Kolmoskanavalta alkoi eilen uusi sarja nimeltään Event, joka on niin tätä päivää kuin olla ja voi. Jotain mullistavaa tapahtuu, ihmiskohtaloita sen ympäriltä seurataan, leikkaukset on nopeita ja aikajana kulkee edes ja takas. Suurin osa seuraamistani ja seuraamatta jättämistä nykysarjoista on viimevuosina käyttänyt aivan samaa pohjaa, 24, Lost, FlashForward, V... Toinen asia jonka olen nykysarjoissa ikäväkseni huomannut liittyy itselleni tärkeään yksityiskohtaan. Alkutunnareita ei näemmä enää harrasteta, sarjan nimi vain lätkäistään ruutuun ja sitä tukee ehkä parin sekunnin pituinen dramaattinen äänisumu.
Vanhoihin tv-teemoihin voi suhtautua monella tapaa, mutta itselleni monet kasaritunnarit tuovat mieleen hetket kun katselin pienenä olohuoneen pöydän alta telkkaria ja hyräilin musiikin mukana. Jos ei pullantuoksuisia, niin ainekin vanhan kokolattiamaton tuoksuisia muistoja. Kultaisen hilpeällä kahdeksankymmentäluvulla tunnarit tehtiin tarttuviksi korvamadoiksi ja parivuotiaana kuulema Dynastian tunnari soi päässä vielä kymmenien vuosien jälkeen. Sen ajan tunnarit ovat muutekin musiikin osa-alue, joka soi päässä melkeinpä eniten, MacGyver, Sledgehammer, Pink Panther.. Elokuvamusiikkikin noudatti tätä mieleenpainuvuuden sääntöä, se oli Tähtien Sotaa, Indiana Jonesia ja Beverly Hills Kyttää, musiikkia jota ei kertakaikkiaan saa pyyhittyä mielestä. Vieläkin sävelletään hyvää elokuvamusiikkia, mutta lähinnä hyvinkin tapetinomaista.
Sama pätee myös lastenohjelmiin, sarjat eivät häviä vertailussa pelkän sisältönsä takia murskatappiota vanhoihin verrattuina, mutta myös tunnarit olivat ennen ylivertaisia. Tsekkiläinen Karel Svoboda sävelsi ikimuistoiset tunnarit Tao Taoon, Peukaloisten retkiin ja Maija Mehiläiseen. Ranskalainen elokuvasäveltäjien legenda Michel Legrand sävelsi Olipa kerran...-sarjojen musiikit. Unohtumattomia ovat tietenkin myös Alfred J. Kwak, Matka maailman ympäri 80 päivässä, Turtlesit ja Muumilaakson tarinoita.
Alkutunnarit tiivistävät myös kuvillaan sarjan sisältöä, parhaimmillaan se on ollut joidenkin sarjojen paras puoli. Kausien väliset erot alkujaksossa herättää aina mielenkiintoa ja joskus koetaan jopa dramaattisia uudistuksia tunnussävelissä. Etenkin saippuaoopperat saattavat elää niin pitkän elämänkaaren, että uudistuksiin on turvauduttava, sen on kokenut niin Emmerdale, Kauniit ja Rohkeat, kuin kotimainen Salatut Elämätkin.
Lapsuuteni soundtrack koostu mm. seuraavista tunnusmusiikeista:
Hercule Poirot (1989)
Twin Peaks (1990)
Pink Panther (1963)
Dynasty (1981)
Sledge Hammer! (1986)
MacGyver (1985)
Outerlimits (1995)
Star Wars (1977)
__________________________________
Amerikan aikaa tänään illalla nähdään David Lynchin ohjaama suora livetaltiointi Duran Duranin keikasta. Suomessa taidamme kuitenkin viettää juuri silloin aamuyön viimeisiä tunteja, joten suurimmalle osalle se ei osu kovinkaan otolliseen aikaan. Keikka tulee olemaan katsottavissa täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti