tiistai 10. huhtikuuta 2012

OSTAA - MYY - VAIHTAA

Olen lähiaikoina järkeistänyt kokoelmiani, musiikin, elokuvien, lehtien, kirjojen, pelien jne. suhteen. Tuhatsata dvd-elokuvaa ja yhdeksisensataa cd-levyä on käyty läpi ja tarvetta puntaroitu. Aktiivisen sisäänoston vuoksi elokuvien määrä tulee varmasti kiikkumaan plus miinus nollassa vaikka kuin pistäisi tavaraa kiertoon, mutta parempi hallita niitä edes jotenkin. Cd-levyjen suhteen onnistuin varsin kiitettävästi ja alle puolet levyistä oli loppujen lopuksi tarpeellista hyllymateriaalia, loput sijoittuivat myyntiin, kaappiin tai vaikka autolevyiksi. Tavaraa lähtee maailmalle nyt montaa kanavaa pitkin ja ajattelin kokeilla sitä myös täällä.


Kyseessä on siis blogikirppis. En pistä tänne nyt muuta kuin dvd-elokuvia, kaikki hyvin pidettyjä ja näin ollen hyvässä kunnossa olevia R2-alueen dvd-elokuvia. Kaksi ja puoli euroa (2,50e) kappale. Postikuluja tulee aina 1 euro kahta elokuvaa kohden tai yhtä jos ostaa vain yhden (toivottavasti menee yhtään!)

Ilmoita siis haluamasi elokuvat kommenttiboksiin jotta näkyy missä mennään ja pistä samainen lista sähköpostiini: jakkiih (at) hotmail (dot) com.



MYYN



  • Otto Preminger: Laura (1944)
  • Arthur Lubin: The Phantom of the Opera (1943)
  • Gee-woong Nam: Teenage Hooker Became a Killing Machine (2000)
  • Jim O'Connoly: The Valley of Gwangi (1969)
  • Renato Polselli: Black Magic Rites and the Secret Orgies of the 14th Century (1973)
  • Steven Shainberg: Secretary (2002)
  • William A. Wellman: The Ox-Bow Incident (1943)
  • Michael Reeves: Witchfinder General (1968)

Yllä olevat elokuvat ovat kaikki enemmän tai vähemmän importeja, lähinnä briteistä tai ruotsista. Kaikissa muissa on englanninkieliset kannet paitsi Secretaryssa ruotsinkieliset. Kaikissa muissa on englanninkieliset tekstitykset paitsi Witchfinder Generalissa ja Secretaryssa, joissa kummassakin puhutaan englantia. Ei siis suomenkielistä tekstitystä. Hyvässä kunnossa ovat.




  • Merian C. Cooper & Ernest B. Schoedsack: King Kong (1933)
  • Federico Fellini:(1963)
  • Sam Mendes: Revolutionary Road (2008)
  • Julie Delpy: Kreivitär (2009)
  • Bernardo Bertolucci: Bertoluccin Kuu (1979)
  • Christopher Morris: Four Lions (2010)
  • Don Coscarelli: Bubba Ho-Tep (2002)
  • Saara Cantell: Unna & Nuuk (2006)
  • Abel Ferrara: Bad Lieutenant - Paha Poliisi (1992)
  • Robert Vincent O'Neill: Angel (1984)

Ylläolevista lähes kaikki suomalaisia painoksia, Revolutionary Roadissa ruotsinkieliset kannet. Kaikissa elokuvissa suomenkieliset tekstitykset



  • Federico Fellini: Vetelehtijät
  • Michael Powell & Emeric Pressburger: Black Narcissus (1947)
  • Michael Powell & Emeric Pressburger: The Life and Death of Colonel Blimp (1943)

Kolme ylläolevaa ovat Boyingin julkaisemia kiina-versioita. Vaikka kiina-aspekti kuulostaa arveluttavalta, levyjen laadussa ei ole mitään vikaa. Hyllyyni jää useita kymmeniä Boyingin leffoja joita vaalin aarteina, nuo vain sattuvat sisältymään myöhemmin ostamiin kokoelmabokseihini. Englanninkielisillä tekstityksillä on toki pärjättävä.

Kysyä saa jos on kysyttävää!



OSTAN


  • Rai Luolapoika 1-6. Omaxin julkaisema kuusiosainen piirretty, vhs-kasetteina. Ruotsiksi dubattu, suomeksi tekstitetty. Julkaistu erityyppisillä ja -kokoisilla kansilla, kaikki käy kunhan kannet on tallella. Mieluiten tietysti koko sarja kerralla, mutta yksittäinkin voi tarjota. Sarjaa julkaistiin Suomessa n. 1988-1990. Ruotsinkieliselle dvd-kokoelmalle ei tarvetta, löytyy jo.
  • Alfred J. Kwak. Suomenkieliset sarjakuvakirjat (1990-1992), Panini tarra-albumi ja/tai tarroja (1991), figuurit yms. noin 1989-1990 ja kaikki muu oheismateriaali, paitsi dvd-boksit, vhs ja cd-levyt.
  • Nestori, Lahden kisamaskotti MM 1989. Figuurit, tarrat, julisteet, lautaset, palapelit jne. jne. Perus pehmoja on jo riittävästi, muuta voi tarjota.
  • Sierran pelit ja lehdet. Sierra On-Linen/Sierra Entertainmentin seikkailupelejä alkuperäisissä pakkauksissaan, lähinnä vuosilta 1984-1993, sekä Sierran omat lehdet, Sierra Magazine / InterAction ja muu aiheeseen liittyvä. Sekä mm. Dynamixin The Adventures of Willy Beamish sisältöineen.
  • The Simpsons. Semicin tarra-albumi vuodelta 1991 (paikka 150 tarralle)
  • Super Mario Bros. Super Mario Bros 4, Omaxin julkaisema vhs, n. 1992.
  • New Super Mario Bros.Wii. Keräilytarrat 1, 10, 21, 35, 43, 46, 71, 84, 89, 92, 95, 129, 138, 151, 153, 154, 156. Voin myös vaihtaa.
  • Teenage Mutant Hero Turtles. Sarjakuvan numero 2/1991. Mahdollisesti myös keräilyalbumiin tarroja.
  • Nikke Knatterton. Varmasti hyvin vähän mitään aiheeseen liittyvää liikkeellä, mutta esim. saksankielisiä vhs-kasetteja tms. jos löytyy.

Lievää kiinnostusta myös muita 1980-90 -luvun taitteen aikaisia keräilykortteja, tarroja ja tarra-albumeja kohtaan. Esim Oliver ja kumppanit & Pieni Merenneito Paninin tarra-albumit, Batman keräilykortit/tarrat ja Masters of the Universe He-Man purkkatarrat 80-luvun lopulta (mieluiten jos ne tuoksuu vielä samalta kuin silloin!)

Myös New Kids On the Block -sarjakuvalehdet ja Pelit-lehdet n. 1992-95 saattavat suurissa erissä houkutella.



--------Lisäys 15.4.2012. Katso-lehden vanhat videokannet suurissa erissä kiinnostaisi myös.



En lupaa ostavani mitään, enkä lupaa maksavani suuria summia tai edes olevani heti kykenevä maksamaan, mutta kaikkea saa tarjota, sähköpostiin jakkiih (at) hotmail (dot) com.


Toivoisin muuten kirppistoiminnan yleistyvän elokuvablogeillakin, käsittääkseni vastaavaa harrastetaan jo enemmänkin mm. muotiblogeissa.

Kiitos.

11 kommenttia:

  1. Oot niiiin oikeessa, pitäisi varmaan itsekin laittaa blogikirppis pystyyn, kun oon miettinyt tyhjentäväni leffahyllyäni. Noissa sun myytävissä ei nyt just sattunut olemaan mitään itseäni kiinnostavaa, mutta toivottavasti kauppa käy. :)

    VastaaPoista
  2. Joo toivoisin blogikirppiskulttuurin rantautuvan myös elokuvablogeihin ja olisin kiinnostunut jatkossakin pistämään tavaraa kiertoon, mutta jos ei näistäkään mikään mene niin kynnys on aika paljon korkeammalla. Jos olisi kiinnostuneita, voisin pistää jossain vaiheessa myyntiin myös leffajulisteita, elokuvakirjoja, elokuvalehtiä, sarjakuvia jne.

    Oli miten oli, pistä ihmeessä blogikirppistä pystyyn ja sama pätee myös muille bloggaajille! Myös ostopalstat olisi ihan paikallan, sillä kuka tietää, jokin itselleen arvoton voisi olla toiselle aarre.

    VastaaPoista
  3. No minulle kelpaisivat The Valley of Gwangi ja Secretary, joten lähetänpä niistä seuraavaksi sähköpostia Teille.

    VastaaPoista
  4. Julisteet ja/tai kirjat saattaisi kiinnostaa. Että kannattaa ainakin tarjota. :)

    VastaaPoista
  5. Kirjahamsterina komppaan tiinasta! :)

    Ei olisi ollenkaan pahitteeksi vaikka tällainen tosiaan yleistyisi, kierrätys on aina hyvästä!

    VastaaPoista
  6. Kiitokset ...noirille kaupankäynnistä. Sekä tiinaselle ja Pialle kannustuksesta.

    Katson mitä saan aikaiseksi jatkoa ajatellen. Lisää elokuvia varmaan, mutta julisteiden ja kirjanjärkäleiden kanssa on ongelmana suuret postituskustannukset, joten en tiedä onko se kenenkään kannalta kannattavaa, ellei sitten osta monta julistetta kerralla, tai oikeasti paljon niitä kirjoja. Pokkareita ja ohuempia kirjoja voisin ainakin laittaa tyrkylle. Katsellaan.

    VastaaPoista
  7. Tämä blogikirppis on kyllä kelpo idea. Tuossa juuri nimittäin itsekin keräsin parimuovikassillista dvd:tä kokoon ja nyt sitten mietin, että mihin ne levyt hukkaisin. Ei niistä divareissa paljoakaan saisi. Ei vaihdossa eikä varsinkaan rahana. Saatanpa kokeilla itsekin tätä ideaasi, jos se vaan sopii. Joka tapauksessa kiitos vinkistä nääs.

    VastaaPoista
  8. Juu ei muuta kun leffaa jakoon vaan. Divarit harvemmin on se kannattavin kauppakanava, oli kyse leffojen myyjistä tai ostajista. Ideaa tuskin voin omia kun muun tyylisissä blogeissa sitä on ollut jo käytössä, että kyllä saat puolestani luvan!

    VastaaPoista
  9. Olen hyvin kiitollinen ja pidän tarraekstraa hienona eleenä.

    VastaaPoista
  10. Asiakkaani ovat minulle tärkeitä. Kohtele muita kuin haluaisit muiden kohtelevan itseäsi ja sitä rataa. Tarraekstra on vähintä mitä voin tehdä kiittääkseni kaupankäynnistä. Että olepa hyvä.

    VastaaPoista
  11. Tämä leffakirppisidea on tosiaankin hyvä, kuten moni on hehkuttanut. Jos näitä on vielä jäljellä, niin olisin kiinnostunut ostamaan:

    -Witchfinder general
    -Bubba ho-tep

    Pistän s-postia!

    VastaaPoista