Mustaa ja tuoretta.

Heretoir: Heretoir (2011)

Pari vuotta sitten ensimmäisen demonsa julkaissut saksalainen Heretoir on itselleni uusi tuttavuus. Tämä ensimmäinen pitkäsoitto puhutteli ensimmäiseksi kansikuvallaan, se on ehdottomasti yksi niistä paremmista joita olen nähnyt. Kuvan tuolla puolen, levyn raidoilla kuullaan visuaalisen ilmeen mukaisesti melankolista post-black metal shoegazea, hieman samaan tyyliin kuten erityisesti mieleeni oleva Alcestin tunnelmointi. Heretoirin sävellys- ja laulutaidot eivät vastaa ihan naapurimaansa kollegaa, eikä ihan samanlaiseen unenomaiseen tilaan pääse missään vaiheessa, mutta mukavastihan se aika pysähtyy tämänkin luomuksista nauttiessa. Loputtoman epätoivoinen ja kylmä musiikillinen maalailu kuulostaa juuri niin vahvakontrastisen mustavalkoiselta hiilivedokselta kuin kansi antaa olettaa. Parhaimmillaan tuo hiilityö haisee kostealta ruttokellarilta, jonka ainoasta ilmareiästä pilkottava täysikuu sokaisee tulkitsijansa.

Vintersorg: Jordpuls (2011)

Ruotsalaisen Andreas Hedlundin ääni ei pääse yllättämään. Omalla taiteilijanimellään ristityn Vintersorgin musiikki on alkujaan revitty folkmaaperästä ja juuret ovat täten syvältä metsästä. Metsäläishenki kaikkosi ensimmäisten levyjen jälkeen maasta taivaisiin, aina kosmisiin sfääreihin asti, mutta avaruuksia tutkiskelevat albumit lie nyt takanapäin kun uusin ilmestys kuuluu suomeksi käännettynä Maan pulssi. Aina vain enemmän Mikko Koukia muistuttava talvensuruksi itseään kutsuva ruotsalaisääni hoilaa tavaramerkkilauluaan tavalla joka toisaalta huvittaa mutta toisaalta ihan miellyttääkin. Ollaan sitten maan äärellä tai ei, kitaroiden ja bassojen takaa musiikki on toteutettu suurimmaksi koneilla ja syntikoilla. Itse kappaleet onnistuvat yllättämään ihan positiivisesti vaikkei musiikki olekaan uudistunut merkittävästi. Borknagarinkin soundia nykyään dominoivalta laulajalta on saatavilla parempaa Vintersorgia kuin aikoihin. Samaa tasoa musiikillisesti kuin borkkiksen viimeisin levy, mutta onneksi bändeillä on säilynyt edes jonkinasteinen vivahde-ero.



Kampfar: Mare (2011)

Tämän norjalaistrion edellinen levy Heimgang on vuosituhannen kymmenen suosikki black metal -julkaisuni joukossa. En uskaltanut odottaa jatkolta liikoja ja täten olen erittäin tyytyväinen uuteen albumiin. Sitä samaa on taas tarjolla, erittäin upeita tunnelmia, melodioita ja kokonaisuutenaan hienoja kappaleita. Kampfar tuskin nauttii monenkaan osalta mitään fanaattista palvontaa, siinä ei ole mitään erityisiä ulottuvuuksia johon tarttua, mutta se on ihan pirun hyvän kuuloista musiikkia, jota tekee mieli kuunnella jatkuvasti. Moni suosittukaan bändi tässä genressä ei ole tehnyt niin hyviä kappaleita kuin mitä Kampfarin edellinen levy oli täynnä ja uusikin yli puolillaan. Ajan saatossa tältä levyltä irtoaa varmasti useampikin all time favorite, mutta toistaiseksi voin sanoa ainekin Trolldomspaktin olevan sellainen, aivan järjettömän kauniin kaihoisa kappale. Lähes yhtä hienoja ovat myös nimikko- ja avausraita Mare, sekä Bergtatt. Levy on omistettu naisille, jotka päättivät kulkea omia polkujaan..

Burzum: Fallen (2011)

Burzumin uusi levy ei oikeastaan edes tarvitsisi paljoa palstatilaa. Vankilasta päästyään murhamies otti ja teki mainion paluulevynsä Belusin, nyt on vuorossa paluulevy osa kaksi. Samasta puusta veistetty albumi ilmestyi noin vuoden perästä, eikä suurtakaan muutosta ole tapahtunut. Onko tämä nyt sitten jotenkin outoa, mies teki ennen tuomiotaankin levyjä vuoden välein ja ne kaikki kuulosti tasan tarkkaan burzumilta, joskin demojen diskanttisäksätys pehmeni tunnetuimpiin julkaisuihin omanlaisekseen ambientpaahdoksi, joka inspiroi vahvasti seuraavan sukupolven tekijöitä genressään. Fallen on paljolti suoraa jatkoa Belusille, mutta toisaalta myös ensimmäisten levyjen tunnelma kuuluu edeltäjäänsä selkeämmin. Levyllä on taas tasaisen varmat pari uutta Burzum-klassikkoa, sellaista levyä nyt ei ole tullutkaan, jolla näin ei olisi. Belusia kuunnellessa saattoi odottaa jatkon olevan jotain hulppeaa, mutta odotukset siirtyvät taas pykälällä kohti seuraavaa levyä, faneillehan tämä levy löytää jokatapauksessa paikkansa kokoelmien jatkoksi.

Seuraavalla kerralla mahdollisuuksien mukaan arvostelussa mm. Alghazanth: Vinum Intus, Negură Bunget: Poartă de dincolo ja Vreid: V.