torstai 7. tammikuuta 2010
pilvilinna joka romahti (luftslottet som sprängdes, 2009)
stieg larssonin millennium-trilogian alottanut miehet jotka vihaavat naisia on viime vuosikymmenen parhaimmistoa ja dekkarielokuvien aatelia. siinä noomi rapacen esittämä erilainen nuori, hakkeri lisbeth salander ja michael nyqvistin esittämä mikael blomkvist yhdistävät voimansa ihailtavan toimivasti. juoni yllättää iloisesti ja kasvaa pelottaviin mittasuhteisiin. eräät miehet tosiaan vihaavat naisia ja yhtä naistahan tuo asia ei miellytä.
lisbeth ja mikael pelaavat edelleen saumattomasti yhteen vaikka fyysisesti eivät olekkaan olleet lähellä toisiaan paljoa ensimmäisen osan jälkeen. pilvilinna joka romahti jatkaa suoraan siitä mihin tyttö joka leikki tulella jäi. lisbeth viedään sairaalaan ja häntä odottaa tukko syytteitä. hänet yritetään edelleen saada pois pelistä, lukitsemalla hänet mielisairaalaan, jossa hän on kaksi vuotta elämästään jo viettänyt. lisbeth on kokenut elämässään oikeusmurhaa oikeusmurhan perään ja ei ihme jos alkaa viha patoutumaan.
elokuva on tyyliltään hieman erilainen kuin edeltäjänsä, luokiteltava ehkä poliittiseksi trilleriksi. keskeisiä tekijöitä ovat ruotsin poliisin tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu säpo, ruotsiin loikannut aleksander zalatšenko ja frankensteinin elkein liikkuva, kipua tuntematon, pelkoa ja inhoa levittävä roland niedermann, joka on myös henkisesti yhtä tunteeton. todellinen tähti on sarjan alusta asti tietenkin ollut lisbeth, joka tekee kertaheitolla noomi rapacesta yhden tämän hetken mielenkiintoisimmista naisnäyttelijöistä. hän on luonut tämän hetken ikonisimman naishahmon.
koko teos jakautuu oikeastaan kahteen osaan. ensimmäinen puolisko on omaan makuuni liian rikkonainen ja verkkainen. pääpaino osuu salaliittojen selvittämiseen ja muidenkin asioiden selviämiseen. vasta tunnin jälkeen alkaa tapahtumaan kun lisbeth saa vihdoin goottipunkkari releensä ylleen ja tepastelee itsevarmasti kohti oikeussalia. suurin osa tapahtumista sijoittuukin tästä edespäin sinne, missä pahat vanhat äijät yrittää mustamaalata lisbethiä.
tällä erää väkivalta ja toiminta on äärimmäisen vähäistä, eikä mitään vähääkään inhottavaa kohtausta ole saatu mukaan, toisin kun edellisissä osissa. inho tiettyjä tahoja kohtaan toki on ja pysyy, ehkä jopa kasvaa. ainut lievä jännitysmomentti koetaan loppupuolella pikku kuurupiilon merkeissä.
elokuvan viimeinen kohtaus on omasta mielestäni erinomainen ja se kuvastaa täydellisesti mikaelin ja lisbethin välistä selittämätöntä yhteyttä. heitä jää kaipaamaan ja salaa toivoisin että heille kirjoitettaisiin lisää tarinoita, vaikka niin ei saisikaan ajatella koska tarinoiden isä, stieg larsson on kuollut ja neljättä romaaniakaan ei varmaan ikinä saada päivänvaloon. koko larssonin perintökiistasta saisi kyllä mielenkiintoisen teoksen. larssonin vaimo, eva gabrielsson onkin jo kirjaa aiheesta kirjoittamassa.
kyllähän tätä voi suurena pohjoismaisena trilogiana pitää, vaikka jälkimmäiset osat ei ylläkkään ensimmäisen tasolle. mutta kyllähän se oikeasti vituttaa jos tästä tehdään hollywood-versio, jota jo uhkaillaan. amerikkalaisilta on ideat loppu ja niitä etsitään taukoamatta euroopasta ja aasiasta. en uskalla edes ajatella ketkä näyttelisivät pääosissa. hollywood tahkoo isot rahat ja amerikkalaisten ei tarvitse opetella lukemaan tekstityksiä eikä katsella eurooppalaisia naamoja. kun otetaan pois tyylikäs kolkkous, tunne ja inho- ja arjen realismi ja korvataan ne ison rahan efekteillä, silotelluilla ihmisillä ja ympäristöllä, sekä näyttelijöillä joilla on täydellinen hammasrivistö, niin mitä se on? se on nähty niin monta kertaa, että elementit jotka tekevät alkuperäisestä hyvän, ei yksinkertaisesti säily hollywood-tuotannoissa. olen ehkä vähän ankara, mutta en tosiaan haluisi että kaikki hyvä pilataan. voisin tietysti olla menemättä katsomaan sitä sinä päivänä kun se teattereihin saapuu, mutta toki mielenkiinnosta se olisi pakko. paitsi jos mikaelia näyttelee mel gibson tai alec baldwin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hurahdin Millennium- trilogiaan kun SUB sen näytti. Nyt on kirjasarjan kolmas osa menossa ja yleensä tuppaa lukiessa uni tulemaan silmään mutta nää kirjat(kin) koukuttaa.
VastaaPoistaLarssonin jutuissa on jotain monikerroksista ja syvällistä. Ikään kuin kommunismi olisi ollut uhka kansankodille, kyllä se uhka tuli ihan jostain muualta. En tiedä miten monta kertaa pitää katsoa ja lukea ennen kuin tulee kylläiseksi.
Kirjat antavat aivan varmasti paljon uusia ulottuvuuksia, mutta itse niiden lukemiseen en ole löytänyt (vieläkään!) sopivaa rakoa.
VastaaPoistaTämän arvostelun loppuun avauduttu Hollywood-versio vastaisuus on sinänsä huvittava, sillä remake olikin mielestäni aika onnistunut ja toivon jälkimmäistenkin osien sitä olevan.