Iron Sky (2012)

Kuusi vuotta sitten tilasin Laibachin uuden levyn, Volkin, pienestä nyt jo edesmenneestä, lyhytikäisestä levykaupasta. Ylihinnoitellun levyn kannessa komeili ensi kertaa yhtyeen uudenlainen logo, eräänlainen V-kirjain, tuolloin lähinnä viite albumin nimeen kai. Eipä olisi uskonut että tulevaisuudessa kyseinen logo tulisi näin näkyvästi esille tällaisessa kontekstissa, suomalaisen markkinointikyvyn taidonnäytteessä, Iron Skyssa, jossa kuun pimeälle puolelle paenneet natsit aikovat palata maahan ja tehdä selvää jälkeä ali-ihmisistä.

Rautataivaan tarina ja kehittely lähti suunnilleen samoihin aikoihin liikkeelle kun tuo levy ilmestyi ja jossain vaiheessa Laibachin ja ohjaaja Timo Vuorensolan mahtipontiset ajatusmaailmat kohtasivat. Ideologia Laibachin ja Iron Skyn välillä on pitkälti samanlainen. Poliittinen satiiri on toteutettu huikealla tyylillä, monimerkityksiset, kantaaottavat sanaleikit ja pelaaminen populaarikulttuurin kanssa on kummallekin tuttua.

Laibachin osalta esimerkiksi jo Volk albumin nimi on varsin monimerkityksellinen. Albumi koostuu eri maiden kansallislaulujen teemoista, joiden sanoitukset kritisoivat maiden pimeitä puolia. Volk tarkoittaa saksaksi ihmistä tai kansaa ja sloveniaksi sutta, jota korostetaan kannessa esiintyvillä lampailla. Laibach on tunnettu jo olemassa olevan musiikin uudelleenkäsittelystä, pop-musiikista klassiseen. Iron Skykin kierrättää useiden klassikkoelokuvien kohtauksia ja tunnelmia, sekä vahvaa b-elokuva mentaliteettia

Laibachin satiiri toimii aina, koska se on huvittavaa ja viihdyttävän ivallista, mutta se saadaan näyttämään aina sataprosenttisen totiselta ja vakavamieliseltä. Jäsenet pysyvät tiukasti rooleissaan, eivätkä lipsu piirun vertaa kokonaiskuvastaan. Ajatus laibachilaisesta elokuvasta on hieno, Iron Sky tosin lyö turhan paljon läskiksi toimiakseen varsinaisesti bändin kuvana.

Kun on kyse näin pitkään kestäneestä ja tarkoin seuratusta projektista, voi sanoa että odotukset kohoavat helposti yli todennäköisen lopputuloksen. Elokuva on pääosin otettu vastaan ihan hyvänä, viihdyttävänä ja budjettinsa järkevästi sijoittaneena tuotoksena. Tähän ei ole mitään lisättävää. Kovalla työllä haalittujen yhteistyökumppanien ja anteliaiden fanien lantit possuista on käytetty ilman muuta harkitusti ja efektien jälki täyttää nykyaikaisen sci-fi rymistelyn kriteerit. Elokuva on hauska, jonkin verran uskaltaudutaan heittää rohkeampaakin kannanottoa, mutta pääosin pysytään sen verran kesyissä jutuissa että elokuvaa kehtaa levittääkin viihteellisenä komediana.

 

Elokuvassa on paljon hyviä juonenalkuja ja muuta potentiaalista materiaalia, joka ei pääse mitenkään oikeuksiinsa puolentoista tunnin aikana. Hieman torsoitetut jutut häiritsevät enemmän kuin kaikki se epäloogisuus, jota natsitieteiskuvitelma ilman muuta vaatiikin toimiakseen oikealla tavalla. Hieman olisi saatu siis karsia hyviäkin ideoita, että kokonaisuus olisi toiminut paremmin. Viihdyttävää scifikomediaa Iron Sky on poukkoilustaan huolimatta ja vaikka se olisi voinut jalostaa ideoita aivopesun suhteen hieman pidemmälle, ainakin yksi loistava oivallus saadaan nähdä.

Laibachin soundtrack on kuunneltavissa Spotifyssa. Paljon puolen- tai yhden minuutin pituisia raitoja sisältävänä se on tietysti hieman rasittavaa kuuneltavaa niille, joilla ei ole Premiumia, kun niitä mainoksia tuupataan sitten joka välissä. Elokuvan musiikki koostuu parista vanhasta Laibach klassikosta, tunnarista ja lyhyistä uusista sävellyksistä, hyvin wagnerilaisin lähtökohdin.