 |
| Clint Eastwood: Gran Torino (2008) |
Katkeroitunut leskimies, Walt Kowalski kittaa olutta omakotitalonsa edessä, tölkin jos toisenkin. Talo sijaitsee pienessä idyllisessä kaupungissa Yhdysvalloissa, joka joskus oli täysin valkoisen työväenluokan asuttama. Korean sodan veteraani kun on, naapurustoon levinneet vinosilmät eivät paljon miellytä. Takapihalla komeileva vuoden 1972 Gran Torino senkin edestä. Omaisuuteensa koskeneen, naapuruston aasialaiskollin hän pestaa eräänä päivänä rengikseen. Kulttuurien kohtaamista seurataan monella tavalla ja samalla omat sukulaissuhteetkin pistetään oikeaan mittasuhteeseen.
Clint Eastwoodin koko elokuvallinen ura olisi päättynyt täydellisesti tällä elokuvalla, mutta kun konkari vielä jaksaa elokuvia tehdä, niin mikäs siinä. Iskussa hän tosiaankin vielä on. Näyttelijänä hän sanoi päättäneensä taipaleen Gran Torinoon, tehden siinä vielä kaiken lisäksi elämänsä roolityön. Se jossain määrin kiteyttää Eastwoodin näyttelijän uran hahmot yhdeksi vanhaksi, kaiken kokeneeksi jääräksi. Harry Callahanin eläkepäivät ja niin edespäin. Toki se on myös kuvaus tosielämästä Amerikan Yhdysvalloissa tänä päivänä, tietyillä alueilla. Elokuva ottaa kantaa aiheeseen varmalla otteella ja tyylillä.
Gran Torino on periaatteessa hyvin yksinkertainen pieni elokuva. Clint Eastwoodin tatsi ohjaajana on todella varma ja konstailematon. Samaa kastia Woody Allenin kanssa, joka tekee vuosittain elokuvia, tasaisen tappavaa, taisaisen laadukasta. On vaikea löytää varsinaista syytä, mikä tekee esimerkiksi tästä elokuvasta niin kiehtovan ja vaikuttavan.
Clintin roolisuoritus tietenkin on huikea. Käsikirjoitus on varsin tiukka, kuten Eastwoodin ja Alleninkin kaikissa ohjauksissa nykyään. Sitten on vielä niitä hiljaisia hetkiä, auringonlaskun aikainen kohtaus, sanaton elämäntilanteen arviointi ja puhdasta elämästä nauttimista hiljaa, yksin, elämänsä illassa.
Eli, meillä on tämä vanha äijä, jonka kasvot eivät hievahda suuntaan eikä toiseen. Meillä on rutiinilla läpiajettua elokuvausta, ei kovin kunnianhimoista, silti ehkä juuri rehellisyydessään ja hiomattomuudessaan vaikuttavaa. Onnekseni en usein spottaa varsinaisia virheitä elokuvissa, mutta Gran Torinossa muistan huomioineeni parikin mokaa, pöydälle jätetty kaljatölkki olikin seuraavassa kuvassa taas kädessä tms. Se itsessään ei ole ehkä hyvä asia, joskaan ei kovin huonokaan, mutta kertonee jotain Clintin tyylistä.
Kaverille on tainnut tulla kiire vanhoilla päivillään. Voin sanoa että se on pelkkää plussaa. Tämän sortimentin välitön, suorasukainen kuvaus on Eastwoodia parhaimmillaan. Ei anneta sen kannen hämätä, elokuva potkii varmasti monille kovaa, vaikkei kuoren perusteella uskoisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti