Star Wars: The Force Awakens (2015)

J.J. Abrams: Star Wars: The Force Awakens (2015)

Star Wars on fanituote josta jaksaa taas innostua. Viimeksi näin oli Episodi I:n ensi-yönäytökseen asti. Toisin kuin esiosien kohdalla, Force Awakensin nähtyä innostus vain kasvoi. George Lucas on nyt virallisesti ohjannut top 3 suosikkiepisodeistani nolla (0) kpl.

Suosikkius, parhaus ja merkityksellisyys ovat kaukana toisistaan, ja kaikki mikä liittyy Star Warsiin, pohjautuu elokuvaan Star Wars (1977), joka on välttämättömyys, itsestäänselvyys ja hyvä elokuva, mutta suosikkini se ei ole. Näitä kahta elokuvaa ei ole järkeä verrata toisiinsa, mutta suosin yön yli nukuttuanikin ja Cantina themen uhalla Force Awakensia.

The Force Awakens sai aikaan voimakkaita tuntemuksia. Ne olivat lähinnä jonkinlaista iloa siitä, kuinka vihdoin, ensikertaa sai itse kokea alkuperäisen trilogian tuntua ja uusia juonenkäänteitä tuoreeltaan elokuvateatterissa. Tuntu on luotu toivottuna fan servicenä nykyaikaisemman fantasiaseikkailun liitteeksi.

Alkuperäisen trilogian fanit tuskin voivat tähän pettyä. Tietysti Lucasin kiistatta alisuorittaneet esiosat petailivat helpompaa jobia, sillä rimaa oli alkuperäisestä selkeästi laskettu. Ohjaaja J.J. Abramsilla on ollut hyvä draivi päällä jo Star Trekien uudelleenlämmittelystä, ja vaikka erilaisia avaruusseikkailuja ovatkin, niille löytyy paljon samaa yleisöä.

Force Awakens siirtyy Jedin paluusta pari vuosikymmentä eteenpäin, jonka aikana imperiumin kukistus, jedit ja voima ovat joillain tapaa kerenneet muodostua myytiksi (joka on kieltämättä hieman epäuskottavaa.)

Hyvän ja pahan uudet sukupolvet esitellään soljuvan tarinankerronnan ja viihteellisen toimintaseikkailun ohessa, eikä vanhan hahmogallerian entréitä muista odottaakaan. Vaikka olisi voinut näin kolmenkymmenen vuoden jälkeen pelätä, elokuvan flow ei tyssää "pause for applause" tyylisiin hetkiin kun nämä avaruuden al bundyt astuvat sisään. Sekunti pari hengenhaukkomista ja endorfiinin kehitystä per vanha konkari riittää.

Dark side kiehtoo väkisinkin. Pahikset ovat läpi Star Wars saagan olleet erittäin tyylikkäitä; kolmas valtakunta -henkinen Dark Vader stormtrooppereineen on jotain valtavaa, Boba Fett jopa monien suurimpia suosikkeja (vaikka elokuvissa tyytyykin vain näyttämään hyvältä, sanoo noin viisi lainia ja kokee äärimmäisen antikliimaksisen lopun.) Miksei Darth Maulillekin pientä krediittiä voisi antaa.

Pahuuden aaltopituudella Sithejä ja Imperiumia seuraa uudessa elokuvassa First Order. Disney nimen alla työskentely ei rajoita - paha on paha.

Esiosiin pahikselle oli saatava uutta kulmaa vanhaan kalustoon, joten Darth Maulin valomiekkaan iskettiin kaksi päätä. Force Awakensin pääpahiksella valomiekka on ristimäinen. Se on yksi hyvin harvoista elokuvan turhista kosmeettisista lisistä. Pääosin kaikki toimii ja kovaa.

Itse pahishahmo, Kylo Ren, on onnistunut. Wannabe-Vaderin epävarmuus tekee hahmosta arvaamattoman ja täten jopa jollain tavalla odotettua pelottavamman. Kaikki Star Wars -palikat osuvat kohdilleen ja osa paremmin kuin koskaan. Seuraavaa osaa tuskin malttaa odottaa..

Star Warsin yleistä historiaa

Star Wars, Tähtien sota, ilmestyi vuonna 1977. Kokeellisilla elokuvilla aloittanut George Lucas sai jo pelkästään lelumyynnillä jättivoitot, sillä aavisti tehdä sopparin joka takasi prosentuaalisen osan merchandisen tuotoista. Ja niitä figuureja, oheismateriaaleja ja spin-offeja todellakin tuli ja meni.

The Star Wars Holiday Special (1978), What do you get a wookie for christmas ( When he already owns a comb), Caravan of Courage: An Ewok Adventure (1984), Ewoks: The Battle for Endor (1985) Mecon eeppinen galaktinen funk Star Warsin musiikin pohjalta, tarpeettoman vaikea NES-peli ja mitä vielä. Mainioon 1000 Star Wars Collectibles -kirjaankin mahtuu tuskin häviävän pieni murto-osa kaikesta siitä käsittämättömästä tavarasta mitä Star Warsin nimeen on vuosikymmenten aikana painettu. The Star Wars on keräilykrääsän The Beatles.

Alunperin Lucas kuului valtavirtaa kritisoivaan yhdysvaltalaisten elokuvakoulukasvattien allianssiin. Pian hän kriittisine kollegoineen loi kuitenkin nykyisten kassamagneettien pohjan hiteillään. Star Wars sai kaksi jatko-osaa, Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluun, joita Lucas ei itse ohjannut. Nämä elokuvat tultiin myöhemmin tuntemaan Star Warsin Episodeina 4-6, ja ensimmäinen Star Wars sai liikanimen Uusi toivo.

Nykyään nähtävät versiot alkuperäisen trilogian elokuvista on 1990-2010 -luvun remixejä alkuperäisistä, joita ei saa enää esittää sellaisena kuin ne luotiin. Saatavilla alkuperäisessä muodossaan vain kasari-vhs-nauhoina.

Noin kasarifantasiaksi vanha trilogia on genrensä eliittiä ja alkuunpanija lukuisille peesaajille. Etenkin hahmot, tekniikka, maailma, design, äänet ja musiikki tekivät westerneihin, samuraielokuviin ja Kolmanteen valtakuntaan pohjaavasta avaruussaippuaoopperasta ikimuistoisen.

Kokonaisuutta ei voi ikonisuutensa takia järkevästi arvioida, ja vaikka aikalaisiinsa verrattuna, sekä elokuva- ja kulttuurihostoriallisen merkityksensä valossa ensimmäinen Tähtien sota olisi täysien pisteiden elokuva, ei se koskaan ollut mielestäni likimainkaan niin hyvä kuin sitä seuraavat kaksi.

2000-luvun molemmin puolin ilmestyi ns. uusi trilogia, jonka tapahtumat edelsivät vanhaa trilogiaa. Episodi 1 oli yksi suuri hypetys, joka näkyi aivan kaikkialla etenkin Englannissa, jossa sain onnekseni vierailla juuri ennen ensi-iltaa.

Ylikierroksilla odotettu uuden saagan aloittaja sai ilmestyttyään paljon anteeksi ja Joonas Hytönen antoi sille heittämällä vuolaat viisi tähteä. Sanotaanko, että se on kiva tasalaatuisehko lastenelokuva, jossa Natalie Portman on puettu äärimmäisen nätisti kuningatar Amidalaksi ja pahis Darth Maul oli hetkellisesti kova jätkä.

Episodi 1 ei kuitenkaan ollut erityisen hyvä elokuva, ja kaiken huipuksi siinä esiteltiin kaikkien aikojen hahmokammotus Jar Jar Binks. Episodi 2 saapui huomattavasti matalaprofiilisemmin ja on mielestäni edelleen yksi huonoimmista elokuvista mitä olen koskaan nähnyt. Kolmannen loppujakso pelastaa oikeastaan koko uuden trilogian edes jollain tasolla.

Episodi 3:n ilmestymisen jälkeen on tapahtunut paljon. On youtubet, meemit ja kaikki. Markettien dvd-hyllyissä on seinällinen Star Wars- ja Lego Star Wars -animaatiosarjoja jne jne. (mielenkiintoisin ja miellyttävin, Genndy Tartakovskyn Star Wars Clone Wars vuodelta 2003, ei käsittääkseni ole kuitenkaan löytänyt tietään Suomeen?) Suhtautuminen ja kulttuurillinen arvo muuttui ensimmäisen trilogian ja seuraavan välillä, ja se on muovautunut myös uusimpien trilogioiden välillä.

Rogue Leaders: The Story of LucasArts (Rob Smith, 2008)

Kovakantisen kirjan hologrammikannessa poseeraa vuoroin Darth Vader, Guybrush Threepwood, Lego Indy ja lila Tentacle. Tämä ei voi olla muuta kuin tarpeellisin opus, jota tulet ikinä avaamaan. Tämä on Lucasin pelituotannon haaran, LucasArtsin, koko historian käsittävä laitos, ja LucasArts on ehkä parasta mitä Star Warsin ropaamisesta vihdoin eläkkeelle jäänyt kalifornialaismies on meille koskaan antanut.

Tuotanto jakautuu vahvasti kahtia; ensin tuli ne seikkailupeleistä legendaarisimmat, joiden loputtua kuin seinään, alkoi liukuhihnatuotanto Lucasin lippulaivalla, Star Warsilla.

Lopetin aikoinaan pelitalon aktiivisen seuraamisen Escape from Monkey Islandin jälkeen, pelasin korkeintaan demoja uudemmasta tuotannosta. Tämä luonnollisesti ennen Lego Star Warsia ja Lego Indiana Jonesia. Vanhat seikkailupelisarjatkin ovat tulleet näyttävästi takaisin, mutteivat LucasArtsin toimesta. Se onkin toinen tarina se.

Pinttyneenäkään seikkailupelifanaatikkona ei tähän kirjaan tarttuessa kannata ajatella, mitä kirjan jälkimmäinen puolisko voisi olla, jos pelihistoria olisi kulkenut toista polkua. Kannattaa nauttia kulta-ajan klassikoista, eikä ole pahitteeksi tutustua niihin lukuisiin ohitettuihin potentiaalisiin helmiin.

Sivut ovat tulvillaan pelien luonnoksia, tekemättömiä pelejä, haastatteluja ja taustoja. Todella paljon herkullista kuvitusta kautta linjan. Palstatila per teos jää keskimäärin pariin sivuun, joten siihen omaan suosikkiin ei pääse syventymään. LucasArtsilla on paljon mistä kertoa.

Zak McKraken, Maniac Mansion, Indy, Day of the Tentacle, Monkey Island, Loom, Sam & Max, Dig, Full Throttle, Grim Fandango, kaikki kirjan julkaisuajankohtaan mennessä tehdyt yli viisikymmentä Star Warsia, ja paljon muuta.

Pelien lisäksi käydään tekijöiden profiilit läpi ja alkuaikojen kuva-arkisto koodaajista on sekin varsin hauskaa katseltavaa. Varsinaisten pelien ulkopuolelta käydään valikoidusti julkaisuja läpi. LucasArtsin seikkailupelien ikimuistoisia musiikkipaloja koonnut soundtrack saa lukunsa, pelilootien sisältöä esitellään, sekä mainio promolehti, The Adventurer, huomioidaan edes sivupalkissa monen muun muinaisen pelilehden lisäksi.

Kirja on arvatenkin ylistävään sävyyn toteutettu. Heikompikaan peli ei koe raskasta kritiikkiä. Kaikki moite on humoristista veistelyä, joka on hädin tuskin ironista. Kaikki tämä sopii kuvaan, LucasArtsin historiikkia pukee tämä fanipoikamainen tai fanityttömäinen ote.

Tietokirjafriikkinä, useiden satojen sellaisten omistajana, plus aktiivisena lainaajana on ilo kohdata kirja, joka menee heittämällä omien suosikkien kärkikymppiin. Tämä, vaikkei kirjan sisältämä uusi tieto ole mitään mullistavaa ja aiheisiin olisi mielellään syventynyt vaikka tuhatsivuisen järkäleen verran, saadun neljänneksen sijaan. Ehdoton must-have kaikille faneille. Saadapa samanlainen Sierrasta jonain päivänä.

1,000 Star Wars Collectibles

Loistava lahjaidea Star Wars-fanille, etenkin keräilijälle. Tai sitten 1000 lahjaideaa, miten sen nyt ottaa. Löysin opuksen Tukholman Scifi-kaupasta, joka onkin melkoinen aarreaitta. Jos ei Suomesta löydy ja netti ei auta, kannattaa suunnata Tukholman vanhaan kaupunkiin. Hoplaa Gamla stan, kuten tunnettu etelä-korealainen totesi.

Arvostelussa: Angry Birds Star Wars (2012)

Star Wars on aina muodissa, joskus hieman enemmän. Tällä hetkellä arvuutellaan ja seurataan uusien trilogioiden valmistumisprosessia, joka vienee seuraavat parikymmentä vuotta. Disneyn on tarkoitus kuvata kaksi uutta trilogiaa putkeen ja huhumylly pyörii hahmojen ja tekijöiden ympärillä. Tuleeko toinen trilogioista keskittymään naispääosan ympärille? Ovatko kaikki hahmot jo valmiista Star Wars -tuotannosta, kuten peleistä ja sarjakuvista?

Michael Arndt (Toy Story 3, Hunger Games) on kiinnitetty käsikirjoittamaan ainakin ensimmäisen uuden episodin. Jon Favreau (Iron Man) on vahva ehdokas ohjaamaan. Totta ja tarua saadaan joka tuutista ja oheistuotebisnes jyllää siinä sivussa armottomasti jo neljättäkymmentä vuotta.

Eeppinen shakkinappula-tietopaketti-yhdistelmä perehdyttää saagan hahmoihin parin viikon välein ilmestyvillä numeroillaan. Star Wars -videopelit ovat huippuluokkaa, samoin järjettömän laaja kattaus Lego-mallinnettuja myyntiartikkeleita. Tyylikkäitä ja aikaa kestäviä tuotteita.

Sitten on jotain täysin aikaansa sidottua. Angry Birdsin tulevaisuuden näkymiä on mahdoton arvioida edes viisivuotisennusteeksi asti. Linnut edustavat jo lukuisissa tuotteissa, joihin niitä ei olisi muutama vuosi sitten voinut kuvitella.

Yhteistyö Star Wars -tuotemerkin kanssa ei sinänsä ole iso juttu, se on avokätisesti antanut oikeuksia miljooniin arveluttaviin tuotteisiin ennenkin. Angry Birds on mobiilipeli, jonka uusi versio tarkoittaa taustojen, hahmojen ja niiden ominaisuuksien pientä tuunausta. Todellinen työ firmalle on onnistunut promoaminen ja kaikki muu kuin itse peli.

Onko itse pelistä sitten mihinkään?

Pelattavia maailmoja löytyy toistaiseksi kolme plus bonusradat. Tatooine, Deathstar ja Jedin polku. Hyväksi todetun markkinointistrategian mukaisesti jääplaneetta Hoth löytyy valikosta, mutta tulee olemaan myöhemmin julkaistava ilmainen lisäosa.

Käytössä on sekä perinteinen kenttänäkymä, että Angry Birds Spacesta tuttu avaruudella ja ilmakehillä laskelmointi. Pidän erittäin paljon Spacen antamista mahdollisuuksista. Avaruusromuun iskeminen ja oikean kierteen tavoittaminen on parhaimmillaan melkoista snookeria.

Eteenpäin pelissä pääsee ongelmitta, ei tarvitse kuin lingota vähän sinne päin ja kyllä ne stormtrooper-possut sieltä yleensä kaatuvat. Hyvin rakennetuista radoista saa paljonkin irti vasta tavoittelemalla kolmen tähden suoritusta. Se tarkoittaa usein yhtä tarkkaan laskelmoitua täsmäiskua. Aina ei riitä pelkkä vastustajan tuhoaminen, on tehtävä myös riittävästi tuhoa rakenteille.

Angry Birds Rio ja Angry Birds Seasons toivat liian vähän mitään uutta ja mielenkiintoista peliin, enkä sitten ikinä tavoitellut täysiä tähtiä kaikista radoista. Space oli ehdottoman tärkeä käänne pelien kehityksessä, se jaksoi kiinnostaa aivan uudella tavalla. Angry Birds Star Wars vie tämän kiinnostuksen vielä pidemmälle. Etenkin Tatooinen ja Death Starin radat ovat niin hyvin rakennettuja, että niiden kanssa on mukava nähdä vaivaa.

Path of the Jedi on mukava pikku lisämaailma, jossa Yoda-lintu seuraa kun nakkelet hahmoja tunnelmallisessa suometsässä. Ratoja on toistavaan laatuunsa nähden silti liikaa. Teemana on hetken huvittava heimolaisromantiikka. Ratoihin on piiloitettu nappisilmäinen Darth Vader voodoo-ukko, johon osuminen vapauttaa vihreänä hehkuvat objektit radassa. Se tuo ratoihin sen uuden kulman, joka kuluu parinkymmenen kierroksen jälkeen täysin.

Pelattavia hahmoja pelissä ovat: Punainen lintu, Luke, joka pyöräyttää valosapeliaan. Keltainen lintu, Han, joka ampuu laser-pyssyllä. Musta lintu, Obi-Wan, luo voimakkaan ilmavirran rakenteiden juurella. Ex-iso punainen lintu on nyt hyvinkin tuuhen ruskean karvan peitossa oleva Chewbacca. Siniset kolmeen jakautuvat linnut ovat vaatimattomia liukuhihnapilotteja.

