keskiviikko 22. helmikuuta 2012

The Artist (2011)



Elokuvantekijöiden rakkaudenosoitukset elokuvalle ovat monesti jotakin hyvin vaikuttavaa. Tällä hetkellä elämme mielenkiintoista aikaa, kun elokuvan historiaa on muistettu näinkin näkyvästi. Martin Scorsesen kunnianosoitus elokuvalle, Hugo, käyttää teknisesti aivan päinvastaista lähestymistapaa kuin tämä Michel Hazanaviciuksen luomus, ollen jättibudjetilla toteutettu 3D-spektaakkeli. The Artist on mustavalkoinen, pääosin mykkä, klassisella tavalla toteutettu elokuva, joka on kuvattu kaikin puolin 1920-30 lukujen taitteen standardeja noudattaen, aina kuvasuhdetta myöten. Kummatkin ehdolla mm. parhaaksi elokuvaksi tulevassa Oscar-mittelössä. 

The Artist kertoo puhe-elokuvan saapumisesta ja sen vaikutuksesta mykän ajan suosittuun näyttelijään. Samaa aihetta on käsitelty elokuvissa Sunset Blvd. ja Singing in the Rain, kummatkin klassikkoja. On aika tehdä tilaa jälleen uudelle klassikolle, sillä The Artist on mielettömän kaunis elokuva elokuvasta. Puhe-elokuvaan siirtyminen oli aikanaan elokuvateollisuudessa hyvin totaalista. Kolmekymmentä vuotta elokuvantekoa tietyllä tavalla pyyhittiin tyystin uuden tieltä. Ei ihme ettei henkilövahingoitta säästytty.

Jean Dujardinin esittämä George Valentin on kuvitteellinen, mutta silti kaikista todellisista henkilöistä koostettu ylpeä puheen rantautumisen uhri. Douglas Fairbanks on esikuvista kaikista ilmeisin, mutta elementtejä riittää muualtakin ja läpi koko elokuvan muistetaan lainata muutenkin elokuvan historiasta. Ei pelkästään kunnianosoituksia mykän ajan elokuvalle, vaan elokuvalle yleensä.


 
 


Etenkin elokuvahistoriallisena ajankuvana The Artist on aivan totaalisen ihastuttava. Kuvaustyyli luo upean illuusion menneistä ajoista. Elokuvassa nähtävien sanomalehtien ja teatterien promokuvat Bérénice Bejon esittämästä Peppy Millerista ovat aivan upeita. En kertakaikkiaan pysty löytämään elokuvasta mitään, mistä en todellakin pitäisi suuresti.

Kaikille elokuva ei varmasti tarjoa niin paljon, mutta jos löytyy pikkuisenkin sitä vanhojen elokuvien ihailijaa, The Artistia ei kertakaikkiaan saa jättää väliin. Hyvän mielen klassinen (lähes) mykkäkomedia, eli jatkoa rakastettuun genreen käytännössä vasta toista kertaa tällaisessa mittakaavassa sitten Chaplinin Nykyajan. Mel Brooks teki 1976 huomioitavan (lähes) mykkäkomedian Silent Movie, mutta muuten kokeilut pitkien elokuvien suhteen ovat olleet vähissä. Mikä on todella harmi, sillä kyseessä on aivan omanlaisensa hieno tyyli elokuvata ja viihdyttää.

2 kommenttia:

  1. Pidin The Artistista myös!Ehdoton hyvänmielen elokuva ja todella valloittava sellainen. Tyylikäs, hauska ja ihastuttava. Vaikea löytää valitettavaa :)

    VastaaPoista
  2. Eipä niin mitään valitettavaa, paitsi että Malcolm McDowellia ois ollu hauska nähdä enemmänkin..

    VastaaPoista