Tietyt kaupungit esiintyvät elokuvien tapahtumapaikkana vahvasti. Se voi olla tyyliseikka, tarinankerronnallinen velvoite tai tehokeino. Suurkaupungissa pieni näyttää entistä pienemmältä jne. Elokuva tehdään usein mahdollisuuksien mukaan ja juuri siellä minne parhaiten päästään.
Eiffel torni, Big Ben, Vapauden patsas tai Manhattanin siluetti horisontissa kertoo katsojalle jotakuinkin yhtä paljon kuin postikortti lomamatkalta. Monumentit toimii yksinkertaisena tapana kertoa katsojalle missä tapahtumat sijaitsee. Usein se on täysin toisarvoista, Hollywood-tuotannoissa sillä kuvataan monesti lomamatkaa, tapahtumien tai uutisten leviämistä kauemmaskin. Sillä vain tahdotaan sanoa: toisella puolella maapalloa.
New York on varmasti useimmille televisiota ja elokuvia katsoville suomalaisille tutumpi kuin oma naapuripitäjä. Sitä on tutkailtu monelta kantilta ja sen elämänmenosta on jonkinlainen käsitys.
Esimerkiksi Woody Allen on tutkaillut New Yorkia omasta näkökulmastaan, Scorsese taas omastaan. Kummatkin ohjasivat osansa Francis Ford Coppolan lisäksi elokuvaan New York Stories, jossa kaupunki jää hyvästä tahdostaan huolimatta taka-alalle, mutta episodit ovat hyvin ohjaajiensa näköisiä.
Scorsesen Illasta aamuun on erittäin toimiva kuvaus kaupungin elämästä yöaikaan. Kaupungin henki ja olemus on vahvasti läsnä. Se kanssakäy, ollen yhtä tärkeässä roolissa kuin elokuvan sankari.
Suurimmalta osin esimerkiksi Pariisi, rakkaudella kuvastaa ulkomaalaisten näkemyksiä rakkauden kaupungista. Elokuvan lukuisat ohjaajat ovat nimekkäitä ja tulos on kokoelma pieniä tarinoita, jotka sattuvat tapahtumaan tuossa rakkauden kaupungissa. Ulkopuolisuus on turhan vahva ja kokemus jää turistikierrokseksi kaupunkia ajatellen.
Fellinin Rooma on jotain aivan muuta. Se on kokonaisvaltainen elokuva vain ja ainoastaan Roomasta. Ei pääosan esittäjiä, ei lineaarista juonta. Välillä raja Rooman ja Fellinin Rooman välillä on häilyvämpi. Elokuva on puoliksi liki dokumentaarista elämän melskettä kaupungin kaduilla tässä hetkessä, skoottereiden pärinää ja ravintolaillastusta. Puoliksi ikuisen kaupungin menneitä aikakausia, antiikin ajoista lähtien.
Fellini jäljensi elokuvissaan uni- ja muistikuvia, hyvin henkilökohtaisiakin. Henkilöhahmot olivat lähes poikkeuksetta ylikorostettuja, absurdeja, tapahtumat sirkusta.
Elokuvan kirkollinen muotinäytös Vatikaanissa on yksi hämmentävimmistä ja koomisimmista kohtauksista koko Fellinin tuotannossa. Näyttävä ja totaalisen ylilyövä show, mitä ihmeellisimpiä asusteita ja lopulta erinäisiä artikkeleita, joita ei vaatekappaleiksi voi enää hyvällä tahdollakaan kutsua.
Seremonia alkaa. Nino Rotan huikea musiikki säestää tulevaa show'ta.
Mallit, eli nunnat satiinisissa ja silkkisissä mustissaan tulevat esittelemään asujaan. Ajatus muotinäytöksestä nunnilla on mielenkiintoinen, mutta itse "muoti" on vielä tässä vaiheessa hyvin maanläheisiä. Seuraavilla malleilla on joustavat valkoiset siivekkeet hatuissaan, hyödylliset paikoissa jossa on huono ilmanvaihto. Mallit liikkuvat tanssahdellen, aivan kuten siivekehatullisten nunnien kuuluukin.
Seuraa rullaluistelevat, toisiaan käsistä pitelevät papit. Ei riitä että papit pyörähtelevät punaisissa hamosissaan, pian nämä nostavat helmojansa hipsutellakseen lavaa pitkin kuin huonossa piirretyssä, eleillen täysin pokerina kuin halpa diskohile. Yleisö seuraa tarkkaillen. Kuten Fellinin elokuvien stand up komiikka, huumori on niin huonoa, oikeastaan niin väärää ja älytöntä, että se onnistuu huvittamaan joka kerta.
Pyöräilykelpo asu maaseutujen papeille ja jonkin sortimentin pitsiunelmapappi ovat viimeiset vähääkään järjelliset näyt tässä esityksessä. Mitä siitä seuraa on vain nähtävä ja ihmeteltävä.
Muotinäytökseen alkaa osallistumaan kirjaimellisesti pelkkä muoti, vailla sen kantajaa. Fellini tavoittaa unenomaisuudessaan jotain, mitä on vaikea kuvitella valveilla.
Yleisö seuraa muodin uusia tuulia edelleen varsin tarkkaavaisesti. Seuraa kirkollisen muotinäytöksen lopun alkua povaileva kauhukabinetti osuus.
Tunnelma tiivistyy, grande finalea odotellaan herkeämättä, paluu säestäjiin. Pian yleisö on nouseva kunnioittavasti ylös.
PAAVIIIIIII!
Eihän se voisi muuten loppuakaan. Hiton hyvä kohtaus, eikä elokuvan ainoa sellainen.