En ole ikinä pitänyt suuremmin sinisestä kolmen koplasta tai edes jättilinnusta. Tämäkään peli ei sitä  hirveästi muuta. Mielestäni sinisille linnuille saadaan palkitsevaa hyöty- ja viihdekäyttöä vain avaruustasoissa, joissa niitä voi jaotella eri taivaankappaleiden ilmakehille.

Luke, Han ja Obi-Wan muodostavat todella miellyttävän trion. Ominaisuuksille löytyy paljon mielenkiintoisia käyttötarkoituksia ja itse aktivoinnin hetki on tehty jännittäväksi ja näyttäväksi. Hiirtä painaessa tilanne siirty bullet-time tilaan, tyylikkään hidastuksen aikana olet tehtävästi tehnyt ja voit vain seurata kuinka metsään taas kerran mentiin. Suosikiksi hahmoista valitsisin kyllä Obi-Wanin.

Bonusradoissa pääsee lingottavaksi pieni valkoinen R2D2, joka iskee salamaa lähietäisyydellä. Kultainen C-3PO vain hajoaa surullisen näköisesti pirstaleiksi. Tulevassa jäisiin maisemiin sijoittuvassa Hothin maailmassa esitellään vielä pinkki Leia. Vastapuolella on tietysti luvassa ainakin legendaariset, dinomaiset sotakoneet, mallia AT-AT.

Rovio osasi taas. Angry Birds Star Wars yhdistää menneiden pelien parhaat puolet, tehden siitä helposti parhaan Angry Birds -pelin tähän mennessä. Täten toivon etteivät lisäkentät jää pelkästään Hothiin, lypsettäväähän riittää loputtomiin. Rovio on lypsämisen ammattilainen, joten tuskin tämä tähän jää vaikka haluaisi.

Kymmenen Disney Lucas -projektia

Aika heittäytyä ei-niin-vakavaksi Disney-Lucas aiheen tiimoilta. Lucas passaa manttelin seuraavalle sukupolvelle, eikä luojan kiitos enää ohjaa uusia Star Warseja tai käpälöi vanhoja. Tämä on saanut fanit ja muut kiinnostuneet miettimään mahdollisia ohjaajia Disneyn Star Wars -trilogialle.

Suosituimpia veikkauksia lienee ohjaajat kuten Steven Spielberg, Alfonso Cuarón ja Michael Bay. Enkä täysin tyrmäisi kyseisten valintojen laatua, vaikken ohjaajien fani olekaan.

Steven Spielberg on jo kaavaillut viidettä Indiana Jonesia ja sen tulee varmasti tekemäänkin. Spielberg on omasta mielestäni hyvä ohjaamaan vain sotaelokuvaa ja näkisin hänet mieluummin niiden äärellä. Sotaelokuvalla tarkoitan sitten sotaelokuvaa, enkä tähtiensotaelokuvaa. Täten en valitse häntä sen enempää Star Wars -toiveisiin kuin edes tulevien Indiana Jonesien ohjaajaksi.

Alfonso Cuarón sopisi kolmikosta parhaiten Star Wars -ohjaajaksi. Hän käänsi Harry Potter -elokuvien kurssin lapsellisista satuelokuvista, vaikuttavan näköiseksi fantasiaksi. Sopivan synkkä ote tekisi hyvää uudelle trilogialle. Hyvä valinta, muttei omani.

Sitten se Michael Bay. The Island on mielestäni edelleen poikkeuksellisen hyvä nykyscifi ja yleislinja viihdyttävää ja menevää räminää. Epäkohtia sitten onkin enemmän kuin George Lucasilla vuosien varrella "parannettavaa" ex-omaan saagaansa. Transformersit ovat olleet ihan okei huttua, en silti ihan niin aivottomana haluaisi Star Warsia nähdä.

Oma kymmenen suorani, Disney Lucas yhteistyön kuvitteelliset unelmakokoonpanot:

Star Wars Episode VII - Paul Verhoeven (RoboCop, Total Recall, Starship Troopers)

Paul Verhoeven: Starship Troopers (1997)

David Lynch kieltäytyi ohjaamasta Jedin paluuta, mutten muista ennen kuulleeni Verhoevenin olleen ehdolla Imperiumin vastaiskun ohjaajaksi. Mielenkiintoista kuvitella, millaiset viides ja kuudes episodi meillä olisi, jos nämä miehet olisivat ne ohjanneet.

Puhumattakaan, kuinka poikkeavat urat heillä nyt olisi. Kyseessä on saagan osista parhaat ja juuri ne, joita George Lucas ei itse ohjannut. Eikä se ole sattumaa, Lucas osaa luoda galaksin verran kaikkea kiehtovaa ja ihmeellistä, muttei osaa ohjata sitä.

Lynchia en halua vieläkään nähdä ohjaamassa Star Warsia, mutta Verhoeven kuulostaisi hyvinkin mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Avaruus, koneet ja oudot elämänmuodot ovat hänen tuotannossaan tuttuja, kuten myös voimakas ihmisdraama.

Hänen pakkomielteinen Jeesus-myytin tutkiminenkin voisi olla voimavara projektissa hahmonkehitystä luodessa. Riippuu tietenkin melko paljon tulevasta käsikirjoituksesta, hahmoista ja teemoista.

Juuri nyt en ala miettimään, keitä haluaisin nähdä jedeinä, pahiksina yms. Kunhan valinnat tulevat olemaan parempia kuin Jake Lloyd tai Hayden Christensen olen tyytyväinen.

Star Wars Episode VIII - Guillermo Del Toro (Pan's Labyrinth, Blade II)

Guillermo Del Toro: Blade II (2002)

Trilogian alkaessa ajatuksella ja kritiikillä täytetyn avaruustaiston räimeellä, valtavien petosten ja piinaavaan jännityksen intensiteetillä, seuraava osa voisi siirtyä hienovaraisempiin ja mytologisempiin tunnelmiin.

Guillermo Del Toro on mestarillinen psykologisen fantasian ja mielikuvituksellisten maailmojen käsittelijä ja vastapainoksi erittäin näyttävän toiminnan ja taistelukohtausten luoja. Hänen taidoillaan saataisiin varmasti upea keskimmäinen osa.

Star Wars Episode IX - Christopher Nolan (Yön ritari, Inception)

Christopher Nolan: Dark Knight Rises (2012)

Tullee monella mieleen. Lepakkomiestrilogian jälkeen siirtymä elokuvahistorian suurimman saagan pariin voisi onnistua luontevasti. Erinomainen (hassusti puhuvien) henkilöhahmojen ohjaaja ja älykkäiden spektaakkelien rakentaja. Ei edes vaatisi perusteluja.

Indiana Jones and the Fate of Atlantis - Peter Jackson (Braindead, Taru Sormusten Herrasta)

Indiana Jones and the Fate of Atlantis (1992)

Ei mahdoton ajatus Star Warsinkaan kimppuun, itse asiassa Jackson sopisi todella monen Lucas-tuotteen pariin.

Oma suhteeni Peter Jacksoniin on ristiriitainen, koin menettäneeni hänet Taru Sormusten Herrojen aikoihin. Ei sillä, että haluasin hänen palaavan splatterin pariin (no haluaisin sitäkin!) mutta ennenkaikkea niiden pienten intiimien mestariteosten à la Heavenly Creatures ja Forgotten Silver.

Tämä listaus kun on kuitenkin niin pirun vakavaa, niin annettakoon Jacksonin tehdä mitä nykyään haluaa. Indiana Jones olisi mielenkiintoinen projekti uuden Tintin ja Hobittien kyytipojaksi.

Fate of the Atlantis on siis LucasArtsin seikkailupeli, jota ei ole filmattu koskaan. Sitä tulee todellisuudessa tuskin tapahtumaankaan, mutta aina voi toivoa. Pelissä on myös vaihtoehtoisia loppuja, joten tarinanrungosta olisi jo valmiiksi pari versiota.

Monkey Island - Terry Gilliam (Aikavarkaat, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa)

The Curse of Monkey Island (1997)

Disney tuskin ottaa Pirates of the Caribbeanin valtakaudella toista piraattisarjaa hoitaakseen, ellei sitten piirretyn tv-sarjan muodossa. Ehkä jonain päivänä.

Turhin vaihtoehto apinasaaren äärellä olisi mainitun rahasammon luotto-ohjaaja Gore Verbinski.

Oma valintani on listan toisiksi helpoin. Pythonien Terry Gilliam olisi nimittäin hyvinkin osuva valinta, hänen tyylinsä, vinksahtanut huumori ja tietty visuaalisuuden taju on hyvinkin samalla aaltopituudella pelisarjan kanssa. Lopputulos voisi tehdä jopa kunniaa lähdeteokselle.

Kääppärimestari Gilliamille sopisi myös Ewok-elokuvat, mutta eihän kukaan halua nähdä elokuvia ewokeista.

Zak McKracken and the Alien Mindbenders - Jean-Pierre Jeunet (Kadonneitten lasten kaupunki, Delicatessen)

Zak McKracken and the Alien Mindbenders (1988)

Toinen hyvin vinoutuneen huumorintajun omaava ohjaaja on ranskalainen Jean-Pierre Jeunet, joka tunnetaan parhaiten Améliesta. Säädin nyt muodon vuoksi kuvan värimäärityksiä lähemmäs Jeunet-elokuvaa. Toimisi ihan mukavasti.

Hänen edellinen Yhdysvaltain visiitti Alien - ylösnousemusta ohjaamassa ei ollut varsinainen menestystarina, vaikka elokuva ei huono ollutkaan. Jeunet sai huonot kortit tarinaoption kanssa ja pärjäsi mielestäni olosuhteisiin nähden hyvin. Zak McKraken olisi kuin luotu Jeunetille ja hänen kiinnostukselleen outoja hahmoja kohtaan.

Sam & Max -  Brad Bird (Ihmeperhe, Rottatouille) /w Steve Purcell

Sam & Max Hit the Road (1993)

Ensin ajattelin Robert Zemeckisia, koska Kuka viritti ansan, Roger Rabbit henkisenä Sam & Max toimisi oikein hyvin. En tarkoita sillä animaation ja näytelmäelokuvan yhdistelyä, vaan yleistä tunnelmaa, tyyliä ja huumoria.

Sitten tulikin mieleen Zemeckisin viimeaikaiset yritykset animaation saralla, Beowulf, Napapiirin pikajuna (kyseisessä junassa on yksi vainottavimpia koskaan näkemiäni pikkutyttöjä.) Hän on petrannut animaatioelokuva animaatioelokuvalta ja Saiturin joulu taisi olla ihan siedettäväkin. Toivon todella, että tulevan Yellow Submarine -remaken kanssa hän on jo oppinut virheistään.

Zemeckis sivuun, Sam & Max voisi toimia juuri Pixar-elokuvana ja firman Brad Birdiin on edelleen kova luotto. Aisapariksi kun otetaan vielä Sam & Maxin luoja, Steve Purcell, epäonnistumisen riski on lähes olematon.

Purcell on jo pyörinyt näissä ympyröissä. Hän toimi avustavana ohjaajana Pixarin Urheassa ja vaikkei elokuva itseäni miellyttänyt, se ei ole Purcellin taidoista pois. Tärkeintä on kokemus, jota löytyy alta ja on huomattavasti todennäköisempää onnistua paremmin seuraavalla projektilla.

The Day of the Tentacle - Tim Burton  (Peewee's big adventure, Beetlejuice)

The Day of the Tentacle (1993)

Jopa liian ilmeistä. The Day of the Tentacle on tarinaltaan ja tyyliltään kuin tehty Burtonia varten. Myös Helena Bonham Carterille ja Johnny Deppille löytyisi vallan oivat roolit tarinassa.

Burton on työskennellyt Disneylla uransa alussa ja uudelleen nykypäivänä. En ole uudemman tuotannon fani, mutta tässä voisi olla avaimet uuteen nousuun omissa kirjoissani. Jos The Day of the Tentaclen kuitenkin sössii, ei ole asiaa enää listoilleni.

Loom - Michaël Dudok De Wit (Father & Daughter, Monk and the Fish)

Loom (1990)

Se "epäonnistunut" Lucas-peli. Audiovisuaalinen, taianomainen ja hyvin hyvin erilainen seikkailupeli, jonka oli määrä venyä trilogiaksi. Peli ei myynyt ja tunnetaan luultavasti paremmin ensimmäisessä Monkey Islandissa esiintyneenä vitsinä.

Kuvan ja äänen yhdistelmä animaatiossa on harvoin yhtä kaunista kuin hollantilaisen Michaël Dudok De Witin lyhytanimaatioissa ja mainoksissa. Hän olisi täydellinen ohjaaja Loomille. Disney-kokemustakin on Fantasia 2000:n animaatiotiimissä. Loomin näkisinkin juuri Fantasia-elokuvien tyylilliseksi jatkeeksi. Se olisi kaunista.

Tällä hetkellä miehellä on työn alla ensimmäinen oma pitkä elokuva, yhteistyönä Studio Ghiblin kanssa.

PS. Jos Dudok De Witin tuotanto ei ole tuttua, mitä se todennäköisesti ei ole, tässä blogissa pääsee lähitulevaisuudessa lukemaan hänestä juttua ja haastattelua.

Grim Fandango - David Lynch (Eraserhead, Inland Empire)

Grim Fandango (1998)

Lynch voisi toimia monenkin Lucas-elokuvan ohjaajana, vaikka se hieman jokerilta kuulostaakin. Esimerkiksi Sam & Max voisi olla erinomainen Lynchin käsittelyssä.

Grim Fandango yhdistelee paljon asioita, joissa Lynch on hyvä. Saisimme tyylikkään, groteskin, rikos-noirin kuolleiden valtakunnassa. Lynchin utuinen ja epätodellinen kuvaus, sekä tyylitellyn rajoitettu, töksähtelevä dialogi pukisi elokuvaversiota.

Mahdollisuuksia on tietenkin paljon enemmän kuin vain elokuvien tuottaminen. Disney voi alkaa rahastaa krääsällä ja tehdä loputtoman määrän vaikka sarjakuvia tai piirrettyjä sarjoja Disney-kanaville. Mitä tulee todellisuudessa tapahtuman ja millä aikavälillä on pelkkää spekulointia.

Jakakaa ihmeessä mielipiteenne listan valinnoista tai omista valinnoistanne.

Disney Star Wars

Kun kuluneen vuorokauden sisällä iski tieto Lucasfilmin siirtymisestä Disneyn omistukseen, jo suunnitteilla olevan Star Wars -trilogian keralla, ensimmäiset ajatukset kautta linjan olivat lähinnä huvittuneita tai kielteisiä. Kuten itselläni.

Kauhukuvia tulvi jo mieleen Justin Biebereista ja Selena Gomezeista valosapeleiden kanssa kauan sitten, kaukaisessa galaksissa, taivaan kuiden muodostaessa mikkihiiri-kuvioita taustalla. Tarpeeksi kun maalaili piruja seinille, mieleen palasi muuan Episodi 2: Kloonien hyökkäys, joka on muuten melkoisen heikko elokuva. En usko Disneyn tekevän ainakaan huonompaa jälkeä uudessa trilogiassa.

Seitsemännen episodin ensi-illaksi on kaavailtu vuotta 2015, jälkimmäisten tullessa parin kolmen vuoden tauoin. Alustavasti jo valmiina olevia tarinoita ei tulla käyttämään, vaan tarkoitus olisi luoda originaali tarina, uusilla hahmoilla. Tämä ei ole sitä mitä moni on odottanut. Fanaattisimmille se on ilman muuta pyhäinhäväistys.

Odotan tulevaa trilogiaa siis jopa innolla, mutta eihän mahdollisuudet suinkaan tähän jää. Mitä luultavimmin tulemme näkemään tulevaisuudessa Disneyn Indiana Jonesin, en ihmettelisi vaikka pari animaatiosarjaakin aiheesta. Nuori Indiana Jones menisi myös mainiosti Disneyn muottiin.

Mikä henkilökohtaisesti huolettaa eniten, on kaupan mukana tulleen LucasArtsin tuotanto. Väärällä teknisellä toteutuksella Monkey Island olisi elokuvana jotain raivostuttavaa. Tosin uskoisin sen jäävän sivuun niin kauaksi aikaa kun Pirates of the Caribbeanilla voi vielä rahastaa.

Olisi kuitenkin suoranainen ihme jos Disney ei kävisi pelituotantoon kiinni jossain vaiheessa, sillä esimerkiksi Sam & Max, Grim Fandango, Maniac Mansion ja Zak McKraken olisivat kultakaivoksia lähdeteoksiksi.

Puhumattakaan omasta kaikkien aikojen suosikistani, The Day of the Tentaclesta. Väärällä tapaa toteutettuna sen filmaaminen olisi itselleni se suurin pyhäinhäväistys. Disneylla on hyvät resurssit ja oikeilla elokuvantekijöillä kaikki nämä projektit toimisivat loistavasti.

Ja oma ehdotukseni The Day of the Tentaclen ohjaajaksi on melko selvä. Huikeaakin huikeampi kuvamanipulaationi tuossa ylempänä tarjoaa vinkin. Hän on jo työskennellyt Disneylle menestyksekkäästi, omaa tarvittavan ekspressionistisen tyylin ja osaa käsitellä pelistäkin tuttua, räikeää väripalettia. Harmi vain, että tämä tulee tuskin koskaan toteutumaan.