Kuka ja mitä.

Sain haasteen Domino-blogin Anzilta. Siinä vaaditaan saada vastaus kysymyksiin kuka? mitä? missä? millä? milloin? Sain kauan aikaa sitten haasteen myös Twilight colan bubblelta, beautiful blogger -tunnustuksen myötä pitäisi muka paljastaa seitsemän asiaa, jota kukaan ei minusta tiedä. Sellaisia asioita tuskin onkaan ja jos onkin niin tuskin täällä niitä kertoisin! Olen nyt kuitenkin ekologinen ja yhdistän Anzin haasteeseen riittävästi paljastuksia iskien parit kärpäset samaisella iskulla.

Kuka?

Lahtelainen 26 vuotias mies, kulutan verrattain reilusti elokuvia ja musiikkia, sekä keskimääräisesti mutta sitäkin suuremmalla intohimolla erilaisia videopelejä ja kahvia. Keräilen myös retroa ja nostalgiaa, ensisijaisesti vanhojen lehtien, pelien, videokasettien, figuurien, kahvimukien ja muiden kippojen muodossa. Tykkään vihreästä, punaisesta, mustasta ja valkoisesta. Elän parisuhteessa metsän äärellä. On mukava nähdä metsä ikkunasta ja toisinaan poiketa siellä talsimassakin. Pidän sisätiloissa töppösiä jaloissa.

Pidän hyvästä ruuasta ja juomasta, mutta sitä ajatusmaailmaa vastoin aloitimme vähähiilihydraattisen ruokavalion pari kuukautta sitten jättäen pois viljat, potut ja sokerit. Tuloksena väsymyksen ja unentarpeen väheneminen ja siinä sivussa seitsemän kilonkin kariseminen. Tykkään tehdä ruokaa ja kokkaankin lähes poikkeuksetta kaiken kotona. Kuurin toteuttaminen on ainekin kotioloissa onnistunut ongelmitta, vaikka se onkin hieman kalliimpaa ja vaivalloisempaa toteuttaa kuin ns. normaali ruoka.

Avovaimoni ei syö lihaa ja sen takia sitä tulee itsekin syötyä nykyään harvemmin. Pidän todella paljon pähkinöistä ja juustoista, niitä on oltava aina saatavilla. Aamulla juon puolitoista Taika-mukillista mustaa kahvia (Löfbergs lila, mallia extra strong) ja iltapäivisin sokerintäyteisen espresson sijasta sovelletut cafe macchiatot (Lavazza + alpro soya). En ole lemmikkieläinrakas, mutta ihailen susia ja pöllöjä, jonka lisäksi pidän kilpikonnia ja siilejä söötteinä. Pienenä tykkäsin kissakorteista.

Piirsin pienenä päivittäin ja olin varma, että isona minusta tulisi animaattori. Katselin toistuvasti televisiosta nauhoitettua making of Lumikkia, jossa näytettiin Disneyn väkeä työskentelemässä ja animoimassa. Piirsin kaikkea itseäni ympäröivää ja yksi suosituista aiheista oli tuolloin vellova Persianlahden sota, Saddam, tankit ja tappaminen. Piirsin myös formula osakilpailuja, jalkapallo ja jääkiekko-otteluita, tasohyppelypelejä, The Doorsin keikkoja ja erinäisiä omia sarjoja. Omissa sarjoissani oli pääosassa mm. tulevaisuuden roboagentti nimeltään C-EI-A ja ihmisiä syövä lahjakääreestä hyökkäävä verilätäkkö (vaikutteena tuolloinen verenluovutus slogan "veri on elävä lahja").

Paperi ja tussit ei siis tosiaan loppunut pienenä kesken ja siitä on jäänyt todistusaineistoksi kuutiometritolkulla piirroksiani, jotka vie ison osan lapsuudenkotini vaatehuoneen ja varaston säilytystilasta. Esikouluun päästyäni töhersin koko rakennuksen ulkoseinän pituisen taideteoksen lähistöltä löytyneillä hiilenpalasilla, enkä malttanut olla signeeraamatta sitä, jäin jostain syystä kiinni ja seuraavana aamuna iskettiin saippuavettä ja rätti käteen.

Poistomyynnistä ostetut dekkarilehdet säilyttää espressopurujen aromit parhaiten.

Piirtäminen ja muu töhertely on jatkunut näihin päiviin asti vaihtelevissa määrin. Joskus iskee inspiraatio tehdä vaikka mitä askareita ja toisinaan sitä keskittyy vain nauttimaan muiden hengentuotoksista. Vaikutteita otan eripuolilta maailmaa, erityisen läheisiä inspiraation lähteitä on mm. tsekkiläinen animaatiotaide, saksalainen ekspressionismi, espanjalainen avant-garde, amerikkalainen film noir, japanilaisen nykykulttuurin koko kirjo, persialainen (nyk. Iran) arkkitehtuuri ja tarut, intialainen väriloisto ja hindujumalat, kuten myös monen muun kulttuurin mytologia ja tarusto. Mainitakseni vain muutaman, toki myös vanha suomalainen kalmankatkuinen maalaustaide koko muun kulttuuriperinteen tavoin on tärkeää.

Olin aikoinaan todella fanaattinen seikkailupelien pelaaja ja arvostan suunnattoman paljon kyseistä taiteenlajia. Pelkästään kuvataiteellisesta näkökulmasta pelien jokainen ruutu on kuin pieni taideteos, tarkoin sommiteltu interaktiivinen ympäristö. Tein aikani pelejä myös itse ja kiinnostus sitä kohtaan on lähiaikoina tehnyt paluuta. Ehkä juuri sen takia että olen koko ikäni sommitellut kuvia ja pelejä, arvostan asettelua niin paljon näkemissäni elokuvissa ja muussa taiteessa.

Tarkoitus oli hakea taas tänä vuonna muotsikan elokuvalinjalle, mutta sehän otti ja lopetti toimintansa. Olen tällä hetkellä työtön ja elelen kassan rahoilla. Viimeisin työnsarkani kesti pari vuotta, olin metallityöntekijänä firmassa joka ylläri ylläri siirsi toimintansa ulkomaille. Elokuvien parissa olisi tietenkin mukava työskennellä joskus tavalla tai toisella, mutta aika näyttää josko niin tulee ikinä tapahtumaan. Eikä sekään hassumpaa olisi, jos elokuvista kirjoittamalla voisi tahkoa elantonsa.


Mitä?




Kyseessä on blogi. Blogi on kiva.

Suhteellisen nuori sellainen, suunta on jo vähän muotoutunut mutta tulee varmasti vielä muotoutumaan lisää. Kirjoitan mitä milloinkin kiinnostaa ja kyllä ne pelit ja musiikki taas jossain vaiheessa tulee saamaan isompaa jalansijaa teksteissä. Elokuva tulee kuitenkin aina pysymään pääpainona.

Missä?

Kotona, parvekkeellisessa konttorihuoneessa, jonka kalustus koostuu tietokonetason lisäksi vhs-hyllystä, kirjahyllystä, levyhyllyistä, pelihyllystä, vaihtoehtoisesta televisiosta, digiboksista, pleikkarista, nintendosta, videoista, bambi-julisteesta, totoro-julisteesta, kaapista, laatikostosta ja nojatuolista. Ainekin. Ja läjästä muuta tavaraa. Niin ja tarkemmin sanottuna Magnus konttorituolilla, korkea.

Millä?

Läppäri vaihtui pöytäkoneeksi vasta vähän aikaa sitten. Huomattavasti mukavampaa ja luojan kiitos ergonomisempaa, josta pitää huolen myös tuo iki-ihana Magnus konttorituoli, korkea.

Milloin?

Hugleikur Dagsson

Silloin. Toisinaan tällöin. Aina ei yksinkertaisesti huvita kirjoittaa ja väkisin sitä en tee. Todella harvoin kuitenkin käy niin ja yleensä aihetta on ajallisiin resursseihin nähden triplasti ja paljon jää naputtamatta, joka on aika ikävää. Siksi pitää aika paljon priorisoida ja jättää tietyt asiat täysin paitsioon. Pyrin kirjoittaamaan ensi-illoista mahdollisimman pikaisesti, mutta jotkin jutut saattaa pyöriä päässä kuukausitolkulla ennen kuin niistä mitään kirjoitan. Vuorokauden ajoista yleisin aika paukuttaa tekstiä lie ilta, jännä.

Kiitos.