Till Lindemann: Sata runoa (2020)

 
Till Lindemannin ensimmäinen suomeksi käännetty runokirja kantaa kuvaavasti nimeä 100 runoa (100 Gedichte). Numero kannessa ei sattumalta ole kahdella rivillä. Numeraalisen fallossymbolin jälkeen kuvitus koostuu Matthias Matthiesin kamasutramaisista mustavalkokuvista. Käännöksen on tehnyt syntymäsokea, imatralainen, Rammstein-diggari Jonna Heynke. Käsittelen kirjan vain käännettynä, koska saksaa en osaa. Saksaksi runot löytyvät aina kirjan vastakkaisella sivulla.

Lindemann on kirjoittanut Rammsteinille rakkaudesta, seksistä, kuolemasta, kiimaisuudesta, insestistä, pedofiliasta, eläimiinsekaantumisesta, viiltelystä, itseinhosta, kuolemasta, päihteistä, naisten ja miesten alistamisesta, sekä halusta olla itse nainen. Lindemann kertoo runokokoelmassaan 100 runoa: täsmälleen samoista asioista.

Pääpaino on himolla ja minkään riittämättömyydellä. Osoitteena on kolmio mekon alla, ja vaikka oma vaimo on kaunis, naapurin rouva houkuttaa aina enemmän. Todetaan lyhyellä aktilla olevan pitkä seuraus — samasta ajatuksesta kertoi Lindemannin kappale Praise Abort (2015). Toisaalta karataan, ehkä, toivottavasti, kauemmas todellisuudesta, ja kysytään rakkaalta kirkonmenojen aikana, onko pakko työntää se nyrkki perseeseen juuri nyt.

Muutaman sanan mittaisista usean sivun pituisiin runoihin, mahtuu kevyempää ja raskaampaa, suorasukaisempaa ja abstraktimpaa. Välillä pohditaan millä tavoin ihmisen ikä pitenee naamasta löytyvän nauruaukon avulla. Seasta löytyy kunnianosoitus kahville. Viimeinen runo, Kohta tulee lähtö, on ilmeinen oodi Lindemannille itselleen, elintapaloiselle, joka ei ota kuollakseen. Ei, vaikka vetää kaiken mahdollisen kaman itseensä ja haluaa kaikkea mikä liikkuu.

Runokirjan järkäle, kokonaista viisi (5) sivua pitkä runo, Käymälä, kertoo "totuudenmukaisesti tapahtumista aseman vessassa". Runo on ainoa alkussanoilla varustettu: Herkkätunteisia kehotetaan hyppäämään luvun yli. Mitäpä olisikaan purkaus saksalaista mieltä ilman eeppistä kertomusta Scheißesta!

Kaiken tämän vastapainona, Lindemannista löytyy se hiljainen ja hiljaisuutta rakastava vanha mörökölli. Kirjan lyhin runo, Hiljaa, kuuluu näin: "Rakastan musiikkia, mutta hiljaa sen olla pitää." Lindemannin bändi, Rammstein, tunnetaan tietysti raskaasta junttauksestaan ja lavashow'staan. Niistä verrattain harvoista haastatteluista, joita Lindemannilta on saatu, paljastuu tuo hiljaisuutta, yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä syleilevä runoilija. Herkäksi tuskin hyvällä tahdollakaan häntä voi siitä huolimatta kutsua.

Lindemann on joskus sanonut, että olisi halunnut isänsä vielä näkevän hänen kirjoittaneen runokirjan. Isänsä, Werner Lindemann, oli hyvinkin tunnettu runoilija Itä-Saksassa ja hänen runonsa kuuluivat silloiseen opetussuunnitelmaan. Isän ja pojan välit olivat ilmeisen etäiset. Ehkä runokokoelmien kirjoittaminen on ollut jopa osa Tillin henkilökohtaista isäsuhteensa käsittelemistä.

Eikä Lindemann ole mikään hassumpi tarinankertoja, tulkitsija, puhumattakaan kielellä leikkijä, kunhan se tapahtuu saksaksi. Liittyminen Rammsteiniin tapahtui sillä ehdolla, että sanat ja laulu tapahtuvat juuri hänen äidinkielellään.

Rammstein-sanoitusten fani-käännökset ovat useimmiten varustettu pitkällä listalla sanaleikkien selityksiä. Vaikea sanoa, olisiko tässä kirjassa ollut huomioitavia, kääntämättömiä, sanaleikkejä. Ainakaan niistä ei ole mainintaa, eikä sellainen käännöksistä välity. Vertauskuvat kääntyvät paremmin. Osa niistä vain on jo alkujaan vähän huonompia.

"Kaikkihan banaania rakastavat, etenkin naiset ja apinat" 

Lindemannin edellisen runokirjan, In stillen Nächtenin, runoista on syntynyt edellisen Rammstein-levyn kappaleet Was ich liebe ja Puppe. Runot ja lyriikat eivät siis ole kaukana toisistaan. Toistoa runoissa on vähemmän ja muutama on selkeästi pidempi. Olisiko tässä kirjassa potentiaalia raakileesta lyriikaksi? 

Kirjasta löytyvä Mielitekoja (Ach so gern) on jo sovitettu Lindemann-bändin nimissä. Kappale kertoo siitä, kuinka naisten pitäisi olla tyytyväisiä kun Till-setä ottaa heidät väkisin. Moni muu runo voisi toimia myös, ainakin teemoiltaan.

Lindemannin runojen maailma ei ole aikaan sidonnoinen. Ainoa poikkeus taitaa olla televisio, jota hän tuijottaa mieluummin kuin omaa vaimoaan. Muuten kaikki voisi olla kirjoitettu melkein milloin vain, viimeisimpien vuosisatojen aikana.

Olisi joskus mielenkiintoista saada Lindemannilta Grimmin veljesten henkeen tehty satukokoelma. Rammsteinin sanoitukset ovat vahvasti Grimmien hengessä tehtyjä ja Lindemannin, jos jonkun, luulisi onnistuvan kiehtovassa aikuisten valistusaapisessa. Runot on saatu ihmeen hyvin käännettyä, mutta saduissa olisi vielä vähemmän vaaraa menettää mitään in translation.

En ole mikään valtavan suuri käännetyn runouden ystävä, mutta tämä teos on jotain, mitä olen oikeasti odottanut. Kulttuuriteko makuuni. Lopputulos ei Lindemannia seuranneelle tule yllätyksenä, mutta ei myöskään petä.

Jatkossa tulen varmaankin tarttumaan ennemmin johonkin jo monet kerrat luettuun Charles Bukowskin runokokoelmista. Lyhyttä letaamista kaivatessani, tartun elämän ja muistojen väläyksistä koostuvaan, David Lynchin Catching the Big Fishiin (2006) tai ehkä Lindemanniakin passiivisis-kyynisempiin Markus Kajon pakinoihin. Niiden jälkeen voisin harkita ottavani 100 runoa uudelle kierrokselle.

Vakavat runoharrastajat eivät välttämättä jaksa ottaa kirjaa kovinkaan tosissaan. Toisaalta, kaikki Rammsteinia diggailevat eivät jaksa runoilua ilman siihen liitettävää musiikin pauketta ja estetiikkaa. Uskon kirjalla silti olevan kohdeyleisöä jopa Suomen kielialueella. Toivon muidenkin Lindemannin kynäilyjen saavan ansaitsemansa kohtelun kielellämme. Täten, en voi kuin toivoa kirjan käyvän kaupaksi. 

Peilin takana: Elokuvan historia(a) 1874-2020

 

Kirjoitin tänä vuonna julkaistuun elokuvakirjaan Peilin takana: elokuvan historia(a) 1874-2020 sen ~ tuhannesta elokuvatekstistä 225 kappaletta. Kirja on tilattavissa useista nettikaupoista tai ostettavissa Rosebudin kivijalkakirjakaupasta. Se on myös otettu kirjastojen hyllyille ympäri Suomen. Täällä lisätietoa myynti- ja lainaamispisteistä.

Ensimmäisiä mainintoja ja arvosteluita on alkanut näkymään. Alla linkit Turun Sanomien ja Helsingin Sanomien juttuihin, sekä valikoituja lainauksia arvosteluista. Lopussa listaus elokuvista, joista kirjoitin kirjaan (jos julkaisen myöhemmin tekstejäni tähän blogiin, lisään elokuvien nimien kohdalle linkin.)

Jos on kysyttävää, palautetta, tai mitä vaan muuta aiheeseen liittyvää, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla: jouni(piste)heinonen(ät)laajakuva(piste)com tai kommentoida tähän postaukseen.

Turun Sanomat (13.11.) Kari Salminen:

"Peilin takana on ensyklopedinen katsaus elokuvan historiaan, mutta ei aivan siihen tavalliseen – sellaisethan eivät ala vuodesta 1874. Olisikohan tämä elokuvakritiikin free jazzia, se uusi juttu.Teos esittelee elokuvahistoriaa rajoilta, reunoilta ja kerrosten  kätköistä."

"Selväksi käy, että korkea ja matala, taide ja roska eivät tarvitse erottelua. Kaikki kansat, kulttuurit ja kielet ovat samaa kansainvälistä elokuvan kulttuuria. Tunnustetut  mestariteokset on mahdollista katsoa tyystin toisin kuin pönäkän virallisessa historiankirjoituksessa. Animaatio on tässä kirjassa aidosti elokuvaa eikä marginaalia." 

"Kirja on aidon elokuvallisen harrastuksen monumentti ja varmasti monille uusia polkuja avaava kartta elävän kuvan historiaan ja nykyaikaan - - Ei  tämän teoksen kanssa ainakaan tylsää ole. Se opettaa jopa sellaisia, jotka ovat itsetyytyväisesti kuvitelleet olevansa sellaisen ulottumattomissa."

Helsingin Sanomat (17.10.) Miska Rantanen:

"Olen kiitollinen siitä, että joku on toiminut esikatsojanani. Samalla myönnän, että elokuvakaanonin muotoilijoilla on kuin onkin oma paikkansa universumissa.

Parasta kuitenkin on, että kun yksi kaanoni alkaa maistua liian samasta tuutista puserretulta, voi kokeilla toista. Tähän käyttöön sopii erinomaisesti keväällä 2020 julkaistu opas Peilin takana – Elokuvan historia(a) 1874–2020 (toim. Mikko Lamberg). Suomalaisten leffadiggareiden tekemä tuhannen elokuvan esittely tarjoaa vaihtoehtoisen kaanonin.

Kirjan suositusten joukossa on paljon 1001-kirjasta tuttuja elokuvia, mutta vielä enemmän tuntemattomia ja uteliaisuutta herättäviä teoksia, kuten dokumentti Aulis Sallinen nylkee ahvenen vuodelta 1984.

Toivottavasti loppuelämäni riittää näidenkin tärppien katseluun."

Filmihullu (4/2020) Mia Öhman:

"Suurin osa elokuvista on muunkielisiä ja vain alle puolet edustaa angloamerikkalaisissa maissa tuotettua englanninkielistä elokuvaa. Tämän perusteella voisi olettaa, että mukana on ainoastaan elokuvia, jotka eivät edusta hyvää makua tai joita ei tunneta. Onhan niitä: suttuisimpia, väkivaltaisimpia ja oudoimpia esityksiä eri puolilta maailmaa."

"Parhaimmillaan puolen sivun mittaisissa arvioissa oivalletaan syviä totuuksia. Enimmäkseen erityisesti maailman todennäköisesti huonoimmistakin elokuvista on kirjoitettu ilolla, ylpeänä ja viihdyttävästi - - Lähestymistapa on raikkaan röyhkeä, ja ajatukset liikkeelle haastavia tekstejä on tarpeeksi nostamaan kokonaisuus yli keskivertoriman."

Tämä slide show esittelee elokuvat, joista kirjoitin. Sitä seuraa listaus tekstimuodossa. Kaikki kahdeksan kirjoittajan +1000 elokuvavalintaa näkee aakkosellisesta hakemistosta, joka löytyy ladattavan näytetekstin lopussa. Lataa pdf-tiedosto tästä.

Näemmä videosta on jäänyt uupumaan: Moana (1926), Café de Flore (2011), Last Belle (2011), Clip (2012) ja Elisa (2014).

TEKSTIT KIRJOITTAJALTA JOUNI HEINONEN:

1890-1899

• PAUVRE PIERROT (OHJAUS CHARLES-ÉMILE REYNAUD. RANSKA: 1892)
• THE EXECUTION OF MARY STUART (OHJAUS ALFRED CLARK. YHDYSVALLAT: 1895)

1900-1909

• BLUEBEARD (“BARBE-BLEUE”. OHJAUS GEORGES MÉLIÈS. RANSKA: 1901)
• MATKA KUUHUN (“LE VOYAGE DANS LA LUNE”. OHJAUS GEORGES MÉLIÈS. RANSKA: 1902)
• THE WATERMELON PATCH (OHJAUS EDWIN S. PORTER & WALLACE MCCUTCHEON. YHDYSVALLAT: 1905)
• UN DRAME CHEZ LES FANTOCHES (OHJAUS ÉMILE COHL. RANSKA: 1908)
• UNE EXCURSION INCOHÈRENTE (OHJAUS SEGUNDO DE CHOMÓN. RANSKA: 1909)
• A TRIP TO JUPITER (“LE VOYAGE SUR JUPITER”. OHJAUS SEGUNDO DE CHOMÓN. RANSKA: 1909)

1910-1919

• THE CARROT CATERPILLAR (“LA CHENILLE DE LA CAROTTE”. OHJAUS PATHÉ FRÈRES. RANSKA: 1911)
• KAMERAMIEHEN KOSTO (“MEST KINEMATOGRAFICHESKOGO OPERATORA”. OHJAUS WŁADYSŁAW STAREWICZ. VENÄJÄ: 1912)
• FANTÔMAS (OHJAUS LOUIS FEUILLADE. RANSKA: 1913)
• A FREE RIDE (OHJAUS A. WISE GUY. YHDYSVALLAT: 1915)
• KUOLEVA JOUTSEN (“UMIRAYUSHCHII LEBED”. OHJAUS JEVGENI BAUER. VENÄJÄ: 1916)
• NAMAKURA GATANA (OHJAUS JUN'ICHI KÔUCHI. JAPANI: 1917)
• THE BLUE BIRD (OHJAUS MAURICE TOURNEUR. YHDYSVALLAT: 1918)
• THE SINKING OF LUSITANIA (OHJAUS WINSOR MCCAY. YHDYSVALLAT: 1918)
• THE FALL OF BABYLON (OHJAUS D. W. GRIFFITH. YHDYSVALLAT: 1919)
• HOW ANIMATED CARTOONS ARE MADE (OHJAUS WALLACE CARLSON. YHDYSVALLAT: 1919)

1920-1929

• CAPTAIN GROGG AMONG OTHER STRANGE CREATURES (“KAPTEN GROGG BLAND ANDRA KONSTIGA KROPPAR”. OHJAUS VICTOR BERGDAHL. RUOTSI: 1920)
• GENUINE (“GENUINE, DIE TRAGÖDIE EINES SELTSAMEN HAUSES”. OHJAUS ROBERT WIENE. SAKSA: 1920)
• CHAPLININ POIKA (“THE KID”. OHJAUS CHARLES CHAPLIN. YHDYSVALLAT: 1921)
• LICHTSPIEL OPUS 1. (OHJAUS WALTER RUTTMANN. SAKSA: 1921)
• SALOMÉ (OHJAUS CHARLES BRYANT & ALLA NAZIMOVA. YHDYSVALLAT: 1923)
• ALICE'S WILD WEST SHOW (OHJAUS WALT DISNEY. YHDYSVALLAT: 1924)
• BAGDADIN VARAS (“THE THIEF OF BAGHDAD”. OHJAUS RAOUL WALSH. YHDYSVALLAT: 1924)
• LA FESSÉE Á L'ÉCOLES (OHJAUS ANONYYMI. RANSKA: 1925)
• VARIETEE (“VARIETÉ”. OHJAUS EWALD ANDRÉ DUPONT. SAKSA: 1925)
• ALPPIEN SALAISUUS (“DER HEILIGE BERG”. OHJAUS ARNOLD FANCK. SAKSA: 1926)
• MOANA (OHJAUS ROBERT J. FLAHERTY & FRANCES H. FLAHERTY. YHDYSVALLAT: 1926)
• CHANG: A DRAMA OF THE WILDERNESS (OHJAUS MERIAN C. COOPER & ERNEST B. SCHOEDSACK. YHDYSVALLAT: 1927)
• KENRAALI (“THE GENERAL”. OHJAUS BUSTER KEATON. YHDYSVALLAT: 1927)
• DAYS OF YOUTH ("GAKUSEI ROMANSU: WAKAKI HI". OHJAUS YASUJIRÔ OZU. JAPANI: 1929)
• PUHTAUDEN LUNNAAT (“BLACKMAIL”. OHJAUS ALFRED HITCHCOCK. ISO-BRITANNIA: 1929)

1930-1939

• IHMISIÄ SUNNUNTAINA (“MENSCHEN AM SONNTAG”. OHJAUS ROBERT SIODMAK & EDGAR G. ULMER. SAKSA: 1930)
• RUNOILIJAN VERI (“LE SANG D'UN POÈTE”. OHJAUS JEAN COCTEAU. RANSKA: 1930)
• BOOP-OOP-A-DOOP (OHJAUS DAVE FLEISCHER. YHDYSVALLAT: 1932)
• FREAKS – KUMMAJAISET (“FREAKS”. OHJAUS TOD BROWNING. YHDYSVALLAT: 1932)
• L'IDÉE (OHJAUS BERTHOLD BARTOSCH. RANSKA: 1932)
• UNE NUIT SUR LE MONT CHAUVE (OHJAUS ALEXANDER ALEXEÏEFF & CLAIRE PARKER. RANSKA: 1933)
• THE GODDESS (“SHEN NU”. OHJAUS WU YONGGANG. KIINA: 1934)
• LA JOIE DE VIVRE (OHJAUS ANTHONY GROSS & HECTOR HOPPIN. RANSKA: 1934)
• KALEIDOSCOPE (OHJAUS LEN LYE. ISO-BRITANNIA: 1935)
• THE ADVENTURES OF A UBIQUITOUS FELLOW (“VŠUDYBYLOVO DOBRODRUŽSTVÍ”. OHJAUS KAREL DODAL & IRENA DODALOVÁ. TŠEKKOSLOVAKIA: 1936)
• POPEYE THE SAILOR MEETS SINDBAD THE SAILOR (OHJAUS DAVE FLEISCHER. YHDYSVALLAT: 1936)
• THE SEVEN RAVENS (“DIE SIEBEN RABEN”. OHJAUS FERDINAND DIEHL. SAKSA: 1937)
• SININEN KUU (“THE LOST HORIZON”. OHJAUS FRANK CAPRA. YHDYSVALLAT: 1937)
• IHMEMAA OZ (“THE WIZARD OF OZ”. OHJAUS VICTOR FLEMING. YHDYSVALLAT: 1939)

1940-1949

• DUMBO (OHJAUS BEN SHARPSTEEN. YHDYSVALLAT: 1941)
• THE DUCKTATORS (OHJAUS NORMAN MCCABE. YHDYSVALLAT: 1942)
• BESÆTTELSE (OHJAUS BODIL IPSEN. TANSKA: 1944)
• KISSAIHMISTEN KIROUS (“THE CURSE OF THE CAT PEOPLE”. OHJAUS ROBERT WISE & GUNTHER VON FRITSCH. YHDYSVALLAT: 1944)
• HITLER LIVES (OHJAUS DON SIEGEL. YHDYSVALLAT: 1945)
• MINUN ON KOSTO (“LEAVE HER TO HEAVEN”. OHJAUS JOHN M. STAHL. YHDYSVALLAT: 1945)
• HOUKUTUSLINTU (OHJAUS ROLAND AF HÄLLSTRÖM. SUOMI: 1946)
• THE REVOLT OF TOYS (“VZPOURA HRAČEK”. OHJAUS HERMÍNA TÝRLOVÁ & FRANTISEK SÁDEK. TŠEKKOSLOVAKIA: 1946)
• THEY RAIDED THE JOINT (OHJAUS WILLIAM FOREST CROUCH. YHDYSVALLAT: 1946)
• VIETERIMIES JA SS (“PÉRÁK A SS”. OHJAUS JIŘÍ TRNKA. TŠEKKOSLOVAKIA: 1946)
• KEISARIN SATAKIELI (“CÍSAŘŮV SLAVÍK”. OHJAUS JIŘÍ TRNKA. TŠEKKOSLOVAKIA: 1949)
• ON MYÖHÄISTÄ ITKEÄ (“TOO LATE FOR TEARS”. OHJAUS BYRON HASKIN. YHDYSVALLAT: 1949)
• PACIFIC 231 (OHJAUS JEAN MITRY. RANSKA: 1949)

1950-1959

• SUPERMAN AND THE MOLE MEN (OHJAUS LEE SHOLEM. YHDYSVALLAT: 1951)
• UHKAVAATIMUS MAALLE (“THE DAY THE EARTH STOOD STILL”. OHJAUS ROBERT WISE. YHDYSVALLAT: 1951)
• KIELLETYT LEIKIT (“JEUX INTERDITS”. OHJAUS RENÉ CLÉMENT. RANSKA: 1952)
• THUMBELINA (“DÄUMLIENCHEN”. OHJAUS: LOTTE REINIGER. ISO-BRITANNIA: 1954)
• KESÄLESKI (“THE SEVEN YEAR ITCH”. OHJAUS BILLY WILDER. YHDYSVALLAT: 1955)
• TAPPAVA SUUDELMA (“KILLER'S KISS”. OHJAUS STANLEY KUBRICK. YHDYSVALLAT: 1955)
• KOHTI AVARUUTTA ("DOROGA K ZVJOZDAM". OHJAUS PAVEL KLUSHANTSEV. NEUVOSTOLIITTO: 1957)
• LAHTI (OHJAUS SUOMI-FILMI OY. SUOMI: 1957)
• OSVETNIK (OHJAUS DUŠAN VUKOTIĆ. JUGOSLAVIA: 1958)
• SEITSEMÄN TAIDETTA ("SAPTE ARTE". OHJAUS ION-POPESCU-GOPO. ROMANIA: 1958)
• SINBADIN UUDET SEIKKAILUT (“THE 7TH VOYAGE OF SINBAD”. OHJAUS NATHAN JURAN. ISO-BRITANNIA & YHDYSVALLAT: 1958)
• A TELHETETLEN MÉHECSKE (OHJAUS GYULA MACSKÁSSY. UNKARI: 1958) 
• TYTTÖJÄ MURROSIÄSSÄ (“MÄDCHEN IN UNIFORM”. OHJAUS GÉZA VON RADVÁNYI. LÄNSI-SAKSA & RANSKA: 1958)
• VALKEA POHJOLA (“WHITE WILDERNESS”. OHJAUS JAMES ALGAR. YHDYSVALLAT & KANADA: 1958)
• YÖ JOLLOIN TAIVAS PUTOSI (“LES BIJOUTIERS DU CLAIRE DE LUNE”. OHJAUS ROGER VADIM. RANSKA & ITALIA: 1958)
• ANNE FRANKIN PÄIVÄKIRJA (“THE DIARY OF ANNE FRANK”. OHJAUS GEORGE STEVENS. YHDYSVALLAT: 1959)

1960-1969

• LES DENTS DU SINGE (OHJAUS RENÉ LALOUX. RANSKA: 1960)
• BOYS BEWARE (OHJAUS SID DAVIS. YHDYSVALLAT: 1961)
• LINE (OHJAUS NILS-REINHARDT CHRISTENSEN. NORJA: 1961)
• LOMA PARATIISISSA (“NAKED AS NATURE INTENDED”. OHJAUS GEORGE HARRISON MARKS. ISO-BRITANNIA: 1961)
• KYBERMUMMO (“KYBERNETICKÁ BABIČKA”. OHJAUS JIŘÍ TRNKA. TŠEKKOSLOVAKIA: 1962)
• MI AMIGO ÁNGEL (OHJAUS SAMI KAFATI. HONDURAS: 1962)
• MATANGO (OHJAUS ISHIRÔ HONDA. JAPANI: 1963)
• CHERBOURGIN SATEENVARJOT (“LES PARAPLUIES DE CHERBOURG”. OHJAUS JACQUES DEMY. RANSKA: 1964)
• MERMAID (“NINGYO”. OHJAUS OSAMU TEZUKA. JAPANI: 1964)
• GIULIETTA JA VIETTELYKSET (“GIULIETTA DEGLI SPIRITI”. OHJAUS FEDERICO FELLINI. ITALIA & RANSKA: 1965)
• INHO (“REPULSION”. OHJAUS ROMAN POLAŃSKI. ISO-BRITANNIA: 1965)
• RHINOCEROS (OHJAUS JAN LENICA. LÄNSI-SAKSA: 1965)
• ROSALIE (OHJAUS WALERIAN BOROWCZYK. RANSKA: 1966)
• TUHATKAUNOKIT (“SEDMIKRÁSKY”. OHJAUS VĚRA CHYTILOVÁ. TŠEKKOSLOVAKIA: 1966)
• VARASTETTU ILMALAIVA (“UKRADENÁ VZDUCHOLOD”. OHJAUS KAREL ZEMAN. TŠEKKOSLOVAKIA: 1966)
• KINOAUTOMAT ("ČLOVĚK A JEHO DŮM". OHJAUS RADÚZ, CINCERA, JÁN ROHÁC & VLADIMÍR SVITÁCEK. TŠEKKOSLOVAKIA: 1967)
• BABY LOVE (OHJAUS ALASTAIR REID. ISO-BRITANNIA: 1968)
• BINT EL-HARES (OHJAUS HENRY BAKARAT. LIBANON: 1968)
• CANDY (OHJAUS CHRISTIAN MARQUAND. ITALIA, RANSKA & YHDYSVALLAT: 1968)
• CURIOUS ALICE (OHJAUS DAVE DIXON. YHDYSVALLAT: 1968)
• KELTAINEN SUKELLUSVENE (“YELLOW SUBMARINE”. OHJAUS GEORGE DUNNING. ISO-BRITANNIA & YHDYSVALLAT: 1968)
• SIRENE (OHJAUS RAOUL SERVAIS. BELGIA: 1968)
• VIHREÄ LESKI (OHJAUS JAAKKO PAKKASVIRTA. SUOMI: 1968)
• BIRDS, ORPHANS AND FOOLS (“VTÁCKOVIA, SIROTY A BLÁZNI”. OHJAUS JURAJ JAKUBISKO. TŠEKKOSLOVAKIA: 1969)
• EGO (OHJAUS BRUNO BOZZETTO. ITALIA: 1969)
• KROKOTIILI KEIJO YSTÄVINEEN (“KROKODIL GENA”. OHJAUS ROMAN KATŠANOV. NEUVOSTOLIITTO: 1969)
• MY NAME IS OONA (OHJAUS GUNVOR NELSON. YHDYSVALLAT: 1969)

1970-1979

• AVARUUSMATKA (“NA KOMETĚ”. OHJAUS KAREL ZEMAN. TŠEKKOSLOVAKIA: 1970)
• CLEOPATRA ("KUREOPATORA". OHJAUS OSAMU TEZUKA & EIICHI YAMAMOTO. JAPANI: 1970)
• HYVÄILYSI KOSKETUS (“DEEP END”. OHJAUS JERZY SKOLIMOWSKI. ISO-BRITANNIA & LÄNSI-SAKSA: 1970)
• RAKKAUDEN KIELI 2. OSA (“MERA UR KÄRLEKENS SPRÅK”. OHJAUS TORGNY WICKMAN. RUOTSI & TANSKA: 1970)
• KELLOPELIAPPELSIINI ("A CLOCKWORK ORANGE". OHJAUS STANLEY KUBRICK. ISO-BRITANNIA & YHDYSVALLAT: 1971)
• TIPU, TIPU, TULEPPAS! (“PRETTY MAIDS ALL IN A ROW”. OHJAUS ROGER VADIM. YHDYSVALLAT: 1971)
• THE FLOWER GIRL (“KOTPANUM CHONIO”. OHJAUS IK-GYU CHOE & HAK PAK. POHJOIS-KOREA: 1972)
• FRITZ – KOVA KOLLI (“FRITZ THE CAT”. OHJAUS RALPH BAKSHI. YHDYSVALLAT: 1972)
• NALLE PUH JA HUOLEN PÄIVÄ (“VINNI-PUH I DEN ZABOT”. OHJAUS FJODOR HITRUK. NEUVOSTOLIITTO: 1972)
• LEPTIRICA (OHJAUS DJORDJE KADIJEVIC. JUGOSLAVIA: 1973)
• MAAILMA VUONNA 2022 (“SOYLENT GREEN”. OHJAUS RICHARD FLEISCHER. YHDYSVALLAT: 1973)
• SENSUELA (OHJAUS TEUVO TULIO. SUOMI: 1973)
• UHRIJUHLA (“THE WICKER MAN”. OHJAUS ROBIN HARDY. ISO-BRITANNIA: 1973)
• YKSISILMÄINEN ("THRILLER - EN GRYM FILM". OHJAUS BO ARNE VIBENIUS. RUOTSI: 1973)
• HUNGER (“LA FAIM”. OHJAUS PETER FOLDES. KANADA: 1974)
• SINBAD MERENKULKIJA (“POHÁDKY TISÍCE A JEDNÉ NOCI”. OHJAUS KAREL ZEMAN. TŠEKKOSLOVAKIA: 1974)
• TUHAT JA YKSI YÖTÄ (“IL FIORE DELLE MILLE E UNA NOTTE”. OHJAUS PIER PAOLO PASOLINI. ITALIA & RANSKA: 1974)
• BARRY LYNDON (OHJAUS STANLEY KUBRICK. ISO-BRITANNIA: 1975)
• SIILI SUMUSSA (“YOZHIK V TUMANE”. OHJAUS JURI NORSTEIN. NEUVOSTOLIITTO: 1975)
• STEPFORDIN NAISET (“THE STEPFORD WIVES”. OHJAUS BRYAN FORBES. YHDYSVALLAT: 1975)
• ALLEGRO NON TROPPO (OHJAUS BRUNO BOZZETTO. ITALIA: 1976)
• ERASERHEAD (OHJAUS DAVID LYNCH. YHDYSVALLAT: 1977)
• COLLEGE GIRL (OHJAUS SHANTILAL SONI. INTIA: 1978)
• PRELUDE (OHJAUS PROIKO PROIKOV. BULGARIA: 1978)
• STAR WARS HOLIDAY SPECIAL (OHJAUS STEVE BINDER. YHDYSVALLAT: 1978)
• VELHON OPPIPOIKA (“ČARODĚJŮV UČEŇ”. OHJAUS KAREL ZEMAN. TSEKKOSLOVAKIA & LÄNSI-SAKSA: 1978)

1980-1989

• KALANSILMÄ (“RIBLJE OKO”. OHJAUS JOŠKO MARUŠIĆ. JUGOSLAVIA: 1980)
• KANNIBAALIEN POLTTOUHRIT (“CANNIBAL HOLOCAUST”. OHJAUS RUGGERO DEODATO. ITALIA: 1980)
• ERÄMAAN KUTSU (“ARANO NO SAKEBI KOE: HOWL, BUCK”. OHJAUS KŌZŌ MORISHITA. JAPANI: 1981)
• HEAVY METAL (OHJAUS GERALD POTTERTON. KANADA & YHDYSVALLAT: 1981)
• SON OF THE WHITE MARE (“FEHÉRLÓFIA”. OHJAUS MARCELL JANKOVICS. UNKARI: 1981)
• 66 SCENES FROM AMERICA ("66 SCENER FRA AMERIKA". OHJAUS JØRGEN LETH. TANSKA: 1982)
• JANE FONDA'S WORKOUT (OHJAUS SIDNEY GALANTY. YHDYSVALLAT: 1982)
• LE RAVISSEMENT DE FRANK N. STEIN (OHJAUS GEORGES SCHWIZGEBEL. SVEITSI: 1982)
• THE HOLE (“I TRYPA”. OHJAUS JORDAN ANANIADIS. KREIKKA: 1983)
• MYYRÄ JA UNI (“KRTEK VE SNU”. OHJAUS ZDENĚK MILER. TŠEKKOSLOVAKIA: 1984)
• SIMSON & SALLI (“SAMSON OG SALLY”. OHJAUS JANNIK HASTRUP. TANSKA & RUOTSI: 1984)
• SUDET TULEVAT (“THE COMPANY OF WOLVES”. OHJAUS NEIL JORDAN. ISO-BRITANNIA: 1984)
• ANGEL'S EGG (“TENSHI NO TAMAGO”. OHJAUS MAMORU OSHII. JAPANI: 1985)
• ILLASTA AAMUUN (“AFTER HOURS”. OHJAUS MARTIN SCORSESE. YHDYSVALLAT: 1985)
• OZ - IHMEIDEN MAAILMA (“RETURN TO OZ”. OHJAUS WALTER MURCH. YHDYSVALLAT: 1985)
• LUMIKUNINGATAR (OHJAUS PÄIVI HARTZELL. SUOMI: 1986)
• MINNE TUULI KULJETTAA (“WHEN THE WIND BLOWS”. OHJAUS JIMMY T. MURAKAMI. ISO-BRITANNIA: 1986)
• PILLIPIIPARI (“KRYSAR”. OHJAUS JIRÍ BARTA. TŠEKKOSLOVAKIA: 1986)
• ALI AND THE SORCERER (“ALI UND DER HEXENMEISTER”. OHJAUS MANFRED HENKE. ITÄ-SAKSA: 1987)
• KOVAA PELIÄ HAVAIJILLA (“HARD TICKET TO HAWAII”. OHJAUS ANDY SIDARIS. YHDYSVALLAT: 1987)
• MARRIAGE (“BRAK”. OHJAUS GARRY BARDIN. NEUVOSTOLIITTO: 1987)
• LINN (OHJAUS REIN RAAMAT. NEUVOSTOLIITTO: 1988)
• THE UNIVERSE OF DERMOT FINN (OHJAUS PHILIP RIDLEY. ISO-BRITANNIA: 1988)
• FLORA (OHJAUS JAN ŠVANKMAJER. YHDYSVALLAT: 1989)
• MAGIC PORTAL (OHJAUS LINDSAY FLEAY. AUSTRALIA: 1989)

1990-1999

• THE SWAN (“ŁABĘDŹ”. OHJAUS ALEKSANDRA KOREJWO. PUOLA: 1990)
• WHY, CHARLIE BROWN, WHY? (OHJAUS SAM JAINES. YHDYSVALLAT: 1990)
• GAYNIGGERS FROM OUTER SPACE (OHJAUS MORTEN LINDBERG. TANSKA: 1992)
• MUUMIPEIKKO JA PYRSTÖTÄHTI (“TANOSHII MOOMIN IKKA: MOOMIN TANI NO SUSEI”. OHJAUS HIROSHI SAITO. SUOMI, JAPANI & HOLLANTI: 1992)
• SÓDÓMA REYKJAVIK (OHJAUS ÓSKAR JÓNASSON. ISLANTI: 1992)
• 9½ MINUTES (OHJAUS SERGEI KUSHNEROV. UKRAINA: 1993)
• REVOLVER (OHJAUS JONAS ODELL, STIG BERGGVIST, MARTTI EKSTRAND & LARS OHLSON. RUOTSI: 1993)
• FELIDAE (OHJAUS MICHAEL SCHAACK. SAKSA: 1994)
• KNALLI JA SATEENVARJO (OHJAUS LARS SVEDBERG. SUOMI: 1994)
• LEON (“LÉON”. OHJAUS LUC BESSON. RANSKA: 1994)
• TAIVAALLISET OLENNOT (“HEAVENLY CREATURES”. OHJAUS PETER JACKSON. UUSI-SEELANTI & SAKSA: 1994)
• LA BLUE GIRL: REVENGE OF THE SEX DEMON KING (“INJÛ GAKUEN: SHIKIMA-KAI NO GYAKUSHÛ”. OHJAUS YÔ KOBAYASHI. JAPANI: 1995)
• UNOHDETUT KUVAT (“FORGOTTEN SILVER”. OHJAUS PETER JACKSON & COSTA BOTES. UUSI-SEELANTI: 1995)
• LE DERNIER CHAPERON ROUGE (OHJAUS JAN KOUNEN. RANSKA: 1996)
• JAI DHAKSHINESHWAR KALI MAA (OHJAUS SHANTILAL SONI. INTIA: 1996)
• KAMA SUTRA (OHJAUS MIRA NAIR. INTIA, YHDYSVALLAT, ISO-BRITANNIA, JAPANI & SAKSA: 1996)
• STENDHAL SYNDROME (OHJAUS DARIO ARGENTO. ITALIA: 1996)
• STRINGS (“NITI”. OHJAUS IVAN MAXIMOV. VENÄJÄ: 1996)
• ONNEA MERKKIPÄIVÄN JOHDOSTA (“MANY HAPPY RETURNS”. OHJAUS MARJUT RIMMINEN. ISO-BRITANNIA: 1997)
• KIRIKOU JA PAHA NOITA (“KIRIKOU ET LA SORCIÈRE”. OHJAUS MICHEL OCELOT. RANSKA: 1998)
• SATAN RIDES THE MEDIA (“SATAN RIR MEDIA”. OHJAUS TORSTEIN GRUDE. NORJA: 1998)
• AUDITION (“ÔDISHON”. OHJAUS TAKASHI MIIKE. JAPANI: 1999)

2000-2009

• CKY2K (OHJAUS BAM MARGERA. YHDYSVALLAT: 2000)
• DANCER IN THE DARK (OHJAUS LARS VON TRIER. TANSKA: 2000)
• LITTLE OTIK (“OTESÁNEK”. OHJAUS JAN ŠVANKMAJER. TŠEKKI & ISO-BRITANNIA: 2000)
• NEULICH 2 (OHJAUS JOCHEN KUHN. SAKSA: 2000)
• A BELATED PREMIERE (OHJAUS VICTOR BOCHAROV. VENÄJÄ: 2004)
• RIOT ON! (OHJAUS KIM FINN. SUOMI: 2004)
• _GRAU (OHJAUS  ROBERT SEIDEL. SAKSA: 2004)
• THE MEANING OF LIFE (OHJAUS DON HERTZFELDT.  YHDYSVALLAT: 2005)
• VIIKSET (“LA MOUSTACHE”. OHJAUS EMMANUEL CARRÈRE. RANSKA: 2005)
• THE AROMA OF TEA (OHJAUS MICHAËL DUDOK DE WIT. ALANKOMAAT: 2006)
• INLAND EMPIRE (OHJAUS DAVID LYNCH. YHDYSVALLAT, RANSKA & PUOLA: 2006)
• THE LAST KING OF SCOTLAND (OHJAUS KEVIN MACDONALD. ISO-BRITANNIA & YHDYSVALLAT: 2006)
• PRINCESS (OHJAUS ANDERS MORGENTHALER. TANSKA & SAKSA: 2006)
• NUORALLAKÄVELIJÄ (“MAN ON WIRE”. OHJAUS JAMES MARSH. ISO-BRITANNIA & YHDYSVALLAT: 2008)
• XXX SFW (OHJAUS KEITH SCHOFIELD. YHDYSVALLAT: 2008)
• KILLER BEAN FOREVER (OHJAUS JEFF LEW. YHDYSVALLAT & URUGUAY: 2009)
• SECRET OF KELLS (OHJAUS TOMM MOORE & NORA TWOMEY. IRLANTI, RANSKA & BELGIA: 2009)

2010-2020

• DIMENSION (OHJAUS LARS VON TRIER. TANSKA: 2010)
• MISINFORMATION (OHJAUS MORDANT MUSIC & CENTRAL OFFICE OF INFORMATION. ISO-BRITANNIA: 2010)
• CAFÉ DE FLORE (OHJAUS JEAN-MARC VALLÉE. KANADA & RASNKA: 2011)
• THE LAST BELLE (OHJAUS NEIL BOYLE. ISO-BRITANNIA: 2011)
• BELUGA (OHJAUS SHIN HASHIMOTO. JAPANI: 2012)
• CLIP (“KLIP”. OHJAUS MAJA MILOŠ. SERBIA: 2012)
• HELTER SKELTER (“HERUT  SUKERUT ”. OHJAUS MIKA NINAGAWA. JAPANI: 2012)
• IT'S SUCH A BEAUTIFUL DAY (OHJAUS DON HERTZFELDT. YHDYSVALLAT: 2012)
• REVENGE OF THE EARTHQUAKE, THE (OHJAUS VILLE LÄHDE & TOMMI SALAMA. SUOMI: 2012)
• WADJDA (OHJAUS HAIFAA AL MANSOUR. SAUDI-ARABIA: 2012)
• CANIS (OHJAUS ANNA SOLANAS & MARC RIBA. ESPANJA: 2013)
• MYSTERIES OF THE UNSEEN WORLD (OHJAUS LOUIE SCHWARTZBERG. YHDYSVALLAT: 2013)
• SADEMETSÄN TARINA (“IL ÉTAIT UNE FORÊT”. OHJAUS LUC JACQUET. RANSKA: 2013)
• TUULI NOUSEE (“KAZE TACHINU”. OHJAUS HAYAO MIYAZAKI. JAPANI: 2013)
• UNTEN JA HULLUUDEN VALTAKUNTA (“YUME TO KYÔKI NO ÔKOKU”. OHJAUS MAMI SUNADA. JAPANI: 2013)
• BATH HOUSE (“SIMHALL”. OHJAUS NIKI LINDROTH VON BAHR. RUOTSI: 2014)
• ELISA (OHJAUS VERONICA AMARA NNACHI. NIGERIA: 2014)
• GONE GIRL (OHJAUS DAVID FINCHER. YHDYSVALLAT: 2014)
• HIPOPOTAMY  (OHJAUS PIOTR DUMAŁA. PUOLA: 2014)
• ANOMALISA (OHJAUS DUKE JOHNSON & CHARLIE KAUFMAN. YHDYSVALLAT: 2015)
• THE CONTRACT (OHJAUS CHRISTER LINDSTRÖM. SUOMI: 2015)
• THE FORBIDDEN ROOM (OHJAUS GUY MADDIN & EVAN JOHNSON. KANADA: 2015)
• PAREMPI HUOMINEN (“SOMETHING BETTER TO COME”. OHJAUS HANNA POLAK. TANSKA, PUOLA, JAPANI, ALANKOMAAT & YHDYSVALLAT: 2015)
• SAMAN AURINGON ALLA (“V PAPRSCÍCH SLUNCE”. OHJAUS VITALI MANSKI. TŠEKKI, VENÄJÄ, SAKSA, LATVIA & POHJOIS-KOREA: 2015)
• SONITA (OHJAUS ROKHSAREH GHAEMMAGHAMI. SAKSA & IRAN: 2015)
• WEIRD SIMPSONS VHS (OHJAUS YOANN HERVO. RANSKA: 2015)
• THE LAST BASTION (OHJAUS BEN DAI & JEFF CHAMBERLAIN. YHDYSVALLAT: 2016)
• DILILI À PARIS (OHJAUS MICHEL OCELOT. RANSKA, BELGIA & SAKSA: 2018)
• THE RIVER (“ÓZEN”. OHJAUS EMIR BAIGAZIN. KAZAKSTAN: 2018)
• THEY SHALL NOT GROW OLD (OHJAUS PETER JACKSON. UUSI-SEELANTI & ISO-BRITANNIA: 2018)
• HUKKASIN KEHONI ("J'AI PERDU MON CORPS". OHJAUS JÉRÉMY CLAPIN. RANSKA: 2019)
• THE TURNING POINT (OHJAUS STEVE CUTTS. ISO-BRITANNIA: 2020)

PS. Luonnollisesti joitain tekstejä tippui matkan varrella lopullisesta versiosta pois. Saatan julkaista ne jossain vaiheessa tässä blogissa.

The Making of Stanley Kubrick’s 2001: A Space Odyssey

© TASCHEN

Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu ei ole ehdottomimpia suosikkielokuviani tai edes ohjaajan tuotannon kärkivitosta, mutta se on yksi suurista elokuvista, yksi mielenkiintoisimmista ja tärkeimmistä elokuvista koko elokuvan historiassa.

Elokuva sai aikoinaan katastrofaalisen ensi-illan, ensiarviot murskasivat sen tylsänä ja teennäisenä, eikä edes kriitikot ymmärtäneet elokuvasta mitään. Ei perustasolla, saati sitten syvemmillä tasoilla.

Se ei ole lainkaan outoa, ensinnäkään koska vastaavaa ei oltu aiemmin tehty. Tällaista elokuvaa ei yksinkertaisesti osattu vielä katsoa, tieteiselokuvaa pidettiin roskana (eikä ihminen ollut vielä referenssinä käynyt kuussakaan.)

Toiseksi, eipä elokuva välttämättä aukea nykypäivänäkään ensikatsomalta, jos koskaan, eikä ehdotonta totuutta kaikkiin tulkinnan tasoihin edes ole.

Hidastempoinen elokuva löysi yllättävän, mutta tuolloin ajankohtaisen yleisönsä. Legendan mukaan elokuvan ensi-illan jälkeinen masennus alkoi hiipua, kun pössyttelijät löysivät elokuvan, ja alkoivat täyttää elokuvasaleja uudestaan ja uudestaan.

Psykedeelisiä kohtauksia ja avaruusvalssia katsomaan saapuneet tapittajat pönkittivät elokuvan kulttistatusta, mutta samalla elokuvan löysi muukin yleisö. Pian elokuva on jakanut yleisöään puoli vuosisataa.

© TASCHEN

Elokuvan teemoihin kuuluu ihmisen evoluutio työkalun käytöstä avaruusmatkailuun, vieraiden sivilisaatioiden tapaaminen ja ihmisen luoman koneen älyllisyys. Ihmistä kuvataan luontoelokuvamaisella tavalla, kuin universumin toimesta, aina siihen hetkeen asti kun ihmispäähenkilö läpäisee psykedeelisen tähtiportin ja löytää tilan, jossa aika ei ole enää lineaarista.

Taschenin kustantama The Making of Stanley Kubrick's 2001: A Space Odyssey -taidekirja on lähes yhtä vaikeasti lähestyttävä kuin elokuvakin. Päällyspaperi antaa ymmärtää kirjan sisältävän kauniita kuviaan litteän kuvasuhteen mukaisesti esiteleltynä, mutta kirja onkin vertikaalinen!

Alku on lupaava, kun kiiltävän koristekehyksen alta paljastuu elokuvasta tuttua, mustaa monumenttia muistuttava järkäle. Kannen pintaan on upotettu elokuvan mytologiaa mukailevia, tilaustyönä tehtyjä kuvioita. Nidonta on tiukkaa ja sivujen debytointi vaatii varovaisuutta.

Koettelemus alkaa. Ensimmäiset kuvat on ladottu pitkiin pystysuoriin aukeamiin niin, että kuvien keskipiste hukkuu aukeaman keskikohdan syövereihin. Edessä on paljon taittosivuja ja kapealla alalle kirjoitettua tekstiä.

Käytännöllisestä pikku luettavasta ollaan kaukana, eikä laitos sovellu muotonsa vuoksi pikaiseen tarkasteluun, kahvipöytäkirjaksi, tai itseasiassa edes hyllyyn. Hyllyn päälle näytteille sitäkin paremmin.

© TASCHEN

Kuvatarjontakin tuntuu aluksi valjulta, sillä vaikka elokuva sisältää äärettömän kauniita asetelmia, (studio-)Afrikka-maisemia, futuristisia interiöörejä, avaruuskuvastoa ja psykedeliaa, pääpaino tuntuu olevan avaruusalusten rakenteissa ja henkilöhahmoissa avaruuspuvuissaan.

Melko täydellisen kattava kuvasto elokuvan kauneudesta löytyy jo aiemmasta Taschen-julkaisusta, The Stanley Kubrick Archives, mutta jotenkin niitä tiettyjä kuvia aina kaipaa nähdäkseen.

Hiljalleen teoksen todellinen sielu alkaa hahmottua, ja vaikka valtavan määrän olen Kubrickia käsittelevää kirjallisuutta ja muuta dokumentaatiota nauttinut, pystyy julkaisu antamaan paljon uutta.

Kuvia esitellään maltillisesti yksityiskohdista, joita ei elokuvassa välttämättä huomaakaan, vaikka ne ovat selvästi vaatineet panostusta. Julisteet, ohjetaulut, tekniikka, ja niiden taustat. Teknisiä piirrustuksia, hahmotelmia ja kuvauspaikkafiiliksiä.

Artikkelit käsittelevät kattavasti monia osa-alueita: Historiantunnin koko elokuvaprojektista, Stanley Kubrickista, avaruusmatkailusta ja alien hypoteeseistä. Läpi käydään myös Arthur C. Clarke, klassisen musiikin käyttö, György Ligeti, tieteiselokuvat, elokuvat, ihminen, elämä, Jumala ja muropaketti-merchandise.

© TASCHEN

2001: Avaruusseikkailu on tosiaan mielenkiintoinen nimenomaan aiheena, sillä kirjaa lukiessa alkaa paradoksaalisesti tuntumaan että melkeinpä parasta elokuvassa on kaikki se mitä siinä ei ole. Kohtaukset jota ei käytetty, vieraiden sivilisaatioiden edustajat ja niiden kotiseutujen maisemat.

Kubrickin vaimo työskenteli kauan avaruusolentojen parissa ja erinäisiä testejä tehtiin monella tyylillä, mutta elokuvassahan ei nähdä toista lajia lainkaan. Alienien fyysinen poissaolo on elokuvan etu, mutta toisaalta harmi, ettei kaukaiset maatkaan saaneet ruutuaikaa. René Magritten tyylistä surrealismia pursuavat taustavedokset näyttävät erittäin hyviltä.

Kubrickin maalausmaisen visuaalinen tyyli (etenkin juuri tästä elokuvasta alkaen) on niin tunnistettavaa, että poistetun kohtauksen stillistäkin pystyisi nimeämään Kubrickin välittömästi, vaikka täysin irti kontekstista. Elokuvasta on poistettu mm. kohtaus, jossa on meneillään taiteen oppitunti lapsille. Kirja havainnollistaa hyvin aiheen kuin aiheen, ja uppoutuminen on helppoa.

Jotenkin tuntuu että Hohdon lohkominen pieniin osiin on saanut ohjaajan tuotannosta suurimman huomion, eikä 2001: Avaruusseikkailusta ole saatu yhtä paljoa irti, potentiaalistaan huolimatta. Tämä kirja, oli se sitten kuin hankala tahansa käyttää, antaa elokuvalle erittäin mukavasti taustoitusta ja analyysiä, joka ei kylläkään mene Hohtoa käsittelevän Huone 237:n tavoin komedian puolelle.

Uppouduttavaa on tuntikausiksi, jonka jälkeen Avaruusseikkailun maailmasta irtautuminen vaatii vähintäänkin vuorokausia.

The Complete Little Nemo (1905-1927, 2014)

Alexander Braun: Winsor McCay. The Complete Little Nemo. TASCHEN

Vannoutuneita faneja lukuunottamatta sarjakuva on ajettu ahtaalle nykymaailmassa. Nippu valikoituja, hyvin tarkasti määriteltyyn muottiin uppoavia sarjiksia pääsee suuren yleisön eteen sanomalehtien peräpäässä, jossa ne on sumputettu kolmeen pieneen ruutuun, vieri vieren. Koska formaatti on pitkälti ajautettu siihen standardiin, myös uudet tekijät joutuvat valitsemaan samat ehdot sarjakuvalleen.

Moni sarjakuva toimii siinä muodossa hienosti, mutta se on suuremmassa mittakaavassa taiteellinen kompromissi ja pienoinen tragedia. Vielä yli sata vuotta sitten, Winsor McCayn luoma, nykyaikaisen sarjakuvataiteen suurimpiin esikuviin lukeutuva, Little Nemo in Slumberland, kattoi yhdysvaltalaisesta sanomalehdestä kokonaisen sivun, joka oli yli puoli metriä korkea ja lähes puoli metriä leveä. Tämä antaa kunniaa sarjakuvalle ja inspiroi näyttävän designin luomiseen.

McCayn graafinen tyyli on mukaansatempaava ja koukuttava. Hänen sarjakuviaan ympäröi parhaimmillaan art nouveau -kehystöä muistuttavat raamit, joiden sisältä löytyy yksityiskohtaisia ja värikkäitä, tarkoin sommiteltuja kuvia. Tarinan runko koostuu yleensä unen alkamisesta, hengenvaaralliseen umpikujaan päättyvästä seikkailusta ja heräämisestä.

Pitkään Nemo herätetään unen päätteeksi nuhdellen, kuinka ennen nukkumaanmenoa ei saisi syödä mitä milloinkin. Sardiineista, rusinakakkuihin, Nemolle tuntuu kelpaavan kaikki, ja mitä ilmeisimmin jokainen ruoka boostaa omanlaiseensa maailmaan. Ainakaan painajaiset eivät poikaa häiritse, kun viitsii toistuvasti mättää itsensä houreuniin hikoilemaan. Ruokalajit läpikäytyään, pojalle huudeltiin sittemmin vain, että pitää herätä kouluun.

The New York Herald, Sunday, June 12, 1910

Nemon seikkailut alkavat valveunen ja tietoisuuden rajamailta, sängystä. Sänky saattaa vajota maan rakoon, lähteä lentoon, peittyä lumesta tai vedestä, tai koko talo päätyä jättimäisen linnuun suuhun. Sänky vie Nemon seikkailuihin, joissa hän tapaa mielikuvituksellisia hahmoja ja joutuu outojen tapahtumien keskelle.

Sarjakuvan tarinoista osa vaatii kontekstin ymmärtämistä, sillä niissä sentään eletään 1900-luvun alun Yhdysvalloissa, jossa luonnollisesti vallitsi erilaiset arvot ja elämänmeno. Mukana on esimerkiksi orjuuteen ja intiaaneihin liittyviä tarinoita, vaikkakin lieviä. Mukana myös historiaa ja kansallista myytistöä, kuten sarjakuvassa, jossa Nemo auttaa George Washingtonia hakkaamaan isänsä kirsikkapuun, joka liittyy tarinaan presidentin lapsuudesta.

Winsor McCayn tyyli ja saavutukset ovat toimineet vaikuttimena lukemattomille hänen jälkeensä aloittaneille taiteilijoille. Esimerkiksi, epäilen vahvasti ettei olisi olemassakaan Maurice Sendakin luomia kuvakirjojen ikoneja, Where the Wild things Are (Hassut hurjat hirviöt) ja In the night kitchen (Mikko Maitomies), jos ei olisi ollut McCayta ennen häntä.

Sarjakuvien lisäksi Winsor McCay oli yhdysvaltalaisen animaation merkittävin pioneeri. Little Nemosta hän teki edistyksellisen animaatioelokuvan jo vuonna 1911, jonka jälkeisestä tuotannosta etenkin Gertie the Dinosaur kuuluu yhdysvaltalaisen animaatiohistorian merkittävimpiin lukuihin. Siinä hän esitteli myös sittemmin tärkeän innovaation animaatioteollisuudelle, välikuvien piirtäjän.

Winsor McCay, Gertie the Dinosaur, 1914 (C) Alexander Braun Collection / German Academy of Comic Art

Animaatioelokuvien tekeminen yksin tai välikuvissa auttavan työkaverin kanssa oli erittäin työlästä. Tuhansia ja kymmeniä tuhansia paperiarkkeja piti piirtää yksi kerrallaan. Täten McCayn varhaisissa elokuvissa ei pääse samalla tavalla nauttimaan taustataiteesta tai miljöistä, jotka ovat sarjakuvan designissa vähintään yhtä merkittävää kuin niiden hahmot. Elokuvatuotanto ei vaikuttanut sarjakuvien yksityiskohtaisuuteen ja piirroslaatuun, mutta yleisestä laadusta voidaan olla eri mieltä.

Kymmenluvun taitteessa sarjaelokuviin lanseerattiin cliffhangerit, eli elokuvan päättäminen uhkaavaan tilanteeseen, jonka ratkaisun näkee vasta seuraavassa osassa. Little Nemon maailma perustui siihen, että pojan pelastaa aina unen päättyminen. Yksittäiset tarinat muuttuivat kuitenkin vuosien jälkeen jatkuvajuonisemmiksi ja vähemmän satumaisiksi. Ehkä vakavammiksikin. Nemo alkaa matkustaa ympäri Yhdysvaltoja ilmalaivalla, eikä sarjakuvissa ole enää samanlaisia kliimakseja.

Joka sunnuntai vuosikausia jatkuneen sarjan graafinen ulkoasu koki hetkellisen romahduksen vuonna 1911, kun sarjakuvaa ei enää painettu monivärisenä ja mustia ääriviivoja komppasi enää yhden värin sävyt. McCay vaihtoi julkaisijaa, jonka myötä joutui muutamaksi vuodeksi vaihtamaan sarjakuvan nimeä, muotoon Little Nemo in the Land of Wonderful Dreams. Myöhemmin McKay kävi parin vuoden ajan vanhalla julkaisijallan ja sai oikeudet oman luomuksensa nimeen.

Taschenin julkaisema Complete Little Nemo kattaa ensinnäkin jokaisen julkaistun Nemo-sarjakuvan vuodesta 1905-1927, ja toiseksi erittäin kattavan laitoksen itse McCaysta, hänen muista sarjakuvistaan ja elokuvistaan. Kirja on tyylitelty sen aikaisten sanomalehtien mukaiseksi ulkoasultaan, ja komeasti jäsennelty yhdenmukaisuus toimii moitteettomasti. Kirjasta löytyy paljon muiden McCayn sarjakuvien parhaimmistoa täysikokoisena, psykoanalyysia McCaysta ja unien maailmasta, kappaleita surrealismista, likaisia yksityiskohtia yksityiselämästä, hänen elokuvistaan, sekä animaatiotekniikan ja elokuvan historiasta.

Winsor McCay, Dream of the Rarebit Fiend, Los Angeles Sunday Times, March 16, 1913
(C) Alexander Braun Collection / German Academy of Comic Art

Kaikki sarjakuvat eivät saaneet kokosivun kohtelua, ja mukana on esimerkki siitä, miltä Dream of the Rarebit Fiend näytti sivuviidenneksen kokoisena mainosten, uutisten ja muiden piirrosten keskellä. Alexander Braun on tehnyt kaikkensa viedäkseen lukijan mahdollisimman lähelle Nemon ajan Amerikkaa, keskelle sarjakuvien alkuperäistä julkaisualustaa, sanomalehtiä. Kaikkiaan tietokirjaosuus on erinomaisen syventävää tekstiä taidekäsitteistä käsitetaiteeseen, ja olisi jo sellaisenaan mainio julkaisu, monella tapaa jopa mielenkiintoisempi kuin itse sarjakuvat.

Kumpi tahansa osuus kokonaisuudesta onkaan mielenkiintoisempi, oli jo aikakin julkaista Nemot ansaitsemassaan muodossa. McCayn luomusta ei toki ole missään vaiheessa unohdettukaan... maailmalla. Esimerkiksi japanilaisten kanssa yhteistyönä tehty animaatioelokuva Little Nemo: Adventures in Slumberland (1989) sai tekijätiimiinsä Yhdysvaltain päädyssä sellaisia nimiä, kuten Chris Columbus, Mœbius ja Ray Bradbury.

Elokuva pelasi varman päälle jättäen vuosisadan alun art nouveau -designin sikseen, ja esitteli konspetin uusille sukupolville tavanomaisempana, eli peruslaadukkaana amerikkalais-japanilaisena tuotantona. Mœbiuksen mukanaolo näkyy lopputuloksessa sentään positiivisesti.

Nemo sai elokuvan jälkeen myös mainion Nintendo-sovituksensa, Little Nemo: The Dream Master (1990), joka lie Suomessa aivan yhtä tunnettu tai tuntematon kuin mikään elokuvista tai sarjakuva, sillä sarjakuva julkaistiin suomeksi ensikertaa kokoelmakirjoina vasta vuonna 1990, nimellä Pikku Nemo Höyhensaarilla, ja niihin aikoihin ilmestynyt elokuvakin sai video- ja televisiolevitystä vasta kymmenen vuoden päästä julkaisustaan.

Jos, kuten varmasti monelle suomalaiselle, tämä merkittävä pala viime vuosisadan kulttuurihistoriaa ei ole lainkaan tuttu, ei paremmalla setillä voisi siihen tutustuakaan kuin tällä. Hinta-laatusuhde on hyvä, mutta laadun hinta on varmasti monelle liikaa. Tämänkin takia Nemo tulee pitäytymään tämänkin jälkeen Suomessa vain kulttisuosiossa ja harrastajien tietoisuudessa. Heille tämä on kulttuuriteko.

Steve Schapiro: Taxi Driver (2013)

Copyright: TASCHEN & Steve Schapiro

Massiivisen taidekirjan tekeminen yhdestä elokuvasta vaatii ainutlaatuisen kohteen. Maailma on täynnä komeita elokuvia, mutta niillä ei ole yhtenäistä esteettistä olemusta. Osa toimii visuaalisesti liikkeen vuoksi, eikä suo välttämättä valokuvataiteellista iloa. Moni elokuva sisältää upeita otoksia, muttei kantaisi kirjana kuten kantaisi settinä kehystettyjä kuvia.

Taksikuski-taidekirjan toimittaja, Paul Duncan on järjestänyt Taschenille sellaisten elokuvaajien kollaaseja, kuten Fellini, Kubrick, Bergman, Truffaut ja Almodóvar, sekä koonnut yhteen James Bondia, Kummisetää, Bollywoodia ja Film noiria. Taksikuski ei kalpene tässä joukossa.

Taksikuski on ehdottomasti kaikkien aikojen parhaita elokuvia. Se on Scorsesen suurin mestariteos, New Yorkin vaikuttavin kuvaus, De Niro tehokkain rooli, 1970-luvun ilmeen, hengen ja turhautumisen ilmentymä.

Copyright: Steve Schapiro

Bernard Herrmannin juuri ennen kuolemaansa purkittamat, kylmiä väreitä aiheuttavat sävellykset soivat taksin lipuessa usvan läpi alkutekstien aikana, joita seuraa Travis Bicklen työnhakuprosessi. Travis hakee taksikuskiksi, koska ei nuku öitään. Öitään hän ei nuku, koska kaupunki on läpeensä turmeltunut saastan tyyssija, josta hän haluaisi löytää edes jotain säilyttämisen arvoista. Sellaisen hän löytää alaikäisestä prostituoidusta, jota 12-vuotias Jodie Foster esitti ikonisesti.

Copyright: Steve Schapiro

Taksikuski tarjoaa inspiraatiota monelle elokuva-alan haaralle; Paul Schraderin käsikirjoituksen sietäisi toimia jokaisen kirjoittajan raamattuna, Robert de Niron improvisaatio ja pelottavan aito rooliin paneutuminen viitesuorituksena näyttelijöille, ja Bernard Herrmannin sävellystyö säveltäjille esimerkkinä neo noirin maailmasta. Puhumattakaan Scorsesen ohjauksesta, hänen roolisuorituksestaan, kuvauksesta ja ennenkaikkea leikkauksesta, joka ei tuolloin ollut vielä Scorsesen hovileikkaajan, Thelma Schoonmakerin, käsialaa (leikkaajina toimivat Tom Rolf ja Melvin Shapiro.)

Taschenin valtava opus tarjoaa silmän- ja mielenruokaa. Korkeatasoiset valokuvat filmistä ja sen tekemisestä syventävät kokemusta vaikka sen olisi nähnyt kymmeniä kertoja. Jokainen yksityskohta on tarkasteltavana, täydellisen tarkkana ja niin pitkään kuin haluaa.

Syventymään pääsee itse elokuvan lisäksi jokaiseen näyttelijään, elokuvan tekemiseen ja ennenkaikkea 1970-luvun New Yorkiin. Koko elokuva kertoo niin paljon nimenomaan tuon ajan ränsistyneestä ja sairastuneesta suurkaupungista, että sen tarkasteluun tarvitsee juuri tällaisen teoksen, kun ei paikan päällekään pääse.

Taksikuskin maailma yhtälailla kuin Travis Bicklen asunto on tavallaan hyvin riisuttu, ja siksi jokaiseen oivallukseen ja sattumaan on entistä mielenkiintoisempaa uppoutua. Yksityiskohtien bongailu on silti vain yksi tapa nauttia kirjasta, sillä kuvat ovat itsessään erittäin komeita ja tunnelmallisia. Moni järkäleen 24,6 x 37,4 cm kuvista olisi ehdottoman pätevää taulumatskua.

Copyright: Steve Schapiro

Behind the scenes -materiaalin ja elokuva-stillien välillä löytyy fiksusti harkittu tasapaino. Toisaalta eletään elokuvan sisällä, toisaalta kulisseissa. Nähdään kuinka Jodie Fosterin täysikäinen sisko maskeerataan rohkeampia kohtauksia varten tai kuinka tyylikäs jätkä Scorsese tuohon aikaan oli.

Ytimekästä tekstiä löytyy Scorsesen alkusanoista, Paul Schraderin elokuvan aikaisesta haastattelusta, Playboyn toimittamasta haastattelusta Robert De Niro kanssa vuodelta 1989 ja lopulta Scorsesesta Schraderin haastattelemana.

Taksikuskin maailmaan syventyminen ja kuvien ymmärtäminen on antoisampaa tarkoin valittujen tekstien ja korkeatasoisten kuvien avulla, mutta aivan ensimmäiseksi pitää tietysti katsoa elokuva. Eikä haittaa ole tästä lyhyestä pätkästä, jossa valokuvaaja muistelee Taksikuskia.

Erotica Universalis (1995, 2014)

Copyright:TASCHEN

Ranskalaisen taidehistorioitsijan kokoama tabujen ja blasfemian siivittämä Erotica universalis sivuaa ajankohtaisia aiheita. Erotica Universalis on uusi painos vanhasta bestselleristä. Eroottisen taiteen pikkujättiläinen kalliomaalauksista papyryspornoon, Robert Crumbiin ja Tom of Finlandiin sisältää yli puolituhatta kuvaa, joista iso osa on vapautta ylistävästä Ranskasta. Provokatiivisen vapaudentaiston takia maahan iskettiin vastikään verisesti.

Yksikään kuvista ei ole Charlie Hebdosta, sillä kuten niin monessa taidehistoriikissa, kaukaisempaa historiaa haravoidaan tiuhaan ja lähimenneisyys kiirehditään läpi. Tässä tapauksessa lähimenneisyys on viimeiset seitsemänkymmentä vuotta. Viime vuosisata käsitelläänkin kattavasti niin monessa muussa teoksessa, että historialle on syytäkin tehdä tilaa.

Kirjan kulttuureista ranskalaiset ovat dominoivia, ja vaikka ovat sitä osin syystäkin, tekijä pelaa varman päälle muutaman selkeän ekstran kotipesäänsä. Maailmalta olisi löytynyt välillä parempaakin pantavaa, mutta ensiluokkaista tavaraa riittää tässäkin.

Amphora (Greece), Erotic scene, 5th century BC

Informaatioarvo koostuu kronologisesti esitetyistä kokosivun kuvista, joiden kuvateksti ilmoittaa nimen, ajan ja paikan. Välillä ympäripyöreästi, välillä arvaillen. Hieman tulenarkoja juttuja ovat kuitenkin olleet joskus, joten anonyymisti on usein taiteiltu.

Muinaisten kreikkalaisten, roomalaisten ja egyptiläisten ajalla on vähemmän tarjontaa, joten otanta on aluksi vaihtelevaa ja lennokasta. Aiheen yleistyessä tiivistyvät aikavälit, joita leimaa kliseet ja trendit. Toisinaan se kasvattaa aihepiirin huvittavuutta, toisaalta puuduttaa.

Moni samankaltaisia kuvia sisältävä kuvasarja voi olla toimiva itsessään, mutta keskellä muutoin kronologista historiikkia haittaa tahditusta ja yleistä mielenkiintoa.

Agostino Carracci, Aretino or The Loves of the Gods, c. 1602

Suhtautuminen erotiikkaan taiteessa vaihtelee eri aikakausilla ja kulttuureilla. Jo ennen 1800-lukua kuvat sisälsivät niin sanotusti kaiken. Lähes kaikki kirjan kuvat ovat voimakasta materiaalia, ainoina poikkeuksinaan tunnettujen taidemaalarien siinä sivussa tehdyt piirustelut ja pari tunnetumpaa maalausta, joita ei välttämättä rohkeina ole pitänyt.

Osa muinoin raskauttavasta materiaalista on nykyään sallittua ja päinvastoin. Kirjassa on nykypäivänäkin rajut aiheet läsnä. Koiria, kissoja, pappeja, nunnia, konnia, kukkia, sidontaa, piruja, lentäviä mulkkuja, kusta ja pierua. Suurimmaksi osaksi huumori ja hyvä meininki on ollut tähtäimessä kokoelmaa kasatessa, sillä aika paljon jätetään näyttämättäkin. Kokonaisuus on kompromissiton hyvällä maulla.

Ottaen huomioon kuinka paljon loistavaa satiiri- ja nykykuvitusta aiheesta löytyisi, on kirja tavallaan vakavamielinen jättäessään sellaisen suurelta osin sivuun. Esimerkiksi kymmenien itseään toistavien massakohtauksien sijaan olisi voinut ottaa mukaan jotain yllättävämpääkin.

Peter Fendi, Erotic scene, c. 1835

Aiemmin kirjoittamassani jutussa kokosin täkyjä erotiikan maailmasta, joista Néret on sisältänyt kaksi, Beardsleyn ja von Bayros'n, jotka ovat tietysti ohittamattomia. Juuri tuollaiset ohittamattomat täkyt historiasta, muinaisista tuntemattomista ja tunnetuista kuriositeeteista ovat vahvasti sisällytettynä.

Modernilla aikakaudella vaihtelevuutta ei ole niin paljon kuin olisi mahdollista. Kuvakirjan sisältöön on valittu selkeä linja, jota noudatetaan tietyin laein. Tyyleittäin edetään hieman kronologisuuden hinnalla, joka on hyvä ratkaisu yleistuntuman kannalta.

Erotica universalis on hyvä perusteos, jonka tärkeimpiä funktioita on viihdyttää, sivistää, huvittaa ja eläivöittää. Menneiden aikojen elämää ja privaatteja touhuja, sekä tässä tapauksessa erityisen julkisia ja yleisiä touhuja, on pakko alkaa hieman kuvittamaan mielessäkin.

Antiikin ajat olivat irstailun kulta-aikaa, eikä nykyaikanakaan mikään hätkäytä. Täten juuri näennäisen siveelliset ja pidättyväiset ajat pystyvät esittämään herkullisen saastaisia puoliaan voimakkaimmin. Viihdyttävää mielikuvamatkailua ajassa ja paikassa.

Peter von Bagh (1943-2014)

Peter von Baghin elämää suurempi persoona on poissa.

Sitä aukkoa suomalaisessa elokuvakentässä ei paikkaa kukaan eikä mikään. Ristiriitaisia tunteita herättänyt, jääräpäinen, mutta suurella antaumuksella elokuvasta kertonut hahmo ei tosiaan ollut merkityksetön. Hän kertoi suomeksi sen mitä elokuva oli ennen 1990-lukua. Sen jälkeistä elokuvaa hän oli ilmeisen kykenemätön edes katsomaan, saati nauttimaan siitä.

Ensimmäinen elokuvakirjani oli von Baghin Elämää suuremmat elokuvat II (jos ei lasketa 7-päivää -liitepokkaria, 100 suosituinta filmitähteä, 1998.) Sittemmin toistasataa nidettä kattava kokoelmani on karttunut muutamallakin von Baghin kirjoittamalla teoksella. Filmihullun vuosikerrat päälle. Pääosin mielenkiintoista luettavaa, jos ei anna tiettyjen pinttymien häiritä.

Elämää suurempien elokuvien volyymit loivat alkuperäisen käsitykseni niistä elokuvista, jotka olisivat niitä.. Elämää suurempia. Jälkikäteen ajateltuna melko yksipuolinen kattaus ja tyyppiesimerkki kaanonin roihuun puhaltelusta, mutta mitäpä muuta tuon otsakkeen alta voisi osottaa. Viitisentoista vuotta myöhemmin on noista sadasta elokuvasta näkemättä enää muutamia.

Kuten niin monella, oli von Baghillakin omat lempilapsensa. Hänen kirjoituksistaan löytää kerta toisensa jälkeen ne samat Ranskan uudet aallot, citizenkanet ja chaplinit, mutta syventävien kirjojen sivut sentään täyttyivät hyvinkin erilaisista elokuvista. Eikä hän julistanut pelkän elokuvan sanomaa, vaan laajasti muitakin taiteita. Eikä pelkästään vakavaa, hän liputti aina myös viihdettä, Spedeä ja Aku Ankkaa.

Hänen elokuvahistorian tuntemuksensa oli tosiaan, suorastaan naurettavan laaja, ja ulosanti ainutlaatuista tulitusta. Digitalisoitumisen vastustaminen ja viimevuosikymmeninä tehtyjen elokuvien halveeraaminen sai lähivuosina jo lähes surkuhupaisia piirteitä. Lähinnä se jääräpäinen tapa julistaa ehdotonta näkökulmaansa ylitse muiden. Ominaisuus, johon tietysti kasvaa väkisin itsekukin, kun ei enää saa mitään irti uusista tuulista.

Tietysti se voima, jolla digitaalinen elokuva tuli ja pyyhkäisi ylitse perinteisen, oikean filmin, mahtoi olla vieläkin järkyttävämpää ja pelottavampaa hänelle, kuin nuoremmille sukupolville. Ajat onneksi ja ikävä kyllä muuttuvat. Enää ei kukaan anna asiantuntevaa pohjustusta illan elokuvalle, kun illan elokuvaakaan ei enää katsota kollektiivisesti televisiosta jne.

Erityisiä muistoja von Baghista on vähemmän. Vahvin on kuitenkin se, kun hän Kultakuumeen alustettuaan (Lahden Sibeliustalolla vuonna 2010) istui edessä olevalla penkillä ja nauroi hyvin vuolaasti Chaplinin heiluessa jyrkänteen reunalla, aivan kuin olisi katsonut elokuvaa ensikertaa. Absurdin hellyyttävä hetki, jossa kiteytyi koko hänen ideologiansa nähdä elokuva aina uudestaan, kuin pieni lapsi.

Mukana säestettyä elokuvaa oli katsomassa (silloin) seitsenvuotias kummipoikani, jolle Chaplinin mykkäelokuvat upposivat aivan yhtä kovaa kuin jokaiselle sukupolvelle ennen häntä. Vuolas, mutta armoton kritiikki löytyi myös häneltä: "Täydet viisi pistettä, vaikka sen äijän höpötys ennen elokuvaa sai vähän uneliaaksi.."

Rauhaa.

Kuvitustaide ja sata kuvittajaa

Copyright: TASCHEN
Edvard Grieg, 1996 Mark Summers, Caldey Island, charity calendar; scratchboard

Kuvitus elää renesanssiaan 2000-luvulla. Perinteiset tyylit ovat jääneet selvästi uusien trendien varjoon ja perustaitavia artisteja lie enemmän kuin koskaan. Huomioarvo per artisti on kuitenkin pieni. Kuvituksesta on tullut kertakäyttöisempää.

Lahjakkaatkin artistit ovat yksittäisiä mikroblogien jakoja tuhansien joukossa. Okei ihan kiva tykkään. Tykkään myös tuosta ja noista. Tarjonnan tulva on vesittänyt yksittäisten teosten merkityksen.

Toisin kuin vuosikymmeniä sitten, nykypäivänä on mahdotonta koettaa järkeillä mielessään mitkä artistit tai teokset valittaisiin maailman parhaiksi minkään mittarien mukaan tällä alalla. Siksi tietty jännitys säilyy niitä niputtavan opuksen avatessa.

Steven Heller, Julius Wiedemann:

100 Illustrators (2013)

Taschenin 100 Illustrators on massiivinen järkäle, jonka valinnat koostuvat lähes yhdeksänkymmenprosenttisesti itselleni tuntemattomista nimistä. Suureksi yllätykseksi, ennestään tuntematon nimi löytyy jopa kotikaupungistani.

Teoksen pitäisi olla aika timantti, sillä se on puristettu tiivistelmäksi tiivistelmistä, eli vuotuisista kuvituskokoelmista. Tämän tästä saakin olla kirjaamassa nimiä ylös, mutta sekaan on mahtunut myös hengettömiä tietokone-karikatyyrejä, à la Rolling Stone -lehden kertakäyttökuvasto.

Rock/pop ja elokuvamaailma esiintyvät sivuilla paljon, pitkälti kai sen takia, että suuret alan julkaisut maailmalla ovat edelleen ahkeria kuvituksen käyttäjiä, jälleen à la Rolling Stone -lehti, kuvaavasti kuvatessaan Rolling Stonesia ja Jaggerin kumihuulia.

Anti-perinteisin arvoin laadittu tarjonta ei ole rakkainta antiani, joten sillä on antaa sitäkin suurempi informaatioarvo. Pinnallisessa merkityksessä se on monipuolinen johdatus nykykuvitukseen ja varsin pätevää kahvipöytälukemistoa, kunhan ei liian kiikkerälle kahvipöydälle tätä painavaa asiaa aseta.

Sivumäärällisesti jokainen artisti saa kohtalaisen hyvin palstatilaa, mutta loppujen lopuksi kovinkaan monipuolisesti siihen ei informaatiota mahdu. Sivu menee hyvin lyhyeen esittelyyn omakuvalla ja kolmella kielellä; englanti, ranska ja saksa, pariin kokosivun kuvaan, pienempään kuvaan, lainaukseen, sekä näyttely- ja julkaisulistoihin.

Copyright: TASCHEN
The Rolling Stones, 2004 Liz Lomax, Rolling Stone magazine; polymer clay, oil paint, insulation foam and digital photography

Verrattuna esimerkiksi Gestaltenin julkaisemiin Illusive -kokoelmiin, tila käytetään väljästi ja suurpiirteisesti. Illusiveissa esitetään enemmän ja käyttäjäystävällisemmin, mutta tällöin yksittäinen teos katoaa ja mitätöityy. Tehotakseen ansaitsemallaan tavalla, taide vaatii kehyksensä, ja kirjakuvituksessa se tarkoittaa kuville omistettuja sivuja. Tämän Taschenin julkaisu tarjoaa, marginaalein ja levittäen kuvan aukeaman kokoiseksi vain hätätapauksissa.

Kahteen osaan jaettu laitos sai kyllä itseni tutustumaan tusinaan uusia tuttavuuksia, mutta en voi väittää yhdenkään niistä miellyttävän enemmän kuin esimerkiksi kotimaiset nykysuosikkini Katja Tukiainen, Sanna Annukka ja Klaus Haapaniemi. Taschen valitsemien sadan joukossa he loistavat poissaolollaan.

Copyright: TASCHEN
Spring, 2000 Dave Calver, American Showcase, cover; colored pencil, marker and acrylic.

Kuvituksesta vielä

Nykykuvitus on pirstoutunut käsite, eikä suurelta osin yhtä kiinnostavaa kuin perinteinen. Toisaalta, parhaimmillaan se onnistuu tarjoamaan hyvinkin mielenkiintoisia oivalluksia. Sen huonot puolet liittyvät teknisiin seikkoihin, materiaaleihin ja trendeihin.

Suomessa on harmillisen heikko kuvituskulttuuri, jonka lisäksi mielenkiintoista kuvitusta tänne tuodaan muuhun Eurooppaan verrattuna huonosti. Sitä vasten Suomi sentään nauttii kohtalaisen kovatasoisesta designista kulutus- ja käyttötavarassa, josta em. suosikkinikin ovat vastanneet.

Tietokoneilla tehtyyn grafiikkaan liittyy usein tietty inhimillisyyden ja lämmön puute. Kuvat ovat liian teräviä miellyttääkseen ja tuntuakseen aidoilta, geometrisesti ne ovat aivan liian virheettömiä ja väritykseltään karseaa liukuvärjättyä suttua.

Suuri merkitys on myös sillä, mistä kuvansa katselee. Eli paperin laadulla ja muilla painoteknisillä asioilla. Parhaiten toimii mielestäni useimmiten raskas, paksu, semi-matta, ja luonnonvalkoinen tai -musta paperi, joka toistaa värit vahvana, eikä jätä kuvaa kalvomaiseksi printiksi paperin päälle.

Kiiltävä ja plastinen paperi näyttää tarkimman kuvan kuvapiste kuvapisteeltä, muttei tee aina kunniaa kohteelleen. Suurin ero on fiiliksessä. Don Rosa ihmetteli yhdeksän volyymin Kootut -sarjassaan reaktioita ns. hyvään paperiin ja printtiin.

Lukijat pitivät tarinoistaan kahisevalla höttöpaperilla ja halvalla musteella. Kun teokset oli painettu uusiksi viimeisen päälle, siitä puuttuukin se kaivattu tunne. Verrannollinen filmin ja digin, tai sitten vaikka minkä taiteen alustojen välillä. Myöhemmin Rosa totesi itsekin nauttivansa vanhoja Barks -tarinoita ennemmin alkuperäisessä muodossaan, oli uudet julkaisut olevinaan kuin ylivertaisia tahansa.

Toisaalta, lukijoiden alustat ovat enenevissä määrin jotain aivan muuta kuin paperia, tuumakooltaan kolmesta kolmeenkymmeneen ja interaktiivisia. Niissä ei ole musteen hajua sen enempää kuin uuden kirjan tuoksuakaan. Eikä ne varsinkaan tee kunniaa kirjakuvituksille.

Naamioleikit (Juliette Society, 2013)

"Pyytääkö Marcus Annaa nuolemaan pallejaan dekonstruoidessaan elokuvaa 400 kepposta? Vai paneeko hän Annaa takaapäin lainaten samalla André Bazin teosta Mitä elokuva on? Vai haluaako hän Annan kirnuavan keskisormella k***areikäänsä samalla kun hän erittelee abjektiteorian ominaispiirteitä?"

Tässä on sitten hulppea kirja perversioiden ja manioiden maailmasta elokuvahulluille ja muille hulluille. Todella vetävä, humoristinen, pop-kulttuuria peilaileva, rikkaasti kuvaileva ja pyhät elokuvat runtelema, intiimi kertomus fantasioista ja naamioväen salaseurasta. Juliette-seurasta.

Kertoja ottaa saman tien ohjat. Se osoittaa häpeilemättömän suoraan tekstinsä juuri sinulle ja kertoo assosioiden, välillä jopa äkkipikaisin some-päivityksiltä kuulostavin huomioin meistä ja muista. Se pitäytyy lineaarisesta ja loogisesta turvallisen välimatkan päässä.

Se ottaa elokuvaopiskelija pääroolissaan paljon aikaa elokuvajäärien perinteisen kaanonin klassikkoelokuville. Ne joutuvat nuoren naisopiskelijan psykoanalyysiin, vertauskuviksi ja monessa tapauksessa jopa altistuvat suoranaiselle häpäisylle.

Ensisivuilla ei pelkästään spoilata koko Citizen Kanen juoni, vaan myös spoilataan se elokuvan nähneiltäkin ikiajoiksi. Jos haluaa pitää elokuvansa pyhinä ja olla edes käsittelemättä niissä esiintyvien substanssien todellisia motiiveja, voi kääntää nokka pystyssä kasvonsa tältä pokkarilta, hymähtää ja jatkaa elämäänsä.

Amerikkalaisen studioelokuvan kulta-ajan, Ranskalaisen uuden aallon, Espanjalaisten surrealistien ja muiden perusteokset 1940-1960-luvuilta on toki hyvä olla hallussa jo ennen kirjan kätöseen ottamista. Etenkin jos paljastukset elokuva-arkiston tarjonnasta pelottaa.

Erityisen paljon kiehtoo pakkomielteisyys Marcel Duchampin teoksiin, jotka kieltämättä kätkevät taaksensa paljon mielikuvallista potentiaalia. Kubistisia lainoja eroottisista esi-elokuvista ja hypnoottisesti porautuvaa liikkuvaa kuvaa, jolle on tämän kirjan myötä luotu uusia mielleyhtymiä.

Lähes alusta asti on selvää millä vesillä ollaan. Sodoman 120 päivää, Unikertomus / Eyes wide shut ja (Jane Campion presents) Sleeping Beuty ovat alusta. Ota tai jätä. Kerrottuna (pseudo)älykön perversionnälkäisin sanankääntein. Erittäin viihdyttää ja miellyttävää lukemista.

Sasha Grey via Twitter

Kirjailijana 25-vuotias Sasha Grey on mediaseksikäs monilahjakkuus sekä valtaväylille että synkimpiin kellareihin. Tunnetumpi hän on mallina, näyttelijänä, pornotähtenä ja musiikkihemmona.

Parhaat vainarit ja hallitsemattomat pelkotilat irtoaa Lustmordin, Coilin ja Throbbing Gristlen lisäksi vallan mainiosti myös Greyn jo jättämän aTelecinen vietävänä.

Samoihin aikoihin kun Grey vielä vaikutti industrial ambient noise musiikin piirissä, hän vastaanotti useammankin elokuva-alan palkinnon, kuten esimerkiksi vuoden paras blow job. Kumpikin ala on jo takana, mutta Grey ei ole poissa. Itseasiassa vasta nyt hän on tullut.

Erittäin vahva suositus elokuvaharrastajille, erotican tai minkälienytsitten nälkäisille. Pokkarihintaiselle viihdepalalle parempaa katetta saa harvoin. Ei toki sovi suoruudessaan kaikille.

Hugh Hefner's Playboy (2013)

Kun coolit ihmiset toivat männäkaudella Simpsoneissa Springfieldin täyteen koleiden ihmisten harrastamaa aktiviteettia, mukana tuli Taschen, joka oli suomennettu; Taidekirjoja. Luultavasti suurin osa taidekirjallisuuden harrastajista tuntee julkaisijan, sen verran mukava asema sillä Suomenkin tarjonnassa jo on.

Sisällön informaatio ja kuvitus on aihepiiristä riippumatta loputon runsauden sarvi, johon palata vuosiksi eteenpäin. Esimerkiksi Archives -sarjan järkäleet ovat massiivisia teoksia Kubrickin kaltaisista elokuvaohjaajista tai Bondin kaltasisista instituutioista. Kun haluaa nähdä kaiken kuten se aikalaisten, ulkopuolisten ja sisäpiiriläisten silmin nähtiin, muut teokset tuppaavat monesti kalpenemaan.

Taschenin teokset ovat viihteellisiä, helppoja ja kuluttajaystävällisiä. Uusimpiin julkaisuihin kuuluu legendaarisen Playboy -lehden ensimmäiset 25 vuotta kattava sarja, kuusi järkälettä käsittävä pieteetillä kasattu antologia, jota sietää tovin jos toisen selailla.

Playboyn sisältö on monelle sitä lukemattomalle täysin arvailujen varassa. Lehtihän ei ole pornoa tai pelkkiä nakukuvia, vaikka ainoastaan puputytöistä ja pyrkyreistä muussa mediassa uutisoidaankin. Naisille suunnattu Cosmopolitan on itseasiassa seksistisempi ja seksiin perustavampi kuin Playboy.

Klassinen puolivitsaileva "luen tätä vain artikkelien takia" on peruja Playboyn aikanaan ensiluokkaisesta haastattelu- ja artikkelitarjonnasta, johon on antanut perusrokkareiden lisäksi painoarvonsa niin mustan väestön edustajat Miles Davis ja Malcolm X, kuin vaikutusvaltaiset uusnatsitkin.

Tämän lehden sivuille on voinut antaa haastattelunsa vailla huolta lausuntojen oikomisesta. Moni pystyi kertomaan lehdessä asioita, joita muihin lehtiin ei yksinkertaisesti voinut kertoa tai kirjoittaa.

Lehdessä julkaistiin paljon elokuviin liittyvää painavaa asiaa, joista syntyi pienimuotoisia skandaalejakin. Hefnerin isänmaallisuus kyseenalaistettiin presidentin toimesta kirjeitse, tämän julkaistua Chaplinista positiiviseen sävyyn kertovan historiikin, kesken pahimpien vainojen.

Taidetta lehti sivusi artikkelien kohteidensa lisäksi kansikuvillaan, jotka olivat tuohon aikaan, eli ensimmäiset 25 vuotta, kekselijäitä ja näyttäviä. Vasta tämän kirjasarjan loppuun päästyä kohdataan ongelma, joka taisi tuhota taiteen miestenlehdistä ja haastoi jokaisen mässäilemään eri kovuusasteisin pornokuvin, jos halusi selvitä kilpailusta.

Toisaalta, Playboy saavutti jo huiman määrän meriittejä ja sisällytti monia legendaarisia neitoja sivuillaan; ensimmäinen Marilyn nakuna, ensimmäinen afroamerikkalainen, ensimmäiset poseeraavat identtiset kaksoset ja mitä ikinä vielä.

Sittemmin huomiota ovat herättäneet ennemminkin salakuvien ja täysin asiayhteydestä, suostumuksesta ja alastomuudesta irti olevat kansikuvat. Mitään näin alhaisia temppuja ei kirjojen käsittelemänä aikana tapahtunut. Tuotanto oli tasalaatuista ja ylivertaista kilpailijoihin tai matkijoihin nähden. Kiistämättä lehden laadullista kulta-aikaa siis.

Epätoivoisistakin tempauksista on ehkä selvitty taalanipulla, mutta lehden arvokkuudelle ne ovat olleet kohtalokkaita. Lehti ei ilmeisestikään ole enää entisensä. Siksi tällainen antologia on ehdottomaan paikallaan juuri nyt.

Kuvia kuudessa volyymissä löytyy valtavasti. Jo pelkästään Hefnerin tyylikkäitä nuoruuden poseerauksia piippu suussa, työn äärellä, uima-altaalla tyttöjen ja julkkisten kanssa on jotenkin mukava katsella. Siinä on miehellä poikkeuksellinen persoona ja elämä. Tottakai niitä tyttökuviakin löytyy, näyttäisivät sitä paitsi olevan ilmeisen tarkkaan valikoituja.

Ensimmäinen kirja sen sijaan koostuu lähes pelkästään Hefnerin lapsuudenkuvista, lapsuuden ja nuoruuden sarjakuvasuosikeista ja omista sarjakuvista, koulumenestyksestä ja ensi-ihastuksista, sekä elokuvista jotka häneen vaikuttivat. Verrattain viatonta 1940-lukua.

Tämä ei ole niitä juttuja, että pitäisi alkaa analysoimaan olosuhteita, syitä ja seurauksia. Miten tästä pojasta tuli mikä tuli. Tästä pitää vain nauttia, ja se on helppoa.

Olen hieman vieraantunut lukemasta huumehoureisista rokkareista. Ennemmin luenkin juuri mitä sarjiksia, tv-sarjoja ja leffoja taiteilijat tai viihdeteollisuuden tähdet ahmivat pienenä, niistä saa jo väkisin mielenkiintoisia suosituksiakin.

Vasta toisessa kirjassa nähdään ensimmäiset Playboyn kannet, tytöt ja arvostelut. Kontrasti ensimmäisen ja toisen volyymin välillä on vahvin. Suurin ero tulevien kirjanvaihtojen välillä on korkeintaan vuosikymmenten tyyllilliset muutokset.

Yhdistetty tietokirja, muistelmateos, historiikki ja vielä tuotannon ensimmäisen neljännesvuosisadan kasaan pistävä julkaisu. Luettavaa ja katseltavaa on kymmeniksi tunneiksi, ja luultavasti vuosiksi eteenpäin.

Alunperin Taschen julkaisi samasta aiheesta tuplasti enemmän sivuja käsittävän setin, joka sisälsi myös replikan lehden ensimmäisestä numerosta ja palan Hefnerin saunatakista! Noin puolitoista tuhatta euroa ja kappaletta. Uusi painos on reilun sadan euron sijoituskelpoista luokkaa.

Normaalin ihmisen palkkapussiin sopiva painos on hintaansa nähden antoisa. Ilman rääsynpalastakin saattaa selvitä, mutta näköispainos olisi ollut kiva lisä myös köyhille. Sellaisen painaminen tuskin olisi lisännyt hirveästi kuluja. Siitä huolimatta, harkitsemisen arvoinen julkaisu muillekin, kuin pelkille Playboy-entusiasteille.

Rogue Leaders: The Story of LucasArts (Rob Smith, 2008)

Kovakantisen kirjan hologrammikannessa poseeraa vuoroin Darth Vader, Guybrush Threepwood, Lego Indy ja lila Tentacle. Tämä ei voi olla muuta kuin tarpeellisin opus, jota tulet ikinä avaamaan. Tämä on Lucasin pelituotannon haaran, LucasArtsin, koko historian käsittävä laitos, ja LucasArts on ehkä parasta mitä Star Warsin ropaamisesta vihdoin eläkkeelle jäänyt kalifornialaismies on meille koskaan antanut.

Tuotanto jakautuu vahvasti kahtia; ensin tuli ne seikkailupeleistä legendaarisimmat, joiden loputtua kuin seinään, alkoi liukuhihnatuotanto Lucasin lippulaivalla, Star Warsilla.

Lopetin aikoinaan pelitalon aktiivisen seuraamisen Escape from Monkey Islandin jälkeen, pelasin korkeintaan demoja uudemmasta tuotannosta. Tämä luonnollisesti ennen Lego Star Warsia ja Lego Indiana Jonesia. Vanhat seikkailupelisarjatkin ovat tulleet näyttävästi takaisin, mutteivat LucasArtsin toimesta. Se onkin toinen tarina se.

Pinttyneenäkään seikkailupelifanaatikkona ei tähän kirjaan tarttuessa kannata ajatella, mitä kirjan jälkimmäinen puolisko voisi olla, jos pelihistoria olisi kulkenut toista polkua. Kannattaa nauttia kulta-ajan klassikoista, eikä ole pahitteeksi tutustua niihin lukuisiin ohitettuihin potentiaalisiin helmiin.

Sivut ovat tulvillaan pelien luonnoksia, tekemättömiä pelejä, haastatteluja ja taustoja. Todella paljon herkullista kuvitusta kautta linjan. Palstatila per teos jää keskimäärin pariin sivuun, joten siihen omaan suosikkiin ei pääse syventymään. LucasArtsilla on paljon mistä kertoa.

Zak McKraken, Maniac Mansion, Indy, Day of the Tentacle, Monkey Island, Loom, Sam & Max, Dig, Full Throttle, Grim Fandango, kaikki kirjan julkaisuajankohtaan mennessä tehdyt yli viisikymmentä Star Warsia, ja paljon muuta.

Pelien lisäksi käydään tekijöiden profiilit läpi ja alkuaikojen kuva-arkisto koodaajista on sekin varsin hauskaa katseltavaa. Varsinaisten pelien ulkopuolelta käydään valikoidusti julkaisuja läpi. LucasArtsin seikkailupelien ikimuistoisia musiikkipaloja koonnut soundtrack saa lukunsa, pelilootien sisältöä esitellään, sekä mainio promolehti, The Adventurer, huomioidaan edes sivupalkissa monen muun muinaisen pelilehden lisäksi.

Kirja on arvatenkin ylistävään sävyyn toteutettu. Heikompikaan peli ei koe raskasta kritiikkiä. Kaikki moite on humoristista veistelyä, joka on hädin tuskin ironista. Kaikki tämä sopii kuvaan, LucasArtsin historiikkia pukee tämä fanipoikamainen tai fanityttömäinen ote.

Tietokirjafriikkinä, useiden satojen sellaisten omistajana, plus aktiivisena lainaajana on ilo kohdata kirja, joka menee heittämällä omien suosikkien kärkikymppiin. Tämä, vaikkei kirjan sisältämä uusi tieto ole mitään mullistavaa ja aiheisiin olisi mielellään syventynyt vaikka tuhatsivuisen järkäleen verran, saadun neljänneksen sijaan. Ehdoton must-have kaikille faneille. Saadapa samanlainen Sierrasta jonain päivänä.