuva. Harvoja aivan liian lyhyitä elokuvia. Kun henkilögalleriaan on tutustunut ja odottaa mitä heille seuraavaksi tapahtuu, Last American Hero loppuukin.

6. The Long Goodbye (1973)
Pitkät jäähyväiset

Katsoin tämän taannoin useampaan kertaan Elokuva-arkistossa Orionissa. Erään näytöksen jälkeen olin vähällä kävellä hajamielisenä auton alle, olin siis osittain saavuttanut elokuvan päähenkilön olotilan.

7. The Outfit (1973)
Kostaja kiven sisältä

Parhaita 70-luvun alun rikoselokuvia, ja nehän ovat niitä parhaita elokuvia. Turhuudet puuttuvat.


8. The Train (1964)
Juna

Reipasta toimintaviihdettä jotenkin älyllisen tuntuisessa muodossa. Luontevaa ja pullistelematonta miehisyyttä. Kun ihmissuhdedraama uhkaa Jeanne Moreaun muodossa, päähenkilö pakeneekin akkunasta ja räjäyttää kuorma-auton.

9. Le Trou (1960)
Tunneli

Uskottava ja riisuttu vankilapakoelokuva. Mikään ei kuvaa raskasta, pitkään kestävää työskentelyä niin hyvin kuin se, että näytetään raskasta työskentelyä pitkään.

10.Zulu (1964)
Zulu

Tämäkin on silkkaa korkkariviihdettä, mukavan aurinkoisessa ympäristössä ja riittävän suurella avustajajoukolla. Ei varmasti maailman paras elokuva tämäkään, mutta katsoo mieluiten jos saa itse valita.

Lamont Johnson: Kilparatojen sankari (1973)

Soundtrack?

-Suosikkisoundtrack taitaa olla Lalo Schifrinin jykevä tausta elokuvaan "Dirty Harry". Se taisi olla ensimmäisiä elokuvia, joista aikoinaan tajusin, kuinka tärkeä osa kohtausten ilmapiiriä musiikki on. Schifrin oli ensimmäinen säveltäjänimi jota aloin pitää alkuteksteissä laadun takeena. Hänen 60- ja 70-lukujen tuotantonsahan ei ole ollenkaan taustalle huomaamattomasti jättäytyvää, vaan suorastaan ui kraiveliin.

Suomalaiset?

-Olen aina pitänyt suomalaisista elokuvista, vaikkei niitä tuohon kärkeen mahdukaan. Aki Kaurismäen kiistellystä tuotannosta pidän lähes kauttaaltaan. Suomalaisuus tuo kotimaisiin elokuviin suurta mielenkiintolisää, huonoimpiinkin. Tosin jotkut aivan uudet kotimaiset ovat ulkoisesti siistissä hengettömyydessään jo aika katselukelvottomia. Visa Mäkisen Vapaa Duunari oli upealla tavalla huono, Game Over ainoastaan sietämätön.

Kahvi?

-Kahviin laitan maitoa, sekoitussuhteella ei ole juurikaan väliä. Juon mihin vuorokaudenaikaan tahansa, 1-3 kuppia päivässä, mieluiten eksoottista Juhla-Mokkaa.

Toy Story 3 -kilpailu!

(c) Disney

On aika aloittaa Damn Good Coffeen ensimmäinen kilpailu, joka toteutetaan yhteistyössä Disneyn kanssa. Toy Story 3 julkaistaan DVD:nä ja Blu-Rayna 26. päivä tätä kuuta ja nyt olisi mahdollisuus voittaa tarpeellista oheismateriaalia julkaisun kunniaksi.

Kilpailun voittajalle on tarjolla Toy Story 3 tavaraa, kuten t-paitaa (M-koko), lippistä (54cm tarrakiinnitys) ja magneettisettiä.

Perintöprinssille /-prinsessalle lähtee lippis ja magneettisetti, sekä parille muulle vielä lohdutukseksi niitä asianmukaisia magneetteja. Lisäksi tarjolla on valinnan mukaan vielä Toy Story tai Toy Story 2 -dvd!

Kilpailuaikaa on ensiviikon sunnuntaihin 5.12. asti. Voittajat arvotaan puolueettomasti ja voittomahdollisuuden voi tuplata linkittämällä tämän kisan omaan blogiinsa. Tuplaamisesta sietää mainita sitten kommentoinnin yhteydessä. Kilpailu on avoin kaikille, mutta anonyymina osallistuvia on vähän hankalampi tavoittaa, joten jonkinnäköistä nimimerkkiä sitten sinne kommentin perään. Ilmoitan tulokset maanataina kilpailun päätyttyä, eli sopii tulla sitten katsomaan onko onnetar suosinut.

Toy Story 3 nousi heti ilmestyessään animaatioiden kuninkuusluokkaan ja imdb-keskiarvon mukaan se on jopa paras animaatioelokuva kautta aikojen.

Kilpailun kysymys on kaikessa yksinkertaisuudessaan:

Mikä on sinun mielestäsi kaikkien aikojen paras animaatioelokuva?

Jos on liian vaikeaa valita vain yksi, saa mainita useamman. Dvd-lisäarvontaan osallistujien tulee lopuksi vielä ilmoittaa kumman aiemmista Toy Story -leffoista haluaa. Toivotan lopuksi vielä kaikille osallistujille onnea tasapuolisesti!


(c) Disney

Toy Story 3
Tuotantoyhtiö: Disney / Pixar
Kategoria: Animaatioelokuva, Ikäraja: 7
Kesto: n. 98 min

Valmistusvuosi: 2010

Kuvasuhde: 16:9 – 1.78:1

Lisämateriaali • Päivä ja yö – Elokuvateatterissa esitetty lyhytelokuva
• Kommenttiraita: Ohjaaja Lee Unkrich ja tuottaja Darla Anderson
• Buzz Lightyearin tehtäväloki: Seikkailun taito
• Pixarin polut – Editointi
• 3 Studiokertomuksia
• Lelut!
• Koko jengi on paikalla
• Lelun näkökulma: Uuden maan luominen

Elokuvahirviöt Top 10.

Listaan nyt henkilökohtaisella tasolla suurimman vaikutuksen tehneet leffahirviöt. Henkilökohtaisuudella tarkoitan sitä, että lähes jokainen valinnoistani on tehnyt minuun vaikutuksen jo yli kymmenen vuotta sitten, eikä alkuperäisten vaikuttajien jälkeen tulleilla ole juurikaan jalansijaa suosikikseni. Hirviö sinänsä on erittäin suhteellinen käsite, jonka rajaaminen on hieman vaikeaa.



Rajauksen ulkopuolelle jätän nyt: Maskin taakse verhoutuneet pahikset (Darth Vader, Silppuri jne.), psykopaatit (Hannibal Lecter, Jack Torrance, Norman Bates jne.), liian ihmismäiset hahmot (Dracula ja muut vampyyrit), henkiolennot (Ringu), zombiet, mutantit (Kärpänen, Elefanttimies) ja kirotut lapset (Omen, Manaaja). Niille kuuluu omat listansa, jotka ehkä joskus vielä teen. Muutoin listaa voisi luonnehtia jättimäisten hirviöiden listaksi, mutta kaikki eivät ole ihmistä suurempia, joskaan kuitenkaan tappavia, mikroskooppisia bakteereja ei laskettaisi mukaan. Tämä on siis lista tiettyjen epämääräisten lainalaisuuksien puitteissa olevista elokuvahirviöistä.


1. Frankensteinin hirviö ja morsian


Boris Karloff hirviönä James Whalen elokuvassa Frankenstein (1931)

Tohtori Frankensteinhan on oikeastaan se todellinen ihmishirviö, joka luo kuolleiden ihmisten rippeistä elävän, tönkösti askeltava monsterinsa, jonka pian hylkääkin. Mary Shelleyn romaania filmatisoidaan ja lainataan loputtomiin, eikä Tim Burtonin kaltaisia tekijöitä varmasti olisi sellaisenaan ilman James Whalen Frankensteinia ja Frankensteinin morsianta, joissa pääosassa tallustaa korvaamaton Boris Karloff.





Elsa Lanchester morsiamena James Whalen jatko-osassa Frankensteinin morsian (1935)

Onnistuneen elokuvasovituksen jälkeen lähdettiin jalostamaan suoraa jatkoa alkuperäiselle tarinalla ja tuloksena oli vieläkin parempi elokuva ja yksi historian parhaista jatko-osista. Frankensteinin morsiamessa nähdään kauhufaneille yksi - ellei kaikista ikonisin naishirviö, jota esittää Elsa Lanchester. Lanchesterilla on elokuvassa myös kaksoisrooli, alkuperäisen romaanin kirjoittaja Mary Shelleyna.


2. King Kong


Merian C. Cooper & Ernest Schoedsack: King Kong (1933)

King Kong on Frankensteinin hirviön ohella se toinen suuri väärinymmärretty hirviö, joka ei välttämättä itse ole se paha, vaan ihmisten toimesta hirviön roolin saava hahmo. King Kong on kuningas omassa valtakunnassaan, josta se vääryydellä viedään ihmiskulttuurin keskelle. Mielenkiintoisintahan elokuvassa on se ristiriitaisuus, ettei viidakon dinosaurukset kiinnosta rahan- ja maineenahneita ihmisiä. Kyseessä on kuitenkin sukupuuttoon kuolleeksi luultu todellisten hirviöiden rotu, eikä realistisesti ajateltuna vähemmän kiintoisa, kohtauksesta riippuen 2,5-10 metrinen apina (mittasuhteet tosiaan vaihtelevat pitkin elokuvan).

King Kong hahmonahan on äärimmäisen sympaattinen ja se on toteutettu liikuttavalla tyylillä. Taistelut dinosurusten kanssa tekivät itseeni ensimmäisellä kerralla lähtemättömän vaikutuksen, joka ei lukuisienkaan katsomiskertojen jälkeen kulu. Kyseessä on siis stop-motion elokuvien kuningas, mutta mahdoton rakkaustarina, moraalinen opetustuokio ja viihdyttävä seikkailu.


3. Fantasian Siivekäs paholainen ja muut Disneyn hirviöt





Fantasia (1940) oli ensimmäinen Disneyn elokuva jonka omistin ja ylipäätään ensimmäinen aito videokasettini. Tuolloin kaksikymmentä vuotta sitten en osannut antaa vielä niin paljon arvoa elokuvakokonaisuudelle, mutta leffan järisyttävä päätös, Mussorgskyn Night On a Bald Mountain loi kylmien väreiden aaltoja kerta toisensa jälkeen. Katsoin tämän nimenomaisen jakson elokuvasta toistuvasti ja se on ollut koko Disneyn tuotannon emotionaalisesti vaikuttavimpia hetkiä, eräistenkin Lumikin ja Bambin kohtauksien ohella. Jakson siivekäs demoni on kaiken pahan yläpuolella oleva hirviöiden hirviö, joka kutsuu riittiään varten vuorelleen kaikki kylän pienemmät demonit.



Disneyn tuotannossa olisi myös paljon muita mainitsemisen arvoisia hirviöitä ja mainittakoon niistä ainekin Prinsessa Ruususen lohikäärme, Pienen Merenneidon Ursula ja Kaunottaren ja Hirviön epähirviö, Hirviö.






4. Ray Harryhausenin hirviöt.


Nathan Juran: 7th Voyage of Sinbad (1958)


Don Chaffey: Jason & the Argonauts (1963)

Ray Harryhausen on jatkanut King Kongin stop-motion perinnettä kaikista ihailtavimman. Elokuvien hirviöt ovat vaikuttavampia kuin tietokoneanimoidut, vaikka liikkuminen ei olekaan niin sulavaa. Tietokonehirviöt ovat suurelta osin täysin hengettömiä, verrattuna näihin millimetrityönä liikuteltuja nukkehahmoja. Tämän perinteisen animaatiotyön suurena ihailijana, pidän Ray Harryhousenia yhtenä suurimmista vaikuttajistani, jolle toivoisin manttelinperiää nykyaikanakin. Tämän tyylilajin perinteen jatkaminen on ollut itsellänikin haaveena.


5. Alien



Ridley Scott: Alien (1979)

H.G. Gigerin luomat avaruushirviöt ovat itsestäänselvyys tällä listalla. Monissa eri muodoissaan esiintyvät alienit ovat upean näköisiä ja pelottavia. Alien-saaga on siitä myös poikkeuksellinen, että aihetta on operoitu onnistuneesti kolmen jatko-osankin verran, kulloinkin ykkösluokan ohjaajien toimesta. Ridley Scottin, James Cameronin, David Fincherin ja Jean-Pierre Jeunetin versioista on kehkeytynyt suuri kokonaisuus, jotka toimivat niin jatkumona kuin yksittäinkin.


6. Tähtien Sodan hirviöt



Richard Marquand: Jedin paluu (1983)

Jedin Paluu kuuluu taas elokuviin, joka on henkilökohtaisella tavalla äärimmäisen merkittävä, sillä se on ensimmäisiä elokuviani jota olen omistanut. Siinä on kaksi maininnan arvoista hirviötä, muodollisesti täysin listaan hyväksyttävä tapaus (ylempi kuva) ja aavikkohirviö, jonka suuhun eräs elokuvani suosikkihahmoistani lopulta joutuu.



7. Vaahtokarkkimies


Ivan Reitman: Ghostbusters (1984)

Jälleen järkäle, joka on listalla varmasti ennenkaikkea sen takia, että se kuuluu ensimmäisiin jättimäisiin hirviöihin, jota olen nähnyt. Se on minulle se Godzilla, jota en listaani voi huolia, koska olen nähnyt sen niin myöhäisessä vaiheessa. Kyseinen atomipommin luomus on lähinnä tuntunut liikuttavalta kaiken tuhoavalta monsterilta muiden joukossa, verrattuna siihen minkä vaikutuksen vaahtokarkkiperäinen jätti minuun teki herkällä iällä.

8. Hayao Miyazakin hirviöt

Hayao Miyazaki: Henkien Kätkemä (2001)

Hayao Miyazaki: Princess Mononoke (1997)

Kuten kaikki hahmot Miyazakin elokuvissa, myös hirviöt ovat mielikuvituksessaan upean valloittavia. Pienten ja suloisten palleroiden lisäksi Henkien kätkemän ahmiva hiippari on monella tapaa aivan mieletön luomus. Se ei myöskään ole pelkkä pahis, vaan silmittömän ahneuden kouriintuntuva ilmentymä.

9. Kenobiitit

Clive Barker: Hellraiser (1987)

Hellraiserin tunnetuin hahmo on itse pääpahis Pinhead, mutta koko kenobiittien henkilögalleria on upea ja karmaisevin heistä on mielestäni Chatterer (alempi kuva), joka louskuttaa leukojaan tavalla, joka saa selkäpiin karmimaan.

10. T. Rex


Steven Spielberg: Jurassic Park (1993)

Myönnän olevani tietokoneefektejä hylkivä katsoja tiettyyn pisteeseen asti, mutta Terminator 2:n ja Jurassic Parkin kaltaisten elokuvien ansioita ei voi mitenkään kiistää. Jurassic Parkin digiluomukset olivat dinosauruksia ihannoivien lasten ja aikuistenkin unelmien täyttymys. Etenkin Tyrannosaurus Rex ansaitsee paikkansa tällä listalla.

+ Blue Meanies ja liuta muita hippien vastustajia

George Dunning: Yellow Submarine (1968)

Beatles-animaatio Keltainen sukellusvene oli taas yksi niistä lapsuuteni tärkeimmistä elokuvista. Sen psykedeelinen hahmoarsenaali vaurioitti mieltäni hyvällä tavalla ja pahikset päätyivät lukuisien silloisten piirustuksieni aiheeksi.

++ Kaiken tämän jälkeen sana hirviö alkoi kuulostaa todella typerältä sanalta. Bonarihirviönä voisin vielä mainita kaikista henkilökohtaisimman, merihirviön Rai Luolapoika 3:ssa, joka on tuskin niin suurelle osalle tuttu, muutoin kuin tässä blogissa esiintyvästä iänikuisesta jauhamisesta. Hirviö nukkuu lammen pohjassa, jota sankarit lautalla ylittävät. Kohtaus, jossa näytetään vielä unessa olevan kokonaisen lammen kokoinen hirviö pikkiriikkisen lautan alla, oli pienenä henkeäsalpaavan jännittävä ja edelleen ikimuistoinen.

Jos oma lempihirviö puuttui, kuulisin mielelläni myös muiden suosikit. Valintojani saa myös kritisoida, joskaan syvälle juurtuneet valinnat eivät siitä hievahda.

You Will Meet a Tall Dark Stranger (2010)

Woody Allenin elokuvat ovat alkaneet kolahtaa itselleni merkittävämmin vasta viimeisen viiden vuoden aikana. Näkemieni parinkymmenen ohjauksen joukossa ei varsinaisesti huonoa tai turhanpäivästä leffaa ole löytynyt, mutta jostain syystä oikeasti merkittävän vaikutuksen teki vasta Match Point, jota seurasi niinikään toimivat Cassandra's Dream ja Vicky Cristina Barcelona. Pakkomielteisesti New Yorkia aiemmin kuvannut veteraani siirtyi seitsemänkymppisillään vanhalle mantereelle ja uutukainenkin on Lontoossa kuvattu. You will meet a Tall Dark Strangerissa on säväys sitä uutta, mutta loppujen lopuksi erittäin paljon vanhaa, itse Allenia ei kuitenkaan nähdä taaskaan kankaalla.

Aiheena on hyvin pitkälti tuo Allenin paras osa-alue, eli erinäiset valinnat elämässä ja parisuhteet, kyynisen hauskassa syynissä. Elokuva repii huumoria elämän realiteeteista, tuskin kaikille edes kovin kärjistetysti. Näyttelijävalinnat ja etenkin -suoritukset ovat korkeinta mahdollista luokkaa tämänkaltaiseen tragikomediaan, roolitetuksi on valikoitunut monentyyppisiä konkareita Antonio Banderaksesta Anthony Hopkinsiin ja Naomi Wattsista Gemma Jonesiin. Jokainen sivuosakin on täytetty upeasti ja vaikka Hopkinsin esittämän Alfien uutta nuorta vaimoa piti alunperin estittää Nicole Kidman, korvaajaksi ruvennut Lucy Punch hoiti ärsyttävän vosun roolin likimain täydellisesti. Blondin Naomi Wattsin lisäksi Allen on valinnut tämän kerran tummaksi muusakseen Slummien miljonääristä tutun Freida Pinton, joka on Josh Brolinin esittämälle epätoivoiselle kirjailijan tähdenlennolle virtaa tuova brunetti vastapäisestä ikkunasta, eli sitä aidan toisella puolella kasvavaa vihreämpää ruohoa.

Elokuvan miljööt ja huoneistojen lavastus on kuin ei olisi lavastusta ollenkaan, voit elää tarinan sisällä jotenkin vapautuneesti, kun kaikki on kuin se olisi oikeastikin niin. Mikään ei oikeastaan ole myöskään yliluonnollista tai tippaakaan epäuskottavaa, tapahtumien kulkukin etenee juuri täydellisellä tempolla, liikaa ei hosuta, muttei jäädä jarruttelemaankaan. Viimeaikoina Allenin leffoissa on tosin saanut tottua jonkinlaiseen huipennukseen tai yllättävään käänteeseen, sellaista ei kuitenkaan nyt saada. Elokuva on ote toisiinsa liittyvien ihmisten elämästä ja kriiseistä, jossain mielenkiintoisimmassa kohdassa niiden keskinäistä aikajanaa. Kliimaksin ainekset ovat kyllä siellä, mutta ne jätetään leffan pyörimisajan puitteissa käyttämättä, siirtäen ne variaationeen katsojan päähän jatkojalostettavaksi.

Viime kesänä The Times kysyi Woody Allenin henkilökohtaisen Top 6 omista elokuvistaan ja mukaan mahtui hänelläkin uutuudet Match Point ja Vicky Cristina Barcelona. Vaikka uutuudenviehätyksen ailahtelevuushan aina tiedetään, todistaapahan tuo ainekin sen, että ohjaajakin on varsin tyytyväinen nykyiseen tuotantoonsa. Allen on pitkän linjan liukuhihnataiteilija jolla ei tunnu loppua näkyvän, hyvä tietysti niin. On tämä sitten uutuudenviehätyksen nimeen lausuttua tai ei, tällä hetkellä minusta tuntuu, että You will meet a Tall Dark Stranger on suosikkini tämän ohjaajan tuotannosta, elokuva jonka eniten haluaisin nähdä uudestaan tai jonka ottaisin sinne pahamaineiselle autiolle saarelle mukaan. Siinä ei ehkä ole Match Pointin oveluutta ja kieroutta, tai Vicky Cristina Barcelonan rajuutta ja eksoottisuutta, mutta siinä on kaikki paras vanhasta ja uudesta Allenista.

2011 Odotetuimmat elokuvat.

1. Melancholia

Lars von Trierin uusi elokuva on katastrofidraama, ellei jopa scifitrilleri, jossa eletään hetkiä ennen maailman lopullista tuhoa. Elokuvassa seurataan erinäisiä ihmiskohtaloita ja heidän sulatteluaan tulevan maailmanlopun sarastaessa, pääosissa Kirsten Dunst ja Charlotte Gainsbourg esittävät sisaruksia, jotka alkavat etääntyä toisistaan. Penelope Cruzin oli määrä näytellä pääosa alunperin, mutta Dunst sai lopulta paikan. Lars von Trier on sanonut kaikkien hänen edellisten elokuviensa loppuneen onnellisesti, mutta nyt on toisin. Tuollaisesta steitmentistä voikin sitten vetää omia johtopäätöksiä, mitä ohjaajan päässä oikein liikkuu. Luultavasti lausahdus on taas silkkaa provosointia, jonka von Trier osaa.

2. Iron Sky

Ilman muuta odotetuin suomalainen elokuva on natsiscifistely Iron Sky, jonka tuotantoa on seurattu tiiviisti jo aikoja. Leffasta tullee yksi tärkeimmistä suomalaistuotannoista ikinä ja Star Wreckin ilmiömäisen menestyksen jälkeen tämä elokuva tullaan huomioimaan varmasti laajalti ulkomaillakin. Laibachin saaminen mukaan korottaa mielenkiintoisuutta aina vain.

Iron Sky -traileri

3. Kolme Martin Scorsese -projektia

3.1 The Invention of Hugo Cabret

Brian Selznick: The Invention of Hugo Cabret (2007)

Martin Scorsese on järjettömän aktiivinen elokuvantekijä, jolla on aina loputon määrä päällekkäisiä projekteja meneillään. Hugo Cabret on lastenkirjaan perustuva elokuva, jonka pääosassa on 12-vuotias, joka asuu pariisilaisen juna-aseman seinien sisällä 1930-luvulla. Elokuva on mysteeri johon liittyy hänen kuollut isänsä ja robotti. Näyttäisi, että Scorsese on alkanut ottaa yhä enemmän fantasiaelementtejä elokuviinsa mukaan, sillä jo Suljettu Saari viitoitti siihen suuntaan.

3.2. Living in Material World: George Harrison
3.3. Sinatra

George Harrison.

Musiikki on ollut aina tärkeä asia Scorsesen elokuvissa, elokuvien soundtrackit on viimeisen päälle tarkkaan rakennettuja ja loistavia musiikkielokuvia ja dokumentteja on tullut runsaasti. George Harrisonista kertova dokumentti on jo jälkituotannossa ja Frank Sinatrasta kertova elokuva kuuluu seuraaviin tuotoksiin.



4. Fantômas

Pelisuunnittelija ja fantasiaohjaaja Christophe Gans on parhaiten tunnettu Silent Hillin ja Susien klaanin visionäärinä. Tulevassa Fantômas-filmatisoinnissa pääosiin on kiinnitetty Vincent Cassel ja Jean Reno. Aihepiiri on loistava ja uskon sen onnistumiseen, tarinan modernisointi on jo paikallaan, sillä 1960-luvun kevyiden huumoriversioiden jälkeen aihetta ei ole juuri koluttu.



5. A.D.

Amerikkalianen zombieanimaatio, josta on ollut liikkeellä erittäin vakuuttava traileri jo pitkään, mutta ihan hirveästi siitä ei ole lähiaikoina kuulunut, vaikka julkaisun piti osua jo tämän vuoden puolelle.

A.D. -traileri

6.1. Dark Shadows
6.2. Pride and Prejudice and Zombies.

Tim Burtonkin näyttää sivuavan valloillaan olevaa vampyyritrendiä ja perustaa seuraavan elokuvansa 1960-luvun tv-sarjaan. Johnny Depp siellä jo asettelee torahampaita suuhunsa, mutta leffa valmistunee tosin vasta vuonna 2012. Käsikirjoittajaksi on kiinnitetty Seth Grahame-Smith, joka nousi ihmisten tietoisuuteen värittämällä Jane Austenin klassikkokirjaa zombeilla.

Ylpeys ja Ennakkoluulo ja Zombit on tällä hetkellä myös elokuvasovittelussa ja saattanee valmistua jo ensivuodeksi. Natalie Portmanin on määrä esittä pääosaa kulttikirjan filmatisoinnissa. Portman myös tuottaa elokuvan.



7. Winnie the Pooh

Disneylta on luvassa omituinen uutukainen, nimittäin Nalle Puh. Onko nykyinen tekijätiimi jo unohtanut, että Disney on tehnyt sen jo reipas 30 vuotta sitten.. Nalle Puhin seikkailuja (1977) kuuluu Disneyn suurimpiin onnistumisiin kulta-aikojen jälkeen ja sivukonttorien erinäisistä jatko-osistakaan kaikki ei ole ihan huonoja. Uusi tulokas on lyhyesti ja ytimekkäästi vain Nalle Puh ja kyseessä on vasta neljäs kerta, kun Disney Animation Studios tekee jatko-osan vanhalle klassikolleen oman talonsa puolesta. Trailerin perusteella jälki on todella upeaa ja leffa on todellakin must-see listalla, joka on nykyään erittäin harvinaista Disneyn tuotannossa.

Aiemmat Disney Animation Studiosin omat jatko-osat:

Kolme caballeroa (1944), jatkoa elokuvalle Saludos Amigos (1942)
Fantasia 2000 (1999), jatkoa elokuvalle Fantasia (1940)
Bernard ja Bianca Australiassa (1990), jatkoa elokuvalle Pelastuspartio Bernard ja Bianca (1977)

Nalle Puh -traileri



8. Goltzius and the Pelican Company

Hendrik Goltzius: Lot and his Daughters (1616)

Peter Greenway jatkaa taiteen tutkimista seuraavassa elokuvassaan, joka kertoo 1600-luvun taitteen molemmin puolin eläneestä hollantilaistaiteilijasta Hendrik Goltzius'ta, jonka tyyliin kuuluivat eroottiset printit ja veistokset. Goltzius viettelee Alsacen rajakreiviä kustantamaan hänen kirjansa, jossa kuvaillaan raamatun eroottisia tarinoita. Vakuuttaakseen tämän, hän lupaa esittää hoville dramatisaatiota kirjan tarinoista kuvanpainoporukkansa kanssa. Greenawayn tyylin tuntien, voi olla varma että lopputulos tulee olemaan upean näköinen.



9. Red Riding Hood

Aihepiirinä aina itseäni kiinnostava Punahilkka saa suurenluokan mittasuhteet ja lopullinen tuotos on pakko mennä katsomaan. Kuvaus on trailerin nähtyä hulppeaa, mutta aika moni osa-alue pitää ainekin itseni hyvin skeptisenä. Leffan ohjaa Twilight: Houkutuksen takana oleva Catherine Hardwicke, eikä näyttelijätkään vaikuttaisi olevan juuri noita teinivamppyyreita parempia. Toivon kuitenkin parasta.

Red Riding Hood -traileri



10. Cars 2

Ilmiö lasten ja vanhempien keskuudessa palaa ja näyttäisipä palaavan näyttävästi. Autot rilluttelee vakoilumainingissa pitkin Pariisia ja Lontoota ja kansainvälinen meininki on kuvitettu neljä vuotta viime kerrasta päivitetyllä tekniikalla. Melkoinen ihme olisi jos uutuus ei tahko suurta menestystä.

Cars 2 -traileri



Next best thing... Tree of Life, Sucker Punch, Ghostbusters 3, The Hobbit, The Smurfs, Adventures of Tintin: Secrets of the Unicorn jne.

Beaujolais Nouveau 2010.

Tänään on vuotuinen viinitapahtuma, kun vuoden Beaujolais Nouveaut lasketaan markkinoille. Tämä tapahtuu aina marraskuun kolmantena torstaina ja etikettipuoli näyttää tällä kertaa kuvan suuntaiselta. Makuosastollakin on ihan onnistuttu ja sisältö on käyttötarkoitukseensa soveltuvaa. Iloista ja kepeää punkkua kumpainenkin, vasen erityisen helppo ja hapokas.

Lemmings (1991)

Vannoutuneena retrofiilinä yksi pieni suuri ilonaihe itselleni on vanhat tietokonepelit laatikkoineen, alkuperäispakkauksena manuaaleineen kaikkineen (Cib = Complete in box). Varsinaisia pelejähän tuskin voi pelaillakaan, ne on jossain muodossa jo ennestäänkin. Tarkoitus olisi vain tavoittaa se alkukantainen ajan hehku, uusintapainoksistakin puuttuu yleensä kaikki se, mikä tekee originellista niin sielukkaan ja nostalgiaa huokuvan.

Nykyajan pelipakkaukset taas ovat hengettömyydessään jo surullisia muovisia dvd-koteloita, joiden manuaalitkin taitaa pääosin olla digitaalisessa muodossa. Kun ostan pelin, haluaisin omistaa yhtä paljon näyttävän ja runsaan boksin, kuin pelinkin. Vanhojen laatikoiden kansitaiteetkin ovat hohdokkaita piirroksineen ja sympaattisine screenshotteineen. Dvd-kokoon pienennettyinä tapahtuu sama efekti kuin Lp-levystä cd:lle siirtyessä.

"Mitä tahansa tuleekaan seuraavan puolen vuoden aikana, yksi videopeli on vuoden 1991 omaperäisin ja viihdyttävin julkaisu... Lemmings"

-Omni Magazine


Isot boksit tuskin koskaa palaa, eikä niillä nykypeleilläkään ole itselleni sellaista merkitystä. Vanhoja lootia saattaa bongailla silloin tällöin kirppareilta, joskus siedättävään euron parin hintaan, jotkut yrittävät tietenkin rosvota, niinkuin kirppareilla kaiken kanssa. Ison kokonsa vuoksi laatikot eivät ole ihanteellisimpia tuotteita netin välityksellä kaupattavaksi, sillä toimituskulut ovat kohtuuttoman suuria, eikä tuotteen silpominenkaan houkuttele, vaikka siinä kuluissa säästäisikin. Retrokeräilyä sinänsä muiden joukossa, löytämisen ja ihailun riemuhan taitaa kuitenkin aina olla parasta yksi kerrallaan.

Ehkäpä pistän joku päivä pojille Liverpooliin palautetta pelistä, kupongin voi tosin lähettää postimaksuittaa vain Englannin sisäisesti..

"Look what I can do!"

"Sitten Tetriksen ei tämä arvostelija ole niin addiktoitunut, tai täysin lumoutun haastavien ongelmanratkaisujen äärellä..."

- Action Game of the Year 1992
Computer Gaming World


The One - 96%
"Tulee olemaan puhutuin tietokoneviihteen tuotos ikinä"

Kun olet kokenut Lemmingsin, olet mahdollisesti juuri pelannut yhtä vuoden parhaista tietokonepeleistä"

-Video Games and Computer Entertainment

Scorngrain: Utopia.Paranoia.Perversions! (2010)

Scorngrainin uusi levy julkaistiin uusimman Miasman liitteenä, alustavasti jopa yksinoikeudella. Aika toimiva yhteistyö, sillä kerrankin liitelevy ei ole mikään läjä kuraa sieltä täältä, josta saattaa bongata yhden tai pari kuunneltavaa biisiä tai ehkä jonkin keskiverto bändin. Scorngrain ei kuulu ehkä tunnetuimpiin konemetallibändehin, edes omassa alalajissaan, mutta ihan vasta-alkajia he eivät kuitenkaan ole. Kolmas täyspitkä tavoittaa nyt onneksi suuremman kuulijakunnan kuin koskaan ennen, bändin kunniaksi sanottakoon vielä, että parhaalla levyllään. Levyä ei siis ole edes julkaistu muussa muodossa kuin lehtiliitteenä ja digitaalisena, mielenkiintoista etenkin, kun kyseessä on vuoden parhaita suomalaisia julkaisuja.

Kun bändin ilmoitetaan olevan industrial thrashmetallia, sen tietää jo suunnilleen mitä saa. Pelkän industrial metalin nimikkeen alle sopii yhtyeet kuten Laibach, Ministry, Marilyn Manson, NIN ja Velcra. Scorngrain on enemmänkin sukua Deathstarsille ja Turmion Kätilöille, jossa juntataan menemään tietynlaisen tietsikkasoundin cyberaalloilla. Scorngrainin edellisen levyn 0,05% ostin luettuani ylistäviä arvioita siitä jostain lehdestä, mutta levy ei ikinä innostanut näin paljon. Syy löytynee siitä, että se kuulosti pitemmän päälle itseääntostavammalle, eikä mukana ollut vielä ihan näin paljoa mielikuvitusta.

Utopia.Paranoia.Perversions! kuitenkin on saatu kuulostamaan mielenkiintoiselta ja mukaansatempaavalta, äärimmäisen konepainotteiselta, nopealta ja jopa tanssittavalta raskaalta thrashiltä. Hieman samanlaisia fiiliksiä nousi kuunnellessa, kuin joskus ammoisina aikoina Thyranen Hypnotic -levystä, jossa oli vallan loistavia syntikkasävellyksiä. Nämä kaksi levyä eivät ehkä täysin samaan kastiin kuulu, mutta kummankin konemelodiat ovat tehneet välittömästi suuren vaikutuksen juuri nimenomaan menevyytensä- ja niiden kokonaisuuteen sopivuutensa ansiosta. Helposti omaksuttavat ja hyvää mieltä pursuavat konetilutukset ovat aina parhaimmillaan rieumastuttavia. Siinä missä edesmenneen Thyranen levyllä oli puolet huippubiisejä, Scorngrainin uutuus on alusta loppuun todella hyvä. Oikeastaan melko harvinaista etenkin tämäntyyppisessä konemetallissa, että levyä jaksaa kuunnellaa taukoamatta alusta loppuun, uudestaan ja uudestaan. Yleensä jossain kohtaa tulee selkeää täytebiisin tuntua tai levy muuten vaan on niin tasapaksua, että sitä jaksaa juuri sen neljä biisiä, vrt. Deathstars. Bändi on onnistunut tekemään juuri hieman vajaa 40 minuuttisen levyn, jossa ei ole turhaa hetkeä.

Miasman ostettuani asetin levyn heti automankkaan, josta se jo kuulosti hyvältä. Soveltuu siis oikein hyvin jopa karvalakkimankkaan ajelulevyksi, kaikki kuulemisen arvoinen tulee esiin, eikä yksityiskohdat peity, kuten usein monimutkaisimmilla tai soundillisesti matalilla levyillä. Myöhemmin illalla levy kiersi neljä kertaa alusta loppuun kotona ja lopullinen vaikutus oli lunastettu. Jatkuvassa toistossa se on ollut siitä asti. Levy on kuitenkin erittäin helposti omaksuttava, joten vaarana on myös pikainen kuluminen. Kauemmin sulateltavat levyt yleensä kestävätkin pidempään, mutta toisaalta monimutkaisempi musiikki ei ehkä sopisikaan tämän orkesterin toimenkuvaan, hienoa että tällaisia on, sillä tälle todellakin on paikkansa.

Enter the Void (2010)

Eräs hienoimmista tunteista on se, kun asettaa äärettömän korkeat odotukset jollekkin, ja se onnistuu täyttämään ja jopa ylittämään ne. Se on harvinaista, mutta sitä tapahtuu toisinaan. Enter the Void on ultimaalinen trippi, jonka Gaspar Noe on jalostanut luultavasti katseltuaan 2001: Avaruusseikkailun psykedeelistä ulottuvuuswarppia lukemattomien kaleidoskooppien läpi. Huumeiden vaikutuksen alaisena elokuvan aikana luultavasti kokisi vesikauhuisia hyperventilaatioita ja epileptikko kuolisi jo alkutekstien aikana. Visuaalisuus on siis täysin omaa luokkaansa ja hypnoottinen äänijuntta ei päästä otteestaan.

Neonvärimaailman keskellä Japanissa asusteleva orpo Oscar on muuttanut siskonsa kanssa saarivaltioon, elätelleen elämäänsä huumeita diilaamalla, sisko Linda huoraamalla. Peli on kovaa ja kun kaveri kusauttaa katkeruuttaan harvakseltaan näytetyn päähenkilömme, maailmaa katsellaan suurimman osan ajasta leijaillen pitkin kaupunkia. Näkökulma on siis lähinnä first personia, eli elokuvaa katsotaan kuin tapahtumia näkisi omin silmin, silmänräpäyksiä myöten.

Teknohelvetti pamahtaa käyntiin siis jo kakofonisten alkutekstien aikana. Pian todistetaan jo kunnon pössyttelytrippiä ja kuolemahan se vasta lopullinen matka on psykedeliaan. Sitten kun on koettu se traumaattinen lapsuus oidipaalisine vivahteineen, reissu ei ole kevyt. Noe on napannut elokuvan sisältöön 2001: Avaruusseikkailusta myös paljon muuta kuin pelkän psykedelia-aspektin. Koko reinkarnaatioteoriaa käsitellään vahvalti läpi leffan, välillä runsaankin alleviivaavasti. Tosin aina ei ihan edes pysy mukana mitä tarkalleen alleviivataan. Toistuvuus on kuitenkin näkyvää ja asioita käydään läpi pariinkin kertaan.

Sfäärien ja leijailujen tuijottelu on äärimmäisen kaunista ja äänivyöry tunnelmoittaa kuvan tiiviiksi. Välillä hengähdetään seuraamaan maallisia menoja ja muisteloidaan, menettämättä otetta kuitenkaan hetkeksikään. Joka vuosi ei näin vaikuttavaa elokuvaa näekään ja ihmettelen jos tänä vuonna vielä yhtä tehokas kokonaisuus tulee eteen. Viime vuoden se elokuva oli Antichrist ja tänä vuonna se on Enter the Void. Pelkkä shokeerausarvo ei vielä sitä tee, sisällön on oltava kaikin puolin näin loistavaa. Onneksi kerkesin vielä käydä katsomassa tämän tuolla ahtaan tunnelmaisessa lähiteatterin hämyssä, sillä se oli elämys. Aivan varmasti tulen tämän kotitoistoonkin soveltuvassa muodossa hankkimaan, mutta valot päällä, hälyn häivässäkään tätä ei missään nimessä tule katsoa. Jos on mahdollisuus vielä käydä teatterissa kokemassa, niin suosittelen niille, jotka luulevat sen kestävän.

Elokuva ei kuitenkaan ole kaikille, herkät katsojat jättäköön suosiolla väliin, kuten varmasti jo aiemman perusteella ymmärtänee. Ei leffa muutenkaan sovi kaikille, jokainen ei yksinkertaisesti jaksa, ymmärrä, halua nähdä tällaista. Kiihkeästi perinteistä näytelmäelokuvaa puoltavat katsojat eivät ehkä halua altistua näin uskaliaille elämyksille tai ehkä ympäristön ja siinä liikkuvuuden taituruus häiritsee. Ehkäpä joku ajattelee elokuvan olevan liikaa pelkkää kuvallista kikkailua, eikä halua täten nauttia näkemästään ollenkaan. Gaspar Noe on mielestäni viimeistään tämän elokuvan myötä todistanut olevansa tämän hetken viiden mielenkiintoisimman ohjaajan joukossa ja jatkoa odotan hyvin malttamattomasti. Enter the Void on elokuva juuri minun makuuni ja tiedän että se on sitä myös monille muille.