perjantai 15. tammikuuta 2010

1930-1939 parhaat elokuvat.

1. nykyaika (modern times, 1935)


ohj. charles chaplin

yksi ehdottoman täydellisistä elokuvista. kauniita, koskettavia ja hauskoja kuvia, joista monet ovat legendaarisia ja monasti matkittuja. chaplinin soljuminen ratasten läpi, rullaluistelu tavaratalon korkeuksissa, sympaattinen banaanityttö ja viimeinen kuva on ikimuistoisia. sekä alun musta lammas valkoisten joukossa, jota on simpsoneissakin lainattu homerin kävellessä töihin vaalenpunaisessa paidassa valkokauluspaitojen seassa. myös rataskohta on saanut simpsonkäsittelyn. chaplin oli jäärä äänielokuvan tullessa ja nykyaikakin on suurimmaksi osin mykkä. vain elektroniset laitteet välittävät ääniä ennen chaplin laulukohtausta, sekin klassikko. elokuva joka kaikkien tulisi ehdottomasti nähdä. tämän katsomisesta jää aina hyvä ja haikea olo.

en kyllä osaa sanoa milloin olisin nähnyt ensi kertaa, mutta viimeistään 90-luvun lopulla telkkarista tulleessa chaplin-sarjassa. kaikki chapen leffat on saanu tosi laadukkaat dvd-julkasut ja ekstroja on piruksee ja ne on tosi mielenkiintoisia. tämän ostin aikoinaan kympillä edesmenneestä free record shopista.


2. m (1931)


ohj. fritz lang

synkkä elokuva vapaana rellestävästä lapsentappajasta. m toimi oikeastaan esimerkkinä viriävälle film noir-tyylisuunnalle, joka oli erittäin menestyksekäs amerikassa 1940-50-luvuilla. fritz langin elokuvista m on varmasti tunnetuin ja miksei ehkä paraskin, mutta ei selkeästi ylitse muiden. monet hänen loistavista elokuvistaan on jäänyt hieman turhankin tuntemattomiksi. vain metropolis ja m mainitaan yleensä hänestä puhuttaessa. 

muistan hyvin päivämäärän kun tätä ensikertaa katsoin. se oli vuosituhannen vaihde kun tämä tuli telkkarista. en nähnyt silloin loppuun kun toisella kanavalla alkoi scorsesen versio cape fearista jonka katsoin. lainasin sitten hetimiten m:n kirjastosta ja näin sen loppuun. erittäin tärkeä leffa, joka sai minut kiinnostumaan saksalaisista 1920-30-luvun elokuvista jotka on pääosin eritttäin upeita.  dvd:nä tilasin cdonista joskus, sittemmin tuo samainen julkaisu on löytänyt suomenkin kauppojen hyllyille. 


3. frankensteinin morsian (the bride of frankenstein, 1935)

ohj. james whale


mary shellyn kauhustandardiin perustuva frankenstein sai suoraa jatkoa pari vuotta alkuperäistä myöhemmin. siitä mielenkiintoista että toisella erää onnistuttiin jopa paremmin, joka on verrattain harvinaista. elsa lanchaster morsiamena on ikoni siinä missä boris karloff on frankensteinin hirviönä. hirviön ystävystyminen sokean miehen kanssa on jotain erittäin kaunista ja elokuvan loppu niin surullinen.

näin tämän ensikertaa 1998 kun yle esitti elämäni tärkeimmän elokuvasarjan kesällä. dvd:nä tätä julkaistiin aikanaan osana kauhupakettia johon kuului muutkin vanhat kauhuklassikot, kuten dracula, wolfman, näkymätön mies, oopperan kummitus jne. itse ostin frankensteinit sitten kun ne löytyi sarjasta irrotettuna parin euron hintaan alenneittuina. eipä taida olla vaikea löytää julkaisua tänä päivänäkään.


4. yhteiskunnan vihollinen (the public enemy, 1931)

ohj. william a. wellman

1930-luvulla tehtiin ehkä eniten hyviä gangsterielokuvia. miksi lie taso ja määrä romahtanut. alkuperäistä arpinaamaa pidetään usein jonkinlaisena kulmakivenä genrelle, mutta itse kallistuisin pikku ceasarin ja yhteiskunnan vihollisen puoleen. vain kummisetä, depalman scarface, once upon a time in america ja mafiaveljet yltävät lähelle.

näin ensikertaa kun sai suomijulkaisunsa. maksoin silloin täyden hinnan, joka tässä tapauksessa oli hieman päälle kympin. tällä hetkellä tämän sarjan gangsteriklassikot saatavilla cdonistakin 7-8e.


5. king kong (1933)

king kongin viehätys on osittain sen kömpelyydessä, mutta ei sen vaikuttavuutta voi kiistää. jälleen alleviivataan ihmisen pahuus ja hirviö sinänsä ei ole syyllinen, aivan kuten frankensteinissa. king kong on elokuvaa suurempi hahmo joka saattaa hieman tehdä jopa hallaa sen uskottavuudelle, siitä on tullut ikään kuin vitsin kohde. oli vitsi tai ei tämä versio pesee mennen tullen niin 1970-luvun filmatisoinnin kuin peter jacksonin sinänsä kiitettävän näkemyksen.

näin ehkä 90-luvun lopussa ensikertaa king kongin muistaakseni jonain viikonloppuna aamupäivällä. tykkäsin heti aivan mielettömän paljon. myöhemmin ostin divarista eurolla vhs:nä ja myöhemmin anttilasta dvd:nä viidellä eurolla.


6. ihmemaa oz (the wizard of oz, 1939)

ohj. victor fleming

vuonna 1939 värielokuva oli vielä uusi asia ja samana vuonna kankaita värisytti kaksi victor flemingin ohjaustyöksi merkittyä ikisuosikkia. niin tuulen viemää kuin ihmemaa oz ovatkin väreiltään erityisen häikäiseviä. kohtaus jossa alun seepiasävy muuttuu ihmemaan väritykseen on ällistyttävän upea. pidän elokuvasta mielettömästi, lukuunottamatta niitä ärsyttäviä kääpiöitä.

näin ensikertaa ozin joskus todella pienenä, alle kouluikäisenä. suosikkeihini pienenä kuului myös disneyn näytelty paluu ihmemaa oziin (return to oz, 1985) ja omaxi-sarjan animeversio alkuperäisestä, suomennoksella oz-maan taikuri. toisen kerran näin alkuperäisen vasta 2000-luvun alussa ostettuani sen anttilasta noin kympillä. uusia painoksi on tullu sen jälkeen jo lukuisia ja vähän aikaa sitten siitä julkaistiin myös monen levyn painos jolla oli hulppea hinta. 

7. kaupungin valot (city lights, 1931)




8. freaks (1932)

ohj. tod browning


draculan aikoihin tod browning teki myös hieman puhuttelevamman ja erityisen kielletyltä tuntuvat freaksin, joka ei voi jättää kylmäksi tänä päivänäkään. elokuvassa kuvataan aitoja sekasikiöitä sirkusmaailmassa. paha ihmisnainen yrittää hyväksikäyttää pesueen kääpiötä, josta friikkiyhdyskunta ei pidä. friikeistä sinänsä ei voi olla pitämättä ja onhan se näky kun raajaton mies käärii ja sytyttää sätkän suullaan.

näin ensikertaa freaksin ehkä 11-12 vuotiaana ja en olisi uskonut tällaisia elokuvia olevan tuolta ajalta. dvd:nä tämän ostin norjasta jossa se oli yllättävänkin halvalla myynnissä kalliissa maassa. ehkä 6e. saatavilla kyllä muutenkin.  


9. sininen kuu (lost horizon, 1937)


ohj. frank capra

visuaalisesti todella hieno shangri-lan löytöretki kuuluisi klassikkojen joukkoon ennemmin kuin moni muu. turhan tuntematon sci-fi vivahteinenkin teos on omasta mielestäni paljon capran tunnetuimpia elokuvia parempi. mutta myös capran it happened one night on katsomisen arvoinen.

näin tämän siis vasta viimevuonna teeman sunnuntaiaamujen sarjassa. olen aina ennen pitänyt capraa liian amerikkalaisten omaan makuuni ja hänen jokajouluiset standardit pyörivät telkkarissa varmaan hamaan loppuun saakka. hieman ärsyttävä ohjaaja jotenkin siis. mutta tämän nähtyäni näin capran täysin uusin silmin ja pistin dvd:n tilaukseen saman tien.


10. nainen katoaa (lady vanishes, 1938)

ohj. alfred hitchcock

sinänsä keskiverto hitchcockiksi ohjaajan kirkkaimpien helmien taakse jäänyt nainen katoaa on erittäin hyvin rakennettu jännäri. vainoharhaa ja salaliittoa viljelevä elokuva on hyvin vahvalla ja varmalla hitchcockin leimalla varustettu. vain lopun rämistely häiritsee hieman hienoa tunnelmaa, muttei riko sitä kokonaan. 

en osaa yhtään sanoa millon olisin nähny ensikerran mutta jossain vaiheessa 90-lukua se on ollut. hitchcockia on dvd:nä saatavilla aikalailla rajoittamattomasti ja suurin osa on saatavilla vaivatta. itselläni tämä löytyy boksista joka maksoi vajaan kympin. sisältää muistaakseni kahdeksan elokuvaa. eivät ole siis hinnalla pilattujakaan.

 

+ blood of a poet (le sang d'un poète, 1930)

ohj. jean cocteau

ranskalainen monilahjakkuus kokeili ensikertaa siipiään elokuvien osaltaan vuonna 1930 ja tulos oli surrealistinen blood of a poet. juoneton outoja tapahtumia katsojan eteen tuova kokeilu on mielestäni paikoitellen oikein nautittavaa seurattavaa. cocteun surrealistinen näytös ei ole kumminkaan saanut samanlaista statusta kuin luis buñuelin andalusialainen koira joka valmistui kahta vuotta aiemmin.

vuosi tai pari sitten tilasin tuplapaketin johon kuului tämä ja orpheuksen testamentti. saatavilla tuskin suomipainoksena. empä usko että yhtäkään cocteauta löytyy suomeksi dvd:nä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti