Maaliset nautinnot.

Kahden kerroksen baabuskoja.

Kaikki maalinen on takana ja huhtikuukin jo pitkällä. Vasta kun pääsin mainostamasta kestosuosikkikahvejani Löfbergs lilaa ja Lavazzaa, niin johan on uudet purut ollut sen jälkeen kokeilussa. Presidentin uusi Gold Label Black on kieltämättä hyvä sekoitus, mutta hinta on sen verran korkea ettei sen suhde laatuun niin hulppea kuitenkaan ole. Nelos paahtoaste ja sopivuus niin tavan keittimeen kuin pressokeittimeen tekee siitä kuitenkin mainion lisän kahvihyllyihin, jota voipi harkita vastaisuudessakin.

Espressona on kokeilussa Clipperin organic fairtrade-tuote joka ajaa asiansa macchiattoplörönä, vaikka jälkimaultaan onkin vähän kuivakka. Mahdoton tietää miltä maistuisi sokerin kera sellaisenaan kun on sokerin käyttö jätetty pois. Espressovarantoja täytyy täydentää sen verran harvemmin ettei ole syytä kitsastella sitä ostellessa. Luultavasti pussin jälkeen tulee taas hankittua se tuttu ja turvallinen Lavazza, ellei taas osu silmään jotain uutta ja ihmeellistä. Mutteripannu meni vaihtoon joskus vuoden vaihteen tienoilla kun espresson lipittely jäi jostain syystä tauolle ja vanhat roinat oli unohtunut keittimen väliin. Homeessahan tuo oli enkä uskalla alumiinia rassailla, joten vanha hienompi punainen pannu komeilee nykyään koristeena hyllyssä.

Lue lisää --->


Kahvia tulee juotua iltaisin enään hyvin harvoin. Aamulla mokkamasterillinen peruskahvia puoliksi ja myöhemmin ne fiinit snobistelu macchiatot. Kuten monen muunkin ruoan ja juoman kanssa, määrä on vaihtunut vanhaan kunnon laatuun. Ennen tuli helpommin kiskottua kahvia pitkin päiviä ja öitä. Iltaisin menee nykyään teetä ja tällä hetkellä makuna lakritsaa ja mustaherukanlehteä sekoitettuna muihin rehuihin, paketinsivusta Steffi Grafin pärställä varustettuna. Todellista sielun ja ruumiin harmoniaa varmaan joo. Menettelee kyllä. Yli vuosi sitten ostettu täyslakritsinen tee on edelleen maistunut vasta kolmisen kertaa ja siihen verrattuna tämä onkin inhimillisempi valinta.




Lompakon tyhjennys tulee toimitettua kohtalaisen harvoin ja yksi palkitsevimpia puolia siinä on kun löytää rehellisen käypää valuuttaa persaukisen arjen keskellä. Kuvan seteli investoitiin sitten kahviin ja juustoon. Keikkamuistelot on jäänyt blogissa melko vähiin, mutta tuli tosiaan käytyä Dødheimsgardin ja Laibachin keikoilla maaliskuun aikana. Niistä onkin sinänsä keikallisesti aika vähän sanottavaa.

Laibach toisti jotakuinkin saman setin, jonka todistin viimeksi yhtyeen nähtyäni Prahan reissulla. Dødheimsgard sen sijaan ei ensinnäkään suorastaan loistanut ja toiseksi tajukin lähti kesken keikan. Alkoholilla ei ollut vaikutusta asiaan, vaikka järkkäreiden on varmaan vaikea moista vaihtoehtoa ymmärtää. Oli itseasiassa todella olematonta palvelua asian suhteen Nosturin palkollisilta. Ei siitä sitten sen enempää.

Keskivertoinen kasariperhe nauttimassa yhteisestä ajastaan.

Sain tuomisia kaverin kaapin perukoilta. Zapper-pistooli laatikoineen ja viisi kasibittisen peliä ohjeläpysköineen, yksikään ei tosin ole zapper-yhteensopiva, mutta ehkä tässä nyt joutaa hankkia sellaisia itsekin kun nyt on kerran asekin ja kaikki. Uudet pelit ovat Robowarrior, Solomon's Key, Solstice, Blue Shadow ja Faxanadu. Viimeisenä mainitun kerkesin jo tahkoa läpikin ja täytyy sanoa että kyseessä on erinomainen 2D-platformer roolipeli tai kuten tyttöystäväni kuvailee: peli jossa puhutaan ja keräillään hanskoja. Pidempää analysointia siitä mahdollisesti tulossa, mutta seuraavaksi kuukauden katsottuja leffoja.


Ollin oppivuodet (1920) ***



Yle tilasi vanhoille suomifilmeille uudet musiikit ja Mykkä valo -sarjan aloitti toissa vuonna Ollin oppivuodet, joka perustuu Anni Swanin samannimiseen klassikkotarinaan. Elokuva on vienyt tilaa digiboksillani siitä asti ja sain sen nyt vihdoin katsottua. Elokuvan on ohjannut Teuvo Puro, joka vastasi aikoinaan myös Suomen ensimmäisestä elokuvasta, Salaviinanpolttajat (1907).

Elokuva kertoo hemmotellusta Ollista joka joutuu kotiarestiin ja karkaa kotoa. Olli kohtaa kovan maailman ja ahneet ihmiset, joiden seurauksena hän joutuu loppujen lopuksi Ruotsiin suutarin orjaksi. Siinä onkin oppivuosia kerrakseen. Tarinahan on hieno ja sen toteutus on erittäin onnistunut. Niin varhaiseksi elokuvaksi täytyy myöntää että se on kauniisti kuvattu ja toimii erinomaisesti ajankuvana. Elokuvamusiikki tukee hienosti kokonaisuutta. Vaikka minulla oli omat epäilykseni suomalaisesta mykkäelokuvasta, Ollin oppivuodet teki vaikutuksen.

Muukalainen (2008) ***


JP Valkeapään esikoiselokuva on hyvin tarkovskilainen kokeilu, jossa ei juuri puhua pukahdeta. Nuori poika asuu äitinsä kanssa pikku tönössä luonnon helmassa ja eräänä päivänä rauhan tyyssijaan astuu muukalainen. Mykkä poika käy välillä visiteeraamassa isäänsä joka pyytää pysymään kaukana vierailijasta. Luontoa ja tunnelmia kuvataan hienosti ja etenkin miljööstä ja kuvauksesta täytyy antaa kiitosta.

Gulliverin matkat (2010) **

Beck: Hiljainen huuto (2007) **

Maradona (2007) *

Aika kepeä kuvaus maailman tunnetuimman futarin elämästä. Pikkuisen kylän mutasohjossa pelaileva naapureitaan jallittava pikku nappula kasvaa kädellä maaleja tekeväksi kokanokaksi jokusen fläsärin ja oikean arkistomateriaalin läpi.

Spider (2002) *****


David Cronenbergin elokuvien erikoisuus on jalostunut vuosien myötä laajemmille urille ja täytyy sanoa että kymmenisen vuotta sitten valmistunut Spider kuuluu ehdottomasti ohjaajan parhaimpiin. Elokuva muistuttaa monella tapaa David Lynchin Eraserheadia, ennenkaikkea hömelön pääosan ja karun ympäristön ansiosta. Poika todistaa pienenä veriteon ja pääsee elokuvan alussa hourulasta lapsuutensa seuduille. Vanhat paikat muistuttavat tapahtumista ja mies elää tapahtumia uudestaan. Karu ja kaunis, erittäin hieno psykologinen elokuva.

Wonder Boys (2000) ***

Battle Royale (2000) *


Muistelin hämärästi että BR olisi ollut jokseenkin viihdyttävää mättöä. Uudelleen katselu paljasti ettei elokuva ollutkaan kovin kummoinen. Liuta japanilaisia koululaisia ja pari vapaaehtoista pistetään saarelle taistelemaan hengestään. Jokaiselle arvotaan ase tai muu väline ja henkiin jäänyt voittaa. Jos tuloksia ei tule kolmessa päivässä, kaikki räjähtää. Niin, loppujen lopuksi jopa vähän tylsää seurattavaa.

Sanctum (2011) **

Lemmy (2010) ****

Dokkari on nyt katsottu toistamiseen muutaman kuukauden sisällä. Tällä kertaa sitä sai tosin seurata vähän vapautuneemmin, kun ei tekstityksen ansiosta tarvinnut kuunnella korva kovana mitä se Lemmy siellä oikein mutisee. Dokumentti toimi toisenkin kerran vallan mainiosti, muuten ei lisättävää viimekertaiseen.

Orpokoti (2007) ****

Orpokodin katsoin nyt kolmatta kertaa. Vaikkei siitä tietenkään saa irti samoja jännitteitä kuin ensikertaa teatterissa nähtynä, elokuva toimii kauhuksi varsin hyvin kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa tuli katseltua myös levyn ekstroja ja ne on tässä tapauksessa varsin antoisia. Poisjätetyt kohtaukset ovat harvinaisen mielenkiintoisia ja ne antavat koko elokuvalle paljon enemmän, joskin ne olisivat vaikeuttaneet leffasta nauttimista ensimmäisellä kerralla.

Leijapoika (2007) **

Four Lions (2010) ***



Erikoinen mukadokumentti neljästä terroristiwannabesta, jotka suunnittelevat iskua Englannissa. Huumori on tässä tapauksessa jo aiheensa mukaisen pikimustaa, mutta välillä myös täysin älytöntä. Arvatenkaan tämä porukka ei ole sieltä välkyimmästä päästä ja koko homma menee koko ajan vain enemmän puihin. Täytyy sanoa että tämä oli kyllä jotain uutta ja leffan lopputekstien pyöriessä sitä ihmetteli koko elokuvan olemassaoloa.

Coffy (1973) ***


Klassista blaxploitaatiota Pam Grierin vetämänä. Afrot heiluu, sutenöörit on koreita kuin joulukuuset, leffan soundtrack on tiukka kuin näyttelijöiden pitämät pöksyt ja supervosu Coffy kostaa kylmästi kokonaiselle kokaliigalle. Ehkei Superflyn veroinen mustan soul-elokuvan helmi, mutta ehdottomasti parempi Grier-pätkä kuin Foxy Brown ja muutenkin varsin mainio aivoton retropommi.

Beck: Herran nimeen (2007) ***

Päätösjakso Beck-elokuvien sarjassa alkaa jotenkin tyhjäkäynnillä vaikka aihepiiri kaikkiaan on ihan mielenkiintoinen, mutta loppua kohden saadaan aikaan varsin mainio päätösjakson arvoinen intensiteetti. Homovastainen liiga kitkee kyselemättä kaupungin homokantaa ja listimisen tiimellyksessä yksi sarjan keskeisistä hahmoistakin kuolee. Kyseessä ei ole sentään kelpo Gunvald, joka potee pienimuotoista burnoutia. Kuten sarjan elokuvissa aina, Gunvald on äijä ja hoitaa asiat omalla tavallaan.