keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Stanley Kubrick Blogathon, Day 3

A Kubrick Picture.

Kubrickin kuvan tuli olla virheetön. En usko että varsinaisen kuvan kanssa olikaan ongelmia, mutta itseoppinut ohjaaja ei oikeastaan tiennyt mitä halusi näyttelijöiltään. Hän tiesi mitä ei halunnut. Kohtaus otettiin uusiksi juuri niin monta kertaa kunnes se oli täydellinen, ja näyttelijät olivat menettää siinä hermonsa, hiuksensa ja mielenterveytensä. Luultavasti juuri siksi suoritukset ovat niin ikimuistoisia. Ylinäyteltyjä on kommentti mitä kuulee, mutta elokuva ei olekaan tästä maailmasta, se on elokuvaa.

Elokuvien runollinen sävy syntyy osittain siitä, ettei tarinaa viedä eteenpäin dialogin kautta, vaan kertojaäänen ja kuvakerronnan. Kubrick oli radio-sukupolvea ja aloitti uransa uutiskatsauksista inspiroituneena, joka selittänee motiivin. Uransa alussa Kubrick kuvasi kolme dokumenttielokuvaa, joissa dialogia ei kuultu lainkaan, vain uutiskatsausmainen kertojaääni.

Kubrickin elokuvien symbolismi on vapaata ja tulkinnanvaraista. Kuva kuvan sisällä on toistunut valokuvauskaudelta alkaen. Valokuvat, maalaukset tai julisteet kuvastavat enemmän tai vähemmän hahmojen olemusta tai tunnetilaa.

Maskit, fallistiset symbolit ja peilikuvat. Valtavat kirjastohuoneet. Oviaukkoperspektiivi, alhaalta kuvatut otokset. Valo, varjo ja lampuin valaistut vuoropuhelut. Symmetriset kuvat ja geometria. Taistelu nyrkein tai kättä pidemmällä, asein, miekoin, kepein, veitsin, kirvein, jopa mallinukein. Myös hyvässä hengessä, shakin, pingiksen ja biljardin muodossa.

Kubrick-elokuva on visuaalinen elokuvan muoto, ja sen tunnistaa kyllä milloin tahansa. Tämä kuvakollaasi on lähinnä ohjaajan uran jälkimmäisestä puoliskosta, tavaramerkkiotosten selkeimmältä ajanjaksolta.



Ympyröiden ja ellipsien lisäksi myös vapaampi muotoilu on ilahduttavan suuressa roolissa elokuvissa 2001: Avaruusseikkailu ja Kellopeli Appelsiini. Kumpikin sijoittuu lähitulevaisuuteen, mutta kuvastaa jopa enemmän omaa aikaansa, eli 1960-70 -luvun taitetta, kuin muut aikalaiselokuvat.

Kaikista sen aikaisista elokuvista paistaa aikakausi läpi, mutta psykedeelistä ja futurisistista muotoa hakiessa, retrofuturistinen fiilis vain korostuu, ja se on erinomaisen hauska piirre näissä elokuvissa.




Miljoonien vuosien takainen design vastaan silloinen nykydesign. Luonnon muovaamat kivimuodostelmat muistuttavat kieltämättä arveluttavan paljon avaruusaluksen sisustusta.




Maskit on aina varsin elokuvallinen tehokeino. Etenkin kohtaus Hohdon lopussa, jossa koiranaamainen henkilö toimittaa herrasmiehelle mahdollisesti jotain palvelusta, on kyllä mahtavista mahtavin.




Kaikista klassisimpiin Kubrick-tehosteisiin kuulu kamera-ajo, jossa päähenkilö kävelee kohti peruuttavaa kameraa. Esiintyi ensimmäistä kertaa ikimuistoisesti Kunnian poluissa, jossa Kirk Douglas astelee läpi juoksuhaudan.




Lopuksi vielä psykedeelisen pakkomielteinen matka pitkin Kubrickin yhden pisteen perspektiiviä.



Kuten aiemmin mainittu kamera-ajo, myös tämä esiintyi ensimmäistä kertaa merkittävästi elokuvassa Kunnian polut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti