perjantai 18. maaliskuuta 2011

Pikku Nikke animaatiosarjana.


TV2 La,
8.45 Pikku-Nikke (Le petit Nicolas, 2009)

Pikku Nikke kuului olennaisena osana lapsuuttani, kirjasarjana ja niistä luettuina kuunnelmina. Toivoin aina, että niistä tehtäisiin piirrossarja Sempén kuvitusten hengessä. Kun toissa joulun alla vierailimme Tsekeissä, siellä mainostettiin suurin kuvin ensi-iltaan saapuvaa Pikku Nikke -elokuvaa. Pieni mutta turha toivonkipinä eli hetken, että Suomessakin huomioitaisiin tuo elokuva, lähettelin postia teattereille ja maahantuojille kysellen asiasta, mutta ranskalainen huumori on kuulema liian riskialtis ostos. Elokuvan saisi tilattua Englannista tai Ranskasta, mutta suomiteksteistä on tietenkin turha haaveilla, joiden puute olisi melko sääli, koska elokuvaa olisi kiva näyttää myös kieltä ymmärtämättömille.

Mahdoton arvioida trailerin perusteella, voisiko tuo elokuvaversio todella vangita lainkaan sitä tunnelmaa ja ilkikurista kerrontaa, mikä kirjoissa kiehtoo, mutta pakkohan se on päästä joskus todistamaan. Sitä odotellessa pääsee ihmettelemään aiheesta tehtyä animaatiosarjaa. Se ei ole haluamallani tavalla perinteisten piirosten mukainen, näyttäisi nimittäin olevan 3d-tietokoneanimaatio, joka toimii varsin usein varmana merkkinä epäonnistumisesta ja pettymyksestä. Elokuvan ja sarjan tuotantovuosi on sama, eli kun pikkunikkejen uusi tuleminen alkoi muutama vuosi sitten ullakolta löydettyjen kadonneeksi luultujen tarinoiden myötä, alettiin takoa sitä kuuluisaa rautaa kun se on kuumaa.

Animaatiosarjaa on tehty nyt yksi kokonainen kausi, joka kattaa 52 vartin pituista osaa. Sarja tulee TV2:lta lauantaiaamuisin ja se on dubattu suomeksi. Toistaiseksi siitä on julkaistu boksi vain Ranskassa alkuperäiskielellä, ilman tekstityksiä. Suurella varauksella, mutta mielenkiinnolla odotan näkeväni millaisesta toteuksesta loppujen lopuksi on kyse. Olisihan se mukavaa vaihtelua, jos sarja yllättäisikin positiivisesti ja syvästi toivon, että se niin tekisikin.

2 kommenttia:

  1. Nikke-kirjat oli mainioita! Aina välillä tulee mieleen, että pitäisi hakea kirjastosta niitä taas luettavaksi. Animaatiosarja tai -elokuva tuskin ikinä voivat samalle tasolle päästä, jos jo "piirrosjälki" häviää tunnelmassa 100-0.

    VastaaPoista
  2. Ei muuta ku kirjastosta lainaamaan, kyllä ne on hyviä vielä vanhemmallaki iällä! Eipä kai nuo voi kirjojen tasolle päästä, mutta ois tuo sarjan taso voinu huomattavasti huonompiki olla.

    VastaaPoista