1. cherbourgin sateenvarjot (les parapluis de cherbourg, 1964)
Näinkin maskuliininen valinta ykköseksi. Cherbourgin sateenvarjot nyt vain sattuu olemaan niin hyvännäkönen elokuva, että siihen turvautuisin jos itse kuvaisin elokuvaa jonka tulee olla hyvän värinen. Joskus olen saattanut seurata koko elokuvaa vain sen värimaailmaa tarkkaillen. Sen lisäksi se on maailman paras musikaali, vaikkei se perinteisesti toimikkaan musikaalinumeroin, vaan on alusta loppuun laulettu. Sen lisäksi siinä on suosikkini Catherine Deneuve, ehkä parhaimmillaan. Elokuvan teemamusiikki on myös parhaita ikinä ja loppukohtaus surullisimpia koskaan.
Cherbourgin sateenvarjot oli talouteemme nauhotettu kasetille ennen kun omistimme videoita. Eli olisiko ollut 1980-luvun puolella. Ei siis mikään ihme että olen nähnyt elokuvaa pienestä pitäen aika tiheästi. Tuleehan se telkkaristakin vähintään joka toinen vuosi ja ompahan myös dvd varmuuden vuoksi.
2. inho (repulsion, 1965)
Vuosi Cherbourgin sateenvarjojen jälkeen Catherine Deneuve tavataan aikalailla päinvastaisessa roolissa Roman Polanskin mielestäni hienoimmassa elokuvassa. Inho kuvaa nuoren, hauraan ja pelokkaan naisen kamppailua ahdistustaan ja miespelkoa vastaan. En siis ajattelisi että se olisi niinkään inhoa kuin totaalista pelkoa. Polanski osaa kuvata eristystä täydellisesti ja Deneuve on uhrin roolissa vailla sitä kuuluisaa vertaansa.
Inhon näin joskus ala-asteella ensikertaa samoihin aikoihin kuin Hitchcockin Linnut ja Psykon. Nämä elokuvat olivat äitini suosikkeja kauhunsaralta omasta nuoruudestaan ja hän halusi jakaa ne kanssani. Hyvä niin.
3. psyko (psycho, 1960)
Mitä Psykosta oikeastaan voisi sanoa. Tarina on kyllä erinomaisesti rakennettu, mutta varsinainen yllätysmomentti on varmaan harvalle enää yllätys, vaikkei olisi elokuvaa vielä nähnytkään. Hitchcockin parhaita elokuvia, jossa yksi elokuvahistorian parhaita psykopaatteja. Myös Bernard Herrmannin musiikki loistaa täydellisyyttään. Mitä vielä. Jos joku ei ole Psykoa nähnyt, niin kantsii sitten tehdä jotain asian eteen. Essential.
Näin siis joskus ala-asteen aikoihin ja silloin tällöin telkkarista. Ostin joskus todella kauan aikaa sitten Misirlousta vhs-setin jossa Psyko I-III. Jälkimmäisiä osia en oo sen jälkeen kattonutkaan. Myös nelonen tehtiin ja senkin katsoin sen kerran ja se tais riittää. Hyvin jännä kyllä sinänsä mutta dvd:nä mulla ei ole tätä vieläkään.
4. pelon kasvot (peeping tom, 1960)
Pelon kasvot ilmestyi samana vuonna kuin Psyko ja ompahan elokuvilla muutenkin samaa henkeä. Kummassakin on eräänä teemana tirkistely ja mielenvikaisuus. Pelon kasvot näistä elokuvista on ahdistavampi ja raaempi. Ilmestymisajankohtaansa nähden jopa yllättävän rankka. Michael Powellin ura ohjaajana oli jyrkässä alamäessä ja tämä elokuva taisi olla jonkin sortin kuolinisku sille. Hänen elokuviaan ei muutenkaan ole tarpeeksi arvostettu ikinä. Vasta Martin Scorsese on nostanut ne arvoonsa Amerikassa.
Näin Pelon kasvot ehkä noin viisi vuotta sitten dvd-julkaisun myötä.
5. hiljaisuus (tystnaden, 1963)
6. 2001: avaruusseikkailu (2001: a space odyssey, 1968)
7. apinoiden planeetta (the planet of the apes, 1968)
8. blow up - erään suudelman jälkeen (1966)
9. elävien kuolleiden yö (night of the living dead, 1968)
10. huuliharppukostaja (c'era una volta i west, 1968)
+ faster pussycat kill! kill! (1966)
++ ruusujen aika (1969)
+++ la bride sur le cou (1961)
vaihtoehtoina listaa laatiessa olivat myös:
tohtori outolempi (dr. strangelove, 1963)
giulietta ja viettelykset (giuliette degli spiriti, 1965)
rosemaryn painajainen (rosemary's baby, 1968)
naisen naamio (persona, 1966)
.JPG)
8½ (1963)
hyvät pahat ja rumat (il buono, il brutto, il cattivo, 1966)
ei paluuta (ivan's childhood, 1962)
päiväperho (belle de jour, 1967)
linnut (the birds, 1963)
satyricon (1968)
keskipäivän aave (le mépris, 1963)
tuomitun kosto (cape fear, 1962)
kuinka satakieli tapetaan? (how to kill a mocking bird, 1962)
the little norse prince (taiyo no oji: horusu no daiboken, 1968)
neidonlähde (jungfrukällan, 1960)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti