 |
| Kim Ki-Duk: Bom yeoreum gaeul gyeoul geurigo bom (suom. Viisi vuodenaikaa, 2003) |
Vuorten ympäröimällä lammella on kelluva buddha-luostari, jossa munkin oppipojan elämän vaiheet jaotellaan viiteen jaksoon, kuvastaen ihmisen kaikkia perustunteita. Tapahtumapaikka lumoaa ja kuvaus vangitsee kauneudellaan. Viisi vuodenaikaa on helposti vuosikymmenen, ellei koko historian kauneimpia elokuvia.
Kun Akira Kurosawa teki elokuvansa Ranin, hän maalasi jokaisen kohtauksen kankaalle ennen niiden kuvaamista. Lopputuloksessa näkyy millimetrin tarkka, maalauksellisen asettelun ja värin loisto. Monet aasialaiset mestarit ovat tehneet malttinsa, taidekulttuurinsa, yksityiskohtaisuuden ja kokonaisvaltaisen ajattelunsa ansiosta niin unohtumattomia teoksia. Viisi vuodenaikaa on siitä mahdollisesti hienoin esimerkki, se ylittää monin tavoin jopa Ranin.
Kim Ki-Dukilla on poikkeuksellisia tarinanrunkoja, mielenkiintoisia ideoita ja visuaalista näkökulmaa. Sopimaton hullunkurisuus ja absurdin rajamailta poimitut hahmot eivät ole silti tämän elokuvan kantava voima. Teoksessa esiintyy se toisenlainen aasia, pohdiskeleva, hillitty ja esteettisesti ylivertainen. Satoja vuosia vanha tekolampi hehkuu ikiaikaista mystiikkaa ja sen ympärille kasvaneet puut ovat niinikään yli sadan vuoden ikään eläneitä. Luonto itsessään esiintyy tavalla, jonka ihailusta ei saa tarpeekseen. Ajatus siitä, että ihminen saattaa sen vielä turmella on yksinkertaisesti raivostuttava.
Vaikka jo pelkkä tunnelma ja kuvallinen anti tekee elokuvasta poikkeuksellisen elämyksen, sen kerronnallinen rakenne, opettavaisuus ja viisaus luovat siitä merkittävän tutkielman elämästä. Kuvien ja kerronnan vaikuttavuus täyttää minkä kokoisen ruudun tahansa. Olen nähnyt sen kotioloissa, mutta onnekseni myös teatterin kankaalta. Mykistävä kokemus molemmilla kerroilla. Tarpeekseni en voi suositella, mutta katsomisolosuhteet on toki säädettävä levolliseen tunnelmaan. Jätetään ne popparit kaappiin ja keitetään vaikka pannullinen rauhoittavaa teetä elokuvan kyytipojaksi.
Listoja tehdessä pyrin yleensä rajoittamaan valintakriteerejä tavalla tai toisella toiston minimoimiseksi. Perustavaa laatua oleva rajoite listoille on elokuva per ohjaaja. Tässä tapauksessa olen joustanut jonkin verran, lista on kuitenkin sen verran pitkä, vaikka aina liian lyhyeltä tuntuukin. Kyseessä on toinen Kim Ki-Dukin elokuva ja kaiken lisäksi heti putkeen, mutta Viisi vuodenaikaa on ohittamaton valinta. Jottei kyseinen ohjaaja, yksi ehdottomista suosikeista pääsisi nauttimaan liian raisusta erikoiskohtelusta, listalla tullaan näkemään tuplalataus myös kahden muun ohjaajan kohdalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti