Kymmenen Disney Lucas -projektia

Aika heittäytyä ei-niin-vakavaksi Disney-Lucas aiheen tiimoilta. Lucas passaa manttelin seuraavalle sukupolvelle, eikä luojan kiitos enää ohjaa uusia Star Warseja tai käpälöi vanhoja. Tämä on saanut fanit ja muut kiinnostuneet miettimään mahdollisia ohjaajia Disneyn Star Wars -trilogialle.

Suosituimpia veikkauksia lienee ohjaajat kuten Steven Spielberg, Alfonso Cuarón ja Michael Bay. Enkä täysin tyrmäisi kyseisten valintojen laatua, vaikken ohjaajien fani olekaan.

Steven Spielberg on jo kaavaillut viidettä Indiana Jonesia ja sen tulee varmasti tekemäänkin. Spielberg on omasta mielestäni hyvä ohjaamaan vain sotaelokuvaa ja näkisin hänet mieluummin niiden äärellä. Sotaelokuvalla tarkoitan sitten sotaelokuvaa, enkä tähtiensotaelokuvaa. Täten en valitse häntä sen enempää Star Wars -toiveisiin kuin edes tulevien Indiana Jonesien ohjaajaksi.

Alfonso Cuarón sopisi kolmikosta parhaiten Star Wars -ohjaajaksi. Hän käänsi Harry Potter -elokuvien kurssin lapsellisista satuelokuvista, vaikuttavan näköiseksi fantasiaksi. Sopivan synkkä ote tekisi hyvää uudelle trilogialle. Hyvä valinta, muttei omani.

Sitten se Michael Bay. The Island on mielestäni edelleen poikkeuksellisen hyvä nykyscifi ja yleislinja viihdyttävää ja menevää räminää. Epäkohtia sitten onkin enemmän kuin George Lucasilla vuosien varrella "parannettavaa" ex-omaan saagaansa. Transformersit ovat olleet ihan okei huttua, en silti ihan niin aivottomana haluaisi Star Warsia nähdä.

Oma kymmenen suorani, Disney Lucas yhteistyön kuvitteelliset unelmakokoonpanot:

Star Wars Episode VII - Paul Verhoeven (RoboCop, Total Recall, Starship Troopers)

Paul Verhoeven: Starship Troopers (1997)

David Lynch kieltäytyi ohjaamasta Jedin paluuta, mutten muista ennen kuulleeni Verhoevenin olleen ehdolla Imperiumin vastaiskun ohjaajaksi. Mielenkiintoista kuvitella, millaiset viides ja kuudes episodi meillä olisi, jos nämä miehet olisivat ne ohjanneet.

Puhumattakaan, kuinka poikkeavat urat heillä nyt olisi. Kyseessä on saagan osista parhaat ja juuri ne, joita George Lucas ei itse ohjannut. Eikä se ole sattumaa, Lucas osaa luoda galaksin verran kaikkea kiehtovaa ja ihmeellistä, muttei osaa ohjata sitä.

Lynchia en halua vieläkään nähdä ohjaamassa Star Warsia, mutta Verhoeven kuulostaisi hyvinkin mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Avaruus, koneet ja oudot elämänmuodot ovat hänen tuotannossaan tuttuja, kuten myös voimakas ihmisdraama.

Hänen pakkomielteinen Jeesus-myytin tutkiminenkin voisi olla voimavara projektissa hahmonkehitystä luodessa. Riippuu tietenkin melko paljon tulevasta käsikirjoituksesta, hahmoista ja teemoista.

Juuri nyt en ala miettimään, keitä haluaisin nähdä jedeinä, pahiksina yms. Kunhan valinnat tulevat olemaan parempia kuin Jake Lloyd tai Hayden Christensen olen tyytyväinen.

Star Wars Episode VIII - Guillermo Del Toro (Pan's Labyrinth, Blade II)

Guillermo Del Toro: Blade II (2002)

Trilogian alkaessa ajatuksella ja kritiikillä täytetyn avaruustaiston räimeellä, valtavien petosten ja piinaavaan jännityksen intensiteetillä, seuraava osa voisi siirtyä hienovaraisempiin ja mytologisempiin tunnelmiin.

Guillermo Del Toro on mestarillinen psykologisen fantasian ja mielikuvituksellisten maailmojen käsittelijä ja vastapainoksi erittäin näyttävän toiminnan ja taistelukohtausten luoja. Hänen taidoillaan saataisiin varmasti upea keskimmäinen osa.

Star Wars Episode IX - Christopher Nolan (Yön ritari, Inception)

Christopher Nolan: Dark Knight Rises (2012)

Tullee monella mieleen. Lepakkomiestrilogian jälkeen siirtymä elokuvahistorian suurimman saagan pariin voisi onnistua luontevasti. Erinomainen (hassusti puhuvien) henkilöhahmojen ohjaaja ja älykkäiden spektaakkelien rakentaja. Ei edes vaatisi perusteluja.

Indiana Jones and the Fate of Atlantis - Peter Jackson (Braindead, Taru Sormusten Herrasta)

Indiana Jones and the Fate of Atlantis (1992)

Ei mahdoton ajatus Star Warsinkaan kimppuun, itse asiassa Jackson sopisi todella monen Lucas-tuotteen pariin.

Oma suhteeni Peter Jacksoniin on ristiriitainen, koin menettäneeni hänet Taru Sormusten Herrojen aikoihin. Ei sillä, että haluasin hänen palaavan splatterin pariin (no haluaisin sitäkin!) mutta ennenkaikkea niiden pienten intiimien mestariteosten à la Heavenly Creatures ja Forgotten Silver.

Tämä listaus kun on kuitenkin niin pirun vakavaa, niin annettakoon Jacksonin tehdä mitä nykyään haluaa. Indiana Jones olisi mielenkiintoinen projekti uuden Tintin ja Hobittien kyytipojaksi.

Fate of the Atlantis on siis LucasArtsin seikkailupeli, jota ei ole filmattu koskaan. Sitä tulee todellisuudessa tuskin tapahtumaankaan, mutta aina voi toivoa. Pelissä on myös vaihtoehtoisia loppuja, joten tarinanrungosta olisi jo valmiiksi pari versiota.

Monkey Island - Terry Gilliam (Aikavarkaat, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa)

The Curse of Monkey Island (1997)

Disney tuskin ottaa Pirates of the Caribbeanin valtakaudella toista piraattisarjaa hoitaakseen, ellei sitten piirretyn tv-sarjan muodossa. Ehkä jonain päivänä.

Turhin vaihtoehto apinasaaren äärellä olisi mainitun rahasammon luotto-ohjaaja Gore Verbinski.

Oma valintani on listan toisiksi helpoin. Pythonien Terry Gilliam olisi nimittäin hyvinkin osuva valinta, hänen tyylinsä, vinksahtanut huumori ja tietty visuaalisuuden taju on hyvinkin samalla aaltopituudella pelisarjan kanssa. Lopputulos voisi tehdä jopa kunniaa lähdeteokselle.

Kääppärimestari Gilliamille sopisi myös Ewok-elokuvat, mutta eihän kukaan halua nähdä elokuvia ewokeista.

Zak McKracken and the Alien Mindbenders - Jean-Pierre Jeunet (Kadonneitten lasten kaupunki, Delicatessen)

Zak McKracken and the Alien Mindbenders (1988)

Toinen hyvin vinoutuneen huumorintajun omaava ohjaaja on ranskalainen Jean-Pierre Jeunet, joka tunnetaan parhaiten Améliesta. Säädin nyt muodon vuoksi kuvan värimäärityksiä lähemmäs Jeunet-elokuvaa. Toimisi ihan mukavasti.

Hänen edellinen Yhdysvaltain visiitti Alien - ylösnousemusta ohjaamassa ei ollut varsinainen menestystarina, vaikka elokuva ei huono ollutkaan. Jeunet sai huonot kortit tarinaoption kanssa ja pärjäsi mielestäni olosuhteisiin nähden hyvin. Zak McKraken olisi kuin luotu Jeunetille ja hänen kiinnostukselleen outoja hahmoja kohtaan.

Sam & Max -  Brad Bird (Ihmeperhe, Rottatouille) /w Steve Purcell

Sam & Max Hit the Road (1993)

Ensin ajattelin Robert Zemeckisia, koska Kuka viritti ansan, Roger Rabbit henkisenä Sam & Max toimisi oikein hyvin. En tarkoita sillä animaation ja näytelmäelokuvan yhdistelyä, vaan yleistä tunnelmaa, tyyliä ja huumoria.

Sitten tulikin mieleen Zemeckisin viimeaikaiset yritykset animaation saralla, Beowulf, Napapiirin pikajuna (kyseisessä junassa on yksi vainottavimpia koskaan näkemiäni pikkutyttöjä.) Hän on petrannut animaatioelokuva animaatioelokuvalta ja Saiturin joulu taisi olla ihan siedettäväkin. Toivon todella, että tulevan Yellow Submarine -remaken kanssa hän on jo oppinut virheistään.

Zemeckis sivuun, Sam & Max voisi toimia juuri Pixar-elokuvana ja firman Brad Birdiin on edelleen kova luotto. Aisapariksi kun otetaan vielä Sam & Maxin luoja, Steve Purcell, epäonnistumisen riski on lähes olematon.

Purcell on jo pyörinyt näissä ympyröissä. Hän toimi avustavana ohjaajana Pixarin Urheassa ja vaikkei elokuva itseäni miellyttänyt, se ei ole Purcellin taidoista pois. Tärkeintä on kokemus, jota löytyy alta ja on huomattavasti todennäköisempää onnistua paremmin seuraavalla projektilla.

The Day of the Tentacle - Tim Burton  (Peewee's big adventure, Beetlejuice)

The Day of the Tentacle (1993)

Jopa liian ilmeistä. The Day of the Tentacle on tarinaltaan ja tyyliltään kuin tehty Burtonia varten. Myös Helena Bonham Carterille ja Johnny Deppille löytyisi vallan oivat roolit tarinassa.

Burton on työskennellyt Disneylla uransa alussa ja uudelleen nykypäivänä. En ole uudemman tuotannon fani, mutta tässä voisi olla avaimet uuteen nousuun omissa kirjoissani. Jos The Day of the Tentaclen kuitenkin sössii, ei ole asiaa enää listoilleni.

Loom - Michaël Dudok De Wit (Father & Daughter, Monk and the Fish)

Loom (1990)

Se "epäonnistunut" Lucas-peli. Audiovisuaalinen, taianomainen ja hyvin hyvin erilainen seikkailupeli, jonka oli määrä venyä trilogiaksi. Peli ei myynyt ja tunnetaan luultavasti paremmin ensimmäisessä Monkey Islandissa esiintyneenä vitsinä.

Kuvan ja äänen yhdistelmä animaatiossa on harvoin yhtä kaunista kuin hollantilaisen Michaël Dudok De Witin lyhytanimaatioissa ja mainoksissa. Hän olisi täydellinen ohjaaja Loomille. Disney-kokemustakin on Fantasia 2000:n animaatiotiimissä. Loomin näkisinkin juuri Fantasia-elokuvien tyylilliseksi jatkeeksi. Se olisi kaunista.

Tällä hetkellä miehellä on työn alla ensimmäinen oma pitkä elokuva, yhteistyönä Studio Ghiblin kanssa.

PS. Jos Dudok De Witin tuotanto ei ole tuttua, mitä se todennäköisesti ei ole, tässä blogissa pääsee lähitulevaisuudessa lukemaan hänestä juttua ja haastattelua.

Grim Fandango - David Lynch (Eraserhead, Inland Empire)

Grim Fandango (1998)

Lynch voisi toimia monenkin Lucas-elokuvan ohjaajana, vaikka se hieman jokerilta kuulostaakin. Esimerkiksi Sam & Max voisi olla erinomainen Lynchin käsittelyssä.

Grim Fandango yhdistelee paljon asioita, joissa Lynch on hyvä. Saisimme tyylikkään, groteskin, rikos-noirin kuolleiden valtakunnassa. Lynchin utuinen ja epätodellinen kuvaus, sekä tyylitellyn rajoitettu, töksähtelevä dialogi pukisi elokuvaversiota.

Mahdollisuuksia on tietenkin paljon enemmän kuin vain elokuvien tuottaminen. Disney voi alkaa rahastaa krääsällä ja tehdä loputtoman määrän vaikka sarjakuvia tai piirrettyjä sarjoja Disney-kanaville. Mitä tulee todellisuudessa tapahtuman ja millä aikavälillä on pelkkää spekulointia.

Jakakaa ihmeessä mielipiteenne listan valinnoista tai omista valinnoistanne.

Movies I'd Like to Film #1: The Life and Times of Scrooge McDuck

MILF, tässä yhteydessä kirjainyhdistelmä tarkoittaa kesysti elokuvia joita haluisin filmattavan. En välttämättä juuri itse, mutta pääasia että se tehtäisiin. Spekuloin ja kehitän all-star tiimin luomaan täydellisen lopputuloksen haluamistani tarinoista. Ensimmäisenä vuorossa Don Rosan moderni klassikko The Life and Times of Scrooge McDuck.

Roope Ankan Elämä ja Teot on minun harrypotterini. Alun perin tarina ilmestyi Suomessa Aku Ankka -lehdessä vuosina 1992-1994 ja aivan varmasti koin samanlaisia tunnekuohuja tarinan loppuessa kuin harrypotteristit nyt. Tarinaa täydennettiin myöhemmin juttujen sivuhaaroja läpikäyvillä tarinoilla. Kun alkuperäinen kokonaisuus oli painettu siististi paksuihin kansiin ja palkittu Will Eisner Awardilla, oli myös b-osien saatava oma laitoksensa joka tuli kantamaan nimeä Roope Ankan Elämä ja teot 2.


Roope Ankka on Carl Barksin keksimä hahmo Disney-sarjakuvien maailmaan, jonka ensiesiintyminen piirusteltiin vuonna 1947. Dickensin Joulutarinan Ebenezer Scroogea ja Citizen Kanen Charles Foster Kanea selkeästi yhdistelevä hahmo oli aluksi vain erakoitunut vanha kitupiikki, mutta henkilöhahmoa on loivennettu paljonkin inhimillisemmäksi sen jälkeen. Roope Ankan Elämä ja Teot on Don Rosan tarinakokoelma Roopen nuoruusvuosista, joiden tapahtumat on täydennetty Carl Barksin jättämien aukkojen mukaan. Tapahtumat sijoittuvat vuosivälille 1877 - 1947.


SYNOPSIS (tarina kokonaisuudessaan, eli spoileritakuu!)

Prologi: Skottijuurinen pikkupoika Roope Ankka ansaitsee ensilanttinsa kengänkiillottajana, matkustaa pian karjalaivalla Amerikkaan seikkailun ja rahan perässä.

Nuori ja tarmokas ankka kokeilee siipiään ensin cowboyna ja sitten mainarina, kerkeää seikkailla vielä Afrikassa ja Australiassa ennen kuin palaa Amerikan Yukoniin Klondiken kultakuumeen aikana. Roope rikastuu hetkessä iskemällä hakkunsa kultasuoneen ja löytää myös elämänsä rakkauden kultamyntin ahneesta Kultu Kimalluksesta, mutta kohtalo ei suo parille yhteistä loppuelämää. Nyt jo miljardööriksi rikastunut Roope matkustaa synnyinseuduilleen Skotlantiin vain huomatakseen, ettei hänen paikkansa ole enää siellä. Pian sen jälkeen hän muuttaa siskonsa kanssa pysyvästi Ankkalinnaan, muttei malta olla jatkamatta seikkailujaan ympäri maailman. Vuosia myöhemmin mm. voodoo-kirouksista selvinneenä Roope rapistelee hetkeksi reissupölyt ja zombiet niskastaan, istuakseen hetken aloillaan Ankkalinnassa. Tämä näkee ensikertaa sisarenpoikansa Aku Ankan, joka on tuolloin vielä pikku natiainen. Yksinäinen seikkailijaluonne on kahden vaiheilla tarvitseeko kaiken maailman sukulaisia jalkoihinsa, mutta päätös on sitä myöten selvä kun tieto maailman rikkaimman ankan tittelistä valkenee.

 

Epilogi: Seitsemääntoista vuoteen kyyninen ja unohdettu Roope Ankka ei ole tavannut yhtäkään perheenjäsentä, mutta päättää suureksi yllätykseksi kutsua sukulaisensa Akun, Hupun, Tupun ja Lupun joululounaalle.

Roopen tarina tässä teoksessa loppuu siis siihen mistä Barks sen aikoinaan aloitti. Barks on Rosan suurin idoli ja hän haluaa tehdä kaikilla töillään vain kunniaa mestarilleen.


ELOKUVAKÄSIKIRJOITUS:

Kaksitoista osaa käsittävän tarinan voisi tietty jakaa vaikka trilogiaksi, mutta se saattaisi haitata sen ytimekkyyttä. Se voisi olla myös Disneyn ensimmäinen lähes kolmituntinen eepos. Kallistun mieluummin vaikka jälkimmäisen kannalle, silloin tarinasta saisi eniten irti elokuvamuodossa. Elokuvasta joutuisi ehkä jättämään osan seikkailuista pois kokonaan ettei tulisi liikaa poikkoilua, ja tietysti b-osista voisi lisäillä parhaita paloja muiden jaksojen jatkeeksi. Myös Don Rosa toimisi itse asiantuntijana rungon viilauksessa. Rosalla on sitäpaitsi silmää elokuvataiteelle ja monissa hänen teoksissaan viitataankiin vanhoihin klassikoihin. 

Ankkapalatsin erakko lainaa Citizen Kanen alkuintroa. Ensimmäisen sivun jälkeen katsastetaan Roopen elämää samanlaisen reelin muodossa kuin elokuvassa. Tässä vain yksi esimerkki useista leffaviittauksista, tosin sitäkin laajempi sellainen. Ankkapalatsin erakko päättää saagan, ollen siis Rosan näkemys Roopen debyytistä, Joulu Karhuvuorella.

TUOTANTO:

Don Rosa. kuva: listal.com

Don Rosan tulisi osallistua projektiin. Elokuvan olisi pakko olla myös animoitu. Pitäisikö elokuvan olla Disneyn tuottama? Kyllä sen pitäisi, yhtiö omistaa tietysti tarinan, mutta pakko se olisi myös onnistumisen kannalta. Sikäli kun tämä kaikki on silkkaa hypoteesia, ei tarvitse lähteä spekuloimaan Rosan ja Disneyn tulehtuneita välejä tässä.

Walt Disney Picturesilla on edelleen maailman parhaat resurssit toteuttaa upeita piirroselokuvia, niitä kuitenkin tuhlataan liialliseen digitalisointiin. Tämän tarinan olisi pakko olla perinteistä piirrosjälkeä vaikkapa mattaisen vesiväritaustan siintäessä taustalla ja hahmojen animoinnin käyttäytyen kuten Don Rosan valvova silmä neuvoo. Projektia ei voisi täten sysätä Pixarillekaan.





ROOLITUS:

Sikäli kun kyseessä on animaatio, ei tarvitse lähteä miettimään ulkonäöllisiä seikkoja. Sitäpaitsi Roope Ankalle on muodostunut jo vakiintuneet esittäjänsä Ankronikkojen myötä. Englanninkielisissä versioissa kuullaan nykyään jo 92 vuotiasta Alan Youngia, joka sitäpaitsi hoitaa hommansa skottiaksentteineen varsin mainiosti. Suomenkielisessä versiossa kuullaan yhtä omista suosikkiäänistäni, Pekka Autiovuorta. Valintoja ei siis tarvitse sen enempää miettiä, ei enkkuversioon eikä suomidubbaukseen.

Kultu Kimalluksen arvoisen ääninäyttelijän löytäminen on toisiksi tärkeintä. Kullakin voi olla omat mielikuvat siitä millainen se ehkä olisi, mutta ainekaan se ei saisi olla kimittävä akin Outi Alanen tai Aili Svedberg. Se voisi olla joku lepertelevän hunajainen, mutta viskinkatkuinen ja karski kuten villin lännen leidin kuuluu. Suomalaiseen versioon valitsisin Titta Jokisen, joka on tuttu Alfred J. Kwakin Iiriksenä. Hänelle sekä animaation äänenä ja ankkana olo siis ennaltaan tuttua. Englanninkieliseen versioon valitsisin vaikka Marianne Faithfullin, jos tämän brittiaksenttiaan vain saisi mitenkään muokattua toissavuosisadan lopun jenkittären suuhun sopivaksi.

Loput muodostukoon castingiin vihkiytyneen tahon osalta. Periaatteessa kovin suuria osia ei enää jaeta, mutta eipä nuoren Akun ääneksi ketä tahansa sovi valita vaikka vuorosanoja tuskin juuri olikaan. Seikkailujen lomassa tavataan myös historiallisia henkilöitä kuten Theodore Roosevelt, Geronimo, Buffalo Bill, Annie Oakley ja Daltonin veljekset. Eiköhän niillekin arvoisensa paikantäyttäjät löydy.




MUSIIKKI:

Kun on Disney-tuotannosta kyse, hahmojen on ryhdyttävä laulamaan käännekohtien ratoksi? Sanotaanko nyt niin, että Kultu Kimallus saa laulaa vaikka parikin kapakkinumeroa, mutta Roopehan ei laulamaan ryhdy. Itseasiassa Kultu Kimallushan saisi luvan laulaa Johnny Guitarin tunnuslaulun asiayhteyteen sovelletuilla sanoilla. Se toimisi täydellisesti, mutta muutoin laulut voipi pitää minimissään. Musiikkia saa olla instrumentaalina läpi elokuvan tunnelmaa korostamassa ja kai sen säkkipillinkin on siellä Skotlannissa pöristävä. Lopputekstien päälle vielä joku kaihoisa ralli, tai miksei sovellettu Johnny Guitar reprisena. Näihin tunnelmiin onkin jo hyvä lopettaa.