Damn Good Electronic / Ambient 2011 -playlist

(c) Ellen Rogers

Damn Good Electronic / Ambient 2011 -playlist (Spotify)

Damn Good Music Awards '12: Ambient

Damn Good Neo-classical Dark Ambient Album of 2011:

Kreng - Grimoire. Järjettömän intensiivinen, hyytävä ja elokuvallinen, kokeellisen modernin klassisen ja dark ambientin liitto kohtaa jatsia ja pelkoa Belgiasta. Ehkei heikkohermoisille, mutta muille voi hyvillä mielin toivottaa albumin parissa mielenkiintoista matkaa kohti kadotettuja (elo)kuvia ja kaikuja kaukaa rajan ja kaukaisien aikojen takaa. Ehkäpä vuoden vaikuttavimpia levyjä. Vuoden pelottavin nyt aivan varmasti. Jousia, pianoa ja vanhoja äänitteitä. Erilaisten elementtien sulattaminen yhteen näin riipaisevaksi ja kauniiksi opukseksi, nimenomaan toimivana kokonaisuutena onnistuu vain harvoin, mutta tämä paikalliseen teatteriinkin musiikkia säveltänyt belgialainen, tuntemattomana pysyttelevä suuruus on siinä onnistunut.

 Damn Good Ambient Drone Album of 2011

Fabio Orsi - Stand Before Me, Oh My Soul. Yksi vuoden kaappaavimmista, hypnoottisimmista ja koukuttavimmista musiikillisista matkoista tai riippuen kuulijasta ainakin rumimmista kansista koetaan italialaisen Fabio Orsin toimesta. Kauniita äänimaisemia ja transsiin tainnuttavia, voimakkaita, jopa rokkaavia dronepörinöitä kuunnellessa unohtuu helposti jonnekin syvälle omiin ajatuksiinsa.

Damn Good Electronic Ambient Album of 2011

Deaf center - Owl splinters. Synkkää, vuoroin haikeaa, vuoroin painostavaa ja aavemaista sello- ja pianovetoista tunnelmointia norjalaisduolta, jolta on odotettu jatkoa alituotetulle, lynchiläisille ja muutenkin elokuvamaisille sävellyksille peräti kuusi vuotta, joka on ambientin maailmassa varsin pitkä aika. Tuloksena olikin loppujen lopuksi hyvinkin siloiteltu ja tuotettu soundi, jonka sisältäminen paranoiaa tihkuvaan kauhutrilleriin riittäisi kuitenkin jo yksinään jännitteen ylläpitimenä. Kuten näistä valinnoista kukin tähän asti.

Damn Good New Age Ambient Album of 2011:

Medwyn Goodall - Tears of the Dragon. Vuoden toinen albumi yli-innokkaalta säveltäjältä, jonka diskografia kattaa yli 75 äänitettä. Pelottavista, avaruudellisista äänimaisemistakin tutuksi tullut Goodall sai tällä kertaa aikaiseksi aivan törkeän hienon meditaatiolevyn, jossa matkataan kauniiden ja haikeiden sävellysten läpi jossain kelttiläisehköissä haltijamaailmoissa leijaillen. Sopii monenlaiseen käyttötarkoitukseen, ensisijaisesti toki nautittavaksi rentoutuen ja keskittyen.
 

Damn Good Music Awards '12: Electronic Soundtrack

(c) Ellen Rogers

Ensimmäinen täysin elektroninen soundtrack on kuultu scifi-klassikossa Forbidden Planet (1956). Tämä tapahtui 8 vuotta ennen legendaarisen Moog syntikan keksimistä ja yli vuosikymmen Alfred Hitchcockin mainiota Noiduttua myöhemmin, jossa soundtrack sisälsi kokeiluja theremin -soittimen kannsa. Forbidden Planetin elektroniset ääniaallot olivat tuolloin liikaa, eikä elokuvamusiikkia hyväksytty Oscar-ehdokkaaksi musiikkina, eikä liioin edes äänitehosteina. Myöhemmin synteettinen musiikki on vakiinnuttanut paikkansa elokuvamusiikin vakiona, joka on poikinut lukuisia huikeita kokeiluja niin elokuvamusiikin ammattilaisilta kuin menestyneiltä rock-individuaaleilta. Seuraavat valinnatkin ovat hyvin tunnetuilta yhtyeiltä tai niiden keulahahmoilta.

Damn Good Electronic Soundtrack Award:

Trent Reznor & Atticus Ross - The Girl with the Dragon Tattoo.

Uusi iskevä näkemys Led Zeppelin-klassikosta Immigrant Song on kieltämättä mukaansatempaava aloitus sekä elokuvalle että sen soundtrackille, mutta musiikillisesti OSTilla on paljon muutakin annettavaa. Tripla muistuttaa hyvin paljon nimenomaan Nine Inch Nailsin myöhäisaikojen tuotantoa, kun herkkä ja hauras piano kohtaa elektronisen äänimaailman, palaset loksahtavat kohdalleen. Fincher teki säveltäjien kanssa yhteistyötä edellisessäkin elokuvassa, The Social Network, ja väittäisin että tällä kertaa levy on musiikillisesti jopa vielä onnistuneempi. Olisi outoa jos näin hedelmällinen yhteistyö jostain syystä enää katkeaisi, on tosin mainittava että tunnistettava sävellystyyli pistää joskus korvaan elokuvaa seuratessa, kun kuvan ja äänen erottelee sen sijaan että ne tukisivat toisiaan, joka häiritsee mahdollisesti tunnelmaa. Levykokonaisuutena kuitenkin virheetön ja häiriötön.


Mike Patton - Solitude of Prime Numbers.


Ehkä tämän oikea paikka olisi ollut edellisessä kategoriassa, ehkä ei. Musiikki levyllä on pitkälti neo-klassista ja enniomorriconemaista elokuvamusiikkia jousin ja pianoin, aika ajoin pämpättynä pakollisilla Pattonin kiintiö-lallatuksilla. Mukana on sen lisäksi niitä koneita, teollisuutta ja syntikkaa, että sen paremmin en nyt sitten perustelekaan epämääräistä sijoittelua. Pääasia että musiikki on oikein hyvää. Alkuluvuin numeroiduista levyn kappaleista on huolittu varsinaiseen elokuvaan vain osa, mutta soundtrackilta löytyy kaikki sävelletty materiaali. Suurin osa instrumentaalina onneksi. Sen lisäksi että Mike Patton on erinomainen elokuvamusiikin tulkitsija, hän on ilman muuta myös hyvä elokuvasäveltäjä, noin tuhansien muiden musiikillisten projektiensa lomassa.

Mitä tulee niihin elektronispainotteisimpiin raitoihin, Radius of Convergence ja Method of Infinite Descent ovat erinomaisia sellaisia. Patton on lainannut tyylinsä elokuvasäveltäjänä vahvasti ja avoimesti suosikkisäveltäjiltään, muokaten sitä omaan tunnistettavaan muottiinsa. Hauska kahtiajako tällä levyllä on nimenomaan neo-klassisten ja elektronisten alkulukujen välillä, ensinmainitut mukailevat juurikin Ennio Morriconea ja Bernard Hermannia ja jälkimmäiset kuulostavat erehdyttävästi Wendy Carlosilta (os. Walter Carlos).


+Chemical Brothers - Hanna. Kemiallisten veljesten debyytti elokuvamusiikin maailmassa kuulostaa pääosin bändiltä itseltään. Hieman on annettu vapauksia myös leijailuun, jota elokuvat musiikiltaan yleensä aika paljon vaativat. En ole nähnyt elokuvaa, joten on vaikea sanoa toimiiko se siinä, mutta levy ainakin on ihan mukiinmenevää kuunneltavaa hetkeksi aikaa.

+Basement Jaxx - Attack the Block. Konemusiikkia harrastanut yhtye, joka ei ole ikinä ollut niin paljon mieleen kuin muut edellämainitut, mutta joka onnistui tällä kertaa luomaan aika tiukan soundtrackin, joskin trendikkään dubstepmaisuuden edesauttamana.

+Daft Punk - Tron Legacy: Reconfigured. Porukan ehdottomasti heikoin lenkki ja epätasaisin kokonaisuus, silti ainakin mielenkiinnosta tutustumisen arvoinen paketti. Sisältää remix -versioita Daft Punkin soundtrackin raidoista, mukana mm. Moby, M83 ja Paul Oakenfold.

Damn Good Music Awards '12: Orchestral / Classical Soundtrack

(c) Ellen Rogers

Elokuvamusiikki vuonna 2011 tuntui olevan hyvin pitkälti elektronispainotteista. Paljon tehtiin ihan hyvää, hyvää ja hiton hyvää jälkeä ja näistä konesävellyksistä lisää jahka saadaan perinteisempi elokuvamusiikki alta pois. Todellisuudessa kolmen valitsemani hiton hyvän perinteisen soundtrackin varsinainen perinteisyys on hieman kyseenalaista, mutta kyllä ne kaikki tähän lokeroon musiikillisesti mahtuvat. Kaikki tämän sarjan elokuvat ja yksi ei-elokuva on vielä näkemättä, mutta toivottavasti ei pitkään.

Damn Good Orchestral / Classical Soundtrack Award:

Danny Elfman - Iris (Cirque du Soleil). Maailmankuulun sirkusaktin uusi esitys ei tietenkään ole elokuva, mutta sen teemana on elokuvien taika ja tyylillisesti se on ehtaa elokuvamusiikkia. Kaikkiaan sen on tarkoitus toimia kunnianosoituksena elokuvataiteelle sen koko kirjossaan, työtehtäviä muistaen ja elokuvista inspiroituen, aina Méliesista Dick Tracyyn. Etenkin Burtonin vakiosäveltäjänä tunnettu Elfman on säveltänyt siihen musiikin, joka pitää sisällään elokuvamaista, joskin myös vahvasti sirkusmaisia (kuten Elfmanin soundtrackit aina!) ralleja. Jälki on tutun ja hullunkurisen kuuloista, sopivampaa säveltäjää projektille tuskin tulee mieleen. Laajan ja laadukkaan sävellyshistorian joukosta tämä ei ole miehen iskevintä antia, mutta kelpo suoritus silti. Vielä kun pääsisi näkemään koko setin.. Cirque du Soleilin esityksen kävin katsomassa nelisen vuotta sitten ja vaikuttavahan se oli, nyt kun vielä olisi tällainen aihe!

Clint Mansell - United. Musiikkia brittiläiseen televisioelokuvaan, joka kertoo Manchester Unitedin 50-luvun porukasta, joka koostui lahjakkaista, nuorista, oman klubin kasvateista. Darren Aronofskyn hovisäveltäjänä tuttu Mansell ei tuota tälläkään kertaa pettymystä. Jollain tapaa Mansellin musiikissa on aina läsnä tietty uhkaavuus, hauraus, painostavuus ja silti se toivonpilke. Pyörää ei olla tässäkään tapauksessa lähdetty keksimään uudestaan, kyseessä on sitä tuttu turvallista Mansellia, mutta mikäs siinä kun homma toimii. Tämän hetken kiintoisimpia elokuvasäveltäjä ja häntä seuraaville tutustumisen arvoinen tuotos.

Howard Shore - Hugo. Howard Shore on tehnyt jälleen yhteistyötä Martin Scorsesen kanssa tämän uusimmassa ohjaustyössään Hugo ja saa sävellyksillään aikaan vaikuttavan tunnelman heti avausraidasta lähtien. Herkkä ja kaunis, silti dramaattinen ja uljas avaus luo välittömästi illuusion pariisilaisesta elämänmenosta ja juna-aseman hulinasta. Valssin tahtiin edetään pitkin fantasianhuuruisia ja mystisiä tunnelmia.


+Ludovic Bource - The Artist. Mykkä- ja äänielokuvan taitteen inspiroimaa musiikkia. Luultavasti pukee itse elokuvaa erittäin toimivasti.

Damn Good Music Awards '12

(c) Ellen Rogers

Musiikkitrendi vuonna 2011 - toista kahdeksankymmentälukuaan (tai ensimmäistä!) viettävät artistit ja musiikinkuluttajat löysivät akateemisen viidentoista vuoden vuosikymmenhalveksunnan jälkeen 80-luvun uudestaan ja siitä jalostettiin eräänlainen terveellä ironialla ja tyylikkyydellä käsitelty 80s vol. 2. Uudestaan on löydetty vintage syntikat ja ensimmäisten pelikonsolien bittipiipparit. Näitä elementtejä kun yhdistelet puhuttelevaan retrofuturistiseen ulkoasuun ja sekaan vielä tämän aikakauden ihkaomaa trendiä, dubstepia, et voi mennä metsään.

What is that dubstep song that goes like DEEEEEEEWWW, WAH WAH WAH WAH WAH WAH, DEEEEEEEWWW, WAH WAH WAH WAH WAH WAH?


On toisaalta harmi että dubstepista piti tulla niin suuri trendi musiikkiteollisuudessa ja vielä niinkin lyhyessä ajassa. Et voi juuri kanavasurffailla televisiossa tai radiossa kuulematta sitä sellaisenaan, yhdisteltynä muihin musiikkityyleihin tai jopa mainoksissa. Nokia tune käännettiin jo dubstepiksi ja Justin Bieberin uutisoitiin kokeilevan sitä uudella levyllään. Radion kuuntelustakin on tulla rasite kun harva se uusi kappale pienen lupaavan alustuksen jälkeen ottaa hiljaisen henkäyksen, jota seuraa jo pikkuhiljaa latistava ja yllätyksetön deeeeeeewww, wah wah, wah jne.. kuten tuo osuva internet-meemi mukailee. Vastaushan kysymykseen on tietenkin: mikä tahansa! Kiinnostus sinänsä mielenkiintoista musiikkityyliä kohtaan alkaa aikanaan laskea suoraan verrattain sen nousujohdanteeseen trendinä. Pian kupla poksahtaa ja edessä lie sama kohtalo kuin diskokuumeella 70-luvun päätyttyä.

The Guardian: 2011 - the year of boring music 

Jos kokee kuuntelemansa musiikin tylsäksi, suosittelisin kuuntelemaan jotain aivan muuta kuin mitä silloin kuuntelee. Damn Good Coffee katselee pian menneeseen vuoteen tarkemmin ja listaa niitä viime vuoden onnistuneempia albumeja ja musiikkia genreittäin. Parhaus ja ihan pelkkä hyvyyskin ovat aika abstrakteja käsitteitä, joita ei voi välttämättä järjestellä järkevästi, mutta tarkoituksena on lähinnä heittää ilmoille henkilökohtaisiin mieltymyksiini uppoavia hiton hyviä albumeja joita vuosi 2011 mukanaan toi. Tarkoitus ei ole dissailla ketään, (esim. Justicea yhdestä vuoden suurimmista pettymyksistä) vaan palkita hiton hyvä levy -leimalla mielenkiintoisin (ei esim. Ladytronia joka ei ole keksinyt mitään uutta) musiikki eri genreistä lohkoineen. Hups.

Luokittelu tiukkoihin genreihin on tietysti monien albumien kohdalla haaste, musiikki kun tapaa usein yhdistellä niin monia elementtejä ja sopisi ties mihin lokeroon. Damn Good Album Award pistetään jakoon alustavasti ainakin seuraavissa genreissä: Original Soundtrack (electronic & orchestral), Ambient (electronic, neo-classical & drone), Electronic (vocal, instrumental, chiptune & dubstep), Metal (black, pagan, avant-garde, psychedelic, ambient, folk, industrial & symphonic), Jazz (traditional, vocal, dark jazz & nu-jazz), Pop, Folk (trad. & neofolk), World ja Rock (garage, prog & post-rock.) Näiden lisäksi mainitaan toki muita kelpo yksilöitä, nostetaan erikseen esiin huomionarvoiset ep:t, pitkä liuta hiton hyviä kappaleita ja spotify-soittolistaa. Että stay tuned!

Damn Good Music Awards läpi helmikuun tai lähinnä niin kauan kuin tavaraa riittää.