2000-luvun parhaat elokuvat top 42

1. dancer in the dark (2000)



2. oldboy (2003)



3. antichrist (2009)



4. amélie (le fabuleux destin d'amélie poulain, 2001)



5. inland empire (2007)



6. henkien kätkemä (sen to chihiro no kamikakushi, 2001)



7. pan's labyrinth (el laberinto del fauno, 2006)



8. miehet jotka vihaavat naisia (män som hatar kvinnor, 2009)




9. viisi vuodenaikaa (bom yeoreum gaeul gyeoul geurigo bom, 2003)

10. lost in translation (2003)

11. pianisti (the pianist, 2002)

12. unelmien sielunmessu (requiem for a dream, 2000)



13. v for vendetta (2005)



14. menetetty maa (no country for old men, 2007)



15. snatch (2000)



16. match point (2005)



17. saw (2004)



18. orpokoti (el orfanato, 2007)



19. hard candy (2005)



20. musta jää (2007)



21. mies vailla menneisyyttä (2002)



22. lentäjä (the aviator, 2004)



23. kill bill (2003)



24. kunniattomat paskiaiset (inglourious basterds, 2009)



25. wall-e (2008)



26. rautakolmonen (bin-jip, 2004)



27. hetki lyö (shi gan, 2006)



28. the others (2001)



29. machinist (2004)



30. yön ritari (dark knight, 2008)



31. kuninkaan paluu (return of the king, 2003)



32. mulholland drive (2001)



33. nyt tai ei koskaan (bucket list, 2007)



34. rakastaa... ei rakasta (À la folie... pas du tout, 2002)



35. perhonen lasikuvussa (le scaphandre et le papillon, 2007)

36. viikset (la moustache, 2005)

37. valhe (l'adversaire, 2002)

38. parfyymi (perfume, 2006)

39. the dreamers (2003)



40. city of god (cidade de deus, 2002)



41. corpse bride (2005)



42. kuningattaren sisar (the other boleyn girl, 2008)

pilvilinna joka romahti (luftslottet som sprängdes, 2009)

stieg larssonin millennium-trilogian alottanut miehet jotka vihaavat naisia on viime vuosikymmenen parhaimmistoa ja dekkarielokuvien aatelia. siinä noomi rapacen esittämä erilainen nuori, hakkeri lisbeth salander ja michael nyqvistin esittämä mikael blomkvist yhdistävät voimansa ihailtavan toimivasti. juoni yllättää iloisesti ja kasvaa pelottaviin mittasuhteisiin. eräät miehet tosiaan vihaavat naisia ja yhtä naistahan tuo asia ei miellytä.

lisbeth ja mikael pelaavat edelleen saumattomasti yhteen vaikka fyysisesti eivät olekkaan olleet lähellä toisiaan paljoa ensimmäisen osan jälkeen. pilvilinna joka romahti jatkaa suoraan siitä mihin tyttö joka leikki tulella jäi. lisbeth viedään sairaalaan ja häntä odottaa tukko syytteitä. hänet yritetään edelleen saada pois pelistä, lukitsemalla hänet mielisairaalaan, jossa hän on kaksi vuotta elämästään jo viettänyt. lisbeth on kokenut elämässään oikeusmurhaa oikeusmurhan perään ja ei ihme jos alkaa viha patoutumaan.

elokuva on tyyliltään hieman erilainen kuin edeltäjänsä, luokiteltava ehkä poliittiseksi trilleriksi. keskeisiä tekijöitä ovat ruotsin poliisin tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu säpo, ruotsiin loikannut aleksander zalatšenko ja frankensteinin elkein liikkuva, kipua tuntematon, pelkoa ja inhoa levittävä roland niedermann, joka on myös henkisesti yhtä tunteeton. todellinen tähti on sarjan alusta asti tietenkin ollut lisbeth, joka tekee kertaheitolla noomi rapacesta yhden tämän hetken mielenkiintoisimmista naisnäyttelijöistä. hän on luonut tämän hetken ikonisimman naishahmon.

koko teos jakautuu oikeastaan kahteen osaan. ensimmäinen puolisko on omaan makuuni liian rikkonainen ja verkkainen. pääpaino osuu salaliittojen selvittämiseen ja muidenkin asioiden selviämiseen. vasta tunnin jälkeen alkaa tapahtumaan kun lisbeth saa vihdoin goottipunkkari releensä ylleen ja tepastelee itsevarmasti kohti oikeussalia. suurin osa tapahtumista sijoittuukin tästä edespäin sinne, missä pahat vanhat äijät yrittää mustamaalata lisbethiä.

tällä erää väkivalta ja toiminta on äärimmäisen vähäistä, eikä mitään vähääkään inhottavaa kohtausta ole saatu mukaan, toisin kun edellisissä osissa. inho tiettyjä tahoja kohtaan toki on ja pysyy, ehkä jopa kasvaa. ainut lievä jännitysmomentti koetaan loppupuolella pikku kuurupiilon merkeissä.

elokuvan viimeinen kohtaus on omasta mielestäni erinomainen ja se kuvastaa täydellisesti mikaelin ja lisbethin välistä selittämätöntä yhteyttä. heitä jää kaipaamaan ja salaa toivoisin että heille kirjoitettaisiin lisää tarinoita, vaikka niin ei saisikaan ajatella koska tarinoiden isä, stieg larsson on kuollut ja neljättä romaaniakaan ei varmaan ikinä saada päivänvaloon. koko larssonin perintökiistasta saisi kyllä mielenkiintoisen teoksen. larssonin vaimo, eva gabrielsson onkin jo kirjaa aiheesta kirjoittamassa.

kyllähän tätä voi suurena pohjoismaisena trilogiana pitää, vaikka jälkimmäiset osat ei ylläkkään ensimmäisen tasolle. mutta kyllähän se oikeasti vituttaa jos tästä tehdään hollywood-versio, jota jo uhkaillaan. amerikkalaisilta on ideat loppu ja niitä etsitään taukoamatta euroopasta ja aasiasta. en uskalla edes ajatella ketkä näyttelisivät pääosissa. hollywood tahkoo isot rahat ja amerikkalaisten ei tarvitse opetella lukemaan tekstityksiä eikä katsella eurooppalaisia naamoja. kun otetaan pois tyylikäs kolkkous, tunne ja inho- ja arjen realismi ja korvataan ne ison rahan efekteillä, silotelluilla ihmisillä ja ympäristöllä, sekä näyttelijöillä joilla on täydellinen hammasrivistö, niin mitä se on? se on nähty niin monta kertaa, että elementit jotka tekevät alkuperäisestä hyvän, ei yksinkertaisesti säily hollywood-tuotannoissa. olen ehkä vähän ankara, mutta en tosiaan haluisi että kaikki hyvä pilataan. voisin tietysti olla menemättä katsomaan sitä sinä päivänä kun se teattereihin saapuu, mutta toki mielenkiinnosta se olisi pakko. paitsi jos mikaelia näyttelee mel gibson tai alec baldwin.

nokturnal mortum: the voice of steel

1.	Intro	03:39
2.	Voice of Steel	09:55
3.	Valkyrie	10:51
4.	Ukraine	09:19
5.	My Dream Islands	12:16
6.	By Path of the Sun	09:06
7.	Sky of Saddened Nights	04:51
8.	White Tower	11:51

levy alkaa samalla tavalla kun nechrist, joka on nokkareitten brutaalein levy, mutta alkutoitotuksen jälkeen alkaa muutaman minuutin pituinen folkintro joka antaa jo suuntaa ettei muutoin liikuta nechristin alueilla. ensimmäinen varsinainen kappale on erittäin hieno nimikkobiisi ja tekee heti selväksi levyn tyylisuunnan. erittäin kansanmusiikkipainotteista rytmikästä folkmetallia. kappaleen puolessa välissä on myös levyn ehkä ainut puhdas bm-kohta. ekalla kuuntelukerralla tuntui aluks että kyseessä on vähän vanhan toistoa, mutta niin se on aina oikeastaan osittain ollutkin. todella miellyttävää ja mieleenpainuvaa. ja vitun eeppistä.

ei pelkästään eeppiseen mittaan kestäviä kappaleita vaan todella hyvin rakennettuja ja kasvavia teoksia joiden atmosfääri on välillä vertaansa vailla. kolmas kappale, valkyrie, alkaa hieman tyhjänpäiväisellä räimeellä, mutta etenee nopeasti jonkinasteiseki fiilistelyksi jopa seitkytluvun progen tyyliin. levyllä on muutamia kohtia jotka muistuttaa selvästi pink floydia. kappaleen loppumetreillä noustaan taas paukuttamaan eteenpäin upean alakuloisella riffillä.

levyn ainut huti on neljäs raita, ukraina, joka alkaa normaalilla nokkarimelodialla, jonka jälkeen kuulostetaan huonolta bodomilta ja kertosäe yön kappaleelta särkynyt enkeli. oon alkanu jo vähän hyväksymää tän kappaleen levylle, mutta kyllähän se tulee monasti skipattuaki.

my dream islands alkaa pitkällä kitaramaalailulla ja kuulostaa eniten pink floydilta tai tarkemmin david gilmourin on an islandilta. kappale on muutenkin levyn syntikkapainotteisin ja hyvin elektrosävytteinen. todella tunnelmallinen alusta loppuun. nokkareitten syntikoista oon aina tykänny tosi paljon ja tässä niistä saa oikein hyvän annostuksen. soundit sekottaa hieman alkuaikojen demoja, syntikkojen puolesta lunar poetrya (1996) ja kitaroitten puolesta jopa twilightfallia (1995) uudempaan weltanschauungiin (2005), mutta luoden silti jotain ihan uutta.

by path of the sun paahtaa puoleen väliin asti pääosin kitaroinnilla kiitettävin soundein mutta puolessa välissä alkaa iloluontoiset melodiat raikaamaan kansanmusiikkisoittimilla. melodiat on jopa nokkariasteikolla tosi ilosia. erittäin hyviä ovat siis kyllä myös. loppua kohden rutistetaan taas vähän synkemmissä merkeissä.

toisiksi viimeisenä levyllä kuullaan mielettömän hieno akustinen balladi, sky of saddened nights, jonka huilut saavat kyllä aikaiseksi kylmiä väreitä. mielettömän alakuloinen ja liikuttava sävellys. en muista että olisivat ennen tehneet tällaisia biisejä, mutta saisivat kyllä tehdä, eikä jonkinlainen kokonaan akustinen levytys pahitteeksi olis jos taso olis kauttaaltaan tämä.

levyn päättää white tower, joka kuulostaa varsin kunnianhimoiselta sävellykseltä. jälleen koneita on käytetty erinomaisesti tunnelmaa tuomaan, mutta toistaiseksi biisi kuulostaa mielestäni vähän liian tylsältä loppua kohti. levy on n. 1 tunti 12 minuuttia pitkä ja tällaista vedätystä ei välttämättä loppuun olis tarvittu. lyhennetty, vain koneet sisältänyt versio olis voinu toimia hyvin finaaliksi.

hassua kyllä että vaikka bändin voisi tavallaan luonnehtia pyörivän pitkälle muutamien kansanmusiikillisten melodiavariaatioiden ympärillä, sekoittaen sitä kitara- ja syntikkavetoiseen black/folkmetaliin, bändin levyt eroavat toisistaan erittäin paljonkin. esimerkiksi lähtökohdat tällä levyllä on aivan erilaiset kun edellisellä levyllä, weltanschauungilla (2005). nechrist (1999) on hyvin kaukaista sukua tämän levyn tulkinnalle. goat horns (1997) on kymmeniä kertoja yksinkertaistetumpi levy musiikillisesti ja tuotannollisesti, kuin runsas voice of steel. ja yksioikoinen to the gates of blasphemous fire (1998) esittelee todella hyviä melodioita ja riffejä jäämättä laahaamaan yhtään, kuten tämä uutukainen tekee. jokatapauksessa nokkarit on tehnyt taas hienon levyn, täynnä hienoja kappaleita, tunnistettavalla mutta jälleen uudistetulla tyylillä.

nyt kun vuosi päättyy oon kirjottanu jo yli sata postausta. ihan hyvin taitais olla siihen nähen että alotin vasta muutamia kuukausia sitten. nyt toivoisin että saisin jonkinnäköstä palautetta blogista. minkälaisista postauksista on tykätty. mitä enemmän. mitä vähemmän. ehdotuksia ja mielipiteitä. kiitos.

magneettimies (2009)

luulin ettei tätä enää ees näytetä lahessa mut olipas viel aineki tänää näytös kino iiriksessä 11.30. kerkeshän tän jälkee sit käydä vähä soppailee ennen ku palas sinne kattomaa mies valkoisessa puvussa (1951).

arto halosen magneettimies kertoo mystisen pekka strengin elämästä ja kuolemasta. kertojaäänenä toimii olavi uusivirta, joka lukee lähinnä strengin kirjoittamia kirjeitä ja lopussa näytetään vähän pärstääkin kun hän esiintyy strengin tribuuttikeikalla nyt kuluvan vuoden helmikuussa. miestä muistelee ystävät ja kylänmiehet eli lähinnä suku ja tasavallan presidentin jäsenistö, jonka kanssa pekka strengin kakkosalbumi magneettimiehen kuolema on tehty. myös mm. vesa-matti loiri jakaa aatteitaan ja kiroaa itteään ettei aikoinaan tullu soittamaan levylle huilua vaikka pekka erityisesti sitä toivoi. vilmiprokkikset puski päälle ni ei vesku kerenny.

ihan mukavastihan dokkari on toteutettu ja kyl ihan kohtuu liikuttuneena sai poistua salista. kiva yksityiskohta ihan näin off-topic, että arto halosen takana näkyy hyllyllinen vhs-kasetteja joista moni oli kääritty kuoriin joiden kannet on vanhoista kunnon katso-lehdistä. sillon kun katso-lehti oli vielä hyvä lehti niin sen mukana tuli valmiit kannet johkin viikon elokuvaan jonka sitten saattoi nauhottaa ja pisti kannet vaan koteloon ja nättiä tuli. voi että niitä aikoja. tänää tulleessa episodi-lehessäki oli mainiot vhs-fiilistelyt. huhhei. mutta se siis on aina mun mielee että näytetää kaverin leffahylly, ketä haastatellaa. sen hyllyn sisältöhän tietty kertoo enemmän ku se mitää sanoo.

noh olipa informatiivista. enivei jos tykkää dokkareista ja/tai 70-luvun musasta progest tms. etenki pekka strengistä ni suosittelen..

until light takes us.

voisin tästäki ny nopeesti jotai kertoa. helsingissä night visions -festareilla siis oli viikonloppuna näytös tästä dokkarista. odotukset oli aika korkealla. pätkä oli ihan ok.

pääosassa on fenrizin "jokapäiväisen elämän" seuraaminen ja haastattelut sekä varg vikernessin vankilahaastattelut. myös frostia seurataan ihan mukavan paljon ja näytetään mm. performanssi jonka hän suorittaa bm-taiteen näyttelyssä. frost syöksee showssaan tulta, tuhoaa sohvan puukolla ja viiltelee itseään. haastatteluja saadaan myös hellhammerilta, immortalin jäpiköiltä ja faustilta (joka ollaan kuvattu perus naamaa näyttämättä ja ääni muunneltuna). ulverin garm nähdää myös hyvin pikasesti. näkyvimmin (eli näkymättömin) puuttuu emperorin tyypit ja satyr, mistä lie johtuu. ehkä myös gorgorth mutta sillä on ollu omat tilanteensa tässä dokumentin kuvausten aikana. sinänsähän ideana oliki pitää ihan tää peruspiiri aiheena.

musiikkina soi paljon ulverin rauhallisempi tuotanto, mayhem, darkthrone jne. bm. mutta alku- ja loppumusiikkeina käytetty múm on ihan mielenkiintonen valinta. hyvä toki.

vanhoja videopätkiä yhekskytluvun alusta näytetään jonkinverran ja vanhat asiat käydään taasen läpi. ei dokkari paljoa mitään uutta tuo niille jotka asiaan ovat perehtyneet. ja jos on lukenu lord of chaos -kirjan eli suomeksi kaaoksen ruhtinaat, niin siitä on saanu tämän kaiken jo irti ja kymmenisen kertaa enemmän. fenriziä on tosin aina hauska seurata ja frostia myös. siinä dokkarin parhaat palat. musiikin lisäksi tietysti.

sunn o))): dømkirke (2008)

dømkirke on livenä 900-vuotiaassa bergenin katedraalissa borealis festivaaleilla 2007 äänitetty vain vinyylille painettu sunn o))) -messu. se kumartaa keskiaikaiseen synkkään gregoriaaniseen musiikkin päin. vokalistina toimii attila csihar, joka on ehdottomia laulajasuosikkejana kautta aikojen. hänetkin pääsee onneks taas todistamaan ens kuussa mayhemin yhteydessä. tuskin tulee olemaan sen huonompi keikka ku viimeksikään. päinvastoin, sikäli jos painopiste tosiaan olisi sillä bm-virstanpylväällä n:o 1 eli de mysteriis dom sathanasilla.

mutta nythän on tosiaan kyse sunn o))):sta joka kumminkin on aika eri kaliiperia ku meihemi. attila laulaa gregoriaanilaisittain synkän puhuvasti säästellen ja kylmiä väreitä nostattaen. äänimaailma on pääosassa ja laulua siis on lähinnä vain silloin tällöin.

musiikillisesti liikutaan siis drone doomin alueilla ja levyä tulis kuunnella kovalla ja siihen keskittyä täysin. mieluiten siis kuulokkeilla pimeessä kuten oon toistaseks vain tehnykki. ja vaikka silmät kiinni juuri ja juuri hereillä ollessa. niinku eilen tein ja kyl pikkasen pelästy ku piti mennä vaihtamaa puolta ja avas silmät ja tajus et on sitteki tässä maailmassa.

levyä ei oo siis julkastu eikä julkasta muuten ku vinyylipainoksena. kappaleita on yhtä paljon ku puolia kahella levyllä eli neljä. kukin puoli kestää noin vartin eli pituus on sen tunnin verran.

teoksen avaa why dost thou hide thyself in clouds? joka perustuu kirkkourkujen muutamaan ikuisuuksia kestäviin nuotteihin ja attilan jumalaisiin vokaaleihin jota aloitusraidassa on verrattaen tosi paljon. cannon ja cymatics on sinänsä monipuolisempaa matskua ku kitarat yms. astuu kuvioihin. upean kokonaisuuden päättää masks the Ætmospheres jossa palataan taas minimalistiseen asuun. helvetin tunnelmallista, vallottavaa, pelottavaa ja synkkää musaa. soundit on tosi järeet, matalat ja soitanta hiiiidastemposta. tunnelmointilevyistä parhaita.