Näytetään tekstit, joissa on tunniste joululahjaideat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joululahjaideat. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. joulukuuta 2012

Huuto.net



Olen käyttänyt huuto.nettiä ahkerasti pian kuusi vuotta. Siitä tuli nopeasti lähes korvaamaton osa keräilyä. Aluksi bongailin sieltä harvinaisempia elokuvia ja musiikkia, vanhoja elokuvalehtiä ja satunnaisia keräilypelejä.

Sittemmin pääpaino ostoaikeissa on ollut nostalgiaharrasteen parissa, johon väylä on omiaan. Puuttuvia numeroita vanhoista sarjakuvalehdistä, vanhoja pelilehtiä, Nes-pelejä ja itseasiassa koko kasibittinen Nintendo.



Hauskana kuriositeettina sieltä löytyi myös iso pino puuttuvia tarroja 20 vuotta vanhaan Turtles keräilyalbumiin. Persoonallinen, yllättävä ja osuva joululahjakin saattaa löytyä sieltä helposti.

Vanhan keräilytavaran lisäksi voi metsästää halvalla uutuuksia. Joskus saattaa yllättyä hyvinkin positiivisesti.



keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Amazon


Osa viimeisintä amazon.co.uk -tilausta. Nettikaupasta tulee tilailtua tasaisin väliajoin ja tämän tilauksen ajankohta määräytyi Tales of the Nightin dvd-julkaisun mukaan. Kuvan muut elokuvat on  jo todettu lajiensa parhaimmistoksi, mutta Qatsi-trilogian päättävä Naqoygatsi on ollut toistaiseksi näkemättä, ja Eleanor's Secret, sekä Sleepin Beauty on ostettu täysin arvalla.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Wii Shopping Channel

Kaikki ei lämpene Nintendolle lainkaan ja ymmärrän sen hyvin. Etenkin platformereita, eli tasohyppelyitä pelaavalle se on kuitenkin olennainen laite. Millään muulla konsolilla ei ole vastaavaa tarjontaa.

PlayStation on julkaissut paljon hyviä nimikkeitä ja julkaisee koko ajan lisää, mutta vaikeaa sen on kilpailla tietyissä lajeissa Nintendon kanssa. Kaikista mieluiten pelaan pelini PC:llä, joten tämä jättää pleikkarille kolmanneksi eniten arvoa pelialustana.

Uusien pelien lisäksi juuri Wiin sisäinen pelikauppa, Wii Shopping Channel, tekee koneesta pelottavan hyvän alustan retropelaajalle. Kaupasta löytyy klassikko jos toinenkin. Pelejä koneilta NES, SNES, N64, SEGA Master System ja SEGA Mega Drive jne.

Tässä olennaisimmat suositukset
(kaikki eivät ole pelkästään Nintendon yksinoikeudella omistamia pelejä)


Super Mario Bros. (1985, NES)
Super Mario Bros. Lost Levels (1986, Famicom)

Kid Icarus (1986, NES)
Zelda II: The Adventure of Link (1987)

Faxanadu (1987, NES)
Super Mario Bros. 2 (1988, NES)
Super Mario Bros. 3 (1988, NES)
Sonic the Hedgehog (1991, SEGA Megadrive)

Prince of Persia (1992, SNES)

Bomberman '93 (1992, Turbografx)

Kirby's Adventure (NES, 1993)

Cave Story (2010, Wii)

Sonic the Hedgehog 4, episode 1 (2010, Wii)


Super Mario Bros. 1
Super Mario Bros. 2
Super Mario Bros. 3

Sonic the Hedgehog 1
Sonic the Hedgehog 2
Sonic the Hedgehog 3

Final Fantasy I
Final Fantasy II
Final Fantasy III

Mega Man 1
Mega Man 2
Mega Man 3
Mega Man 4
Mega Man 5
Mega Man 9
Mega Man 10

Kirby's Adventure
Kirby Super Star
Kirby's Dream Land 3

The Legend of Zelda
Zelda II: The Adventure of Link
The Legend of Zelda: Link to the Past

Bomberman '93

Bubble Bobble

Kid Icarus

Faxanadu

Street Fighter 2

Cave Story


Ja tässä vielä mainioita epäolennaisuuksia:

Super Mario Bros. Lost Levels
Super Mario World
Super Mario 64

Sonic the Hedgehog 4
Sonic & Knuckles
Sonic Chaos

Bomberman '94

Mega Man X
Mega Man X2

Boy and his Blob

Super Star Wars
Super Star Wars: Empire Strikes Back
Super Star Wars: Return of the Jedi

Castlevania I
Castlevania III

Golden Axe 1
Golden Axe 2
Golden Axe 3

Donkey Kong 1
Donkey Kong Jr,
Donkey Kong 3

Sim City

Operation Wolf

Mario Bros.

Earthworm Jim 2

Alex Kidd in Miracle World
Alex Kidd in Shinobi
Alex Kid: The Lost Stars

Ghosts 'n Goblins

ja vaikka lopuksi Space Invaders ja Pac-Man.

Kaikkea tälläkään kaupalla ei ole tarjota. Nessin ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvat Duck Tales 1 & 2 puuttuvat valikoimasta. Harmillisesti kaupalla ei ole tarjota myöskään KlashBallia (a. k. a. Speedball). Pääsee näillä toki alkuun.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Elisa Viihde



Kaksi vuotta kestävien soppareiden vuoksi läppäriaikojen perua oleva mokkula toimi pöytäkoneenkin nettiväylänä kauan. Sopimuksen lähennellessä loppuaan, vanha tallentava digiboksi lopetti myös toimintansa, vieden harmillisesti mukanaan paljon hyviä ohjelmia.

Elisa Viihde on osoittautunut kohtalaisen onnistuneeksi korvaavaksi paketiksi. Laajakaista, tallentava digiboksi, jota voi ohjastaa television lisäksi tietokoneen tai kännykän kautta, HD-kanavat ja muutamia lisäkanavia. Niin, ja paketillinen poppareita elokuvanaksuiksi.

Uutuusleffojen vuokraaminen onnistuu 5-6e hintaan, joka on lähes yhtä paljon kun Netflixin koko tarjonta per kuukausi. Eipä tule itse vuokraamoa käytettyä sen enempää kuin oikeitakaan vuokraamoita.

Tallennustilaa löytyy lähes 3000 tuntia, ohjelmille saa rakenneltua netissä omat kansionsa. Itselläni esimerkiksi tallennuksia on kertynyt parin kuukauden aikana kansioihin: Dokumentit, elokuvat, animaatiot, sarjat, Simpsonit, Star Trek: Next Generation ja Snooker.

Ei niin paljon hyvää, etteikö pahaakin. Asennus onnistui ihan mukavasti, mutta boksi on hitaampi kuin kuvassa näkyvän Bravian oma sisäänrakennettu. Sen lisäksi laite on onnistunut vetämään itsensä jumiin jo toistuvasti, ja boksi on ollut pakko irroittaa seinästä ja pistää takaisin.

Kahden vuoden sopimusten aikakautena ei voi kauaa pysyä parhaissa diileissä kiinni, mutta Elisa Viihde on vioistaankin huolimatta palvellut ihan ok. Kuvaa laitehirvityksistä ei nyt jaksa liittää, rumia ovat.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Baby's in Black - The Story of Astrid Kirchherr & Stuart Sutcliffe



Lisää mielenkiintoista nykysarjakuvaa, tai sarjakuvaromaania. Beatles legendaa on vatvottu jokaisen entisen ja nykyisen läheisen, sukulaisen, parturin ja tutun tuttavan toimesta.

Arne Bellstorfilla on kuitenkin oma kulmansa tapahtumien kulkuun. Beatles diggarit tietävät Astridin ja Stuartin, satunnaiselle kuuntelijalle nimet eivät soita kelloja. Ei muuta kuin kirjaa käteen ja tutustumaan.

Astrid tunnetaan parhaiten beatlejen tukkamuodin luomisesta. Tästä ja paljon muusta tarkemmin sisäsivuilla. Kirja kertoo ensisijaisesti rakkaustarinan, Beatlesia tarkastellaan tavallaan sivusta.

Kirjan harvinaisempi oivallus ja sen mahdollinen ongelma on englannin kielen säilyttäminen englantilaisille hahmoille. Se toimii, mutta luulisi karsivan lukijakuntaa. Englanniksi on jätetty puolet koko kirjasta, eli kaikki mitä beatlet puhuvat.

Ei tästä välttämättä ole kompastuskiveksi englantia taitamattomillekaan, tarina ja nätit kuvat kantavat.

Tarinahan on traaginen, mutta rakkaus kaunista. Astrid on persoonallisella tavalla nätti ja kaikki hahmot muistuttavat hämmästyttävän paljon esikuviaan.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Pneumaattinen soittolista



Tänäkin vuonna on julkaistu paljon mielenkiintoista musiikkia, vaikka perehtyminen kaikkeen uuteen ja kiinnostavaan on jäänyt hieman vähemmälle. Aika ei riitä kaikkeen.

Suosikkeja ovat olleet mm. Sighn In Somniphobia ja Hail Spirit Noirin Pneuma. Tässä lyhyttä Spotify -soittolistaa päälimmäisenä mieleen jääneistä.




Ja jos ei Spotify vielä jostain syystä kuulu rutiineihin, kannattaa sitä vaikka mielenkiinnosta vihdoin testata. Spotify Premiumia näyttäisi voivan kokeilla kuukauden ilmaiseksi juuri nyt.

torstai 6. joulukuuta 2012

Minun Kiinani



Kiinalaisen propagandapiirtäjän, Li Kunwun, omaelämänkerrallinen Minun Kiinani -trilogia esittelee  kommunismiin kasvaneen pojan kasvua mieheksi. Mao astuu valtaan ja ihmiset ihastelevat.

Aihetta on ehkä käsitelty ennenkin, mutta on varmasti suurimmalta osalta suomalaisia hämärän peitossa. Minun Kiinani on erinomainen sisäänajo Kiinan lähihistoriaan.




Sarjakuvan tyyli kantaa hyvin, jahka siihen ensitarkastelun jälkeen pääsee kiinni. Tapahtumien hulluus ja käsittämättömyys on kuvattu hiljaisella huumorilla, joka on parhaimmillaan äärimmäisen tehokasta.




Erittäin mielenkiintoinen sisäpiiriläisen tarina, ranskalaisen P. Ôtién piirtämänä. Toistaiseksi Suomessa on julkaistu kaksi albumia kolmesta ja trilogian päätös on tuleva ensi keväällä. Kirjat meillä julkaisee WSOY.

Päätöstä ei tietenkään voi ohittaa. Tämä on yksi niistä yllättävämmistä sarjakuva-albumeista, joita on tullut odotettua lähiaikoina.




Kaksi ja puolisataa sivua lukee helposti kerralla, ja kannattaakin lukea. Kirjat pitävät mukanaan ja vievät läpi lähihistoria täysin toisistaan poikkeavien sukupolvien.

Kirjat on varustettu mielenkiintoisilla alkusanoilla, jotka helpottavat ymmärtämään, kuinka tapahtumien kulku, määrä ja tahti on muovannut maata ja sen ihmisiä.




Piirrosjälki ei näyty ensisilmäyksellä kaksiselta, mutta siitä alkaa löytämään paljon mielenkiintoisia ajatuksia. Parhaimmillaan kuvat ovat hyvinkin näyttäviä. Kalligrafiaa on käytetty graafisena tehokeinona. Onneksi alkuperäistekstit näissä tapauksissa on säilytetty, käännöksen kun saa sivun alareunalle.




Minun Kiinani on toimiva lahja (mustavalko)sarjakuvan ystävälle, sekä elämänkerroista ja historiasta kiinnostuneille.

Tutustumista voin suositella myös ylitse skeptisyyden sarjakuvataidetta kohtaan. Tästä voi löytyä se tarvittava kimmoke alan pariin.





WSOY: Minun Kiinani 1: Isän aika
WSOY: Minun Kiinani 2: Puolueen aika
WSOY: Minun Kiinani 3: Rahan aika (tulossa)


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Don Rosan kootut



Don Rosan kootut on yhdeksänosainen kokoelma, joka kattaa ankkapiirtäjän koko Disney-tuotannon ja paljon paljon muuta. Yksityiskohtaiset selvitykset jokaisesta tarinasta, historiikit, kannet, viittaukset, muu tuotanto, Rosan elämä ihmisenä ja piirtäjänä.

Vaikka olenkin kerännyt Rosan tuotannon jo Aku Ankka -lehtien muodossa, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä josko tilata settiä.

Kokoelmaa painettiin ennakkotilausmäärän mukaan ja ensimmäinen kolmen kotelo päätyi 5000:lle ihmiselle. Painosmäärä lyötiin lukkoon 2011, eikä sitä tulla painamaan enää lisää. Kirjat lähetetään kolmessa osassa ja viimeisen kotelon on määrä saapua tässä kuussa, Don Rosan signeeraaman taulun kera.



Et tilannut pakettia vuosi sitten? Huonompi homma, joskin siitä saattaa löytyä yksittäisinä kappaleina rahanahneilta divarin pitäjiltä tai huuto.net profiileilta.

Piiruakaan vaille täydellinen lahja Don Rosa -fanille.



tiistai 4. joulukuuta 2012

New Super Mario Bros. U (2012)


Wii U ei ole paljon ilman pelejä. No taitaa se itseasiassa ollakin, mutta varsin olennaisia ovat myös ne. Katsaus niistä olennaisimpaan.

Uusi ja uljas luku on putkimiesten saagassa käännetty. Maailman tunnetuimpiin viiksivalluihin lukeutuvat Marion veljekset ovat täällä taas, ja tällä kertaa in glorious HD!

Kun on ikänsä pitänyt side-scrolling tasohyppelystä, on erittäin mukavaa että genreä juhlistetaan taas. Uusi kone, uusi Mario, uudet kujeet, kaikenlaista pientä ja ihmeellistä mahdollisuutta on sekaan sotkettu, mutta ylimääräisistä neppailuista ei tarvitse huolia kun painaa menemään vaan.

Uutukainen kertoo myös jotain pelistä Super Mario Bros. 3 (1988). Lähes neljännesvuosisataa myöhemmin julkaistavan pelikonsolin lippulaiva on täysin samasta rungosta tehty. New Super Mario Bros. U on toisin sanoen Uusi Super Mario Bros. 3 vol. 2, New Super Mario Bros. Wiin seuraaja.

Lähes sama peli, uusilla radoilla ja teräväpiirtona. Enkä pistä pahakseni. Radat ja tuhannet piilotetut herkut on suunniteltu moitteettomasti, virheet on hiottu pois ja kaikki pelittää.





Ratasuunnittelun lisäksi ratojen teemoissa on onnistuttu. Kovin paljoa uutta alustaa ei löydy, mutta seikkailu Van Goghin maalausta muistuttavassa radassa on piristävä poikkeus.

Pelin pelasi läpi viikonlopun aikana, mutta tarjontaa ja etsittävää riittää ylitse läpäisyn. Uudelleenpelattavuus lie samaa luokkaa kuin jo toistamiseen mainutulla klassikolla, ja se on jo paljon. Tämän lisäksi löytyy erinäisiä haasteita nopeus-, rahankeruu- ja tehtävämotiivein.

Paljon kaikkea. Hyvin suositeltava hankinta.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Nintendo Wii U



Luultavasti yksi joulun hittituotteista, Nintendon uusi konsoli, Wii U. Pelejä löytyy niukasti vielä, mutta suurin osa vanhoista Wiin peleistä toimii koneessa.

Suurin muutos edelliseen on massiivinen, kosketusnäytöllinen ohjain. Vaikka skeptisesti siihen suhtauduinkin, täytyy sanoa että se pieksee vanhan Wiin kalikat mennen tullen. Niistä en tosin ikinä välittänytkään.

Pelejä seurataan tilanteen mukaan television näytöltä ja kontrollerin ruudusta. Jos kohtauksessa tarvitaan tarkkaa interaktiivista kosketusta näytön kanssa, on seurattava tilannetta vain ohjaimesta. Tällöin kuva ruuduissa poikkeaa toisistaan, antaen pelkille katsojille mielekkäämpää seurattavaa. Se onnistuu yllättävän kivuttomasti.

Suurin osa peleistä toiminee pelkällä ohjaimella, joten television ei tarvitse olla välttämättä päälläkään pelatessa. Joissain kumpikin väylä on tarpeen.




Mikrofoniin puhaltelu on kuitenkin ominaisuuksia jotka olisi mielelläni jättänyt väliin. Tarpeen joissain, toivottavasti harvoissa peleissä.

Myynnissä valkoinen, vähämuistinen mallia ja musta, muisteliaampi malli. Olen ehdottomasti mustan kannalla jo ulkonäön vuoksi, mukana myös palikat, joilla oikoa laite pystyasentoon.


Mii Wii U(niversumissa)

Uudistukset eivät siis täysin huonoilta vaikuta, joten laite on hyvin suositeltavissa jos Nintendo ylipäätään kolahtaa.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

1,000 Star Wars Collectibles


Loistava lahjaidea Star Wars-fanille, etenkin keräilijälle. Tai sitten 1000 lahjaideaa, miten sen nyt ottaa. Löysin opuksen Tukholman Scifi-kaupasta, joka onkin melkoinen aarreaitta. Jos ei Suomesta löydy ja netti ei auta, kannattaa suunnata Tukholman vanhaan kaupunkiin. Hoplaa Gamla stan, kuten tunnettu etelä-korealainen totesi.