Musiikkikohtaukset elokuvissa ovat oiva kohde irvailulle. Iloisten, harmittomien, Sound of Music tai Disney -henkisten laulun lallatusten yhdistely kannibalismiin ja zombeihin toimii vahavana kontrastina muutamissakin itsetarkoituksellisen erikoiseksi tyylitellyssä elokuvassa. Onko se onnistunutta tai hauskaa, on asia erikseen. The Incredibly Strange Creatures Who Stopped Living and Became Mixed-Up Zombies (1964) on maailman ensimmäinen hirviömusikaali, sitä pidetään myös yleisesti yhtenä maailman huonoimmista elokuvista. Huono tässä tapauksessa jotakuinkin siinä mielessä, että se on niin huono, että se on niin huono, että se on tavallaan aika hyvä, vaikka on ihan perseestä. Huonous kultti- ja roskaelokuvissa on ylipäätään aika suhteellista. Elokuvaan saatiin lisäpotkua ensi-esityksillään myös saliin ryntäävillä hirviömaskisilla palkollisilla.
Ensimmäinen näkemäni, rajusti kauhua ja musikaalia yhdistelevä elokuva oli South Parkin tekijöiden debyytti, Cannibal the Musical (1993). Mauton huumori kukoisti siis alusta asti, elokuvassa retkikunta patikoi ja matkan varrella tulee nälkä ja lauletaan. Elokuva on äärettömän huono, kannattaa katsoa.
Paras näkemäni yhdistelmä on Takashi Miiken Happiness of Katakuris (2002). Miike ei ole mikään keskiverto ohjaaja, kaveri tusaa viidestä kymmeneen elokuvaa vuodessa, joista iso viipale on ilmeisen yhdentekevää huttua, mutta osa taas nykykauhun ehdottomia helmiä. Mies joka vastaa Ichi the Killerin tyylikkään graafisesta väkivallasta ja Oodishonin säälimättömän julmasta tuskan ja inhon suoraan iholle tuomisesta, otti kymmenisen vuotta sitten aiheekseen romanttisen kauhukomedia musikaalitrillerin. Tietänkään vaha-animaatio osuuksia unohtamatta. Yhdistelmä toimii. Jotenkin tuntuu, että aasialaiset ylipäätään osaavat toisiinsa sopimattomien palasien yhdistelyn paremmin kuin muu maailma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti