The Complete Little Nemo (1905-1927, 2014)

Alexander Braun: Winsor McCay. The Complete Little Nemo. TASCHEN

Vannoutuneita faneja lukuunottamatta sarjakuva on ajettu ahtaalle nykymaailmassa. Nippu valikoituja, hyvin tarkasti määriteltyyn muottiin uppoavia sarjiksia pääsee suuren yleisön eteen sanomalehtien peräpäässä, jossa ne on sumputettu kolmeen pieneen ruutuun, vieri vieren. Koska formaatti on pitkälti ajautettu siihen standardiin, myös uudet tekijät joutuvat valitsemaan samat ehdot sarjakuvalleen.

Moni sarjakuva toimii siinä muodossa hienosti, mutta se on suuremmassa mittakaavassa taiteellinen kompromissi ja pienoinen tragedia. Vielä yli sata vuotta sitten, Winsor McCayn luoma, nykyaikaisen sarjakuvataiteen suurimpiin esikuviin lukeutuva, Little Nemo in Slumberland, kattoi yhdysvaltalaisesta sanomalehdestä kokonaisen sivun, joka oli yli puoli metriä korkea ja lähes puoli metriä leveä. Tämä antaa kunniaa sarjakuvalle ja inspiroi näyttävän designin luomiseen.

McCayn graafinen tyyli on mukaansatempaava ja koukuttava. Hänen sarjakuviaan ympäröi parhaimmillaan art nouveau -kehystöä muistuttavat raamit, joiden sisältä löytyy yksityiskohtaisia ja värikkäitä, tarkoin sommiteltuja kuvia. Tarinan runko koostuu yleensä unen alkamisesta, hengenvaaralliseen umpikujaan päättyvästä seikkailusta ja heräämisestä.

Pitkään Nemo herätetään unen päätteeksi nuhdellen, kuinka ennen nukkumaanmenoa ei saisi syödä mitä milloinkin. Sardiineista, rusinakakkuihin, Nemolle tuntuu kelpaavan kaikki, ja mitä ilmeisimmin jokainen ruoka boostaa omanlaiseensa maailmaan. Ainakaan painajaiset eivät poikaa häiritse, kun viitsii toistuvasti mättää itsensä houreuniin hikoilemaan. Ruokalajit läpikäytyään, pojalle huudeltiin sittemmin vain, että pitää herätä kouluun.

The New York Herald, Sunday, June 12, 1910

Nemon seikkailut alkavat valveunen ja tietoisuuden rajamailta, sängystä. Sänky saattaa vajota maan rakoon, lähteä lentoon, peittyä lumesta tai vedestä, tai koko talo päätyä jättimäisen linnuun suuhun. Sänky vie Nemon seikkailuihin, joissa hän tapaa mielikuvituksellisia hahmoja ja joutuu outojen tapahtumien keskelle.

Sarjakuvan tarinoista osa vaatii kontekstin ymmärtämistä, sillä niissä sentään eletään 1900-luvun alun Yhdysvalloissa, jossa luonnollisesti vallitsi erilaiset arvot ja elämänmeno. Mukana on esimerkiksi orjuuteen ja intiaaneihin liittyviä tarinoita, vaikkakin lieviä. Mukana myös historiaa ja kansallista myytistöä, kuten sarjakuvassa, jossa Nemo auttaa George Washingtonia hakkaamaan isänsä kirsikkapuun, joka liittyy tarinaan presidentin lapsuudesta.

Winsor McCayn tyyli ja saavutukset ovat toimineet vaikuttimena lukemattomille hänen jälkeensä aloittaneille taiteilijoille. Esimerkiksi, epäilen vahvasti ettei olisi olemassakaan Maurice Sendakin luomia kuvakirjojen ikoneja, Where the Wild things Are (Hassut hurjat hirviöt) ja In the night kitchen (Mikko Maitomies), jos ei olisi ollut McCayta ennen häntä.

Sarjakuvien lisäksi Winsor McCay oli yhdysvaltalaisen animaation merkittävin pioneeri. Little Nemosta hän teki edistyksellisen animaatioelokuvan jo vuonna 1911, jonka jälkeisestä tuotannosta etenkin Gertie the Dinosaur kuuluu yhdysvaltalaisen animaatiohistorian merkittävimpiin lukuihin. Siinä hän esitteli myös sittemmin tärkeän innovaation animaatioteollisuudelle, välikuvien piirtäjän.

Winsor McCay, Gertie the Dinosaur, 1914 (C) Alexander Braun Collection / German Academy of Comic Art

Animaatioelokuvien tekeminen yksin tai välikuvissa auttavan työkaverin kanssa oli erittäin työlästä. Tuhansia ja kymmeniä tuhansia paperiarkkeja piti piirtää yksi kerrallaan. Täten McCayn varhaisissa elokuvissa ei pääse samalla tavalla nauttimaan taustataiteesta tai miljöistä, jotka ovat sarjakuvan designissa vähintään yhtä merkittävää kuin niiden hahmot. Elokuvatuotanto ei vaikuttanut sarjakuvien yksityiskohtaisuuteen ja piirroslaatuun, mutta yleisestä laadusta voidaan olla eri mieltä.

Kymmenluvun taitteessa sarjaelokuviin lanseerattiin cliffhangerit, eli elokuvan päättäminen uhkaavaan tilanteeseen, jonka ratkaisun näkee vasta seuraavassa osassa. Little Nemon maailma perustui siihen, että pojan pelastaa aina unen päättyminen. Yksittäiset tarinat muuttuivat kuitenkin vuosien jälkeen jatkuvajuonisemmiksi ja vähemmän satumaisiksi. Ehkä vakavammiksikin. Nemo alkaa matkustaa ympäri Yhdysvaltoja ilmalaivalla, eikä sarjakuvissa ole enää samanlaisia kliimakseja.

Joka sunnuntai vuosikausia jatkuneen sarjan graafinen ulkoasu koki hetkellisen romahduksen vuonna 1911, kun sarjakuvaa ei enää painettu monivärisenä ja mustia ääriviivoja komppasi enää yhden värin sävyt. McCay vaihtoi julkaisijaa, jonka myötä joutui muutamaksi vuodeksi vaihtamaan sarjakuvan nimeä, muotoon Little Nemo in the Land of Wonderful Dreams. Myöhemmin McKay kävi parin vuoden ajan vanhalla julkaisijallan ja sai oikeudet oman luomuksensa nimeen.

Taschenin julkaisema Complete Little Nemo kattaa ensinnäkin jokaisen julkaistun Nemo-sarjakuvan vuodesta 1905-1927, ja toiseksi erittäin kattavan laitoksen itse McCaysta, hänen muista sarjakuvistaan ja elokuvistaan. Kirja on tyylitelty sen aikaisten sanomalehtien mukaiseksi ulkoasultaan, ja komeasti jäsennelty yhdenmukaisuus toimii moitteettomasti. Kirjasta löytyy paljon muiden McCayn sarjakuvien parhaimmistoa täysikokoisena, psykoanalyysia McCaysta ja unien maailmasta, kappaleita surrealismista, likaisia yksityiskohtia yksityiselämästä, hänen elokuvistaan, sekä animaatiotekniikan ja elokuvan historiasta.

Winsor McCay, Dream of the Rarebit Fiend, Los Angeles Sunday Times, March 16, 1913
(C) Alexander Braun Collection / German Academy of Comic Art

Kaikki sarjakuvat eivät saaneet kokosivun kohtelua, ja mukana on esimerkki siitä, miltä Dream of the Rarebit Fiend näytti sivuviidenneksen kokoisena mainosten, uutisten ja muiden piirrosten keskellä. Alexander Braun on tehnyt kaikkensa viedäkseen lukijan mahdollisimman lähelle Nemon ajan Amerikkaa, keskelle sarjakuvien alkuperäistä julkaisualustaa, sanomalehtiä. Kaikkiaan tietokirjaosuus on erinomaisen syventävää tekstiä taidekäsitteistä käsitetaiteeseen, ja olisi jo sellaisenaan mainio julkaisu, monella tapaa jopa mielenkiintoisempi kuin itse sarjakuvat.

Kumpi tahansa osuus kokonaisuudesta onkaan mielenkiintoisempi, oli jo aikakin julkaista Nemot ansaitsemassaan muodossa. McCayn luomusta ei toki ole missään vaiheessa unohdettukaan... maailmalla. Esimerkiksi japanilaisten kanssa yhteistyönä tehty animaatioelokuva Little Nemo: Adventures in Slumberland (1989) sai tekijätiimiinsä Yhdysvaltain päädyssä sellaisia nimiä, kuten Chris Columbus, Mœbius ja Ray Bradbury.

Elokuva pelasi varman päälle jättäen vuosisadan alun art nouveau -designin sikseen, ja esitteli konspetin uusille sukupolville tavanomaisempana, eli peruslaadukkaana amerikkalais-japanilaisena tuotantona. Mœbiuksen mukanaolo näkyy lopputuloksessa sentään positiivisesti.

Nemo sai elokuvan jälkeen myös mainion Nintendo-sovituksensa, Little Nemo: The Dream Master (1990), joka lie Suomessa aivan yhtä tunnettu tai tuntematon kuin mikään elokuvista tai sarjakuva, sillä sarjakuva julkaistiin suomeksi ensikertaa kokoelmakirjoina vasta vuonna 1990, nimellä Pikku Nemo Höyhensaarilla, ja niihin aikoihin ilmestynyt elokuvakin sai video- ja televisiolevitystä vasta kymmenen vuoden päästä julkaisustaan.

Jos, kuten varmasti monelle suomalaiselle, tämä merkittävä pala viime vuosisadan kulttuurihistoriaa ei ole lainkaan tuttu, ei paremmalla setillä voisi siihen tutustuakaan kuin tällä. Hinta-laatusuhde on hyvä, mutta laadun hinta on varmasti monelle liikaa. Tämänkin takia Nemo tulee pitäytymään tämänkin jälkeen Suomessa vain kulttisuosiossa ja harrastajien tietoisuudessa. Heille tämä on kulttuuriteko.

Gon & M

Gon taitaa olla se lehtihyllyjen jatkuva julkaisu, jonka uutta numeroa odotan tällä hetkellä aina eniten.

Lehtipisteisiin on saatu tätä japanilaista mangasarjakuvaa nyt neljän pokkarin verran. Viimeisin osa ilmestyi eilen. Kaksikymmentä vuotta sitten alkaneen sarjan suomijulkaisu ei ole viivästynyt ainakaan käännösongelmien vuoksi, sarja on täysin mykkä.

Gon on periaatteessa pirun vikkelä, voittamaton, pikku hedonisti. Dinosaurus, joka tutustuu luontoon, sen ihmeisiin ja elämään. Aihe toisensa jälkeen, Gon selättää jokaisen esteen ja saattaa näyttää tarpeen tullen auttavaisenkin puolensa, jos siitä on apua itselle.

Piirrosjälki on huolestuttavan tarkkaa. Jokainen kuva on yksityiskohtaisuudessaan särmääkin särmempi. Vauhti tuntuu. Gon on niin naurettavan ylivertainen kaikessa, ettei se edes ärsytä, ainoastaan tarjoaa oivaltavaa viihdettä ja hauskoja kohtaamisia.

Gonilla on tullut aikoinaan myös piestyä porukkaa Tekken 3:ssa.

M

Ehdottomasti mielenkiintoisimpia elokuva-käännöksiä sarjakuvaksi. Jon J Muthin versio Fritz Langin elokuvasta M - kaupunki etsii murhaajaa (1931) on fotorealistinen, tunnelmallinen ja synkän suttuinen näkemys aiheesta.

Hyvin uskollinen versio tarinallisesti ja periaatteessa myös kuvallisesti. Osa kuvista on mallinnettu täysin elokuvasta, mutta hienon tästä sarjakuvasta tekee juuri se omanlaisensa ote ja tyyli.

Neljässä osassa julkaistu mini-sarja julkaistiin alunperin 1990 ja se on nidottiin yksiin kansiin pari vuotta sitten.

Baby's in Black - The Story of Astrid Kirchherr & Stuart Sutcliffe

Lisää mielenkiintoista nykysarjakuvaa, tai sarjakuvaromaania. Beatles legendaa on vatvottu jokaisen entisen ja nykyisen läheisen, sukulaisen, parturin ja tutun tuttavan toimesta.

Arne Bellstorfilla on kuitenkin oma kulmansa tapahtumien kulkuun. Beatles diggarit tietävät Astridin ja Stuartin, satunnaiselle kuuntelijalle nimet eivät soita kelloja. Ei muuta kuin kirjaa käteen ja tutustumaan.

Astrid tunnetaan parhaiten beatlejen tukkamuodin luomisesta. Tästä ja paljon muusta tarkemmin sisäsivuilla. Kirja kertoo ensisijaisesti rakkaustarinan, Beatlesia tarkastellaan tavallaan sivusta.

Kirjan harvinaisempi oivallus ja sen mahdollinen ongelma on englannin kielen säilyttäminen englantilaisille hahmoille. Se toimii, mutta luulisi karsivan lukijakuntaa. Englanniksi on jätetty puolet koko kirjasta, eli kaikki mitä beatlet puhuvat.

Ei tästä välttämättä ole kompastuskiveksi englantia taitamattomillekaan, tarina ja nätit kuvat kantavat.

Tarinahan on traaginen, mutta rakkaus kaunista. Astrid on persoonallisella tavalla nätti ja kaikki hahmot muistuttavat hämmästyttävän paljon esikuviaan.

Minun Kiinani

Kiinalaisen propagandapiirtäjän, Li Kunwun, omaelämänkerrallinen Minun Kiinani -trilogia esittelee  kommunismiin kasvaneen pojan kasvua mieheksi. Mao astuu valtaan ja ihmiset ihastelevat.

Aihetta on ehkä käsitelty ennenkin, mutta on varmasti suurimmalta osalta suomalaisia hämärän peitossa. Minun Kiinani on erinomainen sisäänajo Kiinan lähihistoriaan.

Sarjakuvan tyyli kantaa hyvin, jahka siihen ensitarkastelun jälkeen pääsee kiinni. Tapahtumien hulluus ja käsittämättömyys on kuvattu hiljaisella huumorilla, joka on parhaimmillaan äärimmäisen tehokasta.

Erittäin mielenkiintoinen sisäpiiriläisen tarina, ranskalaisen P. Ôtién piirtämänä. Toistaiseksi Suomessa on julkaistu kaksi albumia kolmesta ja trilogian päätös on tuleva ensi keväällä. Kirjat meillä julkaisee WSOY.

Päätöstä ei tietenkään voi ohittaa. Tämä on yksi niistä yllättävämmistä sarjakuva-albumeista, joita on tullut odotettua lähiaikoina.

Kaksi ja puolisataa sivua lukee helposti kerralla, ja kannattaakin lukea. Kirjat pitävät mukanaan ja vievät läpi lähihistoria täysin toisistaan poikkeavien sukupolvien.

Kirjat on varustettu mielenkiintoisilla alkusanoilla, jotka helpottavat ymmärtämään, kuinka tapahtumien kulku, määrä ja tahti on muovannut maata ja sen ihmisiä.

Piirrosjälki ei näyty ensisilmäyksellä kaksiselta, mutta siitä alkaa löytämään paljon mielenkiintoisia ajatuksia. Parhaimmillaan kuvat ovat hyvinkin näyttäviä. Kalligrafiaa on käytetty graafisena tehokeinona. Onneksi alkuperäistekstit näissä tapauksissa on säilytetty, käännöksen kun saa sivun alareunalle.

Minun Kiinani on toimiva lahja (mustavalko)sarjakuvan ystävälle, sekä elämänkerroista ja historiasta kiinnostuneille.

Tutustumista voin suositella myös ylitse skeptisyyden sarjakuvataidetta kohtaan. Tästä voi löytyä se tarvittava kimmoke alan pariin.

WSOY: Minun Kiinani 1: Isän aika
WSOY: Minun Kiinani 2: Puolueen aika
WSOY: Minun Kiinani 3: Rahan aika (tulossa)

Don Rosan kootut

Don Rosan kootut on yhdeksänosainen kokoelma, joka kattaa ankkapiirtäjän koko Disney-tuotannon ja paljon paljon muuta. Yksityiskohtaiset selvitykset jokaisesta tarinasta, historiikit, kannet, viittaukset, muu tuotanto, Rosan elämä ihmisenä ja piirtäjänä.

Vaikka olenkin kerännyt Rosan tuotannon jo Aku Ankka -lehtien muodossa, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä josko tilata settiä.

Kokoelmaa painettiin ennakkotilausmäärän mukaan ja ensimmäinen kolmen kotelo päätyi 5000:lle ihmiselle. Painosmäärä lyötiin lukkoon 2011, eikä sitä tulla painamaan enää lisää. Kirjat lähetetään kolmessa osassa ja viimeisen kotelon on määrä saapua tässä kuussa, Don Rosan signeeraaman taulun kera.

Et tilannut pakettia vuosi sitten? Huonompi homma, joskin siitä saattaa löytyä yksittäisinä kappaleina rahanahneilta divarin pitäjiltä tai huuto.net profiileilta.

Piiruakaan vaille täydellinen lahja Don Rosa -fanille.

donrosankootut.fi

Elävän kuvan taika - Giorgio Cavazzano elokuvissa

Monet pitävät sarjakuvaa vielä tänäkin päivänä roskaviihteenä, eikä vakavasti otettavana taiteen muotona lainkaan. Federico Fellini rakasti sarjakuvaa ja jopa pyysi henkilökohtaisesti Giorgio Cavazzanoa piirtämään menestyselokuvansa La Stradan sarjakuvaksi, koska oli rakastunut taiteilijan versioon Casablancasta. Siinä teille snobit!

Huomasin tämän kiintoisan julkaisun jo loppusyksystä, mutten raaskinut ostaa sitä heti. Täten ollaan suosittelun kanssa hieman myöhässä, mutta toisaalta ainakin itse ostan sen ennemmin puoleen hintaan näin jälkikäteen. Kyseessä on julkaisu, joka voi herättää kiinnostusta myös niissä elokuvien ystävissä, jotka akuankkoja ja mikkihiiriä muuten vieroksuvatkin.

Peter von Bagh on puolustanut Aku Ankkain perinnettä jo pitkään. Siitä hän pääsee tässäkin kokoelmassa kertomaan ja kuinka suurella innolla tuo legendaarinen elokuvatietäjä pääseekään vapauttamaan sanallista arkkuaan sarjakuvan ja elokuvan liitosta. Se ei liene yllätys, kun opus kattaa sellaiset elokuvakäännökset kuin Casablanca, La Strada ja Legenda nimeltä 1900.

Peter von Bagh antaa asiantuntevan alustuksen kirjalle. Esimerkiksi juuri Fellinin kiintymys lajiin käsitellään mielenkiintoisesti. Ohjaaja ei antanut oikeuksia Disneylle tehdä kokoillan elokuvaa klassikostaan, mutta otti itse yhteyttä piirtäjään tarinaansa tarjoten, jota seurasi Giulietta Masina pyyntö kuvata tarina vanhanaikaisilla mikkihiirillä.

Vaikkei Giorgio Cavazzanon tyyli yleisesti lukeudu henkilökohtaisiin suosikkeihini, ei tällaista yhdistelmää voi vastustaa. Piirrosjälki on hahmojen osalta osittain tusinakamaa, mutta visuaalisesti taiteilijalla on näkemystä sommittelulle, tarinan kuljettamiselle, kuvan ja dialogin yhteispelille, miljöön kuvaukselle ja atmosfäärille.

Kerronnallisesti mies ottaa paljon vapauksia, lisää hauskoja yksityiskohtia ja disneystää yleiskuvaa. Kuten tiedetään, se on elinehto sarjakuvan onnistumiselle. Erikseen ovat sitten ne elokuvien lisensioidut sarjakuvaversiot.

Casablanca on yksi klassisimpia Hollywood-elokuvia, kyllästymiseen asti maailman parhaiden elokuvien listakärjestä löytyvä romanttinen draama, alkuperäisenä tähtiparinaan Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman. Disneyversumiin siirrettynä pariskunnaksi määräytyi itseoikeutetusti siimahännät Mikki ja Minni.

Sarjakuva on elokuvaa mukaillen mustavalkoinen, joka onkin ainoa oikea ratkaisu tässä yhteydessä (elokuvasta tehtiin aikoinaan myös värillinen versio lähinnä ei kenenkään etua ajatellen).

Kirjan painossa on päässyt käymään jokin harmillinen kämmi ja kuvien päältä kulkee vaakaraitoja, joiden luulisi kuuluvan vain kotitulostajan ongelmistoon. Se on hyvin valitettavaa, etenkin kun kyseessä on näinkin erityiset tarinat ja julkaisu on pyritty toteuttamaan viimeisen päälle laadukkaasti. Sen lisäksi vain muutamat kuplien ulkopuolelle jäävät suomennetut tumpsit ja pumpsit näyttävät merkittävästi jälkikäsitellyiltä, muutenhan kaikessa onkin onnistuttu esimerkillisisti.

Casablanca on julkaistu Suomessa aiemminkin, taskarispessussa, mutta jälkimmäiset tarinat ovat ensikertalaisia maassamme. Casablanca on hyvä aloitus laitoksen kolmeen erilaiseen maailmaan, se ajaa sujuvasti sisään, pysytellen sopivissa määrin ruodussaan, mukaillen elokuvaa, kuvaten aikaa ja paikkaa, tyyliä ja asenteita, antaa osviittaa piirtäjän tyylistä, joka esiintyy jokaisessa tarinassa hyvin erilaisessa muodossa.

Pidän Cavazzanon tavasta suosia kohtisuoraa sivuttaiskuvaa, profiilia, se on sellaisenaan nähtävissä parhaiten juuri Casablancassa. La Stradassa ei löydy aivan samanlaista tyylittelyä, piirrosjälki on yksioikoista perus värikästä retromikkiä.

Juonenkulku onkin kaikkea muuta kuin perinteistä, piirtäjä on ottanut oikeudekseen käsitellä Fellinin suhtautumista sarjakuvaan osaksi tarinaa. Fellinin pyyntö toteuttaa sarjakuva on luonut kehyksen kertomukselle, joka vetää kaiken yli perinteisen kerrontatavan rajojen.

Kahden elokuvaklassikon jälkeen sovituksen on kokenut toisen maanmiehen, Giuseppe Tornatoren teos Legenda nimeltään 1900. Kuten Peter von Bagh alustuksessaan mainitseekin, elokuva ei hyvästä tahdostaan huolimatta toimi täysin. Joka on tietenkin sarjakuvan etu, uudet versiothan kannattaa yleensäkin tehdä ns. huonommistaan.

Sarjakuvana erinomainen tarina toimiikin täydellä teholla. Kirjan finaali on mahdollisesti myös se kaikista upein. Cavazzanon tarinassa on sarjakuvaksi mieletön rytmityksen ja tilankuvauksen taju, liikkeen ja pysähtyneisyyden tuntu, äänen ja musiikin voima.

Tarina ja kuva kaappaa mukaansa omaan maailmaan, josta se ei irrota ennen tarinan loppua niin millään. Niin paljon kuvattu ja kerrottu, niin rajatuin resurssein. Riittävän vaikuttava CV piirtäjällä olisi jo pelkästään viimeisen tarinan turvin, puhumattakaan kokoelmasta kokonaisuudessaan.

Kirjan loppuun on lisätty pilalle menneet otokset, ikäänkuin dvd:n ekstroina, joka on jälleen hauska osoitus piirtäjän huumorintajusta. Käypä lopetus hyvälle kokonaisuudelle. Voi suositella melko varauksetta.