lauantai 27. elokuuta 2011

Viisikymmentä televisiosarjaa #40-36

40. MacGyver (1985-1992)
Ihmemies, 7 kautta, 139 jaksoa

Jos haluaa hyvälle mielelle, onko parempaa tapaa kuin katsella kun tämä takatukka selvittää tilanteen kuin tilanteen jeesusteipillä ja linkkuveitsellä. Jo pelkän tunnarin kuulemisesta herähtää hymyä naamalle vaikka olisi kuinka kurjassa jamassa. Harmitonta viihdettä josta voi olla varma, että kaikki kääntyy aina hyväksi. Elämässä ei aina käy niin, siksi on tällaisia sarjoja!


39. Fresh Prince of Bel-Air (1990-1996)
Bel-Airin prinssi, 6 kautta, 148 jaksoa


Ehkei Will Smith ole mitenkään poikkeuksellisen hauska, mutta sarjassa kiteytyy niin rajulla tavalla tuo ysärin alun värimaailma ja pehmoräpin valtavirtaantuminen. Ajankuvana tykkään seurata sarjaa, mutta onhan niitä hyviä vitsejäkin saatu aina ainekin pari jaksoa kohti.


38. Mr. Bean (1990-1995)
Nolojen tilanteiden mies, 13 jaksoa

 
Kulunuttakin kuluneempi, mutta eittämättä on ollut hauska sarja katsella. Kansainväliseksi sen teki itäeurooppalaisten animaatioiden tavoin mykkyys. Sarjassa on vähemmän kohellusta kuin esimerkiksi mykän ajan slapstick-komedioissa, tyyli on hyvin brittiläistä ja täydellisen harmitonta kaiken ikäisille. Rowan Atkinsonin äännähdykset ja mutinat senkun vahvistavat sympaattista hahmoa.




37. Ruusun aika (1990-1991)
2 kautta, 34 jaksoa

Ruusun aika oli se oman lapsuuteni ensimmäinen suuri kotimainen tv-sarja. Sitten tuli Puhtaat valkeat lakanat ja Blondi tuli taloon. Kehittyi usko siihen, että aina tulee olemaan joku vastaava, mutta mitäs nyt. Salkkarit ei aja ihan samaa asiaa, vaikka hauskaa seurattavaa onkin. Ruusun aika käsitteli asioita omalla mielenkiintoisella tavallaan ja aiheet oli ihan tästä maailmasta, asiallisesti, mutta koukuttavasti käsiteltynä.


36. Ally McBeal (1997-2002)
5 kautta, 112 jaksoa


Oliskohan enää niin hyvä kuin aikoinaan.. Ally McBeal uudisti sarjojen tyyliä kertaheitolla, mutta jäi myöhemmin Sinkkuelämää ja muiden vastaavien jalkoihin. Lopulta sarja alkoi sitä paitsi toistamaan vanhaa kaavaa, vaikka yritti nostaa rimaa korkeammalle. Huippukautenaan joka jakso oli kuitenkin rautainen, tapahtumakuviot ja henkilöhahmot pysyivät erittäin pitkään todella kiinnostavina ja kyllähän sarjan näyttelijät identifioituu edelleen juurikin Ally McBealiin. 



4 kommenttia:

  1. Titititii tititii tititiidididi di dii dii dididididi dididididi didididdiiiiiiiiiiiiiiii damamamamamamaamamamnan dadadama.

    MacGyver oli ykkösjuttu kun olin viisi-seitsemän vuotias!

    VastaaPoista
  2. MacGyver on edelleen hyvä sarja. :D Sen tämä kesä on jo jokseenkin todistanut, vaikka vähän onkin loppukausia kohden menettänytkin tehojaan.

    VastaaPoista
  3. MacGyver on kyllä jo tietynlainen ylisarja ja kaiken tv-ohjelman yläpuolella. Lapsena sitä on tietysti otollisimpana katsoa, mutta miksei olisi edelleen. En ole ikinä sen johdonmukaisemmin katsonut kausia, kunhan tuijoittanut kun ne on telkkarista kesälomia piristäny.

    VastaaPoista
  4. Tuohon Ruusun aikaan: Minulla on ihan samanlainen kokemus samoista 1990-luvun alkupuolen tv-sarjoista ja sellaisten katoamisesta.

    Kun nyt 2012 alussa katson Ruususia ja Hurmaloita youtubesta, niin selkeä yhteinen tekijä kummassakin on ainakin se, että hahmot puhuvat enemmän esim. moraalista ja tieteestä, vaikka se ei olisi juonikulun kannalta merkityksellistä. Hurmalan Hannulla oli tähän hyvät puitteet jo ammattinsa puolesta, ja eikö Ruusun ajassakin ollut tälläinen hahmo.

    Mutta sen lisäksi, että irtotiedolla oli pohjaa, niin tuntuu että myöskin koko tarinalla oli pohjaa. Sarjan rakenne oli yhtenäinen. Koko tarina kiinnittyi yhteen perheeseen, sen hahmojen persoonallisuuteen ja taloon, ja siksi kokonaisuus toimi yhteen. Salkkarien käsikirjoitus, juonen kulkukin ja melkeinpä koko sarja on hajautettu. Tämä on ihan perusteltua tuotannollisista syistä. Varmasti 90-luvun sarjojen tekeminen olikin työlästä. Mutta ajatus siitä ettei palaset loksahda kohdalleen tuntuu inhottavalta. Mitä jos Jumalaakin tuuraisi joku toinen?

    VastaaPoista